maanantai 31. joulukuuta 2012

Hyvää Uutta Vuotta!


Hyvää Uutta Vuotta 2013 kaikille lukijoille! Täällä odotetaan suurella innolla alkavaa vuotta. Hoidot ovat loppusuoralla ja pian alkaa loppututkimukset. Uskon lujasti, että pääsemme kääntämään uuden lehden meidän elämässä! En anna muulle vaihtoehdolle tilaa enkä mahdollisuutta. Olkoon tuleva vuosi edeltäjiään huomattavasti armollisempi.

maanantai 17. joulukuuta 2012

Itsehoitosairaala?

Tänään oli Neidin viimeinen it-sytostaatti!!!!! Jipii, jälleen yksi etappi saavutettu ja maali jo häämöttää.

Nappula oli ollut varsin mainio nukutusreissullaan. Hoitajat naureskellen kertoivat minulle Neidin tempauksista palauttaessaan naperoa äidin hoiviin. Heti päästyään toimenpidehuoneeseen, oli Neiti nyhtänyt sukat jalastaan. Hoitajat kummastelivat, että mitähän Neiti nyt puuhaa. No, sovitti saturaatiomittaria varpaaseen tietenkin. Kun se oli saatu onnistuneesti paikalleen, oli vuorossa humautus kaasulla, jotta viggo saadaan laitettu käteen. Neidille tuon kanyylin laitto ei meinaten ole ihan helppoa. Kädet ovat liian vikkelät ja suonetkin huonohkosit löytyvät. UniJukka oli sanonut, että humautetaan tuolla maskilla ja niinpä Näppärä-Neiti oli napannut maskin kouraansa, läntännyt naamalleen ja nukuttanut itse itsensä :D

Hoitaja tuumasi, jotta ensi kerralla ei Neiti taida tarvita hoitajia ollenkaan, vaan voi itse hoitaa koko lääkkeen laiton. Vaan onneksi ensi kertaa ei ole, vaan tämä oli viimeinen it-lääke!!!!!!!!

tiistai 4. joulukuuta 2012

Keskusteluja

Äidillä ja Taikalla on jo varsin sujuvia keskusteluja. Vahvat ovat mielipiteet pikkuisella ja uhmakin taitaa nostaa päätään. Ainakin "ei" osataan sanoa varsin topakasti.

Ä: Mennäänkö ulos?
T: Eeeei.
Ä: Mistäs jos kuitenkin mentäisiin potalle ja sitten ulos.
T: Eeei (päätään pyörittäen).
Ä: Siskokin haluaa ulos. Mennään pulkkailemaan.
T: Eeei.
Ä: Ootkos sä tänään  vastarannankiiski?
T: Mmm-mmm (nousevalla nuotilla ja päätään innokkaasti nyökyttäen).

Saatoin huomata, että on :)

                 ---------------------    

Istumme sohvalla yhdessä. Neiti on jo nukahtanut, mutta Taika senkun riekkuu ja pyörii. Ylös sohvalle, takaisin alas. Taas sohvalle. Välillä kainaloon. Tutti katoaa. Lopulta alkaa vauhti hyytyä ja Taika jää kainaloon istumaan.

Ä: Mennääkö nukkumaan?
T: Eeei.

Istutaan hetki hiljaa vierekkäin
Ä: Mitäs jos kuitenkin mennään nukkumaan?
T: Eeeei.

Isi saapuu kotiin koiraa ulkoiluttamasta.
I: Mennään Taika nukkumaan.
T: Eeeei.

Istumme taas hetken, näprään toisella kädellä tietokonetta. Vierestä alkaa kuulua tasaista tuhinaa. Taika nukahti istuvilleen. Ei muka väsyttänyt :)





torstai 22. marraskuuta 2012

7 euron onni

Aarre. Neidin aarre. Niin leveää hymyä en olekaan vähään aikaan nähnyt, kun Neiti sai käteensä tuon kirpparilöytö möhköfantin. Meillä se esittää Vili apinasta tuttua Kaila-norsua. Nyt tuota norsua ei kädestä lasketa. Sitä retuutetaan kaulasta ympäriinsä, peitellään nukkumaan ja silitetään kärsästä. Tällä hetkellä tuo norsu katsoo yhdessä apinan kanssa telkkaria. Vili apinaa tietenkin!


tiistai 20. marraskuuta 2012

Matematiikkaa

Tj-kammassa alkaa piikit harveta. Loppurutistus häämöttää ja hoidonlopetustutkimuksista jo puhutaan.

Tänään on jäljellä:

13 kpl Trexaneita (sytostaatti, joka annetaan torstaisin)
1 kpl selkäydinnesteeseen laitettavaa sytostaattia
1 kpl (hoidonlopetus) lyppejä.

Merkaptopuriineja en vielä aloita laskemaan, sen verta monta niitä menee. Ehkä tuossa tammikuussa voisi tehdä oman kamman niillekin.

Trexanin määrä voi vielä pikkuisen heittää, koska tarkkaa lopetuspäivämäärää ei pystytä vielä sanomaan. Se riippuu täysin siitä miten kaikki tutkimukset saadaan tehtyä. Mutta kun kaikki on tehty ja viimeinen lyp on puhtaaksi todettu (muuta vaihtoehtoahan me ei vastaan oteta, eiks nii), saamme sulkea sytostaattipurkit. Lopullisesti!!!!!!! Uusimista ei hyväksytä eikä tähän talouteen oteta. Ei varkuna.

Tasan kaksi vuotta ja neljä kuukautta tätä on nyt kuljettu. Kaksi kuukautta jäljellä. Ihanko oikeasti tämä voi joskus jopa loppua? Hui!

keskiviikko 14. marraskuuta 2012

Uudet silmälasit


Eikös löydettykin kauniit lasit Neidille!? Mielestäni sopii todella hyvin tuolle pikku söpöläiselle.

tiistai 6. marraskuuta 2012

Ostetaan elämä.

Lamaantunut äiti täällä päivää. Infektioeristyksessä eläminen alkaa tehdä tästä äidistä selvää. Päivästä toiseen samoissa ympyröissä pyörimistä. Samoja naamoja tuijottaen. Reilu kaksi vuotta tätä on jo lusittu. En vain enää jaksaisi. En millään.

Olen lamaantunut. Täysin tylsistynyt. Usein vain istun sohvalla ja tuijotan läppärin näyttöä, oikeasti sieltäkään mitään todellisuudessa katsomatta. Mutta kun en vain jaksa näitä samoja seiniäkään koko ajan tuijottaa. Heti, kun pääsemme johonkin muualle, harrastukseen tai tapaamaan tuttuja, olen oma itseni. Reipas ja aikaan saava. Mutta kun kotinurkat lähestyvät, alkaa ahdistus. Kotioven painuessa selän takana kiinni lamaannun. Tunnen kuinka elämä valuu minusta ulos ja painun säästöliekille. Odotan illan tuloa ja nukkumaan pääsyä. Jotta päivä olisi ohi ja yksi täydellisen tylsä, passivoiva päivä infektioeristystä olisi takana.

Lapsetkin alkavat olla kurkkua myöten täynnä tätä eloa. He kaipaavat selkeästi jotain muuta kuin samoja nurkkia. Päivät ovat helposti natinaa ja kitinää. Ihan vain tylsyydestä. Lähileikkipuistokin jo niin koluttu, että sekään ei enää riitä. Päivän kohokohtia on puheterapeutti tai viittomaopettaja. Kerrankin on jonkun muun naama kuin äidin ja isin, jota tuijottaa. Vierasta napata tiukasti kädestä kiinni ja viedään leikkimään. Molemmat ipanat ovat ihan kierroksilla ja oikein tyrkkäävät meidät vanhemmat pois. Tytöistä vaan näkee todella selvästi, että he kaipaavat enemmän kuin mitä tällä hetkellä voimme heille tarjota.

Huoh. Vielä tätä olisi puoli vuotta jäljellä. Mitä on jäljellä äidin mielenterveydestä siinä vaiheessa? Riekaleet? Onneksi pääsen edes tallilla käymään muutaman kerran viikossa. Ilman sitä varmaan räjähtäisi pääni tylsyydestä. En ole ikinä ollut tasaista menoa rakastava, vaan tarvitsen vaihtelua päiviini. Olen spontaani ja nopea käänteissäni. Tämä kotona kökkinen, päivästä toiseen saman toistaminen on minulle hitaasti tappavaa.

Ehkä tämä taas tästä? Joku päivä?

sunnuntai 4. marraskuuta 2012

Juhlapäivä


Eilen olimme ensimmäistä kertaa Neidin sairastumisen jälkeen koko perhe synttärijuhlissa. Juhlissa, joissa muu porukka ei ollut samanlaista infektioeristyksessä elävää poppoota kuin me. Tytöt olivat innoissaan ja leikkivät muiden lapsosten joukossa sulassa sovussa. Ihan kuin koskaan emme olisi infektioeristyksessä eläneetkään. Ihanaa!


Pikku hiljaa pääsemme mekin kiinni siihen kauan kaivattuun tavalliseen elämään. Nyt jo saamme pikkuisen laajentaa maailmaa. Lähimpiin ihmisiin voimme luottaa, että he ovat oikeasti terveitä, kun tulemme paikalle. He tietävät mitä tämä elo on ollut ja kuinka tarkkaa infektion välttäminen oikeasti on. Vieläkin, vaikka saammekin jo ystävien lapsia tavata kaikkien ollessa terveitä. 

Kuten kuvista näkyy, päivän suuri hitti oli sankarin lahjaksi saama punainen pehmonenä. Pitihän sitä kokeilla. Varsinkin Taika tepasteli nenä pysytyssä kaikille esittelemässä moista komistusta. Ja kun nenä tippui, kipitettiin kiireesti äidin luokse laitattamaan nenä paikalleen. 

Juhlinta vei veronsa ja nappulat sammuivat kumpikin autoon kotimatkalla. Illalla kotona oli toisenlaiset hulabaloot kun kumpikaan neitokainen ei suostunut käymään nukkumaan. Kiitos kotimatkapäikkäreiden. Vielä yhdeltätoista tämän talon väki kävi ja kukkui. Isommat silmät ristissä, pienemmät satanen lasissa.







P.S. Joko se puhuu? Taika nimittäin. Kuvioon on ilmaantunut ensimmäinen oikea sana. Ei hapuilua tai alku- ja lopputavuja kuten tähän mennessä, vaan ihka oikea sana. Paita. Täysin oikein lausuttuna. Pai-ta. 





torstai 1. marraskuuta 2012

Tasavertaiset lapset

Uusimmassa Meidän perhe -lehdessä oli testi, jossa pääsi testaamaan kohteleeko lapsiaan tasavertaisesti. Tuo testi jäi kaihertamaan mieltäni ja herätti paljon ajatuksia. Ei siksi, että olisin ollut jommassa kummassa ääripäässä, vaan joidenkin kysymysten kummallisuuden takia.

Yksi kysymys kuului: "Puhutko kaikille lapsillesi samalla tavalla ja äänensävyllä?". Jotta testissä olisi saanut sellaiset pisteet, että olisi päässyt kategoriaan: kohtelen lapsiani tasapuolisesti, olisi siihen pitänyt vastata kyllä. Tätä jäin suuresti ihmettelemään. Minusta on täysin luonnollista, että lapselle puhutaan ikätasoisesti. Ei teinille voi puhua kuin taaperolle ja toisin päin. Myös lapsen temperamentti vaikuttaa kuinka hänelle jokin asia on selitettävä tai miten kiellettävä. Meidän naperot ovat tästä hyvä esimerkki. Neiti on herkkä lapsi ja häntä ei voi kieltää kovasti. Hän tarvitsee pehmeää kohtelua ja paljon kehumista. Hän luovuttaa ihan liian helposti ja tarvitsee yrittämiseen paljon kannustusta. Kakkonen taas tarvitsee selkeämmät rajat. Totta kai hänkin tarvitsee kehuja ja kannustusta, mutta myös paljon tiukemmin rajat kuin Neiti. Tämä kakkonen menee ja ehtii, joten hänen kanssaan olemme oikein joutuneet kiinnittämään huomiota, että positiivista huomiota tulee paljon jottei elosta tule vain kieltämistä. Vaikka tempuilla haetaan selkeästi huomiota, on joihinkin asioihin vain puututtava tai lopputulos on melko hazardi. Ei mielestäni lapsille erilailla puhuminen ole automaattisesti jonkun jalustalle nostamista. Ei vastaus ole niin mustavalkoinen.

Toki asiassa on myös perää. Olen huomannut, että Neitiä tulee helpommin ja vuolaammin kehuttua, koska asioiden oppiminen on hänelle paljon vaikeampaa ja Neiti luovuttaa nopeasti, jos asia ei onnistu. Taika taas tekee sinnillä. Yrittää ja yrittää. Hänelle asioiden oppiminen on paljon helpompaa. Kehuminen helposti unohtuu. Koitamme tähän kiinnittää huomiota.

Myös toinen kysymys oli outo: "Esikoinen riitelee pikkusisaruksensa kanssa. Mitä ajattelet?". "Oikea" vastaus kuuluu: "Isompi ei saa riidellä pienemmän kanssa. Hänen pitää isompana osata välttää riitaa." Mielestäni melkoinen vastuu isommalle sisarukselle. Toki on varmasti myös ikäerosta kiinni, mutta minun korvaani kuulostaa omituiselle vastaukselle. Onko se edes tasavertaista kohtelua, jos riitä on automaattisesti aina isomman syy? Hänen olisi isompana kuulunut se osata välttää. Hmm.

Miksi on automaattisesti huono asia, jos vanhemmalla on erilainen suhde lapsiinsa? Minä myönnän ihan avoimesti meillä näin olevani. Lapsista ei ole toinen toista rakkaampi tai parempi. Mutta suhde minulla on heihin erilainen. Neitiä kohtaan minulla on paljon enemmän suojeluvaistoa kuin Taikaa kohtaan. Osan tekee tämä tilanne, leukemia. Olen pelännyt hänen puolestaan reilun kaksi vuotta. Onko se ihme, jos koen tarvetta suojella häntä enemmän? Osan tekee hänen kehitysvammansa. Neiti tulee aina tarvitsemaan erilailla apua elämässään kuin Taika. Yhtä tärkeitä kumpikin lapsi on. Molemmissa on omat yltiöihanat puolet ja molemmissa on omat äidin hermoa kiristelevät puolet. Yhtä rakkaita, yhtä ihania.

Tarkoittaa lasten tasavertaisuus sitä, että heitä tulee kohdella tismalleen samalla tavalla? Luonteista ja iästä viis.

tiistai 30. lokakuuta 2012

Silmälääkärissä

Neidin silmälasit olivat päivityksen tarpeessa. Vuorossa oli silmälääkärillä käynti.

Reissu meni todella hyvin. Olen niin ylpeä Neidin käytöksestä. Ihmettelemään jäin miten kummassa Neiti muistaa vuoden takaisesta miten eri laitteiden kanssa tehtiin. Hän osasi ihan itse laittaa päänsä oikeaan paikkaan, kun silmiä katsottiin mikroskoopilla. Siinä pitää laittaa leuka telineelle ja nojata otsalla eräänlaista pantaa vasten. Samoin silmänpaineet ja vahvuudet saatiin katsottua tosta noin vain, Neiti katsoi juuri sinne minne piti ja antoi tutkia silmiään erilaisilla laitteilla. Äidin ei tarvinnut ollenkaan pitää kiinni tai ohjata päätä oikeaan suuntaan. Olen aivan äimänä. Minusta se on melkoisen hyvä suoritus neljä vuotiaalta.

Tuloksena oli pikkuisen vahvemmat lasit kuin viimeksi. Nyt molemmissa silmissä vahvuus on 4,5. Hajataittoa ei edelleenkään korjata laseilla. Peittohoito aloitetaan taas uudestaan. Se on ollut leukemiahoitojen takia tauolla, koska iho ei ole kestänyt teippejä. Nyt kokeillaan josko se jo kestäisi.


Lasit kävimme tilaamassa heti lääkärikäynnin jälkeen. Vaikka saimmekin klinikalta maksusitoumuksen jää maksettavaa ihan kiitettävästi. Maksusitoumukseen ei kuulu kovapinnoite linsseihin. Laseja ei oikeastaan voi edes kuvitella ilman tuota pinnoitetta. Ne olisivat kyllä naarmuilla alta aika yksikön. Sangoiksi valittiin malli, joita voi väännellä ja käännellä reippaammin niiden hajoamatta. Hintaa tulee niillekin, mutta kestävyys on varmasti parempi ja siten lasit pitkäikäisemmät.


Kuvia uusista laseista luvassa jahka saamme ne kotiin!

perjantai 26. lokakuuta 2012

Lapsettumista

Ensilumi 2012


Tapahtuipa eräänä päivänä:

Ajelin rauhaksiin kohti tallia musiikkia kuunnellen. Lauloin ääneen mukana ja tunnelma oli rauhaisa. Kesken menevän kappaleen alkoikin uutiset. Jonkin hyvin piilotetun asetuksen takana on säätö, joka paukkaa Yleisradion kanavien uutiset läpi, vaikka kuuntelisi cd:tä. Tuohduin. Kehtaavatkin häiritä minun musiikin kuuntelua. Kunnes tajusin. Kuuntelin Muumi-cd:tä. Yksin. Ilman lapsia. Kaikessa hiljaisuudessa jäin YleX:n taajuudelle. Parantaakseni katu-uskottavuuttani. :)


torstai 18. lokakuuta 2012

Kerrossänkyyn?



Yöpohdinnoita. Jossain kohdin tässä olisi tarkoitus siirtää Taikakin nukkumaan lastenhuoneeseen. Toistaiseksi tuo on vielä nukkunut äidin ja isin viekussa, pinnasängyssä tosin. Äiti on siirtoa jo jonkin tovin tässä pohtinut, mutta toistaiseksi se on kaatunut kahteen asiaan.

Lasten kerrossänky LIISA 2
Tämä Suwemin Liisa 2 -kerrossänky näyttäisi varsin passelilta.
Pituus on 155 cm, joten se ei veisi kauheasti tilaa. Yläsängyn turva-
laita vaikuttaa tarpeeksi korkealta. Mutta tikapuut saisivat olla
vinot, eivät suorat.
Kuinkahan helposti tässä Kalustekaupassa myy-
tävässä sängyssä on tuo liukumäki irroitettavissa.
 Päiväsaikaan se vie liikaa leikkitilaa.
Ensimmäinen mikä jarruttaa on tutti. Taika ei suostunut luopumaan tutista, kun tuossa aikaisemmin koitimme. Meni sellaiseksi itkuksi, että totesimme siirtävämme asiaa vielä eteenpäin. Jotta tyttö olisi vähän isompi ja voisi luovuttaa tutin oraville/tontuille/joulupukille tms. Tutin tärkeys nukkumiseen yllätti, sillä sitä ei kaivata päivällä ollenkaan. Mutta yöllä onkin jostain syystä todella tärkeä.

Taika ryökäle ei vieläkään suostu yöllä itse laittamaan tuttia suuhunsa ellei se ole hänen kädessään. Ei etsi tuttia, vaan aloittaa suoraan melkoisen itkuvirsivalituksen. Kovaa. Jos hän olisi Neidin kanssa samassa huoneessa, niin taitaisi vain herättää tuolla suruvalituksellaan isomman tytön. Neiti kyllä tämän ikäisenä oli jo jonkin aikaa itse etsinyt tutin ja laittanut suuhun, jos sitä yöllä kaipasi. Eikös hänen pitäisi oppia kaikki asiat hitaammin kuin tavikset? ;)


L540 - ARZI jatkettava kerrossänky
Woodinetin kerrossänky olisi jatkevat ja se toimii
myös kahtena erillisenä sänkynä.
Toinen ongelma on sänky. Lastenhuoneeseen ei mahdu toista sänkyä. Ei edes pinnasänkyä. Kerrossänky tuntuu ihan utopialta tässä vaiheessa. Kumpikaan lapsi ei vielä ole valmis yläsänkyyn. Neiti kyllä siellä varmasti jo pysyisi hyvän laidan kanssa, mutta hän ei pääse sieltä itse pois eikä itse sänkyyn. Motoriikka ei riitä, ei vielä pitkään aikaan. Toimisiko liukumäki alastuloon apuvälineenä? Pienempi on sellainen itsemurhakandidaatti korkeilla paikoilla, että alashan sieltä tultaisiin. Konstilla tai toisella. Hänen päätään ei kauheasti huimaa kiipeillä tai seisoskella ties missä.
Tälläinen kulmaratkaisu voisi olla yksi vaihtoehto. Tosin ei
juuri tämän kuvan systeemi, vaan ostaisi pienen parven ja
sen alle jatkettavan sängyn. Näin jäisi istumatilaa aikuiselle-
kin ulostulevalle osalle. Kerrossänkyä kun emme halua kovin
korkeaa, koska Neiti on sinne nostettava, eikä lakanoiden
vaihtokaan ole taatusti helppoa kovin korkealle.



Erilaisia ratkaisuja olemme miettineet, mutta mikään ei ole vielä ihan kunnolla iskenyt. Fiksuimmalta on vaikuttanut aluslaatikko sängyn alle, joka vedettäisiin yöksi ulos. Mutta sekään ei ole ihan ongelmaton. Huone kun ei tosiaan ole hirmu iso, joten laatikko pitäisi jättää toisen sängyn viereen. Ja mitenkäs sitten sängystä pääsee pois kunnolla? Laatikon kautta? Onko se sitten turvallisuusriski? Laatikosta pääsee myös turhan helposti pois, joten nukuttamisesta voi tulla melkoinen ongelma. Ehkä se olisi vähän isommalle lapselle parempi ratkaisu.


Pieni, suuri ongelma. Ja virkistävää miettiä loppujen lopuksi näin jonnin joutavaa ongelmaa verrattuna muihin meidän ongelmiin, joita tässä on viime vuosina ollut :) Hyvinhän nuo yöt ovat näinkin sujuneet. Jos tätä flunssaa ei lasketa, nukkuvat molemmat lapset jo hyvin. Taika toisinaan tuttia parkaisee, mutta jatkaa kyllä uniaan samoin tein.

Vuodevaatelaatikko ALICE MA-23531
Sängynaluslaatikko sänkynä?
Olemme miettineet myös huoneiden vaihtoa. Vanhemmat pienempään ja lapset isompaan makkariin. Meidän sänky kyllä sinne juuri mahtuu. Mutta vaatekaapit jäisivät sitten väärin huoneisiin. Ja kun vielä olemme juuri molemmat makkarit mieleisiksi rempanneet, ei tekisi mieli heti niitä rempata uudestaan.

Miten kummassa muut ovat ratkaisseet sänkyongelman? Onko se suunniteltava itse sänkyratkaisu ja teetätettävä se puusepällä. Sillä äidin päässä on kyllä ajatus millainen tuo sänky voisi olla, vaan passelia ei näytä valmiina olevan.

keskiviikko 17. lokakuuta 2012

Uusi haalari

Tässä se nyt on: uusi talvihaalari. Molokidsiin siis päädyin. Aika näyttää oliko valinta oikea. Koko on ainakin (86 cm) sopivan reilu, kasvuvaraa on puvun olematta teltta. Kapea malli näyttää olevan passeli meitin hoikkikselle.





tiistai 16. lokakuuta 2012

Päivystäjät

Huh huh. Taas on istuttu rupeama päivystyksessä. Tällä kertaa reissuun meni kuusi tuntia. Alan jo kovasti ikävöidä aikaa, jolloin joka nuhan takia ei tarvitse käydä Lastenklinikalla viettämässä koko päiväänsä. Jolloin flunssa olisi vain flunssa, kotona pois podettu.

Naperotkin ehtivät saada monta hermoromahdusta pienessä ulkoeristyskopissa. Nitistiin ja natistiin. Keskenään leikittiin ja sitten nahisteltiin. Tavarat lentelivät ja äidin paitaankin ehdittiin niistämään. Meno oli hulvatonta ja lopulta itkun ja kitinän sekaista marinaa.

Toki katetrin poisto on tuonut jo helpotusta flunssien sairastamiseen. Nykyisin kuume ei tarkoita automaattisesti antibioottia eikä heti ensimmäisenä tarvitse olla klinikalle ryntäämässä. Flunssa on jo reippaasti huolettomampi asia kuin vielä parisen kuukautta sitten. Mutta vielä on matkaa  siihen, että flunssa on vain flunssa tässä taloudessa.


Taisteluväsymystä on jo ilmassa. Mitä lähempänä hoidon lopetus on, sitä malttamattomampi on eikä jaksaisi enää odottaa. Haluaisi kaiken tämän jo olevan ohi. Toki matkan pituuskin taatusti vaikuttaa. Yli kaksi vuotta on pitkä aika mennä koko ajan äärirajoilla ja elää eristettyä elämää.

Miksi sitten olimme taas päivystyksessä? Flunssahan se on rantautunut meille. Jojoa valuu isommasta ja pienemmästä nenästä. Neidillä oli taasen laryngiitin oireita. Ei yhtä pahasti kuin viimeksi ja asentohoito sekä kylmä ilma on helpottanut kumeaa yskää sekä hengitystä. Mutta päätimme kuitenkin käydä näytillä, koska vastustuskyky ei ole normaali. Ettei vain pöpö ole jo matkalla keuhkoihin. Ihmettelin lääkärille kuinka meillä on heti putkeen jo toinen laryngiitti. Moista kun ei ole Neidillä ennen tätä syksyä ollut. Mutta kuulemma on ihan viruksesta kiinni, toinen iskee alemmas hengitysteihin, toinen ylemmäs.

Verikoetta taas otettiin ja perustutkimukset tehtiin. Onneksi veriarvot ovat hyvät ja serppikin oli vain 7 eli viittaa virustautiin. Säästyimme antibiootilta. Isoksi onneksi. Lääkettä Neitiin on tupattu jo ihan riittämiin. Torstaina taasen verikokeisiin ja perjantaina katsellaan onnistuuko maanantain nukutus. Silloin olisi luvassa it-sytostaatti.

Lääkäri ystävällismielisesti kurkkasi samalla Taikan korviin. Hän kun ei kuulu Lastenklinikan päivystyksen piiriin. Ei tarvinnut lähteä ajamaan seuraavaan päivystykseen. Onneksi korvat oli puhtaat. Itkuisuus johtuu muuten vain taudista. Ja voihan tuo räkäisyys aiheuttaa makuulla paineentunnetta korviin.

Nyt parannellaan koko poppoota kotikonstein.

perjantai 12. lokakuuta 2012

Talvihaalari

No, mennäänkö jo?
Edessä on joka syksyinen ongelma. Minkähän talvihaalarin sitä ostaisi nappulalle. Neidin viime talvinen vielä mahtuu tämän talven. Mutta tuo Taika-rontti menee ja kasvaa ihan väärään tahtiin. Kaikki Neidiltä säästetyt ulkoiluhaalarit olisivat olleet sopivia väärään vuodenaikaan. Nytkin söpö, ruutukuvioinen talvihaalari olisi mennyt kesällä. Se kun on kokoa 74 cm ja siten jo ihan liian pieni. Seuraava malli kaapissa onkin kokoa 92 cm ja vieläpä Reiman baby-mallia eli reilu. Aivan liian iso. Se on siis ostettava uusi, vaikka vaatehuone pursuaa Neidiltä pieneksi jääneitä haalareita.

Meillä naperot on pitkälti vaatetettu kirppislöydöillä, mutta tekniset ulkovaatteet olen ostanut uutena. Onpahan vedenpitävät kalvot varmasti kunnossa eikä tule ensimmäisenä loskapäivänä ikäviä yllätyksiä. Kalvo kun ei kestä hyvänä useampaa pesukertaa ja käytetylle niitä alkaa väkisinkin kertymään. Ja jos vielä on peppu ja/tai polvet kuluneet, on kosteudenpitävyys helposti kärsinyt. Neidin jäljiltä puvut ovat hyvässä kunnossa, koska hän oli niin pitkään ulkona liikkumatta, joten käytön jälkeä ei oikeastaan ole. Mutta kun eivät ryökäleet sovi!
Ticket to Heaven Snowbaggie suit 2013, tähti
Ticket to Heaven
Mutta mikä haalari olisi sitten kiva? Ongelmana ei taida olla niinkään kivan löytäminen, vaan kaikista niistä kivoista valitseminen. Yksi mieleinen vaihtoehto on Ticket to Heavenin tähtikuvioinen Snowbaggie. Neidillä kävi muutaman kerran päällä T2H:n toppahaalari, joka osoittautui täysin epäsopivaksi. Metallinen vetoketju tarttui pulkkamäessä huuliin kiinni, uudestaan ja uudestaan. Kaulus oli liian pieni Neidille eikä sitä saanut kunnolla kiinni. Olen siis hieman allerginen T2H:n puvuille. Mutta tässä Snowbaggiessa näyttäisi olevan tuplavetskari, joten istuisiko se paremmin ja menisi kiinni? Kankaiden kestävyydestä olen kuullut vain pelkkää hyvää, mutta istuvuudesta huonoa muiltakin. 

Racoon
Tämä Racoonin haalari taas on ihan übersöpö sydän kuvioineen. Eikös näitä myyty ennen jollain muulla nimellä? (Cupcake?) Vai onko kahdella firmalla kovin samannäköiset mallistot? Värivaihtoehtojakin on, melkein jo liikaa. Kokemusta minulla ei näistä ole ollenkaan, joten en tiedä sitten kestävyydestä. Reilu yksivuotias kun rymyää vielä paljon polvillaan, joten kankaan on kestettävä kulutusta.
Miniature Wisti haalari, purple heart
MiniaTure

Tämä MiniaTure on minulle ihan uusi merkkituttavuus. Mutta puvun yksinkertaisuus ja yksivärisyys kiehtoo minua. Hauska yksityiskohta on tuo tähtikuvioinen vetoketjun vedin. Vetoketjut näyttävät aukevan melkein lahkeensuihin asti, mikä voi osoittautua kiemurtelevan lapsen kanssa helpotukseksi. Jalan saa pujautettua nopeasti punttiin.

Toppahaalari (kerros 3)
Polarn O. Pyret
Polarn O. Pyretin puvuilla on vankka kannattajakuntansa. Heilläkin ovat puvut mukavan yksinkertaisia ja yksivärisiä. Kokemusta heidän talvihaalareista ei ole, mutta välikausipuku Taikalla oli ja se oli varsin toimiva. Tosin silloin ei vielä liikuttu, joten kankaan kestävyyttä ei tullut testattua. Tämän plussaa näyttäisi olevan kapea malli. Tuo tyttelimme kun on ennemminkin pitkä ja hoikka kuin vauvamaisen pyöreä, joten mallina tämä voisi olla hälle sopivin. Ehkä kallistun tämän puvun kannalle?

Pitänee vielä tutkailla pukujen salaista maailmaa. Jopa käydä Taikan kanssa sovittamassa tuota Popin pukua. Se voi kaatua tuohon yhteen vetoketjuun. Kiemurteleva reilu vuotias voi olla työläs saada sujautettua pukuun sisään.

Varmaa on vain se, että uusi puku tarvitaan. Onneton kun ei pääse nykyisessä puvussa itse seisomaan, kun tilaa ei ole kunnolla liikkua. Äidin vain pitäisi osata päättää mitä ostaa :)

Molo Kids
Molo Kids AW12: Toppahaalari Pyxis (Purple magic) Baby-malli (68-92 cm)
Molo Kids
Muokattu: mukaan pääsi tämä Molokidsin Pyxis haalari. Vaikutii pätevältä ja ihastuin itseni yllättäin tähän farkkukankaaseen. Toinen silmää miellyttävä oli tuo liilan värinen puku.

Alan kallistua tähän Molon pukuun. Täytynee tilata sellainen nettikaupasta sovitukseen. Sutjakka on tuo tyttö, joten tälläinen sutjakka malli voisi toimia parhaiten. Hirmu leveässä puvussa voi olla vaikea liikkua, kun kangasta on ympärillä runsaasti.

torstai 11. lokakuuta 2012

Kalansaalis nolla!

Fish puhdas!!!!!!!!!!! Tekis mieli kirmata ja pomppia, niin keveältä tuntuu askel.



Päätöksiä, päätöksiä

Äiti täällä päässä on ihan pimahtanut heppailuun. Jälleen kerran. Tai oikeastaan, eihän se mihinkään ole kadonnut, odottanut vain sopivaa hetkeä. Pienen ikäni olen tallilla asunut, aikuisvuosina vain tullut taukoa tai käytyä vain harvakseltaan. Mutta nyt, nyt asuisin taas tallilla.

Tänä syksynä minulla kävi tuuri. Mahduin mukaan erään askellajivalmentajan tunnille (ratsastan siis issikoilla) pieneen ryhmään! Ja samaa hevosta saan sitten vielä vuokrata päälle. Minä, ikuisesti puskajusseilun nimeen vannonut, olen täysin kadonnut tavoitteellisen kenttätyöskentelyn syövereihin. Nyt minua ei saa maastoon ollenkaan :)

Nyt onkin sitten vaikeampia päätöksiä edessä. Minulle on tarjottu yhtä tuttua hevosta, josta olen pitänyt paljon. Olisi mukava ja rauhallinen, mutta ratsastaessa virkeä. Ja kun noita ipanoitakin on tuon otuksen selkään uskaltanut pistää. Samaan aikaan minulle avautui mahdollisuus ostaa puolet hevosesta, jota käyn nyt vuokraamassa. Aivot ovat raksuttaneet hullunlailla tässä parin päivän ajan. Mitä teen ja teenkö mitään.

Jonkun verran ovat ajatukset alkuinnostuksen jälkeen selkiytyneet. Jahka tästä jossain kohdin palataan tässäkin kodissa taas työelämään, voi olla oman hevosen ja ajan kanssa ongelmia. Hevostelua en aio lopettaa, mutta liikeneekö sille niin paljon aikaa, että oma hevonen on järkevä hankinta? Ei ehkä vielä näinä ruuhkavuosina, lasten ollessa näin pieniä. Tilanne olisi varmasti toinen parin-kolmen vuoden kuluttua. Siten tuo puolikas hevonen olisi tässä elämäntilanteessa parempi, vastuustakin on vain puolet. Ja tallipaikka valmiina. (Ja tarjouksen ehdot ovat melkoisen hyvät, mutten niitä näin julkisesti kerro!)

Omasta tallista haaveilusta en edes aloita :)