Äidin uudet lelut

Pitkällisen ja ankaran pohdinnan tuloksena meille kotiutui Phil & Tedsin Dotit. Rinnalla kamppaili hyvänä kakkosena Emmaljungat joko seisomalaudalla tai sisaristuimella. Ihan selkeästi ei kumpikaan johtanut, molemmissa ratkaisuissa oli omat hyvät puolensa ja käyttöikä taatusti pitkä. Vaakakupissa painoi kuitenkin enemmän todella pieni koko ja myös uutuuden viehätys. Emmaljungat kun meillä oli nelisen vuotta käytössä. Moitetta en niistä keksi ja jatkoivat toiseen kotiin seuraavia lapsia palvelemaan. Omaan hieman vaunuhulluuttua, joten vaihtelu oli tervetullutta.

Taika sukelsi kokeilemaan rattaiden kovaa vaunukoppaa.

Pohdimme kaupassa vielä Navigatorin ja Dotin välillä. Navigatorissa on isommat renkaat kuin Dotissa ja tilat pikkuisen isommat. Kuitenkin nyt halusimme mahdollisimman kompaktit rattaat. Eikä näissäkään mitkään pienet renkaat ole ja uskon meidän pärjäävän hyvin talvella. Plussaa oli hyvä tarjous eli kaupan päälle tuli kova vaunukoppa. Tästä linkistä voi kurkata miltä vaunukoppa näyttää ollessaan kiinni vaunuissa. Olen kovan vaunukopan ystävä ollut aina ja kun mielestäni P&T:ssä ei ole paras ratkaisu pienten vauvojen kuljetus sisaristuimen alla, oli tuo tarjous passeli meille.

Pohdimme pitkään tarvitsemmeko enää ollenkaan tuplia. Rinnakkain istuttavat meillä oli, mutta myimme ne jo turhina pois. Olemme pärjänneet ihan tavallisilla rattailla. Molemmat ipanat kävelee jo hyvin ja melko pitkiä matkoja. Eniten rattaita on tarvinnut pitkillä reissuilla ja tuon pienemmän hillitsemiseksi. Taikalla kun on taipumusta karkailla ja rattaat ovat olleet jäähypenkkinä matkassa. Kotinurkilla kuljemme jo ihan kokonaan ilman rattaita. Tältä pohjalta tuntui nämä parhailta. Rattaat ovat kompaktit ja eivät näytä yhdelläkään istuimella isoilta kolhoilta. Tuntuvat jopa Emmaljungia kapeammilta. Lisäksi reilu painoraja (20 kg) painoi vaakakupissa. Neiti kun vielä toisinaan tarttee rattaita ja on lähes 19 kg. Seisomalautaa emme nyt ostaneet, katsotaan sitten käytännössä onko sille tarvetta. 

Miinusta keksin rattaista jo heti. Se on pieni tavarakori, jota ei voi tuplina edes hyödyntää. Haaveilenkin jonkinlaisista sivulaukuista tai muusta patentista, johon tavaroita saisi jemmattua. Inhoan painavan kassin kantamista!

Ensimmäisellä ajelulla jo kävimme kotinurkilla ja hyvin rullasivat vaunut. Kevyet oli työntää ja kääntyvät hyvin. Molemmat jaksoivat istua kyydissä narisematta. Toivottavasti rattaat täyttävät odotuksemme. 

Masukuva

Raskaus etenee tässä kaiken ohella. En ehdi asiaa oikeastaan arjen lomassa ajatella. Pahin pahoinvointi on jo ohi, enää vain kuvottelee ja säännöllisesti on syötävä.
Isoin "vaiva" on ihan tolkuton väsymys. Nukuttaisi vaikka kuinka, mutta myös fyysinen kunto on ihan nollassa. Mahan kasvatus vie kaikki voimat ja muuhun ei oikein jää. Sama ongelma on jäänyt kakkosraskaudesta mieleen. Muistan edelleen tunteen, kun päivä-pari sektion jälkeen jaksoin taas käydä kävelemässä ilman puuskutusta ja taistelutahtoa. Kävely oli helppoa ja kevyttä, isosta haavasta alavatsalla huolimatta.

Puoliväli häämöttää. Vielä reilu viikko ja olen saavuttanut tuon taitekohdan. Rakenneultrakin on pelottavan lähellä. Nyt on jo hiipinyt mieleen mahdollinen keskosuus ja lasken viikkoja: koska ylitetään raja, että lasta hoidetaan, jos se syntyy. Rakenneultrassa otetaan kantaa millaiseen seurantaan tällä kertaa joudun. Supistelut ovat jo ilmaantuneet kiusaksi, kun on liikkeessä.

Pysy pieni masussa vielä pitkän aikaa!

Taika maalarina.

Neiti mallina

Tässä on Neidin ensimmäinen itsevalitsema vaateparsi. Mallia ei tosin oikein kiinnostanut mallintouhut tänään.

Sekalaisia kuulumisia

Aloitetaan Taikan päästä. Kaksi yötä osastolla viime viikolla vierähti ja hoitaja oli toisena yönä kolmen tunnin ajan seurannut menoa ja kitinää. Aamulla oli juttutuokio lääkärin ja neurologin kanssa. Lopputulema oli yölliset kauhukohtaukset ja siihen sekoittuneena kehityksen tuomat uniongelmat. Kauhukohtauksia ei ollut sairaalassa ollenkaan, mutta senkin edestä kitinää ja levottomuutta. Pään saralla kaikki kunnossa ja kasvu täysin normaalia. Huh helpotusta, että kaikki on kunnossa ja uniongelmien suhteen ei auta kuin kärvistellä ja odottaa niiden ohi menoa. Vielä ei ole näkyvissä mitään helpotusta ja viime yö oli taas melkoista esitystä. Silmät sirrillä mennään, mutta huoli on poissa.

Tänään oli Neidin lääkärin vuoro. Hänellä on siis kolmen kuukauden välein tarkistus kympillä ja kuukauden välein verikokeet. Priimaa oli veriarvot, leukkarit 5,1 ja neutrofiilitkin yli kaksi, mutten muista enää tarkkaa arvoa. Hemoglobiinikin yli 130. Joten sillä saralla kaikki hienosti. Korviin lääkäri ei vaikun takia nähnyt ja koska Neiti on vielä ollut pikkuisen räkäinen ja itkuinen, soitti lääkäri reippaasti korvaklinikalle ja järjesti meille samointein käynnin sinne. Loistava palvelu! Pääsimmekin melkein heti korvalääkärille ja korvat näyttivät hyviltä. Vielä oli punoitusta, mutta lääkäri totesi tulehduksen olevan jo menossa ohi eikä lisää antibiootteja tarvita. Kuukauden päästä vielä varmistus korvien tilanteesta.

Meillä oli varsin mukavaa Neidin kanssa olla kahdestaan liikkeellä, vaikkakin lääkärissä kävimmekin. Neiti selvästi nauttii ihan kahden keskisestä ajasta, välillä ilman siskoa. Mietin meidän tallustaessa klinikan kellarissa kulkevia käytäviä pitkin, kuinka paljon on voimat ja jaksaminen Neidillä kasvaneet hoitojen loputtua. Tänäänkin kävelimme pitkät pätkät eikä Neiti yhtään osoittanut väsymisen merkkejä. Vaunuja emme edes ottaneet mukaan. Reissun päätteeksi kävimme vielä syömässä henkilökunnan ruokalassa.

Ruokalan aulassa oli myynnissä itsetehtyjä vaatteita. Neiti ihastui ikihyviksi possupaitaan. Nappasi paidan pöydältä ja osoitti päällään olevaa paitaa ja totesi: "Pois!" Kun silmiin sattui vielä apinashortsit, oli asukokonaisuus valmis. Neidin ihka ensimmäinen ihan itse valittu vaatetus! Niin näyttää kasvavan isoksi tytöksi tuo neitokainen.