sunnuntai 14. elokuuta 2011

Pieleen kasvatetut lapset

Viikon tohinoiden ja polikäyntien lomassa sain aimo annoksen arvostelua siitä, kuinka meillä kasvatetaan lapset. Asialla olivat niin sanotut ammattilaiset: viittomaopettaja, keskospolin lääkäri ja sairaanhoitaja. Jäinkin ihmettelemään, että mikä oikeus heillä on puuttua meidän tapoihin elää ja olla. Niin kauan kun emme oikeasti tee hallaa lapsillemme tai pahoinpitele heitä.

Arvostelua sai osakseen vieressä nukuttaminen, sylissä nukuttaminen, kasvisruokavalio ja se, että tarjoan tissiä pikkuisen itkuun. Tuttikin pitäisi jo olla käytössä. Paitsi neuvolantädin mukaan ei saa ottaa, kun tutkimusten mukaan se korvaa yhden ruokailukerran vuorokaudessa. Niin, että ketä uskoa?

Meillä uskotaan ns. pehmeisiin arvoihin/kiintymysvanhemmuuteen/lapsentahtisuuteen/hippeilyyn. Miksi sitä nyt ikinä sitten kutsuisikaan. Mitään "uskontoa" tähän ei liity, vaan se on tuntunut minusta alusta asti "oikealta" ja meille sopivalta tavalta hoitaa lapsemme. Vasta jälkeenpäin olen törmännyt aatteisiin muuallakin ja huomannut, että näillä on sitten vallan nimikin. Minusta on luonnollista, että pieni lapsi haluaa olla vanhempansa lähellä. Avuttomana ihmistaimena hän on täysin riippuvainen vanhemmistaan. Miksi en tuota läheisyyttä saa sitten näiden ammattilaisten mielestä tarjota?

Vieressä en saa nukuttaa, koska aiheutan sillä kätkytkuoleman lapselleni. Tästä väänsimme aika pitkän pätkän lääkärin kanssa. Kysyin mihin tuo väite perustuu. Kuulemma lapsi voi jäädä huonoon asentoon tai minä käännyn päälle. Mutta, äiti ei käänny kovin helposti lapsensa päälle. Minä nukun samassa asennossa koko ajan ja olen omalla tavalla unenkin läpi tietoinen vauvasta. Nukun ihan erilailla kuin silloin kun tiedän ettei pieni ole vieressäni. Eikä se sitä paitsi ole mikään kätkytkuolema, jos lapsi tukehtuu alleni. Kerroin lääkärille jopa tutkimuksista, joissa on todettu perhepedin vähentävän kätkytkuolemia. Lopulta jätin lääkärin siihen uskoon, että otin asian kuuleviin korviini. En ottanut, kainalossa tuo nukkuu edelleen. Niin kuin isosiskonsakin teki. Minulle on yksinkertaisesti paljon helpompaa yöllä napata Pirpana kainaloon ja imettää pötköllään. Ja siihen sitten nukahdan. Toisinaan herään hetken päästä ja siirrän hänet joko vähän kauemmaksi tai omaan sänkyyn, joka on sivuvaununa. Toisinaan nukutaan sujuvasti kylki kyljessä molemmat. Oma sänky on kovin vähällä käytöllä. Neidillä sitä ei tullut käytettyä ollenkaan ennen kuin yösyötöt loppuivat. Aamulla ei minulla ole yleensä minkäänlaista kuvaa siitä montako kertaa Pirpana on yöllä syönyt. Puoliunessa kun vaihdan hänet vain tissiltä toiselle ja jatketaan molemmat näin uniamme. Molemmat lapset ovat vielä nukkuneet paljon paremmin vieressäni kuin omassa sängyssä. Omassa sängyssä kitistään ja natistaan ja heräillään. Tällä järjestelyllä nukkuu koko talon väki paremmin ja on jota kuinkin järjissään seuraavana päivänä. 

Tähän samaan syssyyn sain kuulla, että pitäisi jo käyttää tuttia Pirpanalla. Varsinaista selitystä en tuolle saanut. Tiedän tutin vähentävän kätkytkuoleman riskiä, joten luulen tuon "käskyn" liittyvän siihen. Eikös tutin käytön kuitenkin tulisi olla jokaisen perheen oma valinta, ei lääkärin päätös? Eikä tuo kätkytkuolema ole niin yleistä, että sen takia lääkäreiden tulisi määrätä perheitä käyttämään tuttia. En ole millään muotoa tutin vastainen. Neiti syö vieläkin tuttia ja Pirpanallekin sitä tarjotaan, kohtalaisen huonolla menestyksellä. Minua jäi vain kaivelemaan lääkärin tapa esittää asiansa. Hän ojensi minua kuin pikkulasta. Koin olevani suorastaan edesvastuuton äiti, kun en ollut opettanut lastani syömään tuttia.


Kyseisellä vastaanotolla sairaanhoitaja tokaisi minulle, kun Pirpanan itkiessä laitoin hänet tissille, että hän on jo niin iso, että pitäisi keksiä muut keinot lohduttaa kuin tissi. Lapsen ollessa VIIKON vanha (korjattua ikää). Ymmärtäisin tuon kommentin, jos tuikkaisin yksi vuotiaalle joka itkusta tissin suuhun. Miksi ihmeessä minun pitäisi itkettää tämän ikäistä lasta, jos minulla on keino millä lohduttaa häntä ja saada hänelle parempi mieli?


Rakas viittomaopettajammekin on kantanut kortensa kekoon arvostelussa. (Hänen laukausuistaan taidan vielä joskus kirjoittaa oman postauksen. Niistä saisi pienen romaanin aikaiseksi.) Molemmat lapset ovat nukkuneet paljon sylissä pienenä. Liinassakin on tullut kannettua kumpaakin. Hän on kuulemma tehnyt esikoisen kanssa saman virheen, että nukutti sylissä. Saan kuulemma kantaa vielä kaksi vuotiaanakin Pirpanaa siitä syystä. Siksikös Neiti ei vielä kävele, kun häntä sylissä nukutin? Nyt sitten korjaan tuon virheen hedelmiä ja kannan häntä vielä kaksi vuotiaana ;)


Välillä tuntuu, että yhteiskunnassamme on normina lasten mahdollisimman nopea itsenäistäminen ja karaiseminen. Arvostellaanko ammattilaisten toimesta, jos nukutat lasta omassa huoneessa ja päiväunet omassa sängyssä? Miksi kantaminen ja lähellä pitäminen on yhtään sen huonompia vaihtoehtoja? Mitä hallaa niillä oikeasti teen lapselleni? Tänä päivänä psykologit sanovat perusturvallisuuden helpottavan lapsen itsenäistymistä. Läheisyyden ja vanhempien herkkyyden lapsen tarpeille on jopa todettu olevan aivojen kehityksen ja hermottumisen kannalta tärkeää. Kuitenkin ammattilaiset arvostelevat tuota tapaa kasvattaa lasta. Hemmottelen lapsiani. (Ja olen ylpeä siitä!)


14 kommenttia:

  1. Tuo on ihan höpöhöpöä että perhepeti olisi vaarallista (jos nyt puhutaan siis terveestä normaalista ja raittiista äidistä). Meillä poika nukkui puolivuotiaaksi jopa saman peiton alla, kyljessä kiinni. Vieläkin otan sen viereen jos sillä on ollut jotain erityistä jännää, kuten lääkäreitä yms että kaipaa turvaa. Kerran heräsin siihen, että lapsi lakkasi hengittämästä. Siis heräsin, vaikkei se liikahtanutkaan. Onneksi sillä vaan oli sellainen normaali hengityskatkos mutta pelkästään se kumoaa noiden (mies)lääkärien jutut. Jos äiti herää siihen ettei lapsi hengitä, niin ehkäpä se äiti herää siihenkin, jos lapsi liikkuu tai itse liikkuu sen päälle. Voi luoja noita juttuja. Mutta onneksi osaat tehdä oman sydämen mukaan.

    VastaaPoista
  2. Piloilleen menny meidän kaikkien pennut :D

    HA - voi että mitä aivottomuuspieruja tuolta löytyypi...

    Voimia ja vankkaa oikeaa tietoa siihen, että teidän perheessä kasvaa maailman suloisimpia, söpöimpiä, iloisimpia ja tasapainoisimpia pikkulikkoja <3

    VastaaPoista
  3. Oivoi, jätä nuo kommentit omaan arvoon! :) Lähelläpitäminen on osa hellyyttä ja rakkautta, jota lapsi TARVITSEE. Jos se on vieressä nukkumista niin se on sitten tarpeellista juuri teille. :) Näin meilläkin tehdään, ja se ei ole lainkaan väärin (tosin siihen ei ole kukaan terv.huollon ammattilainen milläänlailla edes kommentoinutkaan). Tutin tyrkyttämistä ihmettelen, sillä eikös sitä yleensä pidetä ennemminkin "paheena"? En turhaan tyrkyttäisi tuttia, ennemminkin itse pyrkisin sitä välttelemään/välttämään jos se olisi suihkin mahdollista! :)

    Kyllä vanhemmat tietää mikä on omille lapsille parasta, joten jatkakaa tekin samaan malliin vaan! :)

    VastaaPoista
  4. Kiitokset kannustuksesta.

    Kati: minäkin herään todella herkästi pieneenkin häiriöön. Kummankaan nappulan ei ole tarvinnut kuin puklata ja pomppaan pystyyn. Eikä tuosta peruspuklusta nyt niin kummoista ääntä lähde :) En siis yhtään ihmettele, että olet herännyt hengityksen taukoamiseen. Jotenkin sitä on vain niin herkillä lapsensa suhteen sen nakottaessa kainalossa. Itse asiassa yhdeksi syyksi siihen, että perhepeti vähentää kätkytkuolemia, esitetään juurikin tuota, että äiti vaistoaa unen läpi lapsensa hengityskatkokset ja koskettaa lasta havahduttaen näin lapsen jatkamaan hengitystään.

    Piuku: aikas monen lapset on varmaankin samallalailla piloille hemmoteltu kuin meillä. Uskon useimpien äitien äidinvaiston sanovan pitämään lastaan lähellään ja hyvänä. Enkä varmasti ole ainut imettävä äiti, joka nukahtaa imettäessä lapsen jäädessä nukkumaan tissi suussa :)

    Lealeijona: Niin minunkin käsityksen mukaan tuttia pidetään ennemmin paheena kuin hyveenä. Molempien lapsien kohdalla olen ajatellut pärjääväni ilman tuttia. Vaan molemmat ovat osoittautuneet niin tissitakiaisiksi, että minun tissini huutavat lopulta hoosiannaa eivätkä kestä loputonta hupitutteilua. Imutarve molemmilla ollut suuri.

    Neiti oli nelikuinen kun lopulta suostui tuttia syömään. Pirpana irvistelee ja ihmettelee minkä ihmeen muovisen lutkuttimen ne minun suuhuni tunkevat. Saas nähdä suostuuko sitä ollenkaan syömään. En aio hänen kohdallaan yhtä sinnikkäästi yrittää. Neidin kohdalla oli osa syynä myös puheterapeutin suositus. Näiden down-lapsosten kohdalla tutista on hyötyä. Se kehittää suun alueen motoriikkaa ja myös laajentaa suunalueen onteloita (puheterapeutti osaisi tämän fiksummin selittää).

    Mutta ei se tutti mikään autuaaksi tekeväkään ole. Vaikka se helpotti minun olemista ja nukuttamista, niin sitten sitä tuttia laitettiin pitkin yötä suuhun, kun Neiti heräsi. Eikä osannut nukahtaa ilman tuttia tai tissiä. Eikä vieroittaminen tule olemaan helppoa.

    VastaaPoista
  5. Sinun tapasi kasvattaa on samanlainen kuin minun!

    Enkä aijo koskaan tuntea siitä muuta kuin ylpeyttä! Olen ylpeä siitä, että imetin neuvolantädin vastustuksesta huolimatta vauvantahtisesti, imetin kaksivuotiaaksikin sitäpaitsi. Nuorempi lapseni ei ole yötäkään nukkunut omassa sängyssään, aina vieressä (nyt kohta 3v). Vanhempi muksu halusi kolmevuotta täytettään omaan petiin ja sinne pääsi. Mutta nykyään nukkuu taas perhepedissä, vaikka ikää on jo viisi vuotta ja neljä kuukautta. Olkoot vieressä, jos tykkäävät, eivät ne siinä enää montaa vuotta ole!

    Lapsentahtisuus kunniaan! Hyvä me!

    VastaaPoista
  6. Marja: kiitokset kommentista. Muistan kuinka jo esikoisen aikoihin minua viisaammat neuvoivat, että nyt kun opetat nukkumaan vieressä, niin ei sitten omaan sänkyyn halua ollenkaan nukkumaan. No nyt on esikoinen vajaan kolme vuotias ja joka ilta kysymme, että haluatko isoon sänkyyn vai omaan sänkyyn ja järjestäin on vastaus omaan sänkyyn. Että eivät nuo viisaammat sitten olleetkaan minua viisaampia. :)

    Imetys on asia, jota en ole uskaltanut kauheasti sohaista blogissani. Se on tuntuu olevan kuuma peruna ja herättää suuria tunteita. Itsekin imetin reilu vuotiaaksi esikoista ja neuvolassa sitä on pariinkiin otteeseen ihmetelty ja kehuttu kuinka hyvin on onnistunut. Niin harvinaista alkaa nykyään ilmeisesti olemaan tuo imettäminen paria kuukautta pidempään.

    Yhdyn kommenttiisi: lapsentahtisuus kunniaan!

    VastaaPoista
  7. Kätkytkuolemam syy on tutkijoille edelleen arvoitus - erilaisia syitä on esitetty, mistään ei saatu pitäviä todisteita. Kätkytkuolema on tosiaan aivan eri asia kuin tukehtuminen äidin alle. Enpä muuten muista montaa juttua lukeneeni äidin kierähtämisestä vauvan päälle unissaan. Jos jotain on joskus ollut, on syynä ollut alkoholi.

    Meillä on kanssa kaksi niin vinoon kasvatettua mukulaa, että hui kauhistus :) Neuvolan ohjeet ovat usein valuneet ohi korvien...

    Tutti on pahasta, näin on minulle opetettu. Meillä ei kumpikaan pojista ole koskaan tuttia hyväksynyt, vaikka yritetty on. Täytyy tunnustaa, että itse taas olen tutista lapsena nauttinut aika pitkään.

    Imetyskommentteja en ymmärrä lainkaan. Miksi ei tyytymätöntä lasta saisi lepyttää tissillä? Tai tuttipullolla, tai tutilla tai unirätillä tai sylittelyllä... Mitä haittaa siitä on? Pitäisikö antaa huutaa vaan ja todeta, että kunhan lapsi oppii, ettei kukaan vastaa huutoon, niin lopettaa sen ja käpertyy itseensä? HÖH, sanon minä!

    Meillä pojat pieninä nukahtivat yleensä aina tissille tai syliin tuttipullon jälkeen. Molemmat oppivat onneksi kävelemään. Onhan se hyvä tietää, että jos lapsi vahingossa nukahtaa syliin, se ei ehkä opikaan kävelyn jaloa taitoa ;) Miten muuten sitten pitäisi kuljetella lasta, joka vielä ei osaa kävellä? Siis jos kantioliina on väärä keino? Ja sylikin pahasta. Perässä vetämällä?

    Teillä taitaa olla poikamiehiä tai kateellisia vanhojapiikoja lääkäreinä ja terapeutteina! Ainakaan tekstien perusteella lapsenne eivät osaisi parempia ja välittävämpiä vanhempia edes toivoakaan. Tsemppiä vain lastenkasvatukseen suurella sydämellä!

    VastaaPoista
  8. Buahahhaaa kuinka päteviä kommentteja...

    Muista kuitenkin, kuinka hyvin asiat teidän perheessä on, kun pitää tuollaisista asioista naputtaa = ei siis ole mitään järkevää arvosteltavaa, tai mitään millä saisi itseään kohotettua ja teitä lytättyä.

    Tsemppiä <3

    VastaaPoista
  9. Kylmiä ja julmia on ihan liikaa nykymaailmassa. Minä lämmitän ja rakastan lapseni välittämään ympäristöstä ja heitä ympäröivistä ihmisistä <3

    VastaaPoista
  10. Uskomatonta, millaista hölynpölyä "ammattilaisten" suusta tulee!! :o olen itse vuoden päästä valmistuva neuvolantäti ja meille on ainakin koko ajan puhuttu perhepetien ja vieressä nukuttamisen hyvyydestä. Ainoastaan, JOS vanhemmat olisivat päihteiden alaisina tai tupakoisivat, ei lasta saisi (luonnollisesti) nukuttaa vieressä. Sinun ja miehesi kasvatustavat kuulostavat minun korvaani ainakin aivan ihanteellisilta ja en voi kuin ihailla jaksamistanne kaiken pyörityksen keskellä! Esimerkiksi kantoliinassa vauvan kantaminenhan on parasta mahdollista varhaisen vuorovaikutuksen muodostumisen kannalta. Onneksi osaatte itse olla kriittisiä ja vaikuttaa että onneksi ette ottaneet noita typeriä "ammattilaisten" kommentteja tosissanne. Tuo tutin "pakottaminen" oli myös aivan älytöntä, ei vauva tuttia mihinkään tarvitse jos tissi rauhoittaa.

    Löysin blogisi vasta tänä yönä ja olen nyt tässä postauksessa menossa luku-urakassa. Enkä kyllä malta kesken lopettaa.


    Rakkaudella,
    Lottalia

    VastaaPoista
  11. Hei,

    Löysin blogisi jonkin aikaa sitten, ja olen nyt lukenut blogiasi alusta asti, ja toistaiseksi tähän asti päässyt.

    Ompa todella vaihtelua neuvolakäytännöissä. Meillä on nimenomaan kannustettu lapsentahtisuuteen, sylittelyyn, paijaukseen, liinailuun ja kaikkeen muuhunkin "hippeilyyn". Kun neuvolassa ensimmäistä kertaa tunnustin hieman häpeillen, että meidän nyt (4 kk) vauva nukkuu välissämme, niin th:n kommentti oli "Oi, kuinka ihanaa!"

    Tuota en voi ymmärtää ollenkaan, että vauvaa ei saisi tissillä lohduttaa.. Kuitenkin pienillä se nälkä yleensä harmeista ensimmäinen on. Enkä tuotakaan, miten jollakulla on neuvolassa vastustettu lapsentahtista imettämistä. Lapsentahtistahan vauvojen ruokailun nimenomaan pitäisi olla. (En edes tiedä, mitä muuta se voisi olla kuin lapsentahtista. Nälkäiselle vauvalle ei anneta ruokaa? Vai annetaan ruokaa, vaikka nälkää ei olekaan ja sitten puklataan? Vai enkö mä vaan ymmärrä kaikkea?)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tervetuloa.

      Käytännöt taitavat olla tosiaan kirjavat. Mielestäni th:n tehtävä olisi tukea perhettä heidän valitsemallaan tiellä ellei se oikeasti ole haitallinen lapselle. Lapsetkin ovat niin erilaisia eikä kaikkia voi vain kasvattaa saman kaavan mukaan.

      Poista
  12. Läheisyys ja herkkyys lapselle on kaiken perusta.

    VastaaPoista