Hyvää Uutta Vuotta 2012 kaikille!

Pirpanan kuulumisia

Tänään oltiin 6 kk neuvolassa (ki pikkasta vajaa 5 kk) pienemmän Prinsessan kanssa. Hienosti oli jälleen kasvettu. Painoa oli 6990 g, pituutta 64,2 cm ja hattu 42,5 cm. Nyt pomppasi sitten paino reippaasti, takaisin plussan puolelle. Pituutta ei puolestaan tullut niin paljon. Juuri päinvastoin kuin viimeksi. Tyytyväinen oli neuvolantäti, ja hänen ollessa jälleen vastuussa puhumisesta, oli käynti oikein positiivinen ja mukava.

Kehitystä testailtiin monella tavalla. Annettiin palikoita käteen, pötköteltiin matolla lattialla yms. Tämä oli ihan uutta minulle. Neidin kanssa ei ole koskaan neuvolassa sen kummemmin testailtu mitä lapsi jo osaa ja mitä ei osaa. En siis tiennyt, että moista neuvolassa tehdään. Pallukoita terkkari piirteli paperiin sen mukaan mitä Pirpana osasi. Ja hienosti nappula suostuikin esittelemään taitojaan. Palikkaa osataan vaihtaa kädestä toiseen, tarttua kummallakin kädellä ja myöskin viedä lelut suuhun. Kahteen leluun ei vielä osattu tarttua.
Lattialla esiteltiin orastavia ryömimisen taitoja. Terkkari oikein hihkaisi kun Pirpana veti jalkoja mahan alle: "Yrittääkö se jo ryömiä?!" Hän pyöritteli kyljeltä toiselle pikkuista ja totesi, että hienosti on jo valmiudet ryömimiseen ja vuorottelun idea. Touhuamisen keskellä vielä kiljuttiin innosta.

Kehitys on edistynyt hienosti ja ikätovereita on kiritty. Taidot vastasivat 6 kk:n taitoja. Istuminen oli jopa 7 kk tasoista. Kohtsilleen on lupa alkaa istuttamaan pieniä jaksoa syöttötuolissa. Jotkin reagointijutut (mikälieonoikeatermi) esim. tiukuun reagoiminen, oli 5 kk tasoista eli kehitysiän mukaista. Terkkari tuntuikin suorastaan hihkuvan kehityksestä ja kehui kovasti kuinka hienosti on kiritty kiinni taidoissa. Ja mikäs sen mukavampaa äiti-ihmisestä kuin kuulla kehuja lapsestaan.

Iho sen sijaan aiheutti miettimistä. Terkkarikin totesi sen näyttävän kovasti atooppiselta iholta. Hän saikin järjestettyä meille heti samalle päivälle ajan neuvolalääkärille. Hänen mielestään asiaan on syytä reagoida ja näyttää lääkärille. Sen verta kuiva ja punoittava iho on. Lääkärikin oli yhtyneväinen meidän toteamukseen. Hän määräsi kokeiltavaksi paria uutta rasvaa ja laittoi meille lähetteen lastenlääkärille. Syynä maitoallergia epäily.

Sen sijaan kunnon ohjeita en nyt oikein saanut ruokavalioon. Maidoton ja munaton imetysdieetti pitäisi ottaa kokeiluun. Mutta, kun satuin heti neuvolanlääkärin perään samaan puhelun keskolan lääkäriltä, hän totesi, että proteiininlähde pitäisi saada takaisin ruokavalioon ihan viimeistään vuoden alusta. Viikko on kuulemma aika, jonka voi olla ilman. Nyt tuo viikko on jo täynnä. Ongelman tässä tuo nyt se, että kala ja korvike on nounou. Pitäisi siis ottaa joku uusi, mitä ei olla maisteltu. Meidän tapauksessa siis soijatuotteet. Mutta mitä hyötyä on kokeilla imetysdieettiä, jos samalla otetaan uusia ruoka-aineita ruokavalioon? Nehän voi peittää mahdolliset hyödyt maidottomuudesta.

Varasin nyt sitten ajan Pikkujättiin allergialääkärille. Saimme ajan jo maanantaille. Päätimme mennä siihen asti vanhoilla ohjeilla ruokavalion suhteen. Eihän tuohon ole kuin neljä päivää. Korvikkeen poisjättö rauhoitti samoin tein yöt ja ihokin on ollut vähemmän punainen ja läiskäinen, joten varmasti tuonne asti näin pärjäämme. Tuolta reissulta toivon saavani nyt sitten kunnon ohjeet miten etenemme ruokien suhteen kunnes saamme ajan Hyvinkään sairaalaan. Siihen kun voi mennä parikin kuukautta. Neuvolanlääkärin mukaan turhaankaan ei pitäisi ruokavaliota vetää kovin kapeaksi, koska taustalla ei välttämättä ole allergia.

Jännityksellä odotamme mitä tuo lääkäri meille sanoo.

Joulun tunnelmaa

Nyt on joulu juhlittu tältä vuodelta ja suuntana on Uusi Vuosi.

Joulu meni tänä vuonna hyvin ja huonosti. Ensimmäinen vastoinkäyminen oli minun veljeni vaimon sairastuminen. Emme siis voineetkaan joulua viettää heidän kanssaan. Minun vanhemmille tämä tiesi kahta joulua. Ensin meidän luona ja seuraavana päivänä heidän luonaan.

Toinen jouluniloa vähentänyt seikka oli Neidin kunto. Karmea Kortisoni kun on vetänyt tytön huonoon kuntoon. Ääntä ei tytöstä lähde ollenkaan. Liikkuakaan ei oikein jaksa. Justiinsa telkkarin äärestä ruokapöytään. Viittominenkin on jäissä. Telkkari on ollut kovassa kulutuksessa, samoin äidin ja isin syli. Yöt on yhtä hulinaa. Kunnollista unta ei tyttö saa nukuttua ollenkaan. Vähän väliä nousee istumaan ja uni on hyvin pinnallista. Välillä ulistaan ja huudetaan unissaan. Nukkumaan ei suostuta kuin äidin tai isin kainalossa. Kädestä on pidettävä kiinni koko yö. Jos vierestä yrittää lähteä, herää Neiti heti ja alkaa itkemään, huutamaan ja hätääntyy. Aamulla raukalla on mustat silmän aluset ja silmäpussit. Päivällä ei uni ole yhtään sen parempaa. Tuttia purraan koko päivä hermostuneena. Monta tuttia on jo mennyt palasiksi. Jos emme anna tuttia, narskuttaa Neiti hampaita. Totesimme tuttien olevan ehkä parempi vaihtoehto hajoamaan kuin hampaiden. Kotisairaanhoitaja kertoi erään vähän jo isomman pojan kertoneen miltä olo tuntuu, kun tuo Karmea Kortisoni menee. Olo on levoton ja ahdistunut. Nukkuminen ei oikein onnistu ja unirytmi menee sekaisin. Kortisoni aiheuttaa myös pelkotiloja. Kuulemma tämän lääkkeen kanssa aikuisia ei saa jättää yksin. Se voi aiheuttaa itsetuhoisuutta. Että kivat on myrkyt pienellä.

Aatonaattona Neiti oli jo niin poissaoleva, että olimme hilkulla lähteä jo päivystykseen. Olo oli selvästi todella hankala. Soitettuamme Kympille asiaa jäätiin seuraamaan ja onneksi aattona olo oli jo parempi ja näimme jopa hymynkin sitten moneen monituiseen päivään. Päivällä alkoi sitten ummetus kiusata. Onkoviini (eräs sytostaatti) aiheuttaa ummetusta. Neitiä sattui mahaan ja hän itki kovasti. Ummetuslääkkeet olivat jo tapissa eikä auttanut muu kuin sylitellä ja manata kakkaa ulos mahasta. Kaikeksi onneksi se parin tunnin päästä tuli. Ja sitä sitten tuli. Kolmen päivän annos.

Aattoilta meni sitten jo paremmissa tunnelmissa. Neiti, kuten myös me muut, tykkäsimme kovasti jouluruuista. Äiti oli tänä vuonna tehnyt jopa laatikot itse. Ja mitä namia ne olivatkaan. Neiti keksi myös yllättävän herkun: venäläiset suolakurkut! Ruuan jälkeen jaoimme lahjat ja Neiti auttoi innokkaana isiä jakamaan. Joka kerta kun lahja oli Neidille itselleen, hän hihitteli innoissaan. Ja niitä lahjoja sitten riitti. Neiti oli ollut harvinaisen kiltti tänä vuonna. Jo pelkästään Kympiltä tuli kymmenkunta lahjaa! Avaamiseen vielä osallistuttiin innokkaasti, mutta sitten voimat jo hiipuivat ja leikkiä uusilla leluilla ei enää jaksettu.

Joulupäivän äiti otti löysästi. Olihan aattoa varten pakerrettu muutama päivä. Nyt oli levon vuoro. Katsoin ensimmäisen tuotantokauden Gilmoren tyttöjä. Jonka olin saanut joululahjaksi, tietty. Ohessa tein parin villasukkia ja tytöille samispipot. Nyt on isillä ja tytöillä kaikilla samanlaiset virkatut lippapipot. Tosin tytöillä on paljetteja ja kimallelankaa.

Tapaninpäivän myrskyä vietimme pyjamabileissä sisällä. Jännityksen hetkiäkin koettiin. Etupihalta alkoi kuulumaan uhkaavaa narinaa. Isi ryntäsi katsomaan mitä tapahtuu. Pihakoivummehan se joutui antamaan periksi talvimyrskylle. Ja suuntana tietenkin meidän auto! Kaikeksi onneki hujahti puolen metrin päähän meidän auton nokasta. Oksat vain piiskasivat peltiä, mutta onneksi ei jälkiä jäänyt. Sähkötkin oli monta tuntia poissa päältä. Ne saatiin välissä aina hetkeksi takaisin, mutta kohta räpsähtivät pois. Onneksi ulkona oli lämmintä ja nuo hetket sähköä riittivät pitämään kämpän lämpimänä, sähkölämmityksen varassa kun olemme. Laitoimme vain ipanoille ylimääräisen vaatekerroksen ja hyvin selvittiin. Laulelimme kynttilän valossa joululauluja ja pelleilimme. Kahvihammasta tosin kolotti ikävästi :)

Illalla petasimme olohuoneen lattialle siskonpedin. Kummallekin vanhukselle yksi ipana kainaloon nukkumaan ja me katselimme viimeisen osan Harry Potter -leffasaagasta. Hyvä oli. Neidistä oli todella hauskaa käydä nukkumaan olkkarin lattialle vanhusten väliin. Hän vain hihitteli meidän viekussa ennen kuin nukahti.

Vaikka haastetta ja huolta jouluun toi Neidin vointi, saimme kuitenkin nauttia joulun tunnelmasta ja rauhoittua koko perhe. Yhdessä köllimistä. Ei kauppareissuja, ei kotitöitä (kun on jääkaappikin täynnä ruokaa) eikä tietokoneita. Vain me, perhe yhdessä. Kyllä teki kaikille hyvää ja kaikesta huolimatta saimme jouluntunnelmasta kiinni. Olosuhteisiin nähden: oikein hyvä joulu!

Jouluntoivotus

P.s. Lisätkää aukkoon Neidin koti. Sillä johonkin katosi minun korjaamani teksti ja näin joulukiireiden keskellä en ehdi aloittamaan alusta. Tästä tuli nyt vähän tuollainen räpellys, pahoittelut!

Puolikas juhlapäivä

Tänään on juhlapäivä. Meidän pienempi Prinsessa on jo puoli vuotias. Mihin ihmeeseen tämä puoli vuotta on hujahtanut?

Juhlapäivän kunniaksi pieni aloitti harjoittelemaan ryömimistä (ki 4½kk). Jalkoja vedetään kovasti koukkuun vatsan alle. Pää ei vain ole kovin yhteistyökykyinen ja lätsähtää lattiaan samaan aikaan. Yritys on kuitenkin kova.

Äiti ihmettelee moista ähkimistä. Mitä kummaa tuo lattialla möngertäminen oikein on? Neitihän oppi ryömimään vasta nyt kolme vuotiaana :) Kummastusta aiheuttaa myös tämmöinen spurttivartti. Miten jo näin nuorena? Tiedän, ihan normaali aikataulussahan tuo Pirpana menee, mutta minulle se on huimaava tahti. Olen tottunut vallan toisenlaiseen. Eikä jumpatakaan ole tarvinnut. Äiti söi ranskalaisia sillä aikaa kun toinen keksi uuden tempun issekseen.

Neitikin kotiutui tänään takaisin kotiin osastolta. Hali ja pusuttelutuokio pidettiin asian mukaisesti heti kun toisemme näimme. Mukana kotiin tuli myös iso pino lahjoja. Joulupukki kävi osastolla muistamassa lapsia. Neiti on ollut hurrrrjan kiltti, niin monta lahjaa pukki antoi. Isoin oli paketoimatta ja se on Teletappi-peli! Kukahan on kuiskinut pukin korvaan tuosta pikku Teletappi-addiktista? Mutta shhhh, ei kerrota Neidille. Pidättehän salaisuuden?

Pikapäivitys

Neiti on taasen osastolla. Nyt on vuorossa it-lääke, LYP ja sytostaattitiputus. Jännittää tuo LYP. Toivottavasti ei ole ylläripylläriä siinä tällä kertaa. Onneksi tässä on näitä juhlapyhiä välissä viemässä ajatukset vastauksen odottelusta muualle.

Pienemmällä taas on iho huonossa kunnossa. Viimeksi sitä jo keskospolilla näytin lääkärille ja epikriisissä luki, että sopisi atooppiseen ihottumaan, mutta äidin mukaan sitä ei suvussa esiinny. Mitään ohjeistusta en sen hoitoon saanut. Neuvolassakaan eivät oikein osaa sanoa juuta eikä jaata asiaan. "Rasvaa ihoa." Ainut ohje. No, nyt on rasvattu koko kroppaa perusvoiteella ja kuivia, punoittavia läiskiä rasvattu Locobase Repairilla. Läiskät saamme sillä kyllä pois, vaan niitä ilmestyy koko ajan lisää. Selkä on jo punoittava melkein kokonaan. Taistelu läiskiä kohtaan tuntuu epätoivoiselta.

Yötkin ovat muuttuneet melkoiseksi hulinoinniksi. Tissillä ollaan taas monta kertaa. Unissaan möngerretään ja nitistään. Vähän väliä herätään. Kutiseeko iho? Kovin on vaikea sanoa noin pienestä, kun ei osaa kertoa.

Huomiseksi on arvauskeskukseen aika. Sain äsken onneksi hoitajan kiinni keskospolilta ja hän lupasi jututtaa lääkäriä asiasta. Jos vaikka pääsisimme sinne suoraan. Keskosista tietävä lastenlääkäri kuulostaa hieman paremmalta vaihtoehdolta kuin arvauskeskuksen (välillä ei mistään tietävä) lääkäri. Peukut pystyssä, että pääsisimme sinne! Ja peukut pystyssä ettei tässä ole taustalla allergia, vaan iho on vain kuiva!

Nyt nokka kohti Lastenklinikkaa. Neidin luo <3

Siunattu ruoka

Kävin tänään pikkuisen kanssa Lastenklinikalla ravitsemusterapeutilla. Yks jos toinen kun on ollut huolissaan siitä ettemme anna punaista lihaa lapsillemme. Suurin piirtein olemme heidät näivettämässä ja tappamassa raudan puutokseen. Meillä ei edes olla vegaaneja vaan lakto-ovovegejä. Lapset jopa syövät kalaa.

Neljän päivän ajan pidin ravintopäiväkirjaa molemmista nappuloista. Päiväkirjat laukussa suuntasin terapeutin luokse. Ja saimme siunauksen ruokavaliollemme. Syömme terveellisesti ja monipuolisesti. Ja Neidille tulee takaisin maidon juonti ruokavalioon, joka hätäpäissään Kympin lääkärin ja toisen ravitsemusterapeutin käskystä vähennettiin. (Neidille tullut anemia hoidoista. Vihdoin myös eräs lääkäri myönsi, että ovat tainneet tankata liian vähän punasoluja Neidille ja siinä syy anemiaan eikä maidon juonti. Neiti on kuulemma saanut ihmeen vähän mitään tankkauksia muihin verrattuna.) Juttelimme pitkät pätkät ruokavaliostamme ja oli kiva jutella kerrankin ihmisen kanssa joka, luonnollisesti, tietää asioista eikä perusta sanomisiaan ennakkoluuloihin. Hän näki koneelta kummankin lapsen kasvukäyrät ja verikokeet. Katseli silmämääräisesti äitiä ja tytärtä ja totesi kummankin näyttävän terveiltä. Kerroin olleeni jo parisen kymmentä vuotta kasvissyöjä. Raskaudetkin samalla ruokavaliolla mennyt ja molemmat lapset syntyneet hyvän kokoisina, sekin asia tarkistettiin. Jos minä söisin huonosti, olisin jo aika päivää sitten käyttänyt oman elimistöni varastot tyhjiksi ja puutostaudit näkyisivät. Viimeistään raskaus ja imetys olisi ne tuonut esiin. Ravitsemusterapeutin loppulauselmaa lainaten: "En minä olisi huolissaan ollenkaan."

Nyt minulla on "kättä pidempää" asian kanssa. Seuraavalla kauhistelijalle voin todeta ravitsemusterapeutin meidän ruokavalion tarkistaneen. Olen kyllästymiseen asti kuullut kauhisteluja siitä, etten anna lihaa lapsille ja päivittelyä varmasta anemiasta. Itse olen ihmetellyt mikä autuaaksi tekevä asia tuo liha on. Sitä kun lätkäisee lautaselle, niin on homma halussa ja kaikki tarpeelliset hivenaineet ja vitamiinit on turvattu. Peruna ja pihvi kylkeen. Avot, täydellinen ateria on valmis.

P.S. Ravitsemusterapeutin mukaan, Neidille on jopa erittäin perusteltua syöttää kasvisruokaa. Downeilla voi olla aineenvaihdunta hitaampi ja he jäävät usein lyhyemmiksi kuin valtaväestö. Hänen mukaansa se on Neidille vain terveellisempi vaihtoehto kuin sekaruokavalio.