torstai 26. syyskuuta 2013

28+1

Tärkeä rajapyykki ohitettu. Viikko 28 lähti käyntiin ja vauvan mahdollisuudet selvitä mahan ulkopuolella paranivat selvästi. Sen kunniaksi ystäväni toi minulle pitsan ja turisimme ja nauroimme ajan kanssa eilen illalla. Tärkeitä hetkiä tylsään sairaala-arkeen, jotta taas jatkaa.

Tilanne on nyt pysynyt stabiilina. Pientä vuotoa on ollut joka päivä, mutta se on pysynyt hyvin pienenä eikä supistelua ole ollut yhtä yötä lukuunottamatta. Jokainen päivä eteenpäin ja yhdessä läjässä on positiivista.

Seuraava iso etappi on viikko 30. Yritän kuitenkin olla ajattelematta tuonne asti, koska se tuntuu niin mahdottoman pitkälle ajalle. Nämä päivät sairaalassa ovat hitaita ja ainoan rytmin päivään tuovat ruokailut. Nyt vielä on osastollakin hiljaista kuin meren pohjassa eikä juttuseuraa ruokatilassa ole. Nykytekniikka on kovassa käytössä päiviä piristämään. Miten ihmeessä ennen on saatu aika kulumaan? Nyt on puhelinta, pädiä, Netflixiä ja e-kirjoja. Kun yksi kyllästyttää, vaihdan toiseen. Onpahan tullut pelattuakin kaiken maailman ilmaispelejä, joita en kyllä tavallisesti pelaisi :)

Tänään tehtiin taas kasvukontrolli ja nassikka oli jo 1200 g. Iso nassikka. Hienosti jatkaa kasvuaan keskikäyrällä. Ässällä siis kaikki edelleen hyvin ja vilkas kaveri on.

maanantai 23. syyskuuta 2013

Jänniä käänteitä

No niin, saippuaoopperamme jatkuu saaden uusia jännittäviä käänteitä. Viikko sitten maanantaina minua supisteli koko päivän. Ässäkin ryhtyi jo lopulta vaisummaksi supistelujen kyydissä. Lähdin heti Naikkarille, kun mies palasi töistä kotiin. Kumma kyllä supistelut sitten rauhoittui sairaalassa ja pääsin ultran jälkeen lähtemään kotiin.

Kotimatkalla alkoivat supistelut uudestaan ja kipeämpinä. Kotona painuin heti sängyn pohjalle ja supistelut kyllä rauhoittui, mutta erikoinen olo mahaan jäi. En osaa sitä kuvailla, mutta sanoin miehelle, etten ihmettele, jos tänä yönä lähden takaisin. Tunnin siinä kerkesin olemaan ja sitten tuntui kuin jotain valuisi. Vessaan ja punaistahan se. Ja vessassa sitten oikein lorahti kunnolla verta. Ei kun ambulanssia soittamaan. Makasin sängyssä pyyhekeiden päällä odottamassa lanssia ja tunsin koko aika kun vain valuu ja valuu. Onneksi lanssi lopulta tuli. Tälläkään kertaa ei lanssimiehet olleet ihan ajantasalla asioista, mutta lopulta laittoivat pillit päälle ja totesivat kyydin kiireellisesksi.

Matka oli pitkä. Koko ajan pelkäsin, että veri tulee vauvasta ja se on nyt menoa. Sairaalassa minut kärrättiin heti tutkimushuoneeseen, jossa odotti kaksi lääkäriä. Ihan ensimmäiseksi laitettiin ultra mahalle ja tarkistettiin pienen vointi. Sydän löi ja Ässä jaksoi liikkua. Iso helpotus. Toinen lääkäri piti ultraa koko aika mahalla ja seurasi Ässän vointia muiden keskittyessä minuun. Paikalle tuli vielä anestesialääkäri ja lääkäreiden lisäksi oli kolme kätilöä. Vilinää riitti. Ambulanssissa laitetun viggoon lisäksi laitettiin toinen. Heti lähti tippumaan Ringer ja sokeritippa. Veripalveluun soitettiin ja tilattiin verta, neljä pussia yhteensä varaukseen. Pikahemppa tarkistettiin ja lopulta vauva myös saatiin käyrälle. Ensimmäinen kortisonikin tuikattiin jo pyllyyn. Onneksi vuoto alkoi laantua ja minut kuskattiin tarkkailuhuoneeseen. Olin yön kovassa nesteytyksessä, koko ajan käyrällä ja tiukassa vuodelevossa. Hoitaja oli vieressä koko yön. Yöllä minulle aloitettiin myös magnesiumtippa vauvan aivoja suojaamaan, synnytyksen pelättiin olevan käsillä.

Yö oli kuitenkin rauhallinen. Vuoto ei kokonaan loppunut, mutta rauhoittui selvästi. Aamulla olikin jo toiveikkaampi olo. Kunnes, aamupäivällä tuli yksi selvästi tiukempi supistus. Ja hanat aukesivat. Ja tällä kertaa sitä verta tuli! Sitä tuli niin, etten edes tiennyt niin kovan vuodon olevan mahdollista. Jo alkoi taas tapahtua. Nesteytykset takaisin täysille. Äkkiä ultraan, jossa aloitettiin katsomaan istukan tilannetta uhkaavan synnytyksen takia. Eli miten istukka vaikuttaa sektioon. Minä aloin olemaan todella huonossa kunnossa ja olin pyörtymisen rajamailla. Lopulta silmät kirjaimellisesti pyöri päässä, kun taistelin pyörtymistä vastaan. Ultraa ei pystytty tekemään loppuun. Alkoi taistelu aikaa vastaan. Loppuuko raju vuoto vai joudutaanko hätäsektioon.

Kaikeksi onneksi vuoto tälläkin kertaa loppui. Sain punasoluja, hemppa oli tippunut 113:sta 90:n. Verenpaine oli luvattoman matala ja pelko ja jännitys aiheuttivat omansa olotilaan. Näin kahtena ja toinen silmä oli outo ja olo todella heikko. Iltaa kohti onneksi punasolut ja nestetankkaus auttoivat ja olo koheni.

Jäin luonnollisesti osastolle seurantaan. Pikku hiljaa loppukin vuoto rauhoittui ja tilanne tasaantui. Puolentoista vuorokauden paaston jälkeen sain ensimmäisen mehulasillisen. Ja se oli hyvää! Siitä pikku hiljaa sain alkaa taas syömään. Edelleen olin tiukassa vuodelevossa, joten makuullaan oli syötävä.

Istukan magneettikuvaa kiiruhdettiin, jotta sataisiin lisätietoa tilanteesta. Perjantaina sainkin kuulla sen tulokset ja samalla tehtiin ultra, jotta kaikki mahdollinen tieto on käytettävissä tulevassa sektiossa.

Uutiset eivät olleet hyvät. Istukka on siis totaali previa. Isot suonet kiinnittyvät juuri kohdunsuun yläpuolelle. Esimerkiksi laskimo kulkee juuri suun yläpuolella. Se selittää valtavan vuodon. Noh, nämä jo tiedettiin. Mutta sen lisäksi istukka on kiinnittynyt kohtulihakseen ja erittäin todennäköisesti myös virtsarakon pinnalle. Edessä on siis iso leikkaus. Lääkärit eivät usko, että kohtua voidaan säästää, vaan se joudutaan leikkaamaan pois sektiossa. Sektiota ei voida tehdä Naikkarilla, vaan se tehdään Meikussa, jossa on parempi välineistö ja paikalla on myös gynegologi. Leikkauksessa on suuri verenvuotoriski. Nyt toivotaankin, että leikkausta ei jouduta tekemään päivystysaikana, vaan hallitusti. Kyseessä on oikeasti vaativa leikkaus.

Hirveästi ei ole tehnyt mieli ripaskaa riemusta tanssia. Aika hiljaiseksi tämä tilanne on vetänyt. Pelottaa jopa selviänkö koko leikkauksesta. Nyt makailen Naikkarilla ja kotiinpääsystä ei ole tietoa. Tänään kätilö sanoi, että todennäköisesti synnytykseen asti. Sektio tehdään viimeistään viikolla 34, sen pidemmälle ei uskalleta antaa mennä. Se tietää vielä seitsemää viikkoa. Turvallisempihan se täällä toki on olla, jos vuoto taas alkaa niin massiivisena kuin tiistaina (ja se todella oli massiivinen, ei vain minusta vaan myös lääkäreistä, isommilla viikoilla minut olisi jo kuulemma leikattu), mutta ikävä kotiin on suuri. Mieli ei ole ihan kaikkein juhlavin tällä hetkellä.

Positiivista on, että nyt on kaikesta huolimatta päästy viikko eteenpäin hurjasta tilanteesta huolimatta. Näillä viikoilla ihan jokainen päivä mahassa parantaa lapsen ennustetta, jos syntyy. Viikkoja on tänään 27+5. Vielä pikkuisen reilu kaksi viikkoa olisi jo hyvä, mutta ultimate toive ja tavoite on tuo viikko 34.

Ässä on kaiken keskellä voinut hyvin ja melskaa menemään. Käyränottoa hän inhoaa ja potkii menemään ihan hulluna. Toissa aamuna sydänkäyrää ei juuri liittynyt, mutta potkukäyrä oli melkein tasainen musta palkki :) Vauhtiveikko!

perjantai 13. syyskuuta 2013

Unikoulu

Rauhaisat yöunet ovat vihdoinkin laskeutuneet taloomme. Taika kävi läpi unikoulun nukkumisen mentyä ihan mahdottomaksi. Yölliset kauhukohtaukset ja pelkääminen toi tullessaan sen, että Taika tottui saamaan palvelua öisin. Yhtäkkiä huomasimme, että itku on muuttanut laatuaan ja tuo pikku ryökäle vaati vanhempia nukkumaan vieressä ja pitämään kädestä koko yön. 

Oli vuorossa unikoulu. Palvelut poistuivat ja Taikalla alkoi uuden opettelu. Emme enää antaneet kättä nukahtamiseen, vaan istuimme vieressä. Vajaan viikon Taika protestoi ja rajusti. Jouduimme jopa siirtämään Neidin meidän huoneeseen pinnasänkyyn (johon toinen on jo melkoisen iso), jotta hän sai nukuttua. Neiti kun alkoi myös protestoimaan nukkumaanmenoa, kun Taika huusi ja raivosi omassa sängyssään. Pari ensimmäistä iltaa Taika huusi kurkku suorana, paiskoi peittoa ja tyynyä ja raivosi. Voi että osasi pieni lapsi olla vihainen. Sitten alkoi raivo laantua ja nukahtaminen onnistui jo nopeammin. Minun ei auttanut näyttää naamaani tuolloin ollenkaan Taikalle tai raivo alkoi alusta. Nukuttamiset olivat siis isin hommaa.

Nyt unikoulua on käyty parisen kuukautta. Edelleen on parempi, että isi nukuttaa, jostain syystä äidin kanssa nukahtaminen on vaikeampaa. Mutta nykyisin voin jo käydä sanomassa hyvää yötä molemmille tytöille sänkyyn ilman, että se saa itkua ja raivoa aikaiseksi. Taika kyllä vastustaa nukkumaan menoa, mutta ei enää itke ja raivoa. Hän pyörii ja hyörii sängyssä ja tuumaa ettei tarvitse käydä nukkumaan. Mutta kun ei kiinnitä touhuun huomiota, istuu vain tyynenä huoneessa odottamassa, käy Taika lopulta pötköttämään ja nukkumaan. 

Mutta herkästi menee sekaisin tuon tytön yöunet. Vaikka hän on rasavilli ja melkoisen voimakastahtoinen, on hän myös hyvin herkkä ja erikoiset asiat menevät uniin. Vilkas mielikuvitus saa mörköjä esiintymään monessa paikassa. Hammaspeikkoja etsimme eräänä iltana kaapeista ja sängyn alta ennen kuin uskallettiin käydä nukkumaan. Meidän pieni Taika <3

keskiviikko 11. syyskuuta 2013

Positiivispläjäys!

Iloisia uutisia. Taika pääsi samaan päiväkotiin kuin Neitikin. Vajaan kolmen viikon päästä alkaa päikkytaival. Ihana, helpottava uutinen. Yhden pysähdyksen taktiikalla saan ipanat hoitoon.

Kesäloma-anomus on nyt töissä vetämässä, jotta voisin pitää kertyneitä lomapäiviä pois ennen mammaloman alkua ja en tipahda tulottomaksi. Onneksi päähäni yhtäkkiä pälkähti nuo lomapäivät. Kumma juttu on, jos niitä en pois saa pitää. Onhan ne lakisääteiset lomapäivät ja kun en kuitenkaan olisi töissä tuona aikana, ei niitä voi evätä työtilanteeseen vetoamalla.

Mahan tilanne on nyt ollut rauhallinen, karmeasta yskästä huolimatta. Supistelu on siis pysynyt poissa, kun muistan vain olla pahemmin rehkimättä. Viikkojakin on jo komiat 26+0! Kaksi viikkoa vielä ja selviytymisprosentti nousee jo 90%, jos pieni päättää syntyä. Tavoite on edelleen kuitenkin 30+ paremmalle puolelle.

Asiat siis suttaantuu ja etenee. Kivilasti harteilla on jo pienenmpi!

tiistai 3. syyskuuta 2013

Ultrakuulumisia

Ihan hirveästi ei tee nyt mieli tehdä kärrynpyöriä. Tänään oli erikoislääkärin vastaanotto. Uutiset eivät mieltä ylennä.

Istukka on edelleen kohdunsuun päällä ja reilusti. Mutta ei siinä vielä kaikki. Napanuora on kiinnittynyt nyt niin, että napasuonet tulee suoraan kohdunsuun päälle. Jos siis alkaa verenvuoto, on olemassa iso riski, että se vuotaakin vauvasta, ei äidistä niin kuin yleensä etisessä istukassa. Jos vuoto todella tulee vauvasta, ei ole juurikaan peliaikaa, että kaveri saadaan ulos mahasta turvaan. Lääkäri kysyikin jo, että asummeko kaukana sairaalasta, kuinka nopeasti ehdin Naistenklinikalle, jos alkaa vuotamaan.

Nyt on ihan kaikki vatsaonteloon kohdistuva paine kielletty. Ihan kaikki. Lääkärin sanoin, edes isoa hätää ei saa ponnistaa... Sopivasti olenkin tässä kovassa flunssassa ja yskin ja aivastelen. Että se siitä paineen välttelystä :( Arkeen tämä tuo nyt oman ongelmansa. Millä ihmeellä hoidan lapset? En saa heitä edes autoon, jotta voin viedä eskariin Neidin. Pistää kyllä nyt paletin taas ihan sekaisin. Pohdinnassa on nyt miten tämä ratkaistaan ja pystytäänkö jollain aikaistamaan Taikan päiväkodin aloitusta. Oikein kun muita vaihtoehtoja ei ole.

Päivystykseen on lähdettävä todella herkästi. Synnytyssupistuksia tilanne ei kuulemma kestä ollenkaan. Vuotoa, supistelua, heti on lähdettävä Naikkarille. Seuraava ultra on neljän viikon päästä. 31+ viikolla otetaan magneettikuva istukan tilanteesta, josta nähdään sitten vielä tarkemmin suonitus ja onko istukka kaiken lisäksi kiinnittynyt kohtulihakseen. Nyt onneksi näyttäisi ettei ole, mutta ultralla sitä ei kuulemma varmaksi näe. Viikoilla 34-36 ollaan jo hyvin herkästi leikkausliipaisimella. Minulle jäi kuva, että varsin suurella todennäköisyydellä tuolloin tämä ipana viimeistään syntyy.

Aika pelko persiissä tässä on tämän päivän ollut. Hitto soikoon, saadaankohan tätä ipanaa edes elävänä ulos masusta vai koituuko verenvuoto kohtaloksi? Pelottaa, suututtaa ja ärsyttää. Ikinä, IKINÄ en enää ole raskaana.