keskiviikko 22. syyskuuta 2010

Sytokuuri

Sinne taas jäi. Pikku-Neiti osastolle. Siellä on taas myös äidin sydän ja ajatus. Ikävä on kova. Ikävää pahentaa se, että oman avokäynnin takia en päässyt mukaan tänään. Äiti onkin soittanut useamman kerran Naperolle. Puhelimesta on kuulunut maailman suloisin ääni: "Ää-ti.!"

Olen käynyt Neidin vaatekaappia läpi ja pienet vaatteet siirtyivät kirpparipinoon. Kesken pinoamisen iski hirveä ahdistus. Tuli tunne, että Pikku-Neidistä on aika jättänyt ja puran hänen kaappiaan. Hengitys salpaantui ja menettämisen pelko kaivoi sydänalaa. Elämä ilman Neitiä tuntui täysin käsittämättömältä, pelottavalta. En pystynytkään laskemaan vaatetta käsistäni.

Onneksi tuo tunne meni aika nopeasti ohi. Mutta pelko Neidin kuolemasta elää takaraivossa. Sitä ei mieti jatkuvasti, ei edes joka päivä. Mutta pelko on olemassa. Se iskee välillä välähdyksen omaisesti eri tilanteissa. Jokin asia laukaisee tuon pelon. Muistuttaa, että Neitimme on vakavasti sairas. Ehkä Neidin osastolla olo provosoi tänään nuo tunteet pintaan.

Neiti on kaikeksi onneksi voinut kaiken tämän keskellä hyvin. Puhua pälpättää kovasti omiaan, vaihtanut nipistämisen puremiseen ja opetellut itse syömään. Niin, sitä tavallista elämistä ja olemista. Siksi leukemia on helppo arjessa unohtaa. Eivätkä epätoivo ja pelko ole päällimäiset tunteet.

Nyt äidin Pikku-Kulta on kuitenkin osastolla. Protokollan mukaisella sytostaatti-kuurilla. Tänään aloitettiin nesteytys, huomenna alkaa sytostaatti. Jos kaikki menee niin kuin viimeksi, osastolla vierähtää viisi päivää. Sen ajan äidin täytyy nukkua ilman pikku tuhisijaa kainalossa :(

7 kommenttia:

  1. Voimalähetys taas! Olen itse veljeni sairauden vuoksi elänyt aina jonkinlaisen kuolemanpelon kanssa ja aina kun sairaalan kanssa olen tekemisissä, se tuntuu jotenkin kammottavalta. En voi silti tietää tietenkään täysin miltä tuo teidän tilanne tuntuu, voin vain kuvitella. Paljon voimia ja toivottavasti pääsette taas pian arkeen kiinni ja saat ihanan tuhisijan kainaloosi <3.

    VastaaPoista
  2. Neidille ja äidille paljon voimia!
    t. Minsku ja Inka

    VastaaPoista
  3. Riia: Minä pidin ennen tätä sairaaloita jollain tasolla kiehtovina. Lääketiede on aina kiehtonut minua. Mutta tuolloin en ollut vielä vieraillut sairaaloissa kovin vakavissa merkeissä. Mutta nyt sairaala alkaa olla jo liian kiinni iholla. Liippaa liian läheltä. Kiehtovuuteen alkaa sekoittua jo aimo annos kammottavuutta.

    Inka: Kiitoksia. Toivottavasti teillä ollaan parannuttu hyvin!

    VastaaPoista
  4. Voimia kovasti taas koko perheelle!

    VastaaPoista
  5. Täältä lähtee myös aimo annos tsemppiä, suuri kauhallinen rohkeutta ja koko sylillinen voimia ihan jokaiselle perheenjäsenelle sinne teille! Toivon tulevan viiden päivän olevan vikkelimmät ja ohimenevimmät ikinä. Suukkoja osaston prinsessalle <3

    VastaaPoista
  6. oikein kovasti voimia taas uuteen sairaalajaksoon! Sekä äidille että pikku taistelijalle ja myös isille. En pysty edes kuvittelemaan, miltä teistä tuntuu, pelkkä ajatus,että omalle pojalle jotain kävisi repii rintaa. Tuntuu lohduttomalta, kun ei voi muuta, kuin lähettää ylös pyynnön, että kaikki vielä kääntyy teillä hyväksi ja toivottaa oikein paljon tsemppiä ja jaksamista! Olette ajatuksissamme!

    VastaaPoista
  7. Voimia neidille, äidille ja isille!

    VastaaPoista