tiistai 19. marraskuuta 2013

Ässän kuulumisia.

Onpas aikaa vierähtänyt edellisestä kerrasta, kun olen tänne ehtinyt. Aika menee kodin ja sairaalan välillä. Illalla on jo niin poikki, ettei ajatus liiku ja on painuttava pehkuihin, kun tytöt nukahtavat.

Ässä on voinut tasaisesti. Poika oli tänään jo 2305 g ja pääsi eilen eroon nenämahaletkusta. Hienosti jaksaa syödä itse kaiken. Varsinainen tissipoika on tämä kaveri. Hän on osannut alusta asti imeä tehokkaasti tissiltä. Pulloruokinta sen sijaan takkuaa, rytmitys on hukassa ja maitoa valuu liikaa suuhun. Poika on ihan väsy pulloruokinnan jälkeen. Jos kotona ei enää tarvita ravintolisiä, jotka joutuu antamaan pullosta, lentää pullot meillä nurkkaan ja pikku poju saa olla ihan rauhassa tissimiehiä.

Sairaalassa meitä pitää tällä hetkellä löysä kurkunpää. Eli Ässä syvään uneen vaipuessaan pitää hengitystaukoja, koska kurkku on hypotoninen. Ihan tarkkaa selitystä en ole lääkäriltä saanut. Mutta tästä syystä hän tarvitsee Optiflow-viiksiä kovilla virtauksilla. Melko puskista tuo juttu tuli. Puhuttiin jo kotiinpääsystä, kun yhtäkkiä tämä taival venyi määrittämättömän pitkäksi. Olo on ollut aika epäuskoinen. Joka lapsen kanssa saa virua sairaalassa eikä mikään näytä menevän helpoimman kautta. Alan jo itsekin epäilemään, että meidän elämä on hyvä vitsi tai huono teevee-sarja. Eihän meno voi tälläistä olla aina.

Onneksi tämä tilanne korjaantuu kasvun myötä, mutta kukaan ei osaa ennustaa millä aikataululla. Loppu viikosta tehdään unipolygrafia, jossa nähdään tarkemmin tilannetta. Tänään laskettiin virtauksia kuudesta litrasta neljään, ajatuksella, että katsotaan miltä hengityskäyrät näyttävät. Josko poju olisi sen verran jo kasvanut, että pärjäisi pienemmilläkin virtauksilla. Toivon kovasti, että tilanne olisi jo edistynyt.

Koitan ehtiä kirjoittaa lisää tarkemmin missä mennään. Nyt kutsuu pieni tissitakiainen <3

torstai 17. lokakuuta 2013

Ässä 6 vrk

Tässäpä meidän kuulumisia. En muista kerroinko jo pienen mittoja, mutta strategiset mitat olivat 1610 g, 41,5 cm ja hattu 28 cm. Pieni rääkäisi heti synnyttyään ja osoitti olevansa varsin topakka ja luonteikas pieni herra.


Alku on mennyt hyvin pieniä vastoinkäymisiä lukuunottamatta. Rds-diagnoosi hänelle tuli, eli keskosen keuhkosairaus. Tarkemmin tuo tarkoittaa sitä, että keuhkoista puuttui sufraktanttia eli ainetta, joka pitää keuhkoja auki. Ässä laitettiin hengityskoneeseen muutaman tunnin päästä syntymästä ja tuota kyseistä ainetta annettiin keuhkoihin. Hengityskonetta hän tarvitsi yhteensä 13 h. Sitten hän pääsi takaisin nasaaliin (cpap).

Pieni oli ärtynyt ja selvästi kipuili alkupäivinä. Hän itki kovasti käsittelyissä. Nasaalissa ei saisi itkeä, jotenkin tekemistä sen kanssa, että ponnistelee kovasti ylipainetta vastaan. Mahdollisesti tästä syystä  (syy ei ole varmaa) keuhkoihin tuli pieni reikä ja ilmaa on päässyt vuotamaan väärään paikkaan.

Nasaali vaihdettiin Opti-flow viiksiin, joissa on myös ylipaine, mutta on kuitenkin hellävaraisempi kuin nasaali. Ässä jaksoi niilläkin hyvin hengittää ja porskuttaa menemään.


Kaksi-kolme ensimmäistä päivää Ässä oli hieman kipeän oloinen, mutta siitä on vointi on tasaisesti parantunut ja vointi on ollut tasainen. Vuoto keuhkoissa on koko ajan pienentynyt, hengitykseen tarvitaan tukea yhä vähemmän, vatsa on alkanut vetämään maitoa. Paino tippui aluksi 200 g, joka on paljon näin pienelle. Hän oli kovin turvonnutkin. Mutta nyt turvotus on poissa ja paino on kääntynyt nousuun. Maha toimii ja maitomäärää nostetaan tasaisesti ylöspäin.

Muutaman kerran on pötkötetty sinivalon alla, joka on ihan peruskauraa näille keskosille. Aivot ja vatsa on ultrattu ja ne ovat kunnossa, nuokin ihan rutiinitutkimuksia keskosilla. Sydämen ultra on vielä tulossa. Mitään epäilyksiä sydänviasta ei ole, halutaan vain tarkistaa tilanne.

Jonkun verran pieni välillä laskettaa sykettä ja saturaatioita, parisen ihan oikeaa apneaa on ollut, mutta nämäkin on ihan viikkoihin liittyviä ja kehittymättömyyteen kuuluvia juttuja eikä mitään syytä huoleen ei ole. Kovin paljon niitä ei edes ole ollut. Taika aikanaan oli paljon hurjempi apneoimaan vaikka viikot olivat isommat syntyessä. Taikaan verrattuna Ässä on paljon tasaisempi voinniltaan.

Hyvin on siis pienellä mennyt ja lääkärit ja hoitajat ovat tyytyväisiä pienen vointiin ja olemukseen. Vielä Ässä asustaa K7:lla eli vastasyntyneiden teholla, mutta siirrosta jatkohoitopaikkaan on jo varoiteltu. Se voi olla edessä tässä päivänä minä hyvänsä.

Mutta ennen kaikkea, äiti ja isi ovat molemmat saaneet jo usemman kerran pienen pojan syliin. Voi sitä pientä ja hentoa linnunpoikaa, joka on jo osoittanut olevansa varsin sitkeää tekoa. Mikään ei ole ihanampaa kuin saada poika syliin ihoa vasten pötköttämään. Niin kuin vauvan kuuluukin olla <3


perjantai 11. lokakuuta 2013

Ässä

Pikainen päivitys. Äiti ja Ässä voivat tilanteeseen nähden hyvin. Leikkaus meni odotettua paremmin ja pieni sissi on toistaiseksi pärjännyt ihan nasaalilla. Tosin väsymystä voi vielä tulla ja tarvitaan hengityskonetta.

Painoa oli reilu 1600 g, tarkkaa painoa mies ei muista. Pituutta ei ole mitattu. Pikkaisen keskivertoa enempi oli painoa.

Kirjoitan myöhemmin tarkemmin, miten homma meni.

Jännitystä ilmassa.

Uneton Seattlessa. Aamulla tapahtuu, on Ässän aika syntyä maailmaan. Supisteluja on alkanut olemaan reilusti enemmän ja oma olo onkin ollut, että kaukana ei ole synnytys. Supistelut ovat provosoinut vuotoa, mutta maltillista sellaista. Sen päälle kun sekä lapsivesitesti että synnytystä ennakoiva testi näyttivät positiivista, päätyivät lääkärit sektioon.

Huomenna aamusta sitten minut kuskataan hybridisaliin, jossa leikkaus tehdään. Ja jännittää niin maan pirusti (anteeksi kielenkäyttöni liene nyt ymmärrettävää). Iso operaatio edessä, joka pelottaa. Lisäksi Ässän vointia jännitän. Onneksi viikkoja on jo 30+2, joten päästiin juuri ja juuri oikealle kymmenelle, mutta pienihän tuo on silti ja
useamman viikon sairaalamatka edessä.

Päivitän kun pystyn miten kaikki meni, mutta siihen voi mennä aikaa. Ehkä jotain pikaista ehdin täältä sairaalastakin laittaa, mutta kotona koneelta sitten paremmin.

sunnuntai 6. lokakuuta 2013

Iso tyttö

Äidin iso tyttö täytti eilen viisi kokonaista vuotta! <3 Juhlistimme synttäreitä täällä sairaalassa. Paikalla olivat myös ukki ja mummi. Neiti valitsi ihan itse kakun, lähileipomomme kinuskikakku näytti herkulliselta ja sitähän se oli. Lahjaksi Neiti sai Sylvanian families -sarjan apinaperheen ja norsuperheen. Ja ne olivat todella mieluisia. Pikku apina- ja norsufanille. Suurta hittiä on muutenkin kaikki nukkekotileikit. Tosin nuket on aika eiei, mutta eläimet seikkailevat ja asustelevat talossa ja puuhaavat monenlaista.

Isot synttärit vietämme sitten kun tämä sairaala-arki on ohi ja tilanne tasaantunut. Ensimmäistä kertaa kolmeen vuoteen näet voimme juhlia synttäreitä kunnolla. Infektioeristys kun on vain muinaismuisto. Neiti on isot juhlat ansainnut.

Kuvia minulla ei täältä sairaalasta käsin ole laittaa eilisestä juhlakalusta.

Onnea vielä kerran Äidin Kulta <3

lauantai 5. lokakuuta 2013

29+3

Täällä ollaan, vielä yhdessä kasassa. Onneksi, vaikka koville tämä päivästä toiseen makaaminen ottaa.

Jännitystäkin on koettu. Pari yötä sitten olin taas tarkkailussa vuodon ja supistelun takia. Tällä kertaa onneksi vuoto oli huomattavasti maltillisempaa kuin aikaisemmin. Ja loppui taas aikanaan. Mutta ihan puun takaa vuoto alkoi. Pötköttelin ihan rauhaksiin sängyllä katsomassa telkkaria, kun yhtäkkiä taas mentiin. Pitää varpaillaan, kun ei yhtään tiedä milloin seuraavan kerran lorisee.

Viime yönä supisteli jälleen. Pari tuntia kesti, mutta saatiin lääkkeillä kuriin. Onneksi ei saanut vuotoa aikaiseksi. Nyt on mennyt säännöllisesti supistuksen estolääkitys edellisestä vuodosta lähtien, mutta viime yönä tarvittiin lisäapuja.

Huvittavaa on, että estolääke on oikeasti verenpainetta alentava lääke. Ja kun nuo minun paineet ovat surkeat alun pitäen. Hoitajat vuoroperään raapivat päätä ja miettivät uskaltavatko antaa. Tänäänkin lopulta piti kävellä hetki, kun mittari näytti sitkeästi 94/58. Saatiin tuolla konstilla yläpaine kohoamaan jopa 104:n. Onneksi lääke ei alenna kuitenkaan painetta entisestään. Voisi jo tulla hölmö olo.

Vauvahautomo jatkaa toistaiseksi kasassa ja toivottavasti päästään yli kolmenkympin. Lähtölaskenta siihen onkin jo alkanut.

torstai 26. syyskuuta 2013

28+1

Tärkeä rajapyykki ohitettu. Viikko 28 lähti käyntiin ja vauvan mahdollisuudet selvitä mahan ulkopuolella paranivat selvästi. Sen kunniaksi ystäväni toi minulle pitsan ja turisimme ja nauroimme ajan kanssa eilen illalla. Tärkeitä hetkiä tylsään sairaala-arkeen, jotta taas jatkaa.

Tilanne on nyt pysynyt stabiilina. Pientä vuotoa on ollut joka päivä, mutta se on pysynyt hyvin pienenä eikä supistelua ole ollut yhtä yötä lukuunottamatta. Jokainen päivä eteenpäin ja yhdessä läjässä on positiivista.

Seuraava iso etappi on viikko 30. Yritän kuitenkin olla ajattelematta tuonne asti, koska se tuntuu niin mahdottoman pitkälle ajalle. Nämä päivät sairaalassa ovat hitaita ja ainoan rytmin päivään tuovat ruokailut. Nyt vielä on osastollakin hiljaista kuin meren pohjassa eikä juttuseuraa ruokatilassa ole. Nykytekniikka on kovassa käytössä päiviä piristämään. Miten ihmeessä ennen on saatu aika kulumaan? Nyt on puhelinta, pädiä, Netflixiä ja e-kirjoja. Kun yksi kyllästyttää, vaihdan toiseen. Onpahan tullut pelattuakin kaiken maailman ilmaispelejä, joita en kyllä tavallisesti pelaisi :)

Tänään tehtiin taas kasvukontrolli ja nassikka oli jo 1200 g. Iso nassikka. Hienosti jatkaa kasvuaan keskikäyrällä. Ässällä siis kaikki edelleen hyvin ja vilkas kaveri on.

maanantai 23. syyskuuta 2013

Jänniä käänteitä

No niin, saippuaoopperamme jatkuu saaden uusia jännittäviä käänteitä. Viikko sitten maanantaina minua supisteli koko päivän. Ässäkin ryhtyi jo lopulta vaisummaksi supistelujen kyydissä. Lähdin heti Naikkarille, kun mies palasi töistä kotiin. Kumma kyllä supistelut sitten rauhoittui sairaalassa ja pääsin ultran jälkeen lähtemään kotiin.

Kotimatkalla alkoivat supistelut uudestaan ja kipeämpinä. Kotona painuin heti sängyn pohjalle ja supistelut kyllä rauhoittui, mutta erikoinen olo mahaan jäi. En osaa sitä kuvailla, mutta sanoin miehelle, etten ihmettele, jos tänä yönä lähden takaisin. Tunnin siinä kerkesin olemaan ja sitten tuntui kuin jotain valuisi. Vessaan ja punaistahan se. Ja vessassa sitten oikein lorahti kunnolla verta. Ei kun ambulanssia soittamaan. Makasin sängyssä pyyhekeiden päällä odottamassa lanssia ja tunsin koko aika kun vain valuu ja valuu. Onneksi lanssi lopulta tuli. Tälläkään kertaa ei lanssimiehet olleet ihan ajantasalla asioista, mutta lopulta laittoivat pillit päälle ja totesivat kyydin kiireellisesksi.

Matka oli pitkä. Koko ajan pelkäsin, että veri tulee vauvasta ja se on nyt menoa. Sairaalassa minut kärrättiin heti tutkimushuoneeseen, jossa odotti kaksi lääkäriä. Ihan ensimmäiseksi laitettiin ultra mahalle ja tarkistettiin pienen vointi. Sydän löi ja Ässä jaksoi liikkua. Iso helpotus. Toinen lääkäri piti ultraa koko aika mahalla ja seurasi Ässän vointia muiden keskittyessä minuun. Paikalle tuli vielä anestesialääkäri ja lääkäreiden lisäksi oli kolme kätilöä. Vilinää riitti. Ambulanssissa laitetun viggoon lisäksi laitettiin toinen. Heti lähti tippumaan Ringer ja sokeritippa. Veripalveluun soitettiin ja tilattiin verta, neljä pussia yhteensä varaukseen. Pikahemppa tarkistettiin ja lopulta vauva myös saatiin käyrälle. Ensimmäinen kortisonikin tuikattiin jo pyllyyn. Onneksi vuoto alkoi laantua ja minut kuskattiin tarkkailuhuoneeseen. Olin yön kovassa nesteytyksessä, koko ajan käyrällä ja tiukassa vuodelevossa. Hoitaja oli vieressä koko yön. Yöllä minulle aloitettiin myös magnesiumtippa vauvan aivoja suojaamaan, synnytyksen pelättiin olevan käsillä.

Yö oli kuitenkin rauhallinen. Vuoto ei kokonaan loppunut, mutta rauhoittui selvästi. Aamulla olikin jo toiveikkaampi olo. Kunnes, aamupäivällä tuli yksi selvästi tiukempi supistus. Ja hanat aukesivat. Ja tällä kertaa sitä verta tuli! Sitä tuli niin, etten edes tiennyt niin kovan vuodon olevan mahdollista. Jo alkoi taas tapahtua. Nesteytykset takaisin täysille. Äkkiä ultraan, jossa aloitettiin katsomaan istukan tilannetta uhkaavan synnytyksen takia. Eli miten istukka vaikuttaa sektioon. Minä aloin olemaan todella huonossa kunnossa ja olin pyörtymisen rajamailla. Lopulta silmät kirjaimellisesti pyöri päässä, kun taistelin pyörtymistä vastaan. Ultraa ei pystytty tekemään loppuun. Alkoi taistelu aikaa vastaan. Loppuuko raju vuoto vai joudutaanko hätäsektioon.

Kaikeksi onneksi vuoto tälläkin kertaa loppui. Sain punasoluja, hemppa oli tippunut 113:sta 90:n. Verenpaine oli luvattoman matala ja pelko ja jännitys aiheuttivat omansa olotilaan. Näin kahtena ja toinen silmä oli outo ja olo todella heikko. Iltaa kohti onneksi punasolut ja nestetankkaus auttoivat ja olo koheni.

Jäin luonnollisesti osastolle seurantaan. Pikku hiljaa loppukin vuoto rauhoittui ja tilanne tasaantui. Puolentoista vuorokauden paaston jälkeen sain ensimmäisen mehulasillisen. Ja se oli hyvää! Siitä pikku hiljaa sain alkaa taas syömään. Edelleen olin tiukassa vuodelevossa, joten makuullaan oli syötävä.

Istukan magneettikuvaa kiiruhdettiin, jotta sataisiin lisätietoa tilanteesta. Perjantaina sainkin kuulla sen tulokset ja samalla tehtiin ultra, jotta kaikki mahdollinen tieto on käytettävissä tulevassa sektiossa.

Uutiset eivät olleet hyvät. Istukka on siis totaali previa. Isot suonet kiinnittyvät juuri kohdunsuun yläpuolelle. Esimerkiksi laskimo kulkee juuri suun yläpuolella. Se selittää valtavan vuodon. Noh, nämä jo tiedettiin. Mutta sen lisäksi istukka on kiinnittynyt kohtulihakseen ja erittäin todennäköisesti myös virtsarakon pinnalle. Edessä on siis iso leikkaus. Lääkärit eivät usko, että kohtua voidaan säästää, vaan se joudutaan leikkaamaan pois sektiossa. Sektiota ei voida tehdä Naikkarilla, vaan se tehdään Meikussa, jossa on parempi välineistö ja paikalla on myös gynegologi. Leikkauksessa on suuri verenvuotoriski. Nyt toivotaankin, että leikkausta ei jouduta tekemään päivystysaikana, vaan hallitusti. Kyseessä on oikeasti vaativa leikkaus.

Hirveästi ei ole tehnyt mieli ripaskaa riemusta tanssia. Aika hiljaiseksi tämä tilanne on vetänyt. Pelottaa jopa selviänkö koko leikkauksesta. Nyt makailen Naikkarilla ja kotiinpääsystä ei ole tietoa. Tänään kätilö sanoi, että todennäköisesti synnytykseen asti. Sektio tehdään viimeistään viikolla 34, sen pidemmälle ei uskalleta antaa mennä. Se tietää vielä seitsemää viikkoa. Turvallisempihan se täällä toki on olla, jos vuoto taas alkaa niin massiivisena kuin tiistaina (ja se todella oli massiivinen, ei vain minusta vaan myös lääkäreistä, isommilla viikoilla minut olisi jo kuulemma leikattu), mutta ikävä kotiin on suuri. Mieli ei ole ihan kaikkein juhlavin tällä hetkellä.

Positiivista on, että nyt on kaikesta huolimatta päästy viikko eteenpäin hurjasta tilanteesta huolimatta. Näillä viikoilla ihan jokainen päivä mahassa parantaa lapsen ennustetta, jos syntyy. Viikkoja on tänään 27+5. Vielä pikkuisen reilu kaksi viikkoa olisi jo hyvä, mutta ultimate toive ja tavoite on tuo viikko 34.

Ässä on kaiken keskellä voinut hyvin ja melskaa menemään. Käyränottoa hän inhoaa ja potkii menemään ihan hulluna. Toissa aamuna sydänkäyrää ei juuri liittynyt, mutta potkukäyrä oli melkein tasainen musta palkki :) Vauhtiveikko!

perjantai 13. syyskuuta 2013

Unikoulu

Rauhaisat yöunet ovat vihdoinkin laskeutuneet taloomme. Taika kävi läpi unikoulun nukkumisen mentyä ihan mahdottomaksi. Yölliset kauhukohtaukset ja pelkääminen toi tullessaan sen, että Taika tottui saamaan palvelua öisin. Yhtäkkiä huomasimme, että itku on muuttanut laatuaan ja tuo pikku ryökäle vaati vanhempia nukkumaan vieressä ja pitämään kädestä koko yön. 

Oli vuorossa unikoulu. Palvelut poistuivat ja Taikalla alkoi uuden opettelu. Emme enää antaneet kättä nukahtamiseen, vaan istuimme vieressä. Vajaan viikon Taika protestoi ja rajusti. Jouduimme jopa siirtämään Neidin meidän huoneeseen pinnasänkyyn (johon toinen on jo melkoisen iso), jotta hän sai nukuttua. Neiti kun alkoi myös protestoimaan nukkumaanmenoa, kun Taika huusi ja raivosi omassa sängyssään. Pari ensimmäistä iltaa Taika huusi kurkku suorana, paiskoi peittoa ja tyynyä ja raivosi. Voi että osasi pieni lapsi olla vihainen. Sitten alkoi raivo laantua ja nukahtaminen onnistui jo nopeammin. Minun ei auttanut näyttää naamaani tuolloin ollenkaan Taikalle tai raivo alkoi alusta. Nukuttamiset olivat siis isin hommaa.

Nyt unikoulua on käyty parisen kuukautta. Edelleen on parempi, että isi nukuttaa, jostain syystä äidin kanssa nukahtaminen on vaikeampaa. Mutta nykyisin voin jo käydä sanomassa hyvää yötä molemmille tytöille sänkyyn ilman, että se saa itkua ja raivoa aikaiseksi. Taika kyllä vastustaa nukkumaan menoa, mutta ei enää itke ja raivoa. Hän pyörii ja hyörii sängyssä ja tuumaa ettei tarvitse käydä nukkumaan. Mutta kun ei kiinnitä touhuun huomiota, istuu vain tyynenä huoneessa odottamassa, käy Taika lopulta pötköttämään ja nukkumaan. 

Mutta herkästi menee sekaisin tuon tytön yöunet. Vaikka hän on rasavilli ja melkoisen voimakastahtoinen, on hän myös hyvin herkkä ja erikoiset asiat menevät uniin. Vilkas mielikuvitus saa mörköjä esiintymään monessa paikassa. Hammaspeikkoja etsimme eräänä iltana kaapeista ja sängyn alta ennen kuin uskallettiin käydä nukkumaan. Meidän pieni Taika <3

keskiviikko 11. syyskuuta 2013

Positiivispläjäys!

Iloisia uutisia. Taika pääsi samaan päiväkotiin kuin Neitikin. Vajaan kolmen viikon päästä alkaa päikkytaival. Ihana, helpottava uutinen. Yhden pysähdyksen taktiikalla saan ipanat hoitoon.

Kesäloma-anomus on nyt töissä vetämässä, jotta voisin pitää kertyneitä lomapäiviä pois ennen mammaloman alkua ja en tipahda tulottomaksi. Onneksi päähäni yhtäkkiä pälkähti nuo lomapäivät. Kumma juttu on, jos niitä en pois saa pitää. Onhan ne lakisääteiset lomapäivät ja kun en kuitenkaan olisi töissä tuona aikana, ei niitä voi evätä työtilanteeseen vetoamalla.

Mahan tilanne on nyt ollut rauhallinen, karmeasta yskästä huolimatta. Supistelu on siis pysynyt poissa, kun muistan vain olla pahemmin rehkimättä. Viikkojakin on jo komiat 26+0! Kaksi viikkoa vielä ja selviytymisprosentti nousee jo 90%, jos pieni päättää syntyä. Tavoite on edelleen kuitenkin 30+ paremmalle puolelle.

Asiat siis suttaantuu ja etenee. Kivilasti harteilla on jo pienenmpi!

tiistai 3. syyskuuta 2013

Ultrakuulumisia

Ihan hirveästi ei tee nyt mieli tehdä kärrynpyöriä. Tänään oli erikoislääkärin vastaanotto. Uutiset eivät mieltä ylennä.

Istukka on edelleen kohdunsuun päällä ja reilusti. Mutta ei siinä vielä kaikki. Napanuora on kiinnittynyt nyt niin, että napasuonet tulee suoraan kohdunsuun päälle. Jos siis alkaa verenvuoto, on olemassa iso riski, että se vuotaakin vauvasta, ei äidistä niin kuin yleensä etisessä istukassa. Jos vuoto todella tulee vauvasta, ei ole juurikaan peliaikaa, että kaveri saadaan ulos mahasta turvaan. Lääkäri kysyikin jo, että asummeko kaukana sairaalasta, kuinka nopeasti ehdin Naistenklinikalle, jos alkaa vuotamaan.

Nyt on ihan kaikki vatsaonteloon kohdistuva paine kielletty. Ihan kaikki. Lääkärin sanoin, edes isoa hätää ei saa ponnistaa... Sopivasti olenkin tässä kovassa flunssassa ja yskin ja aivastelen. Että se siitä paineen välttelystä :( Arkeen tämä tuo nyt oman ongelmansa. Millä ihmeellä hoidan lapset? En saa heitä edes autoon, jotta voin viedä eskariin Neidin. Pistää kyllä nyt paletin taas ihan sekaisin. Pohdinnassa on nyt miten tämä ratkaistaan ja pystytäänkö jollain aikaistamaan Taikan päiväkodin aloitusta. Oikein kun muita vaihtoehtoja ei ole.

Päivystykseen on lähdettävä todella herkästi. Synnytyssupistuksia tilanne ei kuulemma kestä ollenkaan. Vuotoa, supistelua, heti on lähdettävä Naikkarille. Seuraava ultra on neljän viikon päästä. 31+ viikolla otetaan magneettikuva istukan tilanteesta, josta nähdään sitten vielä tarkemmin suonitus ja onko istukka kaiken lisäksi kiinnittynyt kohtulihakseen. Nyt onneksi näyttäisi ettei ole, mutta ultralla sitä ei kuulemma varmaksi näe. Viikoilla 34-36 ollaan jo hyvin herkästi leikkausliipaisimella. Minulle jäi kuva, että varsin suurella todennäköisyydellä tuolloin tämä ipana viimeistään syntyy.

Aika pelko persiissä tässä on tämän päivän ollut. Hitto soikoon, saadaankohan tätä ipanaa edes elävänä ulos masusta vai koituuko verenvuoto kohtaloksi? Pelottaa, suututtaa ja ärsyttää. Ikinä, IKINÄ en enää ole raskaana.

torstai 29. elokuuta 2013

Pesänrakennusvietti?

Enenevissä määrin on viime aikoina päässä pyörinyt kodin valmistaminen vauvan tuloon. Pinnasänky onkin jo taas kasassa, tosin se on pystytetty Taikan takia. Uniongelmien takia jouduimme nukuttamaan ipanoita jonkun aikaa eri huoneissa (kerron joku päivä tässä kuinka olemme edistyneet Taikan kanssa) eikä nyt viitsitä sitä enää purkaa poiskaan muutaman viikon takia. 

Vaatteille meillä ei ole yhtään kaappitilaa. Ongelma, johon en vielä ole keksinyt ratkaisua. Asumme asunnossa, jossa ei ole ainuttakaan kiinteää vaatekaappia. Kaikki olemme siis jälkikäteen tänne laittaneet. Nyt pitäisi siis keksiä Ässän vaatteille joku paikka. Lastenhuoneeseen ei mahdu, kaappitilaa on todella huonosti jo noiden tyttösten vaatteille. Eikä lisäkaappiakaan mahdu huoneeseen. Jollain konstilla on varmasti meidän vanhusten huoneeseen Ässän vaatteet laitettava. Tosin meidän kaapissa ei kyllä juuri enemmän tilaa ole. Ehkä siivoamalla ja kirpparille ylimääräistä kuskaamalla? Katsotaan. 

Toinen pohdinnan kohde on ollut hoitopöytä/taso. Hommatako vai eikö. Neidillä moinen oli käytössä. Hänellä oli ihan kaappi, jonka sai lisäkappaleella levitettyä laidalliseksi hoitotasoksi. Ja kyllähän se oli ahkerassa käytössä vauva-aikana. Sittemmin se myytiin, koska lastenhuoneen tilantarve muuttui ja tarvitsimme korkean kaapin leluja varten. Taikalla ei ollut käytössä ollenkaan hoitopöytää tai tasoa. Hänellä oli vain sellainen pehmuste hoitopöytää varten ja sängyllä vaihdoimme vaipan ja teimme hoitotoimet. Hyvin pärjäsimme enkä silloin kaivannut hoitopöytää. Joten ihan ääripäistä on kokemusta ja molemmin on ollut hyvä. Nyt en sitten osaa päättää pitäisikö kuitenkin joku hoitotaso keksiä vai mennäkö samallalailla kuin Taikan kanssa. Pikkuisen alan kallistumaan siihen, että tekisimme pienen rempan tuonne meidän vessaan ja pykäisimme pesukoneen päälle hoitonurkan. Syytän täysin pesänrakennusviettiä tästä hommasta. Jotain selvästi täytyy jo saada puuhata vauvantuloa ajatellen :) Oiva nurkkaus pesukoneen päällä olisi. Ja kun tuo nurkkaus pitäisi joka tapauksessa rempata, se jäi tänne muuton yhteydessä tekemättä, olisi tässä nyt oiva kannuste vihdoinkin tuokin kohta loppuun viedä. Hmmm. Saanko mä lähteä Ikeaan hypistelemään kaikkea ihanaa hyllyä ja koukkua nurkkausta varten?

Äidit ja niiden vietit :)

keskiviikko 28. elokuuta 2013

24+0

Jipii! Keskosen hoidonraja saavutettu. Vielä neljä viikkoa sitten tuntui tämä etappi kaukaiselta ja vaikealta saavuttaa. Mutta niin vain tänne pääsimme. Kakkukahvin paikka.

Tilanne on ollut rauhallisempi viime aikoina. Kun vain maltan pysyä rauhaksiin liikkeessä enkä suuremmin mitään nostele, olen pärjännyt arjessa hyvin. Kävelylenkit on tältä raskaudelta nyt kävelty eikä leikkipuistoon ipanoiden kanssa ole asiaa. Erehdyin viime viikolla käymään yhtenä päivänä Taikan kanssa leikkipuistossa sillä tuloksella, että supisteli kaksi päivää.

Seuraava etappi on 28+, jolloin pienellä on jo hyvät mahdollisuudet selviytyä. Isompi etappi on 30+ ja sen jälkeen olen jo enemmän kuin tyytyväinen. Enää kuusi viikkoa ja viikkoluku alkaa paljon kivemmalla numerolla kuin nyt.

Mutta pitkä tämä raskaus on kuin nälkävuosi. Raskausviikot etenee turhan hitaasti.

keskiviikko 14. elokuuta 2013

Kelalotto

Hui, äitiyslomapaperit toimitettu Kelaan. Hain tällä kertaa mammalomaa varhennettuna. Ajatus taustalla on, että mammarahaan ei vaikuta Taikan päiväkotipaikka, joten hain tuosta samaisesta päivästä eteenpäin hänelle paikkaa. Katsotaan onnistuuko sama päiväkoti kuin siskolla.

Miksi sitten päiväkotipaikka Taikalle? Miksi en hoida lastani, vaikka olen itse kotona? Varmasti blogia säännöllisesti lukeneet jo arvaavat. Raskauteni on riskiraskaus ja jo nyt on nostelukielto. Helppoa näin lasten kanssa kotona toteuttaa. Ennenaikaisuuden riski on kohonnut ja etinen istukka vaikuttavat tilanteeseen. Istukan sijainnin takia on verenvuotoriski. Ja se on lanssikyyti suoraan sairaalaan, jos vuoto alkaa. Kotiin ei saa jäädä odottamaan laantuuko. Verisenä elimenä istukka voi vuotaa verta paljon. Jos nyt jo supistelee ja pitäisi ottaa rauhallisesti, ei tilanne varmastikaan ole helpompi raskauden edetessä. Varmistelemme siis tilannetta jo näin ajoissa. Jos joudun kokonaan vuodelepoon jossain kohdin, on paikka jo haettu. Tai jos lapsi syntyy ennenaikaisesti, toivottavasti vasta 30 paremmalla puolella, on lapsilla päivähoito varmistettu ja joku rutiini jatkuu elämässä. Minun aikani menee sitten keskolassa päivisin.

Miksi ei sairauslomaa? Pitkään kodinhoidontuella eläneellä ei ole kunnollista turvaa sairastuessa/sairauslomalla. Hänellä on hurja 55 päivän karenssi. Se on pitkä aika ilman mitään tuloja. Lasten on syötävä myös äidin sairastaessa. Varhennetulla mammiksella varmistan, että ainakin tuosta päivästä eteenpäin on minulla tulot. Mutta toivon ettei sitä ennen tapahdu mitään dramaattista, vaan voimme jatkaa niin kuin tähän asti.

Ihan sinut en ole tämän päiväkotipäätöksen kanssa. Olin ajatellut pitää Taikan kotona vauvan synnyttyä ja nyt raskaana ollessani. Neitihän käy jo eskaria, joten hänen kohdallaan on eri tilanne. En arvostele kenenkään päätöstä lastenhoidon suhteen. Jokaisella on taustalla omat tekijänsä, joten perheet tietävät itse parhaiten kuinka toimia. Olin vain itse ajatellut toisin ja kokenut, että hylkään isommat lapset vauvan synnyttyä, jos heidät toiselle hoitoon laitan. Mutta nyt tilanne on tämmöinen ja minun on otettava huomioon myös tämän masuasukin vointi ja terveys. Onneksi Taika on reipas ja sopeutuvainen, lapsi joka kaipaa tekemistä ja ohjelmaa. Hän on aina mukana, kun vien/haen Neidin eskarista ja painelee muiden joukkoon leikkimään. Hän on kuin kala vedessä Neidin eskarissa. Vetäjät naureskelevatkin etteivät he edes huomaa, kun Taika sulahtaa joukkoon mukaan. En ole huolissani hänen sopeutumisestaan ryhmään. Uskon, että tämä puolipäivähoito on jopa hänelle parempi kuin kotona olo äidin kanssa, joka ei tällä hetkellä pääse edes leikkipuistoon hänen kanssaan. Puhuimmekin mieheni kanssa, että vauvan synnyttyä, jos päikyssä on mennyt hyvin, Taika jatkaa tovin ryhmässä puolipäiväisenä, mutta lyhennettyä viikkoa. Katsomme tilannetta sitten uudestaan kun siellä olemme.

Nyt jännitän onnistuuko sama päikky. Kuskaaminen olisi paljon helpompaa yhteen paikkaan kuin kahteen.


tiistai 13. elokuuta 2013

154 päivää takana

Masua on käytetty tänään näytillä neuvolassa. Huomenna, jos ihan tarkkoja ollaan, on 154 päivää raskautta takana ja on aika hakea tuet. Päädyimme ottamaan mammapaketin tällä kertaa. Tyttöjen vauvavaatteet kun on jo suurimmaksi osaksi myyty ja annettu eteenpäin, joten vaatteille on tarvetta. Eikä sitä toista ehkä vaaleanpunaiseen mekkoon viitisi muutenkan pukea :)

Neuvolassa oli kaikki niin kuin pitääkin. Hemppa oli 113, joten kokeilussa on taas rautatabut. Pelkään jo niitä etukäteen. Ne pistävät mahan ihan sekaisin ja vessa tulee tutuksi. Edellisissä raskauksissa onkin todettu, että parempi on kun en syö, kun muuten ei kohta imeydy enää mikään ravintoaine ruuan juostessa suoliston läpi. Katsotaan miten käy, onko maha yhtään suosiollisempi tällä kertaa. Aikaisemmin on kokeiltu vaikka mitä tabletteja ja kapseleita ja mehuja ja ja ja ja.

Painoa oli tullut 1 kg viime kerrasta ja koko aikana 2600 g. Varsin maltilla. Jopa niin, että täti kysyikin syönkö minä. Syönhän minä. Mielestäni kuin hevonen. Ei vain nähtävästi tartu. Mutta jos vanhat merkit pitävät paikkaansa, tästä eteenpäin tarttuu. Molempien tyttöjen aikana painoa ei ekalla puoliskolla ole oikein tullut, mutta tokalla puoliskolla on alkanut tarttumaan. Tosin kiloja ei ole jäänyt kummastakaan raskaudesta, joten aikaslailla ovat olleet vauvaa, istukkaa yms. Katsotaan miten tällä kertaa.

Supistelu on pysynyt viime päivinä aisoissa. Vuotoakaan ei ole ollut. Olo on levollisempi tuon asian kannalta. Josko se pieni malttaisi mahassa vielä jonkun aikaa.

Ässä 21+6

keskiviikko 7. elokuuta 2013

Kotiorjat

Kun äidiltä on siivoaminen kielletty, otetaan avuksi pienet kotiorjat. Tytöt olivat ihan innoissaan ja jaksoivat huiskia rättien kanssa pitkään. Välillä rätit huuhdeltiin, kuten kuuluukin. Nyt on koti kiiltävän puhdas.

tiistai 6. elokuuta 2013

Telmivät tenavat

Meidän perheen hittipeli on Oppi&ilo-sarjan Telmivät tenavat. Emme vielä pelaa sitä varsinaisena pelinä, mutta pyöritämme vuoroperään tehtäväkiekkoja ja teemme yhdessä tehtävän. Tenavat tykkäävät kovasti.

Kuvassa on vuorossa varpaat suuhun. Ei paljon lihakset kiristä tenavia :)

maanantai 5. elokuuta 2013

Dg. placenta previa

Tänään oli tuo odotettu rakenneultra. Pienellä oli kaikki juuri niin kuin pitääkin ja mitat vastasivat tarkalleen viikkoja. Ässä potki ja heilutteli reippaasti. Välillä meni sormet suuhun ja nähtiinpä jopa pikkuisia nielemisliikkeitä.

Olen itse laskenut päivän väärin viikkoja ja tänään onkin 20+5, itse olin menossa päivässä 20+4. Mutta eipä tuolla päivällä ole tässä kohdin merkitystä.
Heippa kaikille!

Mutta etinen istukka eli placenta previa sai varmistuksen. Istukan reuna on kohdun suun päällä. Mutta reunaa on sen verta reilusti yli kohdun suun, että kätilö epäili ettei se siitä raskauden ja kohdun kasvun myötä nouse pois. Pieni mahku tälle kuitenkin on. Jos synnytystapa ei olisi jo muutenkin sektio, olisi se tällä diagnoosilla varmistunut. 

Kätilö konsultoi tilanteesta lääkäriä ja selitti tilanten. Nostelukielto jatkuu ja samoin lepokäsky. Jos vuoto ja kipeät supistukset helpottavat, saa supistusten rajoissa liikkua. Mutta jos tulee kipeitä supistuksia säännöllisesti tai enempi veristä vuotoa, pitää lähteä heti päivystykseen. Seuraava ultra on syyskuun alussa lääkärille. Onneksi kohdunkaula oli ihan kiinni ja pitkä, joten toistaiseksi supistelu ei ole saanut mitään aikaiseksi. Näin saa luvan jatkuakin.

Neiti aloittaa nyt tämän takia sitten jo huomenna eskaritaipaleensa. Alun perin oli sovittu neljästä päivästä viikossa, mutta vaihdoimme sen viideksi päiväksi. Tämä helpottaa jo kummasti, kun on vain yksi lapsi päivisin vastuulla ja hoidettavana. Taikan hoitokuvioita selvitetään, mutta mummi pystyy jonkun verran työaikojaan sumplimaan ja siten auttamaan Taikan hoidossa. Huomenna tapaan myös neuvolan perhetyöntekijän ja katsotaan pystyvätkö he auttamaan jotenkin tässä tilanteessa. Toivottavasti. 

Pahallehan se tuntuu, kun pitää lapset laittaa toisille hoitoon, kun itse on kotona. Noh, Neiti olisi aloittanut joka tapauksessa varhennetun eskarin ensi viikolla. Mutta pakko se on ajatella myös tuota pientä masu-asukkia.

Hoitoisuuden raja muuten Naikkarilla on 24+0 eli enemmän kuin toisissa lähteissä on. Hirmu pitkälle ajalle tuntuu. Vaikken millään muotoa tahdo, että tämä pieni syntyy jo tuolloin, niin helpottaa se henkisesti kuitenkin, kun tietää, että toisen eteen tehdään jo jotain. Nyt selviämismahdollisuus on tasan 0. Sitten on edes pieni. 

Kätilön sanoin: "Ette te nyt kyllä helppoa raskautta ole saaneet kokea. Stressitön ei ole tämäkään."


perjantai 2. elokuuta 2013

Puoliväli

Eilen rapsahti puoliväli tässä raskaudessa! Sen kunniaksi pääsin pyörähtämään päivystykseen. Tapansa kullakin juhlistaa yhtä virstanpylvästä raskaudessaan.

Eilen tuli jonkun verran veristä vuotoa ja supisti non-stop, kun olin liikkeessä. Vain levossa sain supistukset loppumaan. Ja lepo kahden pienen lapsen kanssa oli erittäin helppoa järjestää. Kun vain supistelu jatkui, pyysivät lopulta käymään näytiltä. Varsinkin historian huomioon ottaen eli molemmat ipanat ennenaikaisia.

Odottelua oli siis vuorossa päivystyksessä. Lopulta kuitenkin oli ultrankin aika. Pienellä oli kaikki hyvin, mutta ongelmia aiheuttaa etinen istukka. Siksi vuoto ja supistelu. Tämä lääkäri ei ollut hirvittävän kokenut näissä asioissa ja konsultoikin asiaa toiselta päivystäjältä. Sovittiin, että maanantaina, jolloin minulla on rakenneultra, asiaa katsotaan tarkemmin ja päätetään jatkosta. Nyt on nostelukielto ja raskaat hommat jätettävä muille. Ihan helppoa toteuttaa.... Onneksi ei ole kuin tämä päivä ennen viikonloppua ja maanantaina saankin tietää kunnolla missä mennään ja mitä tehdään. Jopa tukilankoja väläytettiin, mutta tosiaan mitään ei nyt päätetty.

Jo ennen tätä vuotelua ja supistelua on pikku hiljaa hiipinyt ennenaikaisuus mieleen. Pysyykö tämä kaveri mahassa loppuun asti? Nyt etinen istukka lisää jännitystä ja stressiä. Olen päässäni asettanut itselleni erilaisia rajapyykkejä. 18 viikkoa täysaikaisuuteen on liian iso pala ja alkaa ahdistamaan. Ensimmäinen on 22+0 jonka jälkeen syntyvää lasta yritetään jo pelastaa ja pitää hengissä. Kun nyt ensimmäiseksi päästäisiin edes tuon hoidon rajan yli. Nyt jos syntyy, mitään ei tehdä lapsen eteen. Seuraava rajapyykki on viikko 28, jonka jälkeen lapsella on jo hyvät mahdollisuudet pysyä hengissä, jos syntyy. Isoin toive on kuitenkin, että viikko alkaisi kolmosella, jolloin lapsi syntyy eli pääsisin 30 paremmalle puolelle. Totta kai se tavoite on täysaikaisuus ja niin toivon, että näin käy, mutta elämä on opettanut ja valmistaudun jo ajatuksissani muuhunkin vaihtoehtoon.

En voi kuin toistaa pyyntöni: pysy pieni mahassa vielä pitkään!

keskiviikko 24. heinäkuuta 2013

Äidin uudet lelut

Pitkällisen ja ankaran pohdinnan tuloksena meille kotiutui Phil & Tedsin Dotit. Rinnalla kamppaili hyvänä kakkosena Emmaljungat joko seisomalaudalla tai sisaristuimella. Ihan selkeästi ei kumpikaan johtanut, molemmissa ratkaisuissa oli omat hyvät puolensa ja käyttöikä taatusti pitkä. Vaakakupissa painoi kuitenkin enemmän todella pieni koko ja myös uutuuden viehätys. Emmaljungat kun meillä oli nelisen vuotta käytössä. Moitetta en niistä keksi ja jatkoivat toiseen kotiin seuraavia lapsia palvelemaan. Omaan hieman vaunuhulluuttua, joten vaihtelu oli tervetullutta.
Taika sukelsi kokeilemaan rattaiden kovaa vaunukoppaa.
Pohdimme kaupassa vielä Navigatorin ja Dotin välillä. Navigatorissa on isommat renkaat kuin Dotissa ja tilat pikkuisen isommat. Kuitenkin nyt halusimme mahdollisimman kompaktit rattaat. Eikä näissäkään mitkään pienet renkaat ole ja uskon meidän pärjäävän hyvin talvella. Plussaa oli hyvä tarjous eli kaupan päälle tuli kova vaunukoppa. Tästä linkistä voi kurkata miltä vaunukoppa näyttää ollessaan kiinni vaunuissa. Olen kovan vaunukopan ystävä ollut aina ja kun mielestäni P&T:ssä ei ole paras ratkaisu pienten vauvojen kuljetus sisaristuimen alla, oli tuo tarjous passeli meille.

Pohdimme pitkään tarvitsemmeko enää ollenkaan tuplia. Rinnakkain istuttavat meillä oli, mutta myimme ne jo turhina pois. Olemme pärjänneet ihan tavallisilla rattailla. Molemmat ipanat kävelee jo hyvin ja melko pitkiä matkoja. Eniten rattaita on tarvinnut pitkillä reissuilla ja tuon pienemmän hillitsemiseksi. Taikalla kun on taipumusta karkailla ja rattaat ovat olleet jäähypenkkinä matkassa. Kotinurkilla kuljemme jo ihan kokonaan ilman rattaita. Tältä pohjalta tuntui nämä parhailta. Rattaat ovat kompaktit ja eivät näytä yhdelläkään istuimella isoilta kolhoilta. Tuntuvat jopa Emmaljungia kapeammilta. Lisäksi reilu painoraja (20 kg) painoi vaakakupissa. Neiti kun vielä toisinaan tarttee rattaita ja on lähes 19 kg. Seisomalautaa emme nyt ostaneet, katsotaan sitten käytännössä onko sille tarvetta. 
Miinusta keksin rattaista jo heti. Se on pieni tavarakori, jota ei voi tuplina edes hyödyntää. Haaveilenkin jonkinlaisista sivulaukuista tai muusta patentista, johon tavaroita saisi jemmattua. Inhoan painavan kassin kantamista!

Ensimmäisellä ajelulla jo kävimme kotinurkilla ja hyvin rullasivat vaunut. Kevyet oli työntää ja kääntyvät hyvin. Molemmat jaksoivat istua kyydissä narisematta. Toivottavasti rattaat täyttävät odotuksemme. 

tiistai 23. heinäkuuta 2013

Masukuva

Raskaus etenee tässä kaiken ohella. En ehdi asiaa oikeastaan arjen lomassa ajatella. Pahin pahoinvointi on jo ohi, enää vain kuvottelee ja säännöllisesti on syötävä.
Isoin "vaiva" on ihan tolkuton väsymys. Nukuttaisi vaikka kuinka, mutta myös fyysinen kunto on ihan nollassa. Mahan kasvatus vie kaikki voimat ja muuhun ei oikein jää. Sama ongelma on jäänyt kakkosraskaudesta mieleen. Muistan edelleen tunteen, kun päivä-pari sektion jälkeen jaksoin taas käydä kävelemässä ilman puuskutusta ja taistelutahtoa. Kävely oli helppoa ja kevyttä, isosta haavasta alavatsalla huolimatta.

Puoliväli häämöttää. Vielä reilu viikko ja olen saavuttanut tuon taitekohdan. Rakenneultrakin on pelottavan lähellä. Nyt on jo hiipinyt mieleen mahdollinen keskosuus ja lasken viikkoja: koska ylitetään raja, että lasta hoidetaan, jos se syntyy. Rakenneultrassa otetaan kantaa millaiseen seurantaan tällä kertaa joudun. Supistelut ovat jo ilmaantuneet kiusaksi, kun on liikkeessä.

Pysy pieni masussa vielä pitkän aikaa!

perjantai 5. heinäkuuta 2013

Neiti mallina

Tässä on Neidin ensimmäinen itsevalitsema vaateparsi. Mallia ei tosin oikein kiinnostanut mallintouhut tänään.

torstai 4. heinäkuuta 2013

Sekalaisia kuulumisia

Aloitetaan Taikan päästä. Kaksi yötä osastolla viime viikolla vierähti ja hoitaja oli toisena yönä kolmen tunnin ajan seurannut menoa ja kitinää. Aamulla oli juttutuokio lääkärin ja neurologin kanssa. Lopputulema oli yölliset kauhukohtaukset ja siihen sekoittuneena kehityksen tuomat uniongelmat. Kauhukohtauksia ei ollut sairaalassa ollenkaan, mutta senkin edestä kitinää ja levottomuutta. Pään saralla kaikki kunnossa ja kasvu täysin normaalia. Huh helpotusta, että kaikki on kunnossa ja uniongelmien suhteen ei auta kuin kärvistellä ja odottaa niiden ohi menoa. Vielä ei ole näkyvissä mitään helpotusta ja viime yö oli taas melkoista esitystä. Silmät sirrillä mennään, mutta huoli on poissa.

Tänään oli Neidin lääkärin vuoro. Hänellä on siis kolmen kuukauden välein tarkistus kympillä ja kuukauden välein verikokeet. Priimaa oli veriarvot, leukkarit 5,1 ja neutrofiilitkin yli kaksi, mutten muista enää tarkkaa arvoa. Hemoglobiinikin yli 130. Joten sillä saralla kaikki hienosti. Korviin lääkäri ei vaikun takia nähnyt ja koska Neiti on vielä ollut pikkuisen räkäinen ja itkuinen, soitti lääkäri reippaasti korvaklinikalle ja järjesti meille samointein käynnin sinne. Loistava palvelu! Pääsimmekin melkein heti korvalääkärille ja korvat näyttivät hyviltä. Vielä oli punoitusta, mutta lääkäri totesi tulehduksen olevan jo menossa ohi eikä lisää antibiootteja tarvita. Kuukauden päästä vielä varmistus korvien tilanteesta.

Meillä oli varsin mukavaa Neidin kanssa olla kahdestaan liikkeellä, vaikkakin lääkärissä kävimmekin. Neiti selvästi nauttii ihan kahden keskisestä ajasta, välillä ilman siskoa. Mietin meidän tallustaessa klinikan kellarissa kulkevia käytäviä pitkin, kuinka paljon on voimat ja jaksaminen Neidillä kasvaneet hoitojen loputtua. Tänäänkin kävelimme pitkät pätkät eikä Neiti yhtään osoittanut väsymisen merkkejä. Vaunuja emme edes ottaneet mukaan. Reissun päätteeksi kävimme vielä syömässä henkilökunnan ruokalassa.

Ruokalan aulassa oli myynnissä itsetehtyjä vaatteita. Neiti ihastui ikihyviksi possupaitaan. Nappasi paidan pöydältä ja osoitti päällään olevaa paitaa ja totesi: "Pois!" Kun silmiin sattui vielä apinashortsit, oli asukokonaisuus valmis. Neidin ihka ensimmäinen ihan itse valittu vaatetus! Niin näyttää kasvavan isoksi tytöksi tuo neitokainen.

torstai 27. kesäkuuta 2013

Osastojaksolla, yö kaksi

Tänään on nytkähtänyt asiat vähän eteenpäin. Neurologi ja lastenlääkäri ovat tutkimeet perusteellisesti Taikan ja iso pino erilaisia verikokeitakin on otettu. Vielä ei niistä olla kuultu vastauksia.

Neurologi tosiaan teki monenmoista testiä ja katsoi silmänpohjatkin josko niissä näkyisi jotain aivopaineeseen viittaavaa. Mutta mitään poikkeavaa ei ole. Taika on kehittynyt hyvin ja on toisissa taidoissa jopa taitava. Palloa potkii molemmilla jaloilla, taito mitä kaksi vuotiaalta ei vielä oleteta. Palapelejä tehtiin monenlaisia, piirrettiin, laitettiin palikoita muotolaatiikkoon, leikittiin kielen kanssa yms. Kaikki siis kunnossa.

Neurologi katsoi myös kasvukäyrät. Ja ne olivat täysin normaalit, pään kasvua myöten!!! Neuvolantäti on kyllä katsellut ihan omia käyriään. Minullekin tuo päänkäyrä näytettiin ja se meni aivan viivaa pitkin, ei ollut laskeva mihinkään suuntaan. Nyt myös neljä lääkäriä on todennut pään ihan normaalin muotoiseksi eikä mitään viitteitä poikkeavaan ole heidän mielestään nähtävästi. Otsalla oleva harjanne saa olla ja se on ihan normaalin variaatio. Ihan turhaan meidät on siis neuvolassa säikytelty. Harjanne on selkeä tosiasia päässä, mutta kummastelen neuvolantädin kommenttia, että pään kasvu on hidastunut, kun meni ihan niin kuin pitikin. Ja on johdonmukainen muun kasvun kanssa.

Nyt epäilys on, että yölliset itkut ovat kauhukohtauksia. Vielä ei olla loppukaneettia asialle saatu, koska Taika jää vielä toiseksi yöksi isin kanssa sairaalaan. Ihan ei ollut mennyt ohjeistus putkeen yön seuraamisen kanssa. Isi oli illalla kysellyt mistä he tietävät mitä huoneessa yöllä tapahtuu. Ja kertonut, että itku on usein kitinää ja natinaa eikä välttämättä heille kansliaan kuulu. Mitään toimintaohjetta ei kuitenkaan sen kummemmin tullut. Taika oli juuri niin levoton ja kitisevä kuin kotonakin on. Jopa aloitti jo aikaisemmin, heti puolilta öin. Isi oli jättänyt ovessa olevan verhon auki, jotta huoneeseen näkee. Kukaan ei kuitenkaan ole yöllä kurkkinut missä mennään, joten arvoitukseksi hoitajille on viime yö jäänyt. Nyt on ohjeena soittaa kelloa, jotta hoitajat todella tulevat katsomaan viereen Taikan menoa.

Onko monellakin kokemusta noista kauhukohtauksista? Minkälaisia ne teidän lapsilla ovat olleet? Taikahan toisina öinä herää ihan itkemäänkin ja voi itkien tulla meidän huoneeseen. Kuitenkaan ei saada ottaa syliin, vaan huitoo meitä pois ja huutaa ei. Jonkun minuutin päästä tulee kuitenkin ihan nätisti syliin. Kuulostaisi siis kauhukohtaukselta. Mutta tuollaista meno ei ole joka yö. Enemmänkin yöt menee niin, että Taika nukahtaa ysin pintaan ja nukkuu noin kahteen ihan hyvin ja rauhallisesti. Sitten on ensimmäisen kerran nitinää ja natinaa ja viereen pitää mennä. Nukahtaa takaisin ja usein miten nukkuu siitä kahdesta neljään, viiteen hyvin, jos on vieressä. Toisinaan pitää jo silloin pitää koko aika kädestä. Mutta tuon jälkeen aamuyön nukkuu enää niin, että pitää kädestä kiinni. Ja herää heti, jos sen yrittää ottaa pois, tai kääntää kylkeä, saati sitten että menisi vessaan käymään. Näin menee sitten aamuseiskaan-kasiin asti. Jolloin herää hyväntuulisena ja hymyilevänä.

Toivottavasti natisee ensi yön yhtä lahjakkaasti kuin viime yön, niin hoitajat näkevät menon. Jospa sitten huomenna pääsisivät kotiin, isi ja tytär.

keskiviikko 26. kesäkuuta 2013

Osastojaksolla

Kylläpäs nyt tapahtuu nopeasti, ihan kuin tämä olisi jotain kummallista saippuaoopperaa tämä meidän elämä.  Aamulla tuli puhelu, että pääsettekö jo tänään osastolle Taikan kanssa. Ja kun se passasi aikatauluun, ovat isi ja Taika nyt parhailllan Hyvinkäällä.

Mikään näin kiireellinen tämä asia ei onneksi ole, vaan osastolla sattui olemaan väljää, joten meidän sopi tulla sinne tässä vaiheessa. Haluavat nähdä yön kuinka Taikan kanssa menee. Mahdollisesti kaksikin, mutta toivotaan, että yksi yö riittää.

Tämäkin lääkäri tuumasi, ettei tuo harjanne ole mikään hälyyttävä juttu eikä ole näiden yöitkujen takana. Neurologi katsoo Taikan huomenna ja kun yökin on toivottavasti mennyt niin kuin kotonakin menee ja näkevät mitä oikeasti touhu on, huomenna saamme jo varmasi enemmän vastauksia asiaan. Mutta lääkäri varoitti, että syy yöllisiin itkuihin voi jäädä selviämättäkin.

Itse jäin miettimään, että voisiko meidän hurjat viime vuodet näkyä Taikassa. Sillä kyllähän häneenkin on vaikuttanut Neidin sairaus, infektioeristys ja toisinaan kovin huolentäyteiset vanhemmat. Pieni raukka kun on syntynyt keskelle Neidin hoitoja. Ja alkutaipaleella oli vieläpä Neidin uusintaepäilys, jakso joka on kovin sumuinen omassa mielessä. Silloin huomasimmekin, että Taikakin oli kovin vaisu ja häneen vaikutti hajamieliset ja surulliset vanhemmat. Kun aloimme asiaan kiinnittää huomiota, piristyi Taika ihan silmissä. Ihan normistartti ei pienen lapsen elämässä ole ollut. Ihan hakuammuntaa nämä veikkailut, mutta tulipahan mieleen, että voisiko näkyä kaikki tämä voimakkaampana eroahdistuksena ja pelkäämisenä. Sillä Taika pelkää tällä hetkellä kovia ääniä, autoja ja kaikenlaisia ötököitä. Tänä aamuna hän pyöri levottomana sängyssä, puoli unisena ja hoki: "Ei tartte pelätä, ei tartte pelätä."

Noh, katsotaan olenko asian suhteen huomenna viisastunut. Mutta lääkärille aion tämänkin teorian kertoa, meni metsään tai ei.

tiistai 25. kesäkuuta 2013

Taikan pää + Neidin korvat

Tänään oli vuorossa vietä päiväsi Lastenklinikkalla -päivä. Neiti on nyt koko kuukauden ollut räkäinen. Välissä näytti, että on jo menossa ohi, mutta nyt taas ollut selvästi tukkoisempi. Kun samaan syssyyn Taikan itkuisuus nukkuessa on huolestuttanut ja pelko herännyt, että liittyy pään tilanteeseen, näytettiin Taikaakin lääkärille samalla reissulla. Ja saimme jopa luvan tulla kaikki Klinikalle eikä tarvinnut eri sairaaloiden väliä ajella.

Neidillä oli toisessa korvassa selkeä korvatulehdus, joten räkäisyys selittyi helpolla. Luvassa on Amorion kuuri. Eiköhän sillä nyt saada helpotusta kohta koko kuukauden kestäneeseen nuhaisuuteen.

Taikan kohdalla mietittiin sitten vähän enempi. Yöt ovat olleet nyt kuukauden päivät todella levottomia ja Taika herää monta kertaa yössä itkemään. Aamuyöstä ei nuku kuin toisen vanhemman kanssa, kädestä koko aika kiinni pitäen. Ja silloinkin todella kevyesti, koska käden pois ottaminen saa aikaan uuden itkun ja heräämisen. Ja sama juttu päikkäreillä. Lähes järjestäin herää päikkäreiltä itkemään. Olemme pohtineet vaikka mitä syitä tuohon itkuun. Liittyykö nyt alkaneeseen pelkäämiseen, sillä kaiken maailman ötökät, kovat äänet yms pelottaa Taikaa tällä hetkellä. Koska kuitenkin nyt päässä oleva harjanne on herättänyt kysymyksiä ja tätä on jatkunut niin pitkään joka ikinen yö, päätettiin näyttää Taikaa lääkärille.

Lääkäri ensin tutki Taikan ja totesi otsalla olevan selvän harjanteen, mutta pään muoto on kaunis ja säännöllinen. Hän teki myös neurologisia testejä, mutta niissä ei mitään mainittavaa. Paikalle pyydettiin lasten neurologi ottamaan kantaa ja kertomaan kuinka toimitaan asian kanssa. Päädyimme lopputulemaan, että Taikalle järjestetään Hyvinkään sairaalaan osastopaikka yhdeksi yöksi, jotta lääkärit/sairaanhoitajat näkevät millaisia yöt ovat ja sitten sen perusteella edetään. Akuuttia tarvetta pään kuvaukselle ei ole. Huolestunut neurologi ei siitä ollut säännöllisen muodon ja neurologisten testien takia. Katsotaan onko se edessä joskus myöhemmin, jotta saadaan varmuus pään tilanteesta. Neurologi tuumasi, että yksi syy tuohon itkuisuuten voi olla tähän ikäkauteen liittyvä voimakas hermoston kehittyminen ja sitä kautta mielikuvituksen yms lisääntyminen. Ei kuulemma ole Taika ainut, jolla tutkitaan jotain elimellistä vaivaa levottoman nukkumisen takia, mutta syynä on vain kehittykseen liittyvä asia.

Asia on siis nytkähtänyt eteenpäin ja olemme varmasti taas vähän viisaampia jonkun ajan kuluttua. Mutta hyvää on, että mitään akuuttitoimenpidettä ei tarvittu. Vaikka sitten olisikin luutunut saumat liian aikaisin, mitään paniikkia sen osalta ei ole. Ja jospa saataisiin osastojaksolta jotain apua levottomiin öihin, alkaa painaa vanhempien silmiä tuo valvominen.

lauantai 22. kesäkuuta 2013

Taika 2 vee


Vauhti-Venla viettää tänään juhlapäivää. Komiat kaksi vuotta on nyt plakkarissa. Onnea äidin kulta!

torstai 20. kesäkuuta 2013

Taikan pää

Tässä muutamia (huonoja) kuvia Taikan päästä. Onko se teidän mielestä erityisen mallinen? Itse olen tuota päätä niin paljon katsellut, etten osaa sitä kovin objektiivisesti enää katsoa. Hiukset on tarkoituksella saunan jäljiltä kammattu päätä myöten, että mahdollisimman vähän hämäisi pään muotoa.
Mitä te siinä oikein mua kuvaatte?

keskiviikko 19. kesäkuuta 2013

Taika neuvolassa

Tänään olimme Taikan kaksi vee neuvolassa käymässä. En voi kuin kummastella onko siitä todella jo kaksi vuotta, kun Taika syntyi. Miten kummassa voi tämä aika mennä näin huomaamatta?

Kasvua oli tullut taas tasaisesti: pituus oli 87,5 cm ja paino 11950 g. Painon ja pituuden suhde oli hyvä, vaikka vähän sitä jännitin. Taika kun on välillä kovin huono syömään. Toisena päivänä maistuu kaikki ja seuraavana ei yhtäkkiä oikein mikään. Vaikka sama ruoka olisi edellisenä päivänä ollut herkkua. Mutta kasvanut nappula kaikesta huolimatta oli ja vieläpä sopivasti.

Kehuja tuli taidoista. Neuvolatäti ihmetteli värien osaamista. Ei kuulemma vielä ole kaksi  vuotiaan taito. Jäin tuota vähän ihmettelemään, kyllähän moni kaksi vuotias osaa jo värejä. Lienekö sitten niin, että niitä ei tarvitse vielä osata kaksi vuotiaana yhtään, en tiedä. Samoin ihmettelyä aiheutti pieni papupata. Taikahan on melkoinen höpöttäjä ja puhua pälpättää jo pitkiäkin tarinoita. Ei siis mitään omaa puhetta, vaan ihan sanoja ja lauseita. Toisinaan vaan innostus vie mukanaan ja puheella on niin kauheasti vauhtia, ettei siitä ota tolkkua. Mutta Taika siis puhuu monen sanan lauseita ja taivutusmuotoineen ja monikkoineen päivineen. Sen siitä saa, kun käy Neidin kanssa puheterapiassa :)

Huolta aiheutti pään hidastunut kasvu ja otsalla oleva harjanne. Taikalle varattiin lääkäriaika, jossa otetaan kantaa tarvitaanko lisätutkimuksia vai ei. Pelkona on, että kallon saumat ovat luutuneet ja kallo ei pääse kasvamaan kunnolla. Mitään muuta poikkeavaa kallon muodossa ei ole, vain tuo harjanne tuossa otsalla. Oma kuukkeloinnin tuloksena luin eräästä artikkelista, että pelkkä harjanne otsalla ei välttämättä tarkoita yhtään mitään, vaan voi olla ihan normaali variaatio kallon muodossa. Niin toivon, että näin on ja huoli on turha. Jos nyt molemmat ipanat pysyisivät poissa sairaalasta pitkän aikaa eikä yhden parannuttua tarttisi toisen kanssa mihinkään leikkaukseen joutua!

Harjannetta lukuunottamatta kaikki oli hienosti ja Taika on kirinyt ikätoverit kiinni taidoissaan ja kasvussa. Ei erotu muiden kaksi vuotiaiden joukosta. Hienoa!

tiistai 11. kesäkuuta 2013

Cv-Kromosomitutkimus

Tänään kolahti postilaatikkoon kirje. Lähettäjänä Hus. Kirjeessa sanottiin:

" Kromosomitutkimuksen tulos istukkanäytteestänne on valmistunut. Tutkimus osoittaa että sikiöllä on normaalit pojan kromosomit."

Jipiajee! Yksi murehdittava vähemmän. Hämmennystä aiheutti tuo sana pojan. Meillehän syntyy vain tyttöjä. Kahden lapsen kokemuksella voi vakaasti näin väittää :)

Osaako sitä poikia edes hoitaa? Tyttöihin kun on tottunut. Mutta pulassa olen, jos väite, että pojat ovat villimpiä kuin tytöt, pitää paikkaansa, sillä vauhtia ja jääräpäisyyttä riittää tuossa kakkosessa vaikka pienelle ydinvoimalalle jakaa. Voiko enää velmumpaa ja vauhdiikkaampaa lasta meidän talouteen tulla? Toisinaan vitsailemmekin, että yksi Taika perheessä riittää.

Poika. Onneksi olemmekin myyneet jo kaikki tyttöjen pieneksi jääneet vaatteet.

keskiviikko 5. kesäkuuta 2013

Hyperemesis

Niinhän se kävi tälläkin kertaa, kuten edellisissäkin raskauksissa. Diagnoosina hyperemesis gravidarum eli voimakas raskauspahoinvointi. Noin prosentilla kuulemma se on näin voimakas. Ei kivaa.

Viikot ovat vierineet pää pöntössä ja koittaen keksiä mikä ruoka tänään pysyisi sisällä. Pitkälti olen syönyt vain hedelmiä, marjoja, vihanneksia ja rahkaa. Pieninä annoksina pitkin päivää. Toisinaan pysyy sisällä, toisinaan ei. Lämmintä ruokaa en voi edes kuvitella. Yök, jo pelkkä ajatus nostaa palan kurkkuun. Parina oikein hyvänä päivänä olen jotain hyvin suolaista lämmintä saanut syötyä, kuten ranskalaisia. Ja ylöshän se jonkun ajan päästä tulee. Turha siis edes koittaa.

Hyvänä päivänä olen saanut syötyä jotakin ja olen pystynyt toimimaan lähes normaalisti. Hyvänä päivänä menee leipäkin, tosin sekin on tarkkaa minkälainen ja millaisilla päällyksillä. Parina aamuna olen jopa pystynyt syömään puuroa. Tosin iltaa kohti vointi silloinkin huononee niin paljon, etten pysty enää pystyssä olemaan. Sängystä ylös nouseminen saa aikaan oksun. Paikallaan maaten saan pidettyä jotenkin mahan sisällön siellä, missä sen kuuluukin olla. Ja silloin ei voi katsoa telkkaria tai lukea. On vain maattava paikallaan ja tuijotettava tyhjää. Ja joka iltainen vastapuristettu appelsiinmehu pitää saada. Se rauhoittaa jostain syystä mahaa ja oloa. Paljon jäitä ja pillillä imien. Kun tuon pillin keksin, olen saanut myös vähän paremmin juotua, kun juoman haju ei tule suoraan nenään.

Juominen on suuri ongelma. Vettä ei pysty juomaan ollenkaan. Se tulee suoraan ylös. Jo pelkkä veden haju yököttää. Erilaisia variaatiota olen kehitellyt mitä pystyy juomaan. Omenamehu laimennettuna vedellä. Joku tuoremehu sotkettuna kuplaveteen. Joskus maistuu limukin. Hiilihapolliset juomat vain saavat vatsan kipeäksi, joten en pysty niitä paljoa juomaan, vaikka ne menisivät parhaiten. Kuivuminen onkin koko aika askeleen päässä ja olenpahan tipassakin joutunut olemaan.

Pahimmillaan tämä vaiva oli viikoilla 8-11. Olipa pätkä, jolloin ei mennyt alas mikään muu kuin mehujää ja jääpalat hitaasti imeskellen. Voitte arvata, että voimia arjen pyörittämiseen ei kauheasti ole. Kun ei voi syödä, ei vain jaksa. Ja jatkuva oksentaminen vie paljon voimia. Paha olokaan ei poistu oksentamalla, kuten vatsataudissa. Usein miten se jatkuu heti oksentamisen jälkeen.

Neidin raskaudessa pahoinvointi oli kaikkein voimakkainta ja silloin se jatkui viikolle 16. Taikan raskaudessa en joutunut tippaan ja en oksentanut päivittäin. Tosin pahoinvointi sitten jatkui viikolle 20, piti pienen tauon ja jatkui sitten koko loppuraskauden. Onneksi ei enää niin voimakkaana, mutta vähintään kerran viikkoon oksensin koko raskauden. Nyt jännitän miten kauan tämä jatkuu. Onneksi helpotusta on jo näkyvissä ja tosiaan saan jotain jo syötyä eikä arkea tarvitse yrittää pyörittää pelkän mehujään voimin. Tosin tuo jotakin on kovin suhteellista. Eilen se tarkoitti kahta omenaa, kahta leipäpalaa ja yhtä jäätelöä. Ei siis kovin paljon normaaliin nähden, mutta paljon paremmin kuin aikaisemmin. Enkä oksentanutkaan kuin kaksi kertaa. Eli oli hyvä päivä.

Yllättävää tässä on ollut se, että moni ei ymmärrä mistä on kysymys. Saan kovasti vinkkejä mitä tehdä, mitä syödä ja olla ajattelematta asiaa. Varmasti toimiiikin normaalissa raskauspahoinvoinnissa, mutta nyt ei kyseessä ole sellainen. Nuo kommentit loukkaavat. En minä halua olla syömättä, enkä minä halua olla pää pöntössä. Ei tämä mitään juhlaa ole, vaan maanpäällinen helvetti, joka oikeasti vie voimat ja vetää mielen matalaksi. Yritän ajatella, että harvalla on kokemusta tämmöisestä pahoinvoinnista eivätkä he voi siten ymmärtääkään. Mutta pönttöä halatessa ymmärtäminen on melko vähissä.

Kolmosta mietittiin tarkkaan. Yksi syy, miksi kolmas lapsi ei ollut ollenkaan itsestään selvää, on juurikin tämä minun vointini. Ja voin kertoa, että lapsiluku on sitten tässä. Ei minulla ole voimia käydä tätä enää kertaakaan läpi. Monta kuukautta kärsimistä on pitkä aika taistella arjessa eteenpäin. Ja kun ei vain voi maata, kun on nuo isommat lapset. On vain juostava oksentamaan välissä ja maattava jokainen hetki, minkä levätä ehtii.

Tänään mieli on erityisen surkea. Olen kaiken tämän päälle vielä kuumeessa ja räkätaudissa. Yskiminen provosoi kivasti oksentamista. Eikä olo ole todellakaan kaksinen. Juoda pitäisi entistä enemmän, vaan kun ei pysty. Katsotaan kutsuuko se tippa kohta.

Melkoinen valitusvirsi. Pakko vain saada purettua ulos tätä oloa. En tiedä ketään muuta, joka näin voimakkaasta pahoivoinnista on kärsinyt. Vertaistuki on siis kovin ohkaista eikä ympärillä olevat ihmiset kunnolla ymmärrä mistä on kyse. Muistan jo edellisessä raskaudessa miehelleni huikanneeni, että tule ottamaan tätä nyt videolle ja näytä kun alan puhumaan seuraavasta lapsesta. Pää pöntössä huikkasin asiani.

lauantai 1. kesäkuuta 2013

Ohi on 1047!

Ohi on! Meinaten infektioeristys ja leukemiahoidot. Tästä päivästä eteenpäin voimme elää normaalia elämää. Toki seurannat jatkuvat vielä useamman vuoden. Tällä hetkellä käymme kuukauden välein verikokeissa. Mutta se on pientä aikaisempaan verrattuna. 

Melkoinen kakkuhan tuli lusittua. Melkein kolme vuotta. Se on iso osa reilu neljä vuotiaan elämästä. Näin jälkikäteen olen tajunnut kunnolla millaisen prässin olemme käyneet läpi. Kuinka silmien edessä on ollut koko aika harmaa kalvo ja harteilla valtava taakka. Jokaista iloa ja onnea on koko aika varjostanut tummat sävyt. Nyt askel tuntuu kevyelle ja värit maailmassa kirkkailta. Toki arjessa on asioita, jotka ärsyttävät tai huolestuttavat, mutta ne eivät seuraa koko ajan perässä. Tunnista toiseen, päivästä toiseen, vuodesta toiseen. Nyt on helppo olla.

Tänään suuntaamme koko perheen kanssa ostoksille. Tytöt saavat  valita itselleen kesävaatteita. Ja sitten suuntaamme herkku-pitseriaan nauttimaan oikein naminami-pitsat. Neidin toive!

perjantai 31. toukokuuta 2013

Tum tum!

Tämmöinen pieni meille vilkutteli tänään niskapoimu-ultrassa. <3

Vaunut myyty, vaatteet lahjoitettu eteenpäin, kaikenlainen vauvakrääsä viety läheiselle kirpparille ja niin Ässä päätti ilmoittaa tulostaan :) Kolmonen oli kyllä ollut puheissa ja toiveissa. Vaan kaveri päätti tarttua matkaan hieman aikaisemmin kuin olimme suunnitelleet. Mutta hyvä näin! Enemmän kuin tervetullut hän on joukkomme jatkoksi. 

Tänään oli ultran aika. Jännitimme kovasti mitä ultra tuo tullessaan. Ja vielä enemmän jännitimme sovittua istukkabiopsiaa. Taikan raskaudessa en sitä halunnut ja silloin onnistuin pelottelemaan itseäni kolmipäisistä kissoista ripaskaa tanssiviin avaruusolioihin asti. Mitään järkeähän ei noissa peloissa silloin ollut, onko niissä nyt koskaan. Nyt ajattelimme, että tieto kromosomistosta helpottaisi edes siltä osin raskausaikaa. Tosin ihan viime metreille asti olin hyvin epävarma päätöksen järkevyydestä. 0,5% keskenmenoriski kolkutteli hyvin vahvasti mielessä. Tutkimuspöydällä maatessani tein vasta lopullisen päätöksen. Tällä kertaa otatimme biopsian.

Kokemus oli ihan kamala. Itse operaatio ei sattunut surkeasti mennyttä verikoetta enempää. Vaikka neula oli iso ja paksu. Mutta istukan ronkkiminen sai hurjat supistukset aikaiseksi. Ne tekivät kipeää! Ja jatkuivat pitkään operaation jälkeen. Jännitin niin paljon, että tajuhan meinasi mennä väkisin, kun ulos huoneesta pääsimme. Jatkuvasti supisteleva kohtu vielä lisäsi huimailua. Mustat renkaat vilkkuivat näkökentän laidoilla ja lähellä oli pyörtyminen. Näin jälkikäteen ajatellen en ole varma, oliko tuo biopsia vaivan arvoinen. Ehkä sen näyttää aika ja kromosomitestin vastaukset. Tämän päivän olenkin viettänyt rauhaksiin ja maha on rauhoittunut näin iltaa kohti. Mitään vuotoa ei onneksi ole tullut. Mutta sen verta tuo kokemus kaihertaa mieltä, että taidan pyytää maanantaina ylimääräistä sydänäänten kuuntelua neuvolasta. Saanpahan varmuuden Ässän hyvinvoinnista. 

Nyt on kaikki raajat ristissä, että päätös ottattaa tuo istukkabiopsia ei aiheuta keskenmenoa. Riski on sentään pieni. 

Ässä potki ja melskasi menemään. Huitoi käsillä ja ponnisti kohdun seinästä vauhtia jaloilla. Niskaturvotusta oli 1,1 mm eli ihan normaalin rajoissa. Sen puolesta ei huolta. Muutenkin kaikki näytti siltä kuin pitääkin. Iik, onko meillä kohta kolme lasta?!

sunnuntai 12. toukokuuta 2013

Hyvää äitienpäivää

Kaksi tärkeää ja parasta syytä miksi sain tänään kaksi kimppua kukkia. Äidin rakkaat!
 




perjantai 19. huhtikuuta 2013

Maailma avartuu

Uskaltauduimme ostoskeskukseen jätskille. Pyöreät oli tyttöjen silmät. Samalla reissulla hoidettiin passikuvat äidille ja Taikalle. Ei mene enää kauan ja tämä perhe istuu lentokoneessa :)

torstai 18. huhtikuuta 2013

Pikku julkkis

Olen tämän päivän pohtinut julkaisenko vai enkö, mutta menköön. Salaisuuksiahan nämä meidän jutut eivät ole, vaan olen enemmänkin ajatellut, etten halua kirjoittaa blogiin lasten nimillä. 

Tässä siis juttu meidän perheestä, joka oli tänään hesarissa. 

Vaikka siis nimet tästä selviää, toivoisin ettei niitä edelleenkään mainittaisi blogissa. Mitä vähemmän lasten nimillä mitään googlella löytää, sitä tyytyväisempi olen ;)

keskiviikko 27. maaliskuuta 2013

Aurinkoisen päivän ulkoilua.

Terassilla nauttimassa auringosta. Neiti toipuu vatsataudista eikä jaksa kuin köllötellä isin sylissä. Tankkaamassa d-vitamiinia.

Veikkauksia kuka sairastaa seuraavaksi oksutaudi n.

torstai 21. maaliskuuta 2013

Juhlahumua

video

Neiti harjoittelemassa illan juhlaa varten. Jytänä Titi-nalle.

keskiviikko 20. maaliskuuta 2013

Kansainvälinen Downin syndrooma -päivä 21.3.2013

Torstaina 21.3. juhlistetaan jälleen Kansainvälistä Downin syndrooma -päivää. On siis Neidin ikioma juhlapäivä. Tänä vuonna meillä on oikein tuplajuhlahumu päällä. Juhlimme samalla, että Neiti sai itselleen jatkoajan elämään ja sulostuttaa meitä edelleen kikatuksellaan ja hassutteluilla.

Tässä linkki Downiaiset - Suomen Downin Synrooma ry:n videoon 213-päivästä. Neitikin videolla vilahtaa laiskottelemassa. Video on myös ruotsiksi ja englanniksi linkin takana nähtävissä. (Koska minä ja Bloggeri emme näytä sopivan yhteen, en saa laitettua videota suoraan tähän blogitekstiin, vaan on jaettava se näin tylsästi linkin kautta.)


torstai 7. maaliskuuta 2013

Paras päivä!

Kädet tärisee ja sydän hyppää. Kaikki vastaukset lypistä saatu ja jokaikinen on negatiivinen! Meidän tyttö on TERVE! En voi uskoa tätä. Olen niin onnellinen ja helpottunut, ettei minulla ole enää sanoja. Tärisen vain tästä suuresta tunteiden ryöpystä!

Ihanaa! Ja aurinko paistaa täydeltä terältä taivaalta. Tästä on hyvä jatkaa.

tiistai 26. helmikuuta 2013

The end!

Kuulkaas, siinä pääsi käymään niin, että tänään käskettiin sulkea sytostaattipurkit!!!!!! Uskomatonta. Vielä puuttuu kaksi vastausta lypistä, mutta kaksi on jo vastattu ja ovat puhtaita. Terveenpapereita ei vielä siis ole, mutta sytostaatit saimme jo lopettaa.

Mä leijun! Tunne on ihan uskomaton. Kaksi ja puoli vuotta tässä suossa rämmittiin ja vihdoinkin alamme olla laidalla. Pienen pieni pyristys enää jäljellä. Ei haittaa yhtään, vaikka ipanat ovat taas kuumeessa. Se on pientä tämän rinnalla. Parhautta!

sunnuntai 24. helmikuuta 2013

liplapLyp!

Huomenna se koittaa. Viimeinen lyp! Tätä on odotettu, jännätty ja kiukuteltukin. Nyt kaikki raajat ristiin, viestit yläkertaan yms yms, että näyte on negatiivinen ja tämä todella oli tässä.

Jännittää!

keskiviikko 6. helmikuuta 2013

Muovailupäivä



Eilen seikkailtiin taas päivystyksessä. Neidillä nousi jälleen kuume. Sitkeässä on tämä parapöpö. Otettiin verenkuvaa ja keuhkoista röntgenkuvaa. Kummatkin kunnossa, mutta antibiootti kuitenkin annettiin, kun kuume ilmaantui uudestaan ja tauti on pitkittynyt. Huomenna jälleen istumaan päivystykseen uuteen tsekkiin. Voi kun näille kympin lapsille olisi joku muu systeemi kuin tuo ainainen päivystyksessä istuminen. Siellä kun menee joka kerta aikaa. Eilinen reissu kesti neljä tuntia ja siihen matkat päälle.

Uudesta lypin ajankohdasta ei ole vielä mitään tietoa. Olemme kyselleet perään. Jospa tämä antibiootti nyt purisi nopsaan ja pääsisimme eteenpäin. Pois tästä välitilasta ja lopulta pois tästä mustasta aukosta.

maanantai 4. helmikuuta 2013

Talvipäivän kuulumisia

 
 

Täällä on kirvistelty flunssan kourissa. Neiti oli ensimmäinen meistä joka sairastui. Ja tietenkin kaksi päivää ennen viimeistä lyppiä. Alkoi pelkällä kuumeilulla ja sehän tiesi päivystyksessä laukkaamista. Imulimanäytteestä paljastui parainfluenssa, joka nyt sitten kiertää meidät kaikki. 

Suunnatonta harmistusta on aiheuttanut tuo lypin siirtyminen. Ties minne asti. Nyt venyy koko hoidon loppuminen tämän takia. Jokunen ärräpää on siis lennellyt. Toivottavasti tämä flunssa on pian ohi ja päästäisiin jatkamaan tutkimuksia. 

Oma vointi seilaa. Jännitän ihan karmeasti tätä loppuhulinaa ja sitä kuinka meidän käy. Onko lyp todellakin puhdas ja tauti on selätetty? Puren huomaamattani hampaita yhteen ja sen seurauksena minulla on usein nenä ja posket kipeät. Tietää myös sitkeää päänsärkyä. Hoen vain itselleni, että maaliskuussa on jo pakko helpottaa, ei ole muuta vaihtoehtoa. Sitten tämän kaiken on pakko olla ja pääsee kiinni normaalin elämän syrjään. Mitä se sitten lienee.

Hyviäkin uutisia olemme saaneet. Kuntamme palveluohjaaja ja omaishoitajuudesta vastaava henkilö kävivät meillä palaverissä. Omaishoidontuki jatkuu toukokuun loppuun. Saamme edelleen tämän kevään 24 tuntia kuussa lastenhoitoapua Väestöliitosta, kunnan maksamana. Lisänä tuli tälle vuodelle 48 h lomitusta KVPS:n kautta. Jipii! Se tietää, että vanhemmat pääsevät huilimaan ja irrottautumaan arjesta. Olemme tämän pyristyksen jälkeen niiin sen tarpeessa. 

tiistai 22. tammikuuta 2013

Talviurheilua


Neiti ensimmäistä kertaa sukset kintuissa. Hirmuisen kivaa oli. Ja mitä luikkaammin luisti ja holtittomampaa meno oli, sitä leveämpi oli hymy naamalla. Helppo se on hurjastella, kun isi nappaa kiinni.

Taika juoksi perässä ja yritti tulla suksien päälle mukaan hiihtämään. Koitettiin pienemmänkin jalkaan suksia, mutta siteet olivat liian isot ja sukset eivät pysyneet matkassa. Pitänee koklata uusiksi, kun hieman säädämme siteitä pienemmiksi. Minun uskomus ei riitä, että vielä puolitoista vuotias hiihtäisi, mutta hinku on ainakin kova :)

keskiviikko 16. tammikuuta 2013

Kaunis haima

Ensimmäiset tutkimukset ovat takana. Ristiriitaisin tuntein suuntaamme kohti seuraavia.

Ensimmäiseksi oli vuorossa panoraamahammasröntgen. Hirmuisen reipas Neiti kyllä hienosti laittoi päänsä koneeseen ja puri pientä palikkaa ohjeiden mukaisesti. Mutta, paikallaan olisi pitänyt pysyä puoli minuuttia. Siis kokonaiset puoli minuuttia hievahtamatta, neljä vuotias. Koneen pyöriessä pään ympärillä. Arvanette varmaan ettei se onnistunut. Ihmettelen, että näin pienelle koko tutkimus edes määrättiin. Melkoisen mahdottomalta suoritukselta tuntuu. Lääkäri ei vielä kunnolla ottanut kantaa koitetaanko hammasröntgen ottaa jollain toisella tapaa, mutta tärkeimmästä päästä tutkimuksia se ei onneksi ole. Joutaa myöhemminkin.

Seuraavaksi oli sydänultra ja ekg. Sieltä tipahtikin pikkuinen käsikranaatti syliin. Neidllä on nykyisin mitraaliläpän vuoto. Pieni, mutta vuoto kumminkin. Tätä ei vielä ennen hoitoja ollut, sydän kun on ultrattu ennenkin. En saanut kunnon vastausta siihen onko tuo vuoto tullut esiin sydämen kasvaessa vai onko tulosta sydäntoksisista sytostaateista. Josko sitä edes kukaan voi varmuudella sanoa.

Niin pyörällä päästäni olin, kun lääkäri minulle löydöstä kertoi, etten osannut kysyä muuta kuin miten tästä eteenpäin. En siis oikein tiedä mitä tuo vuoto tarkoittaa. Google tietää kertoa, että se on aikuisilla tulosta sydänkohtauksesta tai muusta kummasta, mutta lasten kohdalla on vaikea löytää mitään järkevää tietoa. Jahka meillä on lääkäriaika, aion haastatella lääkäriä oikein kunnolla asiasta. Mikään hirmuinen tuo vuoto ei voi olla, koska seuraava kontrolliultra sen suhteen on 3-4 vuoden päästä. Mutta eipähän se sydän ole myöskään normaali.

Oma olo sekava. Tekisi mieli jo motata sitä suurta tahoa, joka päättää mitä kenellekin mätkäistään kannettavaksi. Eikö jo riittäisi? Juu, tämä ei taida olla leukemiaan verrattuna kovin suuri asia, ei hengenuhkaan verrattuna. Ei vielä näin pienenä vuotona. Mutta kun tasaisin väliajoin tulee jotain. Ei pääse ikinä hengähtämään. Palautumaan edellisistä uutisista. Elimistöni ei myöskään enää tunne käsitystä pieni stressi. Oli asia iso tai pieni, elimistöni reagoi asiaan täysillä. Pitkäaikaisen stressin tulos. Jatkuvan turpaan saamisen tulos. Kaikki hyvät asiat hautautuvat liian helposti negatiivisten asioiden jalkoihin. Unohtuu, että hyvääkin on tapahtunut. Toisaalta, kohtaamamme vastoinkäymiset eivät ole mitään pikkujuttuja. Olankohautuksella ohitettavia. Ei ihme, että maailma tuntuu toisinaan kovin epäreilulta paikalta. Isoin murheeni on kuitenkin kaikki se taakka mitä pienen tytön harteille on lastattu.

Onneksi sisäelimet ovat tästä prässistä selvinneet kunnossa. Ultralla katottuna kaikki oli kunnossa eikä mitään kummallista näkynyt. Lääkärin sanoin: "Kauniita ovat." Sitkeä Neiti ja sitkeä kroppa. Mikä lasti häneen myrkkyjä on viimeisen kahden ja puolen vuoden aikana ladattu.

Olo on alistunut ja väsynyt. Hoidon loppumisen pitäisi nostattaa iloisia tunteita ja riemun kiljahduksia. Sen sijaan oloni on kuin joku olisi imenyt minut kuiviin. Erästä ystävääni, joka on tämän saman prässin läpikäynyt, lainaten: "Elämästäni on viety kaksi ja puoli vuotta." Musta aukko.

lauantai 5. tammikuuta 2013

Tehokas tammikuu

Nyt se alkaa. Loppurutistus! Eilen tupsahti postiluukusta nippu aikoja erilaisiin tutkimuksiin. On hammasröntgeniä (opinpahan mitä tarkoittaa ortopantomografia), sydänultraa ja ekg:tä. Keuhkotkin tutkitaan sun muuta. 

Lyp aikaa ei vielä ole tullut. Sitä odotamme kuin kissa kuumia kesäpäiviä. Siitä voimme laskeskella koska suurin piirtein menee viimeinen sytostaatti. Purkkia kun ei saa sulkea ennen kuin lypistä on tullut tulokset ja ne ovat vieläpä puhtaat.

Olen myös päättänyt, että lypissä ei ole tällä kertaa mitään. Ei vain voi olla! Kyllä tämä kiinalainen kidutus voisi meidän osalta jo loppua. Eiköhän tämän perheen kiintiö ole jo täynnä. 

Juoksua klinikalla tässä kuussa siis riittää. Onneksi tutkimuksia on saatu samalla päivälle useampi, ettei tarvitse jokaisen takia erikseen laukata. 

Tämä me jaksetaan, kunnialla loppuun. Voimat ovat vähissä ja huoli omasta jaksamisesta kova. Maalin häämöttäessä alkaa mieli päästää irti jatkuvasta pärjäämisestä ja jaksamisesta. Sen mukainen alkaa olla oma olo. Enää ei olekaan voimia. Ne on kulutettu tämän kahden ja puolen vuoden aikana todella tehokkaasti loppuun. Oman ajan tarve on valtava. Tämä väsymys tuntuu jo ihan fyysisenä. Jalat särkevät ja ovat ikään kuin maitohapoilla vaikken olisikaan urheillut. Joka päivä. Omansa on leukemia ottanut.


P.S. Jostain syystä en saa blogin taustaväriä tekstin taustaksi, vaan sinnikkäästi pukkaa tämmöisen vaaleanpunaisen taustan tekstille. Ajatus ei riitä nyt taistelemaan konettakin vastaan, joten tänään on sitten tämmöinen teksti :)