lauantai 31. joulukuuta 2011

torstai 29. joulukuuta 2011

Pirpanan kuulumisia

Tänään oltiin 6 kk neuvolassa (ki pikkasta vajaa 5 kk) pienemmän Prinsessan kanssa. Hienosti oli jälleen kasvettu. Painoa oli 6990 g, pituutta 64,2 cm ja hattu 42,5 cm. Nyt pomppasi sitten paino reippaasti, takaisin plussan puolelle. Pituutta ei puolestaan tullut niin paljon. Juuri päinvastoin kuin viimeksi. Tyytyväinen oli neuvolantäti, ja hänen ollessa jälleen vastuussa puhumisesta, oli käynti oikein positiivinen ja mukava.

Kehitystä testailtiin monella tavalla. Annettiin palikoita käteen, pötköteltiin matolla lattialla yms. Tämä oli ihan uutta minulle. Neidin kanssa ei ole koskaan neuvolassa sen kummemmin testailtu mitä lapsi jo osaa ja mitä ei osaa. En siis tiennyt, että moista neuvolassa tehdään. Pallukoita terkkari piirteli paperiin sen mukaan mitä Pirpana osasi. Ja hienosti nappula suostuikin esittelemään taitojaan. Palikkaa osataan vaihtaa kädestä toiseen, tarttua kummallakin kädellä ja myöskin viedä lelut suuhun. Kahteen leluun ei vielä osattu tarttua.
Lattialla esiteltiin orastavia ryömimisen taitoja. Terkkari oikein hihkaisi kun Pirpana veti jalkoja mahan alle: "Yrittääkö se jo ryömiä?!" Hän pyöritteli kyljeltä toiselle pikkuista ja totesi, että hienosti on jo valmiudet ryömimiseen ja vuorottelun idea. Touhuamisen keskellä vielä kiljuttiin innosta.

Kehitys on edistynyt hienosti ja ikätovereita on kiritty. Taidot vastasivat 6 kk:n taitoja. Istuminen oli jopa 7 kk tasoista. Kohtsilleen on lupa alkaa istuttamaan pieniä jaksoa syöttötuolissa. Jotkin reagointijutut (mikälieonoikeatermi) esim. tiukuun reagoiminen, oli 5 kk tasoista eli kehitysiän mukaista. Terkkari tuntuikin suorastaan hihkuvan kehityksestä ja kehui kovasti kuinka hienosti on kiritty kiinni taidoissa. Ja mikäs sen mukavampaa äiti-ihmisestä kuin kuulla kehuja lapsestaan.

Iho sen sijaan aiheutti miettimistä. Terkkarikin totesi sen näyttävän kovasti atooppiselta iholta. Hän saikin järjestettyä meille heti samalle päivälle ajan neuvolalääkärille. Hänen mielestään asiaan on syytä reagoida ja näyttää lääkärille. Sen verta kuiva ja punoittava iho on. Lääkärikin oli yhtyneväinen meidän toteamukseen. Hän määräsi kokeiltavaksi paria uutta rasvaa ja laittoi meille lähetteen lastenlääkärille. Syynä maitoallergia epäily.

Sen sijaan kunnon ohjeita en nyt oikein saanut ruokavalioon. Maidoton ja munaton imetysdieetti pitäisi ottaa kokeiluun. Mutta, kun satuin heti neuvolanlääkärin perään samaan puhelun keskolan lääkäriltä, hän totesi, että proteiininlähde pitäisi saada takaisin ruokavalioon ihan viimeistään vuoden alusta. Viikko on kuulemma aika, jonka voi olla ilman. Nyt tuo viikko on jo täynnä. Ongelman tässä tuo nyt se, että kala ja korvike on nounou. Pitäisi siis ottaa joku uusi, mitä ei olla maisteltu. Meidän tapauksessa siis soijatuotteet. Mutta mitä hyötyä on kokeilla imetysdieettiä, jos samalla otetaan uusia ruoka-aineita ruokavalioon? Nehän voi peittää mahdolliset hyödyt maidottomuudesta.

Varasin nyt sitten ajan Pikkujättiin allergialääkärille. Saimme ajan jo maanantaille. Päätimme mennä siihen asti vanhoilla ohjeilla ruokavalion suhteen. Eihän tuohon ole kuin neljä päivää. Korvikkeen poisjättö rauhoitti samoin tein yöt ja ihokin on ollut vähemmän punainen ja läiskäinen, joten varmasti tuonne asti näin pärjäämme. Tuolta reissulta toivon saavani nyt sitten kunnon ohjeet miten etenemme ruokien suhteen kunnes saamme ajan Hyvinkään sairaalaan. Siihen kun voi mennä parikin kuukautta. Neuvolanlääkärin mukaan turhaankaan ei pitäisi ruokavaliota vetää kovin kapeaksi, koska taustalla ei välttämättä ole allergia.

Jännityksellä odotamme mitä tuo lääkäri meille sanoo.

tiistai 27. joulukuuta 2011

Joulun tunnelmaa

Nyt on joulu juhlittu tältä vuodelta ja suuntana on Uusi Vuosi.

Joulu meni tänä vuonna hyvin ja huonosti. Ensimmäinen vastoinkäyminen oli minun veljeni vaimon sairastuminen. Emme siis voineetkaan joulua viettää heidän kanssaan. Minun vanhemmille tämä tiesi kahta joulua. Ensin meidän luona ja seuraavana päivänä heidän luonaan.

Toinen jouluniloa vähentänyt seikka oli Neidin kunto. Karmea Kortisoni kun on vetänyt tytön huonoon kuntoon. Ääntä ei tytöstä lähde ollenkaan. Liikkuakaan ei oikein jaksa. Justiinsa telkkarin äärestä ruokapöytään. Viittominenkin on jäissä. Telkkari on ollut kovassa kulutuksessa, samoin äidin ja isin syli. Yöt on yhtä hulinaa. Kunnollista unta ei tyttö saa nukuttua ollenkaan. Vähän väliä nousee istumaan ja uni on hyvin pinnallista. Välillä ulistaan ja huudetaan unissaan. Nukkumaan ei suostuta kuin äidin tai isin kainalossa. Kädestä on pidettävä kiinni koko yö. Jos vierestä yrittää lähteä, herää Neiti heti ja alkaa itkemään, huutamaan ja hätääntyy. Aamulla raukalla on mustat silmän aluset ja silmäpussit. Päivällä ei uni ole yhtään sen parempaa. Tuttia purraan koko päivä hermostuneena. Monta tuttia on jo mennyt palasiksi. Jos emme anna tuttia, narskuttaa Neiti hampaita. Totesimme tuttien olevan ehkä parempi vaihtoehto hajoamaan kuin hampaiden. Kotisairaanhoitaja kertoi erään vähän jo isomman pojan kertoneen miltä olo tuntuu, kun tuo Karmea Kortisoni menee. Olo on levoton ja ahdistunut. Nukkuminen ei oikein onnistu ja unirytmi menee sekaisin. Kortisoni aiheuttaa myös pelkotiloja. Kuulemma tämän lääkkeen kanssa aikuisia ei saa jättää yksin. Se voi aiheuttaa itsetuhoisuutta. Että kivat on myrkyt pienellä.

Aatonaattona Neiti oli jo niin poissaoleva, että olimme hilkulla lähteä jo päivystykseen. Olo oli selvästi todella hankala. Soitettuamme Kympille asiaa jäätiin seuraamaan ja onneksi aattona olo oli jo parempi ja näimme jopa hymynkin sitten moneen monituiseen päivään. Päivällä alkoi sitten ummetus kiusata. Onkoviini (eräs sytostaatti) aiheuttaa ummetusta. Neitiä sattui mahaan ja hän itki kovasti. Ummetuslääkkeet olivat jo tapissa eikä auttanut muu kuin sylitellä ja manata kakkaa ulos mahasta. Kaikeksi onneksi se parin tunnin päästä tuli. Ja sitä sitten tuli. Kolmen päivän annos.

Aattoilta meni sitten jo paremmissa tunnelmissa. Neiti, kuten myös me muut, tykkäsimme kovasti jouluruuista. Äiti oli tänä vuonna tehnyt jopa laatikot itse. Ja mitä namia ne olivatkaan. Neiti keksi myös yllättävän herkun: venäläiset suolakurkut! Ruuan jälkeen jaoimme lahjat ja Neiti auttoi innokkaana isiä jakamaan. Joka kerta kun lahja oli Neidille itselleen, hän hihitteli innoissaan. Ja niitä lahjoja sitten riitti. Neiti oli ollut harvinaisen kiltti tänä vuonna. Jo pelkästään Kympiltä tuli kymmenkunta lahjaa! Avaamiseen vielä osallistuttiin innokkaasti, mutta sitten voimat jo hiipuivat ja leikkiä uusilla leluilla ei enää jaksettu.

Joulupäivän äiti otti löysästi. Olihan aattoa varten pakerrettu muutama päivä. Nyt oli levon vuoro. Katsoin ensimmäisen tuotantokauden Gilmoren tyttöjä. Jonka olin saanut joululahjaksi, tietty. Ohessa tein parin villasukkia ja tytöille samispipot. Nyt on isillä ja tytöillä kaikilla samanlaiset virkatut lippapipot. Tosin tytöillä on paljetteja ja kimallelankaa.

Tapaninpäivän myrskyä vietimme pyjamabileissä sisällä. Jännityksen hetkiäkin koettiin. Etupihalta alkoi kuulumaan uhkaavaa narinaa. Isi ryntäsi katsomaan mitä tapahtuu. Pihakoivummehan se joutui antamaan periksi talvimyrskylle. Ja suuntana tietenkin meidän auto! Kaikeksi onneki hujahti puolen metrin päähän meidän auton nokasta. Oksat vain piiskasivat peltiä, mutta onneksi ei jälkiä jäänyt. Sähkötkin oli monta tuntia poissa päältä. Ne saatiin välissä aina hetkeksi takaisin, mutta kohta räpsähtivät pois. Onneksi ulkona oli lämmintä ja nuo hetket sähköä riittivät pitämään kämpän lämpimänä, sähkölämmityksen varassa kun olemme. Laitoimme vain ipanoille ylimääräisen vaatekerroksen ja hyvin selvittiin. Laulelimme kynttilän valossa joululauluja ja pelleilimme. Kahvihammasta tosin kolotti ikävästi :)

Illalla petasimme olohuoneen lattialle siskonpedin. Kummallekin vanhukselle yksi ipana kainaloon nukkumaan ja me katselimme viimeisen osan Harry Potter -leffasaagasta. Hyvä oli. Neidistä oli todella hauskaa käydä nukkumaan olkkarin lattialle vanhusten väliin. Hän vain hihitteli meidän viekussa ennen kuin nukahti.

Vaikka haastetta ja huolta jouluun toi Neidin vointi, saimme kuitenkin nauttia joulun tunnelmasta ja rauhoittua koko perhe. Yhdessä köllimistä. Ei kauppareissuja, ei kotitöitä (kun on jääkaappikin täynnä ruokaa) eikä tietokoneita. Vain me, perhe yhdessä. Kyllä teki kaikille hyvää ja kaikesta huolimatta saimme jouluntunnelmasta kiinni. Olosuhteisiin nähden: oikein hyvä joulu!

perjantai 23. joulukuuta 2011

Jouluntoivotus



P.s. Lisätkää aukkoon Neidin koti. Sillä johonkin katosi minun korjaamani teksti ja näin joulukiireiden keskellä en ehdi aloittamaan alusta. Tästä tuli nyt vähän tuollainen räpellys, pahoittelut!

torstai 22. joulukuuta 2011

Puolikas juhlapäivä

Tänään on juhlapäivä. Meidän pienempi Prinsessa on jo puoli vuotias. Mihin ihmeeseen tämä puoli vuotta on hujahtanut?

Juhlapäivän kunniaksi pieni aloitti harjoittelemaan ryömimistä (ki 4½kk). Jalkoja vedetään kovasti koukkuun vatsan alle. Pää ei vain ole kovin yhteistyökykyinen ja lätsähtää lattiaan samaan aikaan. Yritys on kuitenkin kova.

Äiti ihmettelee moista ähkimistä. Mitä kummaa tuo lattialla möngertäminen oikein on? Neitihän oppi ryömimään vasta nyt kolme vuotiaana :) Kummastusta aiheuttaa myös tämmöinen spurttivartti. Miten jo näin nuorena? Tiedän, ihan normaali aikataulussahan tuo Pirpana menee, mutta minulle se on huimaava tahti. Olen tottunut vallan toisenlaiseen. Eikä jumpatakaan ole tarvinnut. Äiti söi ranskalaisia sillä aikaa kun toinen keksi uuden tempun issekseen.

Neitikin kotiutui tänään takaisin kotiin osastolta. Hali ja pusuttelutuokio pidettiin asian mukaisesti heti kun toisemme näimme. Mukana kotiin tuli myös iso pino lahjoja. Joulupukki kävi osastolla muistamassa lapsia. Neiti on ollut hurrrrjan kiltti, niin monta lahjaa pukki antoi. Isoin oli paketoimatta ja se on Teletappi-peli! Kukahan on kuiskinut pukin korvaan tuosta pikku Teletappi-addiktista? Mutta shhhh, ei kerrota Neidille. Pidättehän salaisuuden?

keskiviikko 21. joulukuuta 2011

Pikapäivitys

Neiti on taasen osastolla. Nyt on vuorossa it-lääke, LYP ja sytostaattitiputus. Jännittää tuo LYP. Toivottavasti ei ole ylläripylläriä siinä tällä kertaa. Onneksi tässä on näitä juhlapyhiä välissä viemässä ajatukset vastauksen odottelusta muualle.

Pienemmällä taas on iho huonossa kunnossa. Viimeksi sitä jo keskospolilla näytin lääkärille ja epikriisissä luki, että sopisi atooppiseen ihottumaan, mutta äidin mukaan sitä ei suvussa esiinny. Mitään ohjeistusta en sen hoitoon saanut. Neuvolassakaan eivät oikein osaa sanoa juuta eikä jaata asiaan. "Rasvaa ihoa." Ainut ohje. No, nyt on rasvattu koko kroppaa perusvoiteella ja kuivia, punoittavia läiskiä rasvattu Locobase Repairilla. Läiskät saamme sillä kyllä pois, vaan niitä ilmestyy koko ajan lisää. Selkä on jo punoittava melkein kokonaan. Taistelu läiskiä kohtaan tuntuu epätoivoiselta.

Yötkin ovat muuttuneet melkoiseksi hulinoinniksi. Tissillä ollaan taas monta kertaa. Unissaan möngerretään ja nitistään. Vähän väliä herätään. Kutiseeko iho? Kovin on vaikea sanoa noin pienestä, kun ei osaa kertoa.

Huomiseksi on arvauskeskukseen aika. Sain äsken onneksi hoitajan kiinni keskospolilta ja hän lupasi jututtaa lääkäriä asiasta. Jos vaikka pääsisimme sinne suoraan. Keskosista tietävä lastenlääkäri kuulostaa hieman paremmalta vaihtoehdolta kuin arvauskeskuksen (välillä ei mistään tietävä) lääkäri. Peukut pystyssä, että pääsisimme sinne! Ja peukut pystyssä ettei tässä ole taustalla allergia, vaan iho on vain kuiva!

Nyt nokka kohti Lastenklinikkaa. Neidin luo <3

tiistai 20. joulukuuta 2011

Siunattu ruoka

Kävin tänään pikkuisen kanssa Lastenklinikalla ravitsemusterapeutilla. Yks jos toinen kun on ollut huolissaan siitä ettemme anna punaista lihaa lapsillemme. Suurin piirtein olemme heidät näivettämässä ja tappamassa raudan puutokseen. Meillä ei edes olla vegaaneja vaan lakto-ovovegejä. Lapset jopa syövät kalaa.

Neljän päivän ajan pidin ravintopäiväkirjaa molemmista nappuloista. Päiväkirjat laukussa suuntasin terapeutin luokse. Ja saimme siunauksen ruokavaliollemme. Syömme terveellisesti ja monipuolisesti. Ja Neidille tulee takaisin maidon juonti ruokavalioon, joka hätäpäissään Kympin lääkärin ja toisen ravitsemusterapeutin käskystä vähennettiin. (Neidille tullut anemia hoidoista. Vihdoin myös eräs lääkäri myönsi, että ovat tainneet tankata liian vähän punasoluja Neidille ja siinä syy anemiaan eikä maidon juonti. Neiti on kuulemma saanut ihmeen vähän mitään tankkauksia muihin verrattuna.) Juttelimme pitkät pätkät ruokavaliostamme ja oli kiva jutella kerrankin ihmisen kanssa joka, luonnollisesti, tietää asioista eikä perusta sanomisiaan ennakkoluuloihin. Hän näki koneelta kummankin lapsen kasvukäyrät ja verikokeet. Katseli silmämääräisesti äitiä ja tytärtä ja totesi kummankin näyttävän terveiltä. Kerroin olleeni jo parisen kymmentä vuotta kasvissyöjä. Raskaudetkin samalla ruokavaliolla mennyt ja molemmat lapset syntyneet hyvän kokoisina, sekin asia tarkistettiin. Jos minä söisin huonosti, olisin jo aika päivää sitten käyttänyt oman elimistöni varastot tyhjiksi ja puutostaudit näkyisivät. Viimeistään raskaus ja imetys olisi ne tuonut esiin. Ravitsemusterapeutin loppulauselmaa lainaten: "En minä olisi huolissaan ollenkaan."

Nyt minulla on "kättä pidempää" asian kanssa. Seuraavalla kauhistelijalle voin todeta ravitsemusterapeutin meidän ruokavalion tarkistaneen. Olen kyllästymiseen asti kuullut kauhisteluja siitä, etten anna lihaa lapsille ja päivittelyä varmasta anemiasta. Itse olen ihmetellyt mikä autuaaksi tekevä asia tuo liha on. Sitä kun lätkäisee lautaselle, niin on homma halussa ja kaikki tarpeelliset hivenaineet ja vitamiinit on turvattu. Peruna ja pihvi kylkeen. Avot, täydellinen ateria on valmis.

P.S. Ravitsemusterapeutin mukaan, Neidille on jopa erittäin perusteltua syöttää kasvisruokaa. Downeilla voi olla aineenvaihdunta hitaampi ja he jäävät usein lyhyemmiksi kuin valtaväestö. Hänen mukaansa se on Neidille vain terveellisempi vaihtoehto kuin sekaruokavalio.

maanantai 19. joulukuuta 2011

Joulun tunnelmaa


Joulu alkaa olla jo ovella. Meillä nautitaan jo täysin rinnoin joulun tunnelmasta. Tontut ovat löytäneet tiensä kotiimme. Niitä kurkistelee ikkunoista ja jopa kukkien joukosta.


Joulukuusessa kimaltelee valot ja ensimmäiset paketitkin tuovat joulun tunnelmaa kuusen alla. Neiti tuntuu olleen erityisen kiltti tänä vuonna. Ainakin pakettien määrästä päätellen. Jopa Hevisaurukset kävivät Kympillä muistamassa lapsia ja Neitikin sai oman paketin kilteitä hevitontuilta.


Kynttilöitä olemme polttaneet joka päivä, koko joulukuun ajan. Vaikkakin eräässä uutisessa se rinnastettiin tupakointiin vaarallisuudessa. Ehkä tämä on sitten minun paheeni ja tupakkani. Ainakin se on huomattavasti tunnelmallisempaa kuin tuolla vesisateessa seisominen tupakka suupielessä :) Mikäs sen tunnelmallisempaa kuin illan hämyssä käpertyä sohvan nurkkaan glögilasin kanssa ja ihailla jouluista tunnelmaa kynttilän valossa. Ja tietenkin puikot kourassa. Neulekärpänen on jälleen iskenyt!





Viereiset "maatuska"pingviinit oli löytö Stockmannilta. Ihastuin niihin heti. Jouluiset, mutta omalla veitikkamaisella tavallaan.



Tämän joulun uutuusresepti ja ehdoton hitti on glögijuustokakku. Reseptin löydät täältä. Omaan makuun tuo ohjeen mukainen kuorrute oli hieman tujua, joten seuraavaan versioon laimennan hiukan. Isännän mielestä kakku oli hyvää juuri tuollaisena, joten makuasia.

Äidin toive joulupukilta on, että Neidin hoidot jatkuvat edelleen hyvällä mallilla ja ettei lypeistä enää yllätyksiä tulisi. Tonttujen korviin olen kuiskinut, jos vaikka kortisonin vaikutus kerkeisi jouluun mennessä pikkuisen helpottaa ja Neiti ei olisi aattona aivan poissa pelistä. Niin kuin nyt on. Hän kun ei jaksa muuta tehdä kuin katsoa telkkaria. Ei viittoa, höpöttää tai leikkiä. Jos hänkin pääsisi mukaan nauttimaan joulusta ja joululahjoista!

Ihanaa! Joulu on taas, joulu on taas. Kattilat täynnä puuroo.

torstai 15. joulukuuta 2011

Joululahja kunnalta

Sain kuulla tänään hyviä uutisia. Kunta on myötämielinen ja saamme vuoden alusta kerran viikossa neljä tuntia kerrallaan lastenhoitoapua. Äiti ja isi voi lähteä kahdestaan humpalle!

Aivan loistava uutinen. Ollaan uutisen kuultuamme jo suunnitelleet mitä kaikkea teemme. Hoitoapua voi kuulemma käyttää myös arki-iltoina, joten voimme jopa käydä elokuvissa. Ihmeellistä. Minun haaveena on päästä istumaan kahvilaan hyvä kirja kourassa ja joku tuo minulle ison kupposen lattea, kylkeen joku hyvä leivos ja vain istun ja nautin. Niin ja voin tuon toteuttaa vaikka joka viikko hyvällä omalla tunnolla!!! Ei tarvitse miettiä kuinka mies jaksaa, oliko hän sittenkin tänään liian väsynyt jäämään yksin lasten kanssa. Niin kuin nyt kun väsymys on molemmilla kova. Toisen vapaahetki tietää toiselle tuplatyötä ja lisää väsymystä.

Kiitos kunta! Vanhempien on astetta helpompi hengittää. Jo tuo tieto tulevista vapaahetkistä on antanut potkua tähän päivään.

keskiviikko 14. joulukuuta 2011

Täydellinen väsähdys

Varoitus: Nyt seuraa täydellisesti väsähtäneen äidin tilitys.

Äiti on nyt vähän väsynyt. Eikä edes vähän, vaan todella väsynyt. Tuntuu kuin seinä olisi noussut vastaan. Kaikki nämä vastoinkäymiset, jännittämiset ja lasten puolesta pelkäämiset saivat nyt niskalenkin minusta. Ja ennen kaikkea. Tämä eristyksessä eläminen. Ei vain enää jaksa!

Joka päivä mietin useampaan kertaan, että minä vain lähden. Lähden, enkä taakseni enää katso. En halua elää tälläistä elämää. Tämä ei ole kivaa. Tämä ei ole edes elämää. Tämä on kotona kökkimistä päivästä toiseen. Selviytymistä jollain konstilla iltaan. Illalla alkaa yön jännittäminen. Saako tänä yönä nukkua? Räpiköintiä päivästä toiseen. Mutta velvollisuus ja rakkaus lapsia kohtaan pitää kotona. Sillä tiedän ikävän ennen pitkää iskevän. Liian suuren ikävän, jotta sen kanssa voisi elää. Mutta tämä elämä näivettää minut. Hitaasti, mutta varmasti. Ahdistus on seuranani joka päivä. Houkutus lähteä on SUURI.

Tämän eristyksen ahdistavuutta ei varmaan voi kokonaan käsittää, jos sitä ei ole itse elänyt. Mihinkään et voi mennä, mitään et voi tehdä. Mikään normaali perheriento ei onnistu. Ei joulupukin taapaamista, ei jouluostosreissua. Ei elokuvia, ei kahvilassa käyntiä, ei kirpparille. Ei mihinkään missä on muita ihmisiä. Eikä julkisiin tiloihin vaikka se olisi sillä hetkellä tyhjä. Ei kirjastoon, vaikka siellä ei meidän lisäksi olisi yhtään ketään. ERIKOISluvalla, solutilanteen ollessa hyvä, saimme viime kesänä käydä Linnanmäellä ja Korkeasaaressa. Eikä Lintsilläkään lupaa sisätiloissa oleviin laitteisiin.

Vieraita ei meillä voi käydä. Vain minun perheeni, terveenä ollessaan, on meillä vieraillut. Emmekä me voi käydä kylässä kuin samaisten ihmisten luona. Heidän ollessa terveitä. Muita lapsia Neiti ei ole nähnyt kuin osastolla ja läheisessä leikkipuistossa. Hoidossa ja koulussa olevia lapsia ei saa tavata. Liian suuri pöpö riski. Perheenä, yhdessä, emme voi tehdä juuri mitään. Käydä mummilla ja ulkona. Emme edes sairaalaan saa mennä koko perhe yhdessä. Sisarukset eivät ole tervetulleita osastolle, infektioriskin takia. Ei, vaikka tuo pienempi elää samaa eristyselämää kotona isosiskonsa kanssa. Ymmärrettävä sääntö sinänsä, mutta jakaa perhettä sekin kahtia. Toinen puoli kotona, toinen sairaalassa.

Elämä on jatkuvaa käsien pesua ja desinfiointia. Pöpöjen pelkäämistä. Ruokarajoitukset. Hygeniasäännöt. Ihosta huolehtimista. Sillä pienikin naarmu on infektioportti suoraan verenkiertoon. Katetrista huolehtimista. Lääkkeitä. Lisää lääkkeitä. Sairaalassa ramppaamista. Siinä onkin toinen paikka missä vietämme reilusti aikaa. Sairaala. Toinen koti.

Jo puolitoista vuotta olemme eläneet elämättä oikeaa elämää. Syövän varjossa. Sääntöjen ja rajoitusten elämää. Huolehtimista ja murehtimista. Ja ainaisena varjoja elämässä mukana kulkenut pelko: lapsen kuoleman pelko. Pelko, joka toisinaan iskee päälle niin, että hengitys salpaa. Ja reilu vuosi pitäisi vielä jaksaa. Millä? Mitä, jos ei vain jaksa?

Tämä eristys on lamannut minun. Toimintakykyni on alkanut pikku hiljaa kadota. Kun kaiken tekeminen vaatii järjettömän järjestelyn, varsinkin jos haluamme tehdä mieheni kanssa jotakin, olen vain antanut pikku hiljaa olla. Pelkkä kauppareissu on järjestelyjen takana. Emme vain pakkaa lapsia autoon ja mene. E-hei. Ei lepohetkeä toiselle vanhemmalle toisen lähtiessä lasten kanssa käymään jossain. Ei edes sen kauppareissun ajaksi. En jaksa enää nähdä sitä vaivaa, jotta asioiden tekeminen onnistuu. Istun lamaantuneena sohvalla ja toivon päivän kuluvan mahdollisimman kivuttomasti ohi. Pelkään, että tätä myötä pääsee masennus iskemaan takaisin. Sillä matka ei enää siihen ole pitkä.

Neitikin on tympääntynyt. Nämä nurkat on jo nähty. Kaikilla leluilla leikitty. Telkkaria tulee katsottua luvattoman paljon. Mutten enää pode siitä huonoa omaatuntoa. Sillä lapsellakin on vain tekeminen loppu. Telkkarin katsominen ajan tappo keino. Eikä aina vointi edes ole sen mukainen, että leikkiä jaksaisi. Vanhemmat eivät pysty eikä jaksa olla "leikkitäteinä" 24/7. Vuoden jokaisena päivänä. Kahden ja puolen vuoden ajan. Voitte uskoa, että takki on jo tyhjä leikkien ja tekemisen osalta. Asiaa vaikeuttaa kävelemättömyys ja ulkona liikkumattomuus. Kesällä oli leikkipuistossa vakiporukka, joka toi vaihtelua arkeen, sekä vanhemmille että lapsille. Nyt sadekelien ja talven myötä on tuo porukka kadonnut sisätiloihin. Ja noihin rientoihin ei meillä ole asiaa. Kökimme yksin kotona. Synttäribileisiinkään Neiti ei päässyt, kutsusta huolimatta.

Huoh. Ostetaan elämä. Pikkuvikainenkin käy.

torstai 8. joulukuuta 2011

Äidin tuotoksia

Ompelukone on taas surissut tässä huushollissa ahkeraan. Tällä kertaa on ollut pikkuisten vaatteiden vuoro, mutta onpahan tuo isompikin jotain uutta hänkin saanut.

Tässä ensimmäiset otokset valmistuneista vaatteista.


Raitapotkiksen kaava on Ottobren lehdestä 6/2009. Apinan aplikoin velourista ja yläreuna on auki, joten se toimii samalla taskuna. Alkuperäisessä kaavassa ei ollut aplikointia.


Tämän tunikan kaava on taas Ottobren lehdestä nro 4/2011. Kaavaa muokkasin jonkin verran yläosan osilta Neidille sopivaksi. Kuvissa Neiti on Karmean Kortisonin uuvuttama.

P.S. Äiti haaveilee tasosaumurista.

Luettua: Elizabeth Gilbert: Eat pray love
Ilkka Auer: Sysilouhen sukua ja Varjoissa vaeltaja.

tiistai 6. joulukuuta 2011

Illan hämyssä

 Ensilumesta otettiin heti ilo irti! Illan jo hämärtäessä lähdimme pulkkailemaan. Kortisonin väsyttämä tyttökin piristyi hetkellisesti viipottaessan pulkalla mäkeä alas. Matkalla viitottiin äidille: "Lasketaan pulkalla." Vauhdin loputtua alkoi kädet käymään vuorostaan vinhasti. "Lisää." "Uudestaan."

Äitiä harmittaa, että luvassa on taas plussakelit ja tämä lumen suoma riemu on hetkellistä. Pidän talvisesta luonnosta ja lumen tuomasta valoisuudesta. Ja kenkien alla narskuvasta pakkaslumesta.


Talvinen runo
Talvi on kuin iso pallo
Siinä jäätyy jalat ja kallo
Housut jalkaan laita
Myös takki ja paita
Lumi hiljaa sataa
Lentää pikkuista rataa
Talvi on ihanaa aikaa
Tehden monenmoista taikaa
Viivi Viitanen, Harjavallan Keskustan koulu 4a

Talvi
Mä tahtoisin nähdä
vielä ihanaa unta
mutta kun ulkona sataa
niin kylmää lunta.
Minä tahtosin mennä pulkkamäkeen
vaikka en usko talvikäkeen.
Saara Vainio, 7 v. Pori

lauantai 3. joulukuuta 2011

Joulukortti




Tänä vuonna, ensimmäistä kertaa, päätimme ottaa napukoista jouluiset kuvat ja tehdä joulukortit. Yhteistyö lasten ja vanhempien välillä oli vain pikkuisen haasteellista.





 
 


Vanhemmilla oli selkeä mielikuva kuvista. Iloisesti hymyilevä lapsonen jouluisissa vaatteissa. Lapsilla oli täysin eri käsitys asiasta.



 

 



Neidin mielestä tontun kuuluu puuhata koko aika jotakin; repiä tonttuhattua päästä, kiskoa koristeita ja möyriä pitkin sänkyä. Pienempi tonttu keskittyi koristeiden syömiseen ja lopulta hermostui: "Eikö se kuva ole jo otettu, mä haluan tissiä!"



 Onnistuimmeko lopulta molempia osapuolia miellyttävässa lopputuloksessa? Sen näette myöhemmin!


perjantai 2. joulukuuta 2011

Keskospolilla piipahdettu

Tänään pyörähdettiin pikkuisen Pirpanan kanssa keskospolilla 4 kk (korjattu ikä) tarkastuksessa. Kaik´ol hienosti! Napukka kasvaa niin kuin pitää ja kehittyy niin kuin pitää. Koska kaikki on mennyt hienosti, oli tämä viimeinen käynti polilla. Jatkossa meillä on normaali neuvolaseuranta! Huisia!

Nyt illan mittaan tuo ajatus on iskostunut minunkin päähän. On suorastaan ollut hassu olo. Voiko tuo pienempi todellakin olla "tavis"vauva? Eikö nyt joku taho voisi haluta tutkia ja ronklata vähän tarkemmin? Hienoahan se on, että kaikki on hyvin. Mutta todella, todella omituista. Että ihan niin kuin pitäisi nyt sitten vain elellä ja oleskella tuon Pirpanan kanssa ilman mitään kommervenkkejä? Jo on aikoihin eletty! :)

Tänään käytiin hakemassa neuvolassa 5 kk rokotteet. Viime viikolla ei annettu flunssa rippeitten takia. Neuvolassa ihmettelin vielä ääneen suussa olleita rakkuloita. Lääkärihän oli aamulla suuhun kurkannut ja suun siistiksi todennut. Kotona kuitenkin katsoin huulia tarkemmin ja edelleen niissä oli sellaista jännää valkoista peitettä. Noh, terkkari kurkkasi suuhun Pirpanan suosiollisesti huutaessa pää punaisena tehtävää helpottaakseen. Suussahan oli muuallakin samaisia peitteitä. Pumpulipuikolla ronklattuaan ja kokeiltuaan terkkari totesi suussa olevan vieraana Sammas. Minne lie tuo lääkäri katsellut. Ei ilmeisesti suuhun. Sillä minäkin, puusilmä, näin nuo peitteet ja helposti. Onneksi ratkaisu on helppo: puolukka tai vissyvesi. Pienen ilmeet ovat olleet näkemisen arvoisia, kun sormella ronkin puolukkamehua pitkin suuta :)


P.S. Karmea Kortisoni on taas tehnyt Neidin olon vetämättömäksi. Kesken leikkien on välillä huilittava pitkin lattioita. Ääntäkään ei tytöstä normaalin tapaan lähde ja päikkärit on taas otettava, että jaksaa. Onneksi tämä on viimeinen kortisonirypistys!

torstai 1. joulukuuta 2011

Turhakkeet ja parhakkeet

Asioita, jotka meidän perheessä on koettu parhaikkeiksi. Tavaroita, joita ilman emme tästä lapsiperheen arjesta olisi selvinneet.

-Kantoliina ja Manduca. Monen itkupäivän pelastus. Nyt kun napukat on vähän isompia eivät ole niin ahkerassa käytössä. Pirpanan ensimmäiset kuukaudet oli hyvin, hyvin ahkerassa käytössä. Kauppareissuilla on edelleen matkassa ja kuvausreissuilla jopa isompikin matkustaa toisinaan Manducassa, isin tai äidin selässä.

-Liivinsuojat. Paitoja on mennyt maidon pursuamisesta johtuen kiitettävä määrä pyykkiin. Liivinsuojista huolimatta. Mikähän olisi ollut pyykkivuoren korkeus ilman niitä?

-Teletapit. Kotinurkkien käydessä ahdistaamaan lapsukaista ja kun kaikki leikit on jo kokeiltu, toimii Teletapit aina viihdykkeenä. Ne myös antaa sopivan lepohetken vanhuksille päivässä. Edes isomman keskittyessä hetkeksi televisionääriin. Äiti ostaa toisinaan rauhallisen imetyshetken ollessaan yksin kotona lapsukaisten kanssa.

-Harsot. Joka paikan pelastajat. Hoituu puklut ja muut pikku roiskeet. Toimii myös oivallisina ruokalappuina Pirpanalle. Oikeat kun ovat jossain hyvässä tallessa Neidin jäljiltä. Niin hyvässä, ettei niitä löydy.

Turhakkeet. Tavarat, joita ilman olemme pärjänneet hyvin, emmekä perään ole itkeneet.

-Hoitopöytä. Neidillä oli ja silloin käytettiin. Nyt tuon pöydän paikalle tarvittiin enemmän kaappitilaa ja hoitopöytä sai väistyä. Jatkoi uuteen kotiin. Ja ilman on pärjätty eikä olla uutta kaivattu. Vaippa vaihtuu hyvin myös sängyn päällä, sohvalla tai leikkimatolla. Ei se ole niin justiinsa.

-Pinnasänky. Pirpana kun nukkuu meidän sängyssä. Turhake oli myös Neidin kanssa. Hän nukkui pinniksessä ekan kerran 7kk vanhana. Katsotaan koska tämä toka versio siirtyy sinne. Toisaalta, tuo sivuvaununa oleva pinnis toimii oivallisena yöpöytänä äidille, joten ei se ihan turha ole ;)

-Tuttipullot. Neidin kanssa. Ei koskaan suostunut niitä syömään. Ja arvatkaa ostinko sen parisenkymmentä pulloa jo ennen kuin Neiti syntyi, jotta on varmasti valmiina. Eikä niille tullut koskaan käyttöä. Kakkonen syö, joten tänä päivänä ei ole turhakkeita ja vihdoin nuo pullot käytössä. Suo äidille mahdollisuuden olla pidemmän välin poissa kotoa kuin vain imetysten välin.

-Sitteri. Semiturhake. Molemmat ovat syöneet siinä ennen syöttötuolia. Muuten ajaa meillä Arne-nallen penkin virkaa.

Tämän kakkosen kanssa on mennyt muutenkin paljon löysemmin rantein. Neidin kanssa otti kovasti selvää mitä pitää olla ja kuumeisesti hommasi kaiken maailman vipstaakeita ja välineitä, jotta vauva-ajasta selviää. Nyt kakkosen kanssa on huomannut, että aika harva tavara on sellainen, että se on ihan pakko olla. Uskaltaa luottaa enemmän omaan arvostelukykyynsä ja jo tietää mitä itse kokee tarpeelliseksi. Ei ole niin herkästi mainosten vietävänä.

Tästä listasta on ihan varmasti unohtunut jotakin. Sillä pää on sen verran pehmeä tänä päivänä. Ehkä tarpeellisten, mutta vielä hankittavien listalle pitäisi lisätä: äidille uudet aivot ;)