torstai 27. kesäkuuta 2013

Osastojaksolla, yö kaksi

Tänään on nytkähtänyt asiat vähän eteenpäin. Neurologi ja lastenlääkäri ovat tutkimeet perusteellisesti Taikan ja iso pino erilaisia verikokeitakin on otettu. Vielä ei niistä olla kuultu vastauksia.

Neurologi tosiaan teki monenmoista testiä ja katsoi silmänpohjatkin josko niissä näkyisi jotain aivopaineeseen viittaavaa. Mutta mitään poikkeavaa ei ole. Taika on kehittynyt hyvin ja on toisissa taidoissa jopa taitava. Palloa potkii molemmilla jaloilla, taito mitä kaksi vuotiaalta ei vielä oleteta. Palapelejä tehtiin monenlaisia, piirrettiin, laitettiin palikoita muotolaatiikkoon, leikittiin kielen kanssa yms. Kaikki siis kunnossa.

Neurologi katsoi myös kasvukäyrät. Ja ne olivat täysin normaalit, pään kasvua myöten!!! Neuvolantäti on kyllä katsellut ihan omia käyriään. Minullekin tuo päänkäyrä näytettiin ja se meni aivan viivaa pitkin, ei ollut laskeva mihinkään suuntaan. Nyt myös neljä lääkäriä on todennut pään ihan normaalin muotoiseksi eikä mitään viitteitä poikkeavaan ole heidän mielestään nähtävästi. Otsalla oleva harjanne saa olla ja se on ihan normaalin variaatio. Ihan turhaan meidät on siis neuvolassa säikytelty. Harjanne on selkeä tosiasia päässä, mutta kummastelen neuvolantädin kommenttia, että pään kasvu on hidastunut, kun meni ihan niin kuin pitikin. Ja on johdonmukainen muun kasvun kanssa.

Nyt epäilys on, että yölliset itkut ovat kauhukohtauksia. Vielä ei olla loppukaneettia asialle saatu, koska Taika jää vielä toiseksi yöksi isin kanssa sairaalaan. Ihan ei ollut mennyt ohjeistus putkeen yön seuraamisen kanssa. Isi oli illalla kysellyt mistä he tietävät mitä huoneessa yöllä tapahtuu. Ja kertonut, että itku on usein kitinää ja natinaa eikä välttämättä heille kansliaan kuulu. Mitään toimintaohjetta ei kuitenkaan sen kummemmin tullut. Taika oli juuri niin levoton ja kitisevä kuin kotonakin on. Jopa aloitti jo aikaisemmin, heti puolilta öin. Isi oli jättänyt ovessa olevan verhon auki, jotta huoneeseen näkee. Kukaan ei kuitenkaan ole yöllä kurkkinut missä mennään, joten arvoitukseksi hoitajille on viime yö jäänyt. Nyt on ohjeena soittaa kelloa, jotta hoitajat todella tulevat katsomaan viereen Taikan menoa.

Onko monellakin kokemusta noista kauhukohtauksista? Minkälaisia ne teidän lapsilla ovat olleet? Taikahan toisina öinä herää ihan itkemäänkin ja voi itkien tulla meidän huoneeseen. Kuitenkaan ei saada ottaa syliin, vaan huitoo meitä pois ja huutaa ei. Jonkun minuutin päästä tulee kuitenkin ihan nätisti syliin. Kuulostaisi siis kauhukohtaukselta. Mutta tuollaista meno ei ole joka yö. Enemmänkin yöt menee niin, että Taika nukahtaa ysin pintaan ja nukkuu noin kahteen ihan hyvin ja rauhallisesti. Sitten on ensimmäisen kerran nitinää ja natinaa ja viereen pitää mennä. Nukahtaa takaisin ja usein miten nukkuu siitä kahdesta neljään, viiteen hyvin, jos on vieressä. Toisinaan pitää jo silloin pitää koko aika kädestä. Mutta tuon jälkeen aamuyön nukkuu enää niin, että pitää kädestä kiinni. Ja herää heti, jos sen yrittää ottaa pois, tai kääntää kylkeä, saati sitten että menisi vessaan käymään. Näin menee sitten aamuseiskaan-kasiin asti. Jolloin herää hyväntuulisena ja hymyilevänä.

Toivottavasti natisee ensi yön yhtä lahjakkaasti kuin viime yön, niin hoitajat näkevät menon. Jospa sitten huomenna pääsisivät kotiin, isi ja tytär.

keskiviikko 26. kesäkuuta 2013

Osastojaksolla

Kylläpäs nyt tapahtuu nopeasti, ihan kuin tämä olisi jotain kummallista saippuaoopperaa tämä meidän elämä.  Aamulla tuli puhelu, että pääsettekö jo tänään osastolle Taikan kanssa. Ja kun se passasi aikatauluun, ovat isi ja Taika nyt parhailllan Hyvinkäällä.

Mikään näin kiireellinen tämä asia ei onneksi ole, vaan osastolla sattui olemaan väljää, joten meidän sopi tulla sinne tässä vaiheessa. Haluavat nähdä yön kuinka Taikan kanssa menee. Mahdollisesti kaksikin, mutta toivotaan, että yksi yö riittää.

Tämäkin lääkäri tuumasi, ettei tuo harjanne ole mikään hälyyttävä juttu eikä ole näiden yöitkujen takana. Neurologi katsoo Taikan huomenna ja kun yökin on toivottavasti mennyt niin kuin kotonakin menee ja näkevät mitä oikeasti touhu on, huomenna saamme jo varmasi enemmän vastauksia asiaan. Mutta lääkäri varoitti, että syy yöllisiin itkuihin voi jäädä selviämättäkin.

Itse jäin miettimään, että voisiko meidän hurjat viime vuodet näkyä Taikassa. Sillä kyllähän häneenkin on vaikuttanut Neidin sairaus, infektioeristys ja toisinaan kovin huolentäyteiset vanhemmat. Pieni raukka kun on syntynyt keskelle Neidin hoitoja. Ja alkutaipaleella oli vieläpä Neidin uusintaepäilys, jakso joka on kovin sumuinen omassa mielessä. Silloin huomasimmekin, että Taikakin oli kovin vaisu ja häneen vaikutti hajamieliset ja surulliset vanhemmat. Kun aloimme asiaan kiinnittää huomiota, piristyi Taika ihan silmissä. Ihan normistartti ei pienen lapsen elämässä ole ollut. Ihan hakuammuntaa nämä veikkailut, mutta tulipahan mieleen, että voisiko näkyä kaikki tämä voimakkaampana eroahdistuksena ja pelkäämisenä. Sillä Taika pelkää tällä hetkellä kovia ääniä, autoja ja kaikenlaisia ötököitä. Tänä aamuna hän pyöri levottomana sängyssä, puoli unisena ja hoki: "Ei tartte pelätä, ei tartte pelätä."

Noh, katsotaan olenko asian suhteen huomenna viisastunut. Mutta lääkärille aion tämänkin teorian kertoa, meni metsään tai ei.

tiistai 25. kesäkuuta 2013

Taikan pää + Neidin korvat

Tänään oli vuorossa vietä päiväsi Lastenklinikkalla -päivä. Neiti on nyt koko kuukauden ollut räkäinen. Välissä näytti, että on jo menossa ohi, mutta nyt taas ollut selvästi tukkoisempi. Kun samaan syssyyn Taikan itkuisuus nukkuessa on huolestuttanut ja pelko herännyt, että liittyy pään tilanteeseen, näytettiin Taikaakin lääkärille samalla reissulla. Ja saimme jopa luvan tulla kaikki Klinikalle eikä tarvinnut eri sairaaloiden väliä ajella.

Neidillä oli toisessa korvassa selkeä korvatulehdus, joten räkäisyys selittyi helpolla. Luvassa on Amorion kuuri. Eiköhän sillä nyt saada helpotusta kohta koko kuukauden kestäneeseen nuhaisuuteen.

Taikan kohdalla mietittiin sitten vähän enempi. Yöt ovat olleet nyt kuukauden päivät todella levottomia ja Taika herää monta kertaa yössä itkemään. Aamuyöstä ei nuku kuin toisen vanhemman kanssa, kädestä koko aika kiinni pitäen. Ja silloinkin todella kevyesti, koska käden pois ottaminen saa aikaan uuden itkun ja heräämisen. Ja sama juttu päikkäreillä. Lähes järjestäin herää päikkäreiltä itkemään. Olemme pohtineet vaikka mitä syitä tuohon itkuun. Liittyykö nyt alkaneeseen pelkäämiseen, sillä kaiken maailman ötökät, kovat äänet yms pelottaa Taikaa tällä hetkellä. Koska kuitenkin nyt päässä oleva harjanne on herättänyt kysymyksiä ja tätä on jatkunut niin pitkään joka ikinen yö, päätettiin näyttää Taikaa lääkärille.

Lääkäri ensin tutki Taikan ja totesi otsalla olevan selvän harjanteen, mutta pään muoto on kaunis ja säännöllinen. Hän teki myös neurologisia testejä, mutta niissä ei mitään mainittavaa. Paikalle pyydettiin lasten neurologi ottamaan kantaa ja kertomaan kuinka toimitaan asian kanssa. Päädyimme lopputulemaan, että Taikalle järjestetään Hyvinkään sairaalaan osastopaikka yhdeksi yöksi, jotta lääkärit/sairaanhoitajat näkevät millaisia yöt ovat ja sitten sen perusteella edetään. Akuuttia tarvetta pään kuvaukselle ei ole. Huolestunut neurologi ei siitä ollut säännöllisen muodon ja neurologisten testien takia. Katsotaan onko se edessä joskus myöhemmin, jotta saadaan varmuus pään tilanteesta. Neurologi tuumasi, että yksi syy tuohon itkuisuuten voi olla tähän ikäkauteen liittyvä voimakas hermoston kehittyminen ja sitä kautta mielikuvituksen yms lisääntyminen. Ei kuulemma ole Taika ainut, jolla tutkitaan jotain elimellistä vaivaa levottoman nukkumisen takia, mutta syynä on vain kehittykseen liittyvä asia.

Asia on siis nytkähtänyt eteenpäin ja olemme varmasti taas vähän viisaampia jonkun ajan kuluttua. Mutta hyvää on, että mitään akuuttitoimenpidettä ei tarvittu. Vaikka sitten olisikin luutunut saumat liian aikaisin, mitään paniikkia sen osalta ei ole. Ja jospa saataisiin osastojaksolta jotain apua levottomiin öihin, alkaa painaa vanhempien silmiä tuo valvominen.

lauantai 22. kesäkuuta 2013

Taika 2 vee


Vauhti-Venla viettää tänään juhlapäivää. Komiat kaksi vuotta on nyt plakkarissa. Onnea äidin kulta!

torstai 20. kesäkuuta 2013

Taikan pää

Tässä muutamia (huonoja) kuvia Taikan päästä. Onko se teidän mielestä erityisen mallinen? Itse olen tuota päätä niin paljon katsellut, etten osaa sitä kovin objektiivisesti enää katsoa. Hiukset on tarkoituksella saunan jäljiltä kammattu päätä myöten, että mahdollisimman vähän hämäisi pään muotoa.
Mitä te siinä oikein mua kuvaatte?

keskiviikko 19. kesäkuuta 2013

Taika neuvolassa

Tänään olimme Taikan kaksi vee neuvolassa käymässä. En voi kuin kummastella onko siitä todella jo kaksi vuotta, kun Taika syntyi. Miten kummassa voi tämä aika mennä näin huomaamatta?

Kasvua oli tullut taas tasaisesti: pituus oli 87,5 cm ja paino 11950 g. Painon ja pituuden suhde oli hyvä, vaikka vähän sitä jännitin. Taika kun on välillä kovin huono syömään. Toisena päivänä maistuu kaikki ja seuraavana ei yhtäkkiä oikein mikään. Vaikka sama ruoka olisi edellisenä päivänä ollut herkkua. Mutta kasvanut nappula kaikesta huolimatta oli ja vieläpä sopivasti.

Kehuja tuli taidoista. Neuvolatäti ihmetteli värien osaamista. Ei kuulemma vielä ole kaksi  vuotiaan taito. Jäin tuota vähän ihmettelemään, kyllähän moni kaksi vuotias osaa jo värejä. Lienekö sitten niin, että niitä ei tarvitse vielä osata kaksi vuotiaana yhtään, en tiedä. Samoin ihmettelyä aiheutti pieni papupata. Taikahan on melkoinen höpöttäjä ja puhua pälpättää jo pitkiäkin tarinoita. Ei siis mitään omaa puhetta, vaan ihan sanoja ja lauseita. Toisinaan vaan innostus vie mukanaan ja puheella on niin kauheasti vauhtia, ettei siitä ota tolkkua. Mutta Taika siis puhuu monen sanan lauseita ja taivutusmuotoineen ja monikkoineen päivineen. Sen siitä saa, kun käy Neidin kanssa puheterapiassa :)

Huolta aiheutti pään hidastunut kasvu ja otsalla oleva harjanne. Taikalle varattiin lääkäriaika, jossa otetaan kantaa tarvitaanko lisätutkimuksia vai ei. Pelkona on, että kallon saumat ovat luutuneet ja kallo ei pääse kasvamaan kunnolla. Mitään muuta poikkeavaa kallon muodossa ei ole, vain tuo harjanne tuossa otsalla. Oma kuukkeloinnin tuloksena luin eräästä artikkelista, että pelkkä harjanne otsalla ei välttämättä tarkoita yhtään mitään, vaan voi olla ihan normaali variaatio kallon muodossa. Niin toivon, että näin on ja huoli on turha. Jos nyt molemmat ipanat pysyisivät poissa sairaalasta pitkän aikaa eikä yhden parannuttua tarttisi toisen kanssa mihinkään leikkaukseen joutua!

Harjannetta lukuunottamatta kaikki oli hienosti ja Taika on kirinyt ikätoverit kiinni taidoissaan ja kasvussa. Ei erotu muiden kaksi vuotiaiden joukosta. Hienoa!

tiistai 11. kesäkuuta 2013

Cv-Kromosomitutkimus

Tänään kolahti postilaatikkoon kirje. Lähettäjänä Hus. Kirjeessa sanottiin:

" Kromosomitutkimuksen tulos istukkanäytteestänne on valmistunut. Tutkimus osoittaa että sikiöllä on normaalit pojan kromosomit."

Jipiajee! Yksi murehdittava vähemmän. Hämmennystä aiheutti tuo sana pojan. Meillehän syntyy vain tyttöjä. Kahden lapsen kokemuksella voi vakaasti näin väittää :)

Osaako sitä poikia edes hoitaa? Tyttöihin kun on tottunut. Mutta pulassa olen, jos väite, että pojat ovat villimpiä kuin tytöt, pitää paikkaansa, sillä vauhtia ja jääräpäisyyttä riittää tuossa kakkosessa vaikka pienelle ydinvoimalalle jakaa. Voiko enää velmumpaa ja vauhdiikkaampaa lasta meidän talouteen tulla? Toisinaan vitsailemmekin, että yksi Taika perheessä riittää.

Poika. Onneksi olemmekin myyneet jo kaikki tyttöjen pieneksi jääneet vaatteet.

keskiviikko 5. kesäkuuta 2013

Hyperemesis

Niinhän se kävi tälläkin kertaa, kuten edellisissäkin raskauksissa. Diagnoosina hyperemesis gravidarum eli voimakas raskauspahoinvointi. Noin prosentilla kuulemma se on näin voimakas. Ei kivaa.

Viikot ovat vierineet pää pöntössä ja koittaen keksiä mikä ruoka tänään pysyisi sisällä. Pitkälti olen syönyt vain hedelmiä, marjoja, vihanneksia ja rahkaa. Pieninä annoksina pitkin päivää. Toisinaan pysyy sisällä, toisinaan ei. Lämmintä ruokaa en voi edes kuvitella. Yök, jo pelkkä ajatus nostaa palan kurkkuun. Parina oikein hyvänä päivänä olen jotain hyvin suolaista lämmintä saanut syötyä, kuten ranskalaisia. Ja ylöshän se jonkun ajan päästä tulee. Turha siis edes koittaa.

Hyvänä päivänä olen saanut syötyä jotakin ja olen pystynyt toimimaan lähes normaalisti. Hyvänä päivänä menee leipäkin, tosin sekin on tarkkaa minkälainen ja millaisilla päällyksillä. Parina aamuna olen jopa pystynyt syömään puuroa. Tosin iltaa kohti vointi silloinkin huononee niin paljon, etten pysty enää pystyssä olemaan. Sängystä ylös nouseminen saa aikaan oksun. Paikallaan maaten saan pidettyä jotenkin mahan sisällön siellä, missä sen kuuluukin olla. Ja silloin ei voi katsoa telkkaria tai lukea. On vain maattava paikallaan ja tuijotettava tyhjää. Ja joka iltainen vastapuristettu appelsiinmehu pitää saada. Se rauhoittaa jostain syystä mahaa ja oloa. Paljon jäitä ja pillillä imien. Kun tuon pillin keksin, olen saanut myös vähän paremmin juotua, kun juoman haju ei tule suoraan nenään.

Juominen on suuri ongelma. Vettä ei pysty juomaan ollenkaan. Se tulee suoraan ylös. Jo pelkkä veden haju yököttää. Erilaisia variaatiota olen kehitellyt mitä pystyy juomaan. Omenamehu laimennettuna vedellä. Joku tuoremehu sotkettuna kuplaveteen. Joskus maistuu limukin. Hiilihapolliset juomat vain saavat vatsan kipeäksi, joten en pysty niitä paljoa juomaan, vaikka ne menisivät parhaiten. Kuivuminen onkin koko aika askeleen päässä ja olenpahan tipassakin joutunut olemaan.

Pahimmillaan tämä vaiva oli viikoilla 8-11. Olipa pätkä, jolloin ei mennyt alas mikään muu kuin mehujää ja jääpalat hitaasti imeskellen. Voitte arvata, että voimia arjen pyörittämiseen ei kauheasti ole. Kun ei voi syödä, ei vain jaksa. Ja jatkuva oksentaminen vie paljon voimia. Paha olokaan ei poistu oksentamalla, kuten vatsataudissa. Usein miten se jatkuu heti oksentamisen jälkeen.

Neidin raskaudessa pahoinvointi oli kaikkein voimakkainta ja silloin se jatkui viikolle 16. Taikan raskaudessa en joutunut tippaan ja en oksentanut päivittäin. Tosin pahoinvointi sitten jatkui viikolle 20, piti pienen tauon ja jatkui sitten koko loppuraskauden. Onneksi ei enää niin voimakkaana, mutta vähintään kerran viikkoon oksensin koko raskauden. Nyt jännitän miten kauan tämä jatkuu. Onneksi helpotusta on jo näkyvissä ja tosiaan saan jotain jo syötyä eikä arkea tarvitse yrittää pyörittää pelkän mehujään voimin. Tosin tuo jotakin on kovin suhteellista. Eilen se tarkoitti kahta omenaa, kahta leipäpalaa ja yhtä jäätelöä. Ei siis kovin paljon normaaliin nähden, mutta paljon paremmin kuin aikaisemmin. Enkä oksentanutkaan kuin kaksi kertaa. Eli oli hyvä päivä.

Yllättävää tässä on ollut se, että moni ei ymmärrä mistä on kysymys. Saan kovasti vinkkejä mitä tehdä, mitä syödä ja olla ajattelematta asiaa. Varmasti toimiiikin normaalissa raskauspahoinvoinnissa, mutta nyt ei kyseessä ole sellainen. Nuo kommentit loukkaavat. En minä halua olla syömättä, enkä minä halua olla pää pöntössä. Ei tämä mitään juhlaa ole, vaan maanpäällinen helvetti, joka oikeasti vie voimat ja vetää mielen matalaksi. Yritän ajatella, että harvalla on kokemusta tämmöisestä pahoinvoinnista eivätkä he voi siten ymmärtääkään. Mutta pönttöä halatessa ymmärtäminen on melko vähissä.

Kolmosta mietittiin tarkkaan. Yksi syy, miksi kolmas lapsi ei ollut ollenkaan itsestään selvää, on juurikin tämä minun vointini. Ja voin kertoa, että lapsiluku on sitten tässä. Ei minulla ole voimia käydä tätä enää kertaakaan läpi. Monta kuukautta kärsimistä on pitkä aika taistella arjessa eteenpäin. Ja kun ei vain voi maata, kun on nuo isommat lapset. On vain juostava oksentamaan välissä ja maattava jokainen hetki, minkä levätä ehtii.

Tänään mieli on erityisen surkea. Olen kaiken tämän päälle vielä kuumeessa ja räkätaudissa. Yskiminen provosoi kivasti oksentamista. Eikä olo ole todellakaan kaksinen. Juoda pitäisi entistä enemmän, vaan kun ei pysty. Katsotaan kutsuuko se tippa kohta.

Melkoinen valitusvirsi. Pakko vain saada purettua ulos tätä oloa. En tiedä ketään muuta, joka näin voimakkaasta pahoivoinnista on kärsinyt. Vertaistuki on siis kovin ohkaista eikä ympärillä olevat ihmiset kunnolla ymmärrä mistä on kyse. Muistan jo edellisessä raskaudessa miehelleni huikanneeni, että tule ottamaan tätä nyt videolle ja näytä kun alan puhumaan seuraavasta lapsesta. Pää pöntössä huikkasin asiani.

lauantai 1. kesäkuuta 2013

Ohi on 1047!

Ohi on! Meinaten infektioeristys ja leukemiahoidot. Tästä päivästä eteenpäin voimme elää normaalia elämää. Toki seurannat jatkuvat vielä useamman vuoden. Tällä hetkellä käymme kuukauden välein verikokeissa. Mutta se on pientä aikaisempaan verrattuna. 

Melkoinen kakkuhan tuli lusittua. Melkein kolme vuotta. Se on iso osa reilu neljä vuotiaan elämästä. Näin jälkikäteen olen tajunnut kunnolla millaisen prässin olemme käyneet läpi. Kuinka silmien edessä on ollut koko aika harmaa kalvo ja harteilla valtava taakka. Jokaista iloa ja onnea on koko aika varjostanut tummat sävyt. Nyt askel tuntuu kevyelle ja värit maailmassa kirkkailta. Toki arjessa on asioita, jotka ärsyttävät tai huolestuttavat, mutta ne eivät seuraa koko ajan perässä. Tunnista toiseen, päivästä toiseen, vuodesta toiseen. Nyt on helppo olla.

Tänään suuntaamme koko perheen kanssa ostoksille. Tytöt saavat  valita itselleen kesävaatteita. Ja sitten suuntaamme herkku-pitseriaan nauttimaan oikein naminami-pitsat. Neidin toive!