Pyöräretki

Meille kotiutui polkupyörä. Pyörä, mihin saa kiinnitettyä istuimen Neitiä varten. Isi ja pikku-Pirpana lähtivät heti koeajelulle. Asianmukaisesti kypärät molemmilla päässä. Hauskaa pyöräretkeä molemmille!

Ajakaa varovasti!

Karmea käveleminen?

Tänään jälleen törmäsin siihen. Rakastamaani lauseeseen: "Kyllä sä vielä kiroat kun Neiti kävelee." Tällä kertaa asialla meidän hieman omituinen viittomaopettaja. Emme edes jutelleet koko kävelemisestä, kun hän yhtäkkiä totesi, että ensi kesänä sinä sitten kiroat kun Neiti kävelee. Selitin hänelle, että en taida kirota. Jos kohta olen kolme vuotta odottanut, että Neiti oppii tuon taidon, joka on niin kovin luonnollinen liikkumistapa ihmisille, niin sitä päivää minä en kiroa. Harva ihminen ihan aidosti toivoo ettei hänen lapsensa vielä kaksi ja puoli vuotiaana kävele. Miehenikin sanoi hänelle, ettei hän sitä koskaan kadu, että Neiti taidon oppii. Noh, tämä olisi mennyt vielä kömpelönä yrityksenä meitä lohduttaa, mutta kyseinen ihminen päätti rueta inttämään meidän kanssa asiasta. Kuinka hän on varma, että vielä kiroamme kävelemistä.

Tähän päivään mennessä Neitimme ei sellaista taitoa ole oppinut, jota olisimme kironneet. Uhmaamisenkin toivotamme tervetulleeksi. Se osoittaa Neidin kehittyvän ja edistyvän. Iloitsemme näistä edistysaskelista, jotka eivät missään nimessä ole itsestään selvyyksiä. Totta kai minuakin harmittaa, kun kastelukannu on vedetty pöydältä lattialle kun sotkua siivoan. Silti en kiroa, että Neiti osasi kiivetä pöytää vasten ja keksi tuon kannun päällensä vetää. Kun vedän hetken henkeä, olen itseasiassa ylpeä hänestä ja keksitystä tempusta. Sotku harmittaa, ei opitut taidot ja mielikuvituksen käyttö.

Tavislapsen äitinä hänen on ehkä vaikea käsittää tätä asiaa. Hänen lapsillaan kun taidot ovat tulleet itsekseen. Ajallaan. Meillä taitojen eteen on usein tehty kuukausia töitä. Varsinkin näiden motoristen taitojen eteen. Olemme oppineet iloitsemaan hyvin pienistäkin edistysaskelista. Asioista, joihin tavisten vanhemmat eivät luultavasti edes kiinnitä mitään huomiota.

Leikin hurmaa

Neidin huoneesta kuului melkoinen sepostus ja kun menimme kurkkamaan, niin melkoinen näky oli vastassa. Mahtaakohan ainuttakaan lelua olla omalla paikallaan?

Vapaahetki

Pikku-Neiti kurvasi Mummin matkaan yökylään. Piiiitkästä pitkästä aikaa. Lähemmäs vuosi on mennyt, että yökyläily on onnistunut.

Äiti ja Isi vilkutti pihalla, kun Nappula istui takapenkillä ja lähti reissuun. Itkuhan se pääsi Äidiltä kun auto hävisi näkyvistä. Aivan kuin joku olisi vienut palan sydämestä ja sielusta mennessään.

Nyt istuskelemme ja nautiskelemme rauhaisesta olemisesta. Soijamakkarat tiristettiin grillissä ja nautiskeltiin terassilla ilta-auringon lämmössä. Ajatus kuitenkin harhailee jatkuvasti Neidin luokse. Kuinka pienellä menee? Tämän on tainnut saada aikaan leukemia. Menettämisen pelko on kolkutellut takaraivossa. Välillä lujempaa, välillä vaimeampana. Napanuora on kiristynyt pikku hiljaa huomaamatta. Neidistä on vaikea päästää irti.

Parhaani mukaan aion kuitenkin nauttia tästä vapaasta hetkestä. Suunnitelmissa on nukkua aamulla rauhassa ja sitten suunnata aamukahvin kanssa terassille istumaan. Kunnes onkin jo kiire hakemaan Nappula hoidosta ;)

EdistysASKELIA

Olemme tänään varsin ylpeinä vanhempina todistaneet ensimmäisiä haparoivia sivuaskelia! Yritystä on jo ollut, mutta tyyli on ollut enemmänkin Mc Hammerin tanssityyliä matkiva. Jalkoja on hivutettu lattiaa pitkin. Nyt uskalletaan jo tehdä painon siirtoja ja vähän nostaakin. Meidänkin Neiti vielä kävelee joku päivä!

Viikko 27

Maha se jatkaa kasvuaan ja omaa elämäänsä. Kokoa alkaa olla jo kiitettävästi. Tämä kuva on viikolta 27+1.


Viime viikolla (26+3) oli jälleen neuvola. Sf-mitta oli kiitettävät 28 cm. Käyrät eivät siis riitä enää ollenkaan. Huvikseni katsoin, että vastaa viikon 28-29 yläkäyrää ja viikon 31 keskikäyrää.

Mahan kokoa ei kuitenkaan jäädä neuvolassa ihmettelemään, koska Sintti on joka tapauksessa kasvuseurannassa. Tällä hetkellä pieni Masuasukki vastaa viikkoja ja lapsiveden määräkin on normaali. Olen vain siis sen mallinen, että maha puskee ulospäin. Suolen mutkat taitavat olla kummassa järjestyksessä.

Olotila on myös sen mukainen, että mahalla on kokoa. Sintin koti alkaa heti rintojen alta pyöristymään. Happi meinaa välillä loppua tosissaan, kun maha painaa keuhkoja. Ruokaakaan ei mahaan passaa liikaa laittaa tai närästys on sen mukainen.

Hieman pelonsekaisin tunnelmin odotan mahan kokoa loppu raskaudessa ;) Olen kuitenkin toiveikas, että kasvu tasaantuu tässä raskauden edetessä ja koko pysyy inhimillisenä. Muuten tarvitsen kohta kottikärryt mahan kuskaukseen :)

Oma koti kullan kallis

Pääsimme lauantaina kotiin tämän kertaiselta osastoreissulta. Kaikki on mennyt paremmin kuin odotettiin. Me kun pelkäsimme minkälaiset sivuoireet tulevat lääkkeen noston johdosta. Neiti on kuitenkin ollut pirteä ja jaksanut leikkiä. Pientä neuvottelua ruokailun suhteen on ollut ilmassa, mutta vain kerran on tullut samaa reittiä takaisin! Ei voi olla muuta kuin tyytyväinen.

Näimme pitkästä aikaa sairaalan oman fysioterapeutin. Juteltiin hänen kanssaan pitkät pätkät hoitojen vaikutuksesta kehitykseen. Hän sanoi, että hoitojen jälkeenkin voi mennä pitkään ennen kuin lapsi kunnolla jaksaa ja pysyy muiden ikäistensä perässä. Hoidot ovat niin rankkoja. Hän oli yllättynyt, että Neiti jaksaa seistä ja on jopa jo noussut muutamia kertoja aivan itse seisomaan. Hän oletti, että vielä mentäisiin vain lattiatasossa.

Tuon jaksamattomuuden ja väsähtämisen allekirjoitan. Neiti jaksaa kyllä leikkiä ja ihmetellä, mutta sitten väsähtää aivan yks kaks ja pyytää nukkumaan. Välillä pötköttelemme hetken aikaa tai katsomme telkkaria. Neiti keräilee voimia ja sitten taas jaksaa hetken aikaa leikkiä. Television katselussa on tullut annettua vähän periksi. Me vanhemmat kun emme itse juurikaan telkkaria katso ja olemme pitäneet Neidilläkin sen aisoissa. Emme pidä telkkaria koko ajan päällä, vaan iltaisin olemme antaneet jonkun aikaa töllöä katsoa. Nyt kuitenkin Neidin jaksamisen takia on tullut enemmän katsottua telkkaria. Maisa Hiiri ja Teletapit ovat tällä hetkellä suosikkeja. Niitä pyydetään kun väsy iskee.

Nyt palaudumme koko poppoo osastoreissusta. Vaikka vanhemmille ei sytostaattia annetakkaan, vie reissu aina mehut meiltäkin. Muutama päivä menee, että palautuu. Mutta koti on aina koti. Tänne on joka kerta yhtä mukava tulla sairaalareissun jälkeen, vaikka väsyneenäkin.