No niin, saippuaoopperamme jatkuu saaden uusia jännittäviä käänteitä. Viikko sitten maanantaina minua supisteli koko päivän. Ässäkin ryhtyi jo lopulta vaisummaksi supistelujen kyydissä. Lähdin heti Naikkarille, kun mies palasi töistä kotiin. Kumma kyllä supistelut sitten rauhoittui sairaalassa ja pääsin ultran jälkeen lähtemään kotiin.
Kotimatkalla alkoivat supistelut uudestaan ja kipeämpinä. Kotona painuin heti sängyn pohjalle ja supistelut kyllä rauhoittui, mutta erikoinen olo mahaan jäi. En osaa sitä kuvailla, mutta sanoin miehelle, etten ihmettele, jos tänä yönä lähden takaisin. Tunnin siinä kerkesin olemaan ja sitten tuntui kuin jotain valuisi. Vessaan ja punaistahan se. Ja vessassa sitten oikein lorahti kunnolla verta. Ei kun ambulanssia soittamaan. Makasin sängyssä pyyhekeiden päällä odottamassa lanssia ja tunsin koko aika kun vain valuu ja valuu. Onneksi lanssi lopulta tuli. Tälläkään kertaa ei lanssimiehet olleet ihan ajantasalla asioista, mutta lopulta laittoivat pillit päälle ja totesivat kyydin kiireellisesksi.
Matka oli pitkä. Koko ajan pelkäsin, että veri tulee vauvasta ja se on nyt menoa. Sairaalassa minut kärrättiin heti tutkimushuoneeseen, jossa odotti kaksi lääkäriä. Ihan ensimmäiseksi laitettiin ultra mahalle ja tarkistettiin pienen vointi. Sydän löi ja Ässä jaksoi liikkua. Iso helpotus. Toinen lääkäri piti ultraa koko aika mahalla ja seurasi Ässän vointia muiden keskittyessä minuun. Paikalle tuli vielä anestesialääkäri ja lääkäreiden lisäksi oli kolme kätilöä. Vilinää riitti. Ambulanssissa laitetun viggoon lisäksi laitettiin toinen. Heti lähti tippumaan Ringer ja sokeritippa. Veripalveluun soitettiin ja tilattiin verta, neljä pussia yhteensä varaukseen. Pikahemppa tarkistettiin ja lopulta vauva myös saatiin käyrälle. Ensimmäinen kortisonikin tuikattiin jo pyllyyn. Onneksi vuoto alkoi laantua ja minut kuskattiin tarkkailuhuoneeseen. Olin yön kovassa nesteytyksessä, koko ajan käyrällä ja tiukassa vuodelevossa. Hoitaja oli vieressä koko yön. Yöllä minulle aloitettiin myös magnesiumtippa vauvan aivoja suojaamaan, synnytyksen pelättiin olevan käsillä.
Yö oli kuitenkin rauhallinen. Vuoto ei kokonaan loppunut, mutta rauhoittui selvästi. Aamulla olikin jo toiveikkaampi olo. Kunnes, aamupäivällä tuli yksi selvästi tiukempi supistus. Ja hanat aukesivat. Ja tällä kertaa sitä verta tuli! Sitä tuli niin, etten edes tiennyt niin kovan vuodon olevan mahdollista. Jo alkoi taas tapahtua. Nesteytykset takaisin täysille. Äkkiä ultraan, jossa aloitettiin katsomaan istukan tilannetta uhkaavan synnytyksen takia. Eli miten istukka vaikuttaa sektioon. Minä aloin olemaan todella huonossa kunnossa ja olin pyörtymisen rajamailla. Lopulta silmät kirjaimellisesti pyöri päässä, kun taistelin pyörtymistä vastaan. Ultraa ei pystytty tekemään loppuun. Alkoi taistelu aikaa vastaan. Loppuuko raju vuoto vai joudutaanko hätäsektioon.
Kaikeksi onneksi vuoto tälläkin kertaa loppui. Sain punasoluja, hemppa oli tippunut 113:sta 90:n. Verenpaine oli luvattoman matala ja pelko ja jännitys aiheuttivat omansa olotilaan. Näin kahtena ja toinen silmä oli outo ja olo todella heikko. Iltaa kohti onneksi punasolut ja nestetankkaus auttoivat ja olo koheni.
Jäin luonnollisesti osastolle seurantaan. Pikku hiljaa loppukin vuoto rauhoittui ja tilanne tasaantui. Puolentoista vuorokauden paaston jälkeen sain ensimmäisen mehulasillisen. Ja se oli hyvää! Siitä pikku hiljaa sain alkaa taas syömään. Edelleen olin tiukassa vuodelevossa, joten makuullaan oli syötävä.
Istukan magneettikuvaa kiiruhdettiin, jotta sataisiin lisätietoa tilanteesta. Perjantaina sainkin kuulla sen tulokset ja samalla tehtiin ultra, jotta kaikki mahdollinen tieto on käytettävissä tulevassa sektiossa.
Uutiset eivät olleet hyvät. Istukka on siis totaali previa. Isot suonet kiinnittyvät juuri kohdunsuun yläpuolelle. Esimerkiksi laskimo kulkee juuri suun yläpuolella. Se selittää valtavan vuodon. Noh, nämä jo tiedettiin. Mutta sen lisäksi istukka on kiinnittynyt kohtulihakseen ja erittäin todennäköisesti myös virtsarakon pinnalle. Edessä on siis iso leikkaus. Lääkärit eivät usko, että kohtua voidaan säästää, vaan se joudutaan leikkaamaan pois sektiossa. Sektiota ei voida tehdä Naikkarilla, vaan se tehdään Meikussa, jossa on parempi välineistö ja paikalla on myös gynegologi. Leikkauksessa on suuri verenvuotoriski. Nyt toivotaankin, että leikkausta ei jouduta tekemään päivystysaikana, vaan hallitusti. Kyseessä on oikeasti vaativa leikkaus.
Hirveästi ei ole tehnyt mieli ripaskaa riemusta tanssia. Aika hiljaiseksi tämä tilanne on vetänyt. Pelottaa jopa selviänkö koko leikkauksesta. Nyt makailen Naikkarilla ja kotiinpääsystä ei ole tietoa. Tänään kätilö sanoi, että todennäköisesti synnytykseen asti. Sektio tehdään viimeistään viikolla 34, sen pidemmälle ei uskalleta antaa mennä. Se tietää vielä seitsemää viikkoa. Turvallisempihan se täällä toki on olla, jos vuoto taas alkaa niin massiivisena kuin tiistaina (ja se todella oli massiivinen, ei vain minusta vaan myös lääkäreistä, isommilla viikoilla minut olisi jo kuulemma leikattu), mutta ikävä kotiin on suuri. Mieli ei ole ihan kaikkein juhlavin tällä hetkellä.
Positiivista on, että nyt on kaikesta huolimatta päästy viikko eteenpäin hurjasta tilanteesta huolimatta. Näillä viikoilla ihan jokainen päivä mahassa parantaa lapsen ennustetta, jos syntyy. Viikkoja on tänään 27+5. Vielä pikkuisen reilu kaksi viikkoa olisi jo hyvä, mutta ultimate toive ja tavoite on tuo viikko 34.
Ässä on kaiken keskellä voinut hyvin ja melskaa menemään. Käyränottoa hän inhoaa ja potkii menemään ihan hulluna. Toissa aamuna sydänkäyrää ei juuri liittynyt, mutta potkukäyrä oli melkein tasainen musta palkki :) Vauhtiveikko!