Joulun tunnelmaa

Nyt on joulu juhlittu tältä vuodelta ja suuntana on Uusi Vuosi.

Joulu meni tänä vuonna hyvin ja huonosti. Ensimmäinen vastoinkäyminen oli minun veljeni vaimon sairastuminen. Emme siis voineetkaan joulua viettää heidän kanssaan. Minun vanhemmille tämä tiesi kahta joulua. Ensin meidän luona ja seuraavana päivänä heidän luonaan.

Toinen jouluniloa vähentänyt seikka oli Neidin kunto. Karmea Kortisoni kun on vetänyt tytön huonoon kuntoon. Ääntä ei tytöstä lähde ollenkaan. Liikkuakaan ei oikein jaksa. Justiinsa telkkarin äärestä ruokapöytään. Viittominenkin on jäissä. Telkkari on ollut kovassa kulutuksessa, samoin äidin ja isin syli. Yöt on yhtä hulinaa. Kunnollista unta ei tyttö saa nukuttua ollenkaan. Vähän väliä nousee istumaan ja uni on hyvin pinnallista. Välillä ulistaan ja huudetaan unissaan. Nukkumaan ei suostuta kuin äidin tai isin kainalossa. Kädestä on pidettävä kiinni koko yö. Jos vierestä yrittää lähteä, herää Neiti heti ja alkaa itkemään, huutamaan ja hätääntyy. Aamulla raukalla on mustat silmän aluset ja silmäpussit. Päivällä ei uni ole yhtään sen parempaa. Tuttia purraan koko päivä hermostuneena. Monta tuttia on jo mennyt palasiksi. Jos emme anna tuttia, narskuttaa Neiti hampaita. Totesimme tuttien olevan ehkä parempi vaihtoehto hajoamaan kuin hampaiden. Kotisairaanhoitaja kertoi erään vähän jo isomman pojan kertoneen miltä olo tuntuu, kun tuo Karmea Kortisoni menee. Olo on levoton ja ahdistunut. Nukkuminen ei oikein onnistu ja unirytmi menee sekaisin. Kortisoni aiheuttaa myös pelkotiloja. Kuulemma tämän lääkkeen kanssa aikuisia ei saa jättää yksin. Se voi aiheuttaa itsetuhoisuutta. Että kivat on myrkyt pienellä.

Aatonaattona Neiti oli jo niin poissaoleva, että olimme hilkulla lähteä jo päivystykseen. Olo oli selvästi todella hankala. Soitettuamme Kympille asiaa jäätiin seuraamaan ja onneksi aattona olo oli jo parempi ja näimme jopa hymynkin sitten moneen monituiseen päivään. Päivällä alkoi sitten ummetus kiusata. Onkoviini (eräs sytostaatti) aiheuttaa ummetusta. Neitiä sattui mahaan ja hän itki kovasti. Ummetuslääkkeet olivat jo tapissa eikä auttanut muu kuin sylitellä ja manata kakkaa ulos mahasta. Kaikeksi onneksi se parin tunnin päästä tuli. Ja sitä sitten tuli. Kolmen päivän annos.

Aattoilta meni sitten jo paremmissa tunnelmissa. Neiti, kuten myös me muut, tykkäsimme kovasti jouluruuista. Äiti oli tänä vuonna tehnyt jopa laatikot itse. Ja mitä namia ne olivatkaan. Neiti keksi myös yllättävän herkun: venäläiset suolakurkut! Ruuan jälkeen jaoimme lahjat ja Neiti auttoi innokkaana isiä jakamaan. Joka kerta kun lahja oli Neidille itselleen, hän hihitteli innoissaan. Ja niitä lahjoja sitten riitti. Neiti oli ollut harvinaisen kiltti tänä vuonna. Jo pelkästään Kympiltä tuli kymmenkunta lahjaa! Avaamiseen vielä osallistuttiin innokkaasti, mutta sitten voimat jo hiipuivat ja leikkiä uusilla leluilla ei enää jaksettu.

Joulupäivän äiti otti löysästi. Olihan aattoa varten pakerrettu muutama päivä. Nyt oli levon vuoro. Katsoin ensimmäisen tuotantokauden Gilmoren tyttöjä. Jonka olin saanut joululahjaksi, tietty. Ohessa tein parin villasukkia ja tytöille samispipot. Nyt on isillä ja tytöillä kaikilla samanlaiset virkatut lippapipot. Tosin tytöillä on paljetteja ja kimallelankaa.

Tapaninpäivän myrskyä vietimme pyjamabileissä sisällä. Jännityksen hetkiäkin koettiin. Etupihalta alkoi kuulumaan uhkaavaa narinaa. Isi ryntäsi katsomaan mitä tapahtuu. Pihakoivummehan se joutui antamaan periksi talvimyrskylle. Ja suuntana tietenkin meidän auto! Kaikeksi onneki hujahti puolen metrin päähän meidän auton nokasta. Oksat vain piiskasivat peltiä, mutta onneksi ei jälkiä jäänyt. Sähkötkin oli monta tuntia poissa päältä. Ne saatiin välissä aina hetkeksi takaisin, mutta kohta räpsähtivät pois. Onneksi ulkona oli lämmintä ja nuo hetket sähköä riittivät pitämään kämpän lämpimänä, sähkölämmityksen varassa kun olemme. Laitoimme vain ipanoille ylimääräisen vaatekerroksen ja hyvin selvittiin. Laulelimme kynttilän valossa joululauluja ja pelleilimme. Kahvihammasta tosin kolotti ikävästi :)

Illalla petasimme olohuoneen lattialle siskonpedin. Kummallekin vanhukselle yksi ipana kainaloon nukkumaan ja me katselimme viimeisen osan Harry Potter -leffasaagasta. Hyvä oli. Neidistä oli todella hauskaa käydä nukkumaan olkkarin lattialle vanhusten väliin. Hän vain hihitteli meidän viekussa ennen kuin nukahti.

Vaikka haastetta ja huolta jouluun toi Neidin vointi, saimme kuitenkin nauttia joulun tunnelmasta ja rauhoittua koko perhe. Yhdessä köllimistä. Ei kauppareissuja, ei kotitöitä (kun on jääkaappikin täynnä ruokaa) eikä tietokoneita. Vain me, perhe yhdessä. Kyllä teki kaikille hyvää ja kaikesta huolimatta saimme jouluntunnelmasta kiinni. Olosuhteisiin nähden: oikein hyvä joulu!