torstai 15. joulukuuta 2011

Joululahja kunnalta

Sain kuulla tänään hyviä uutisia. Kunta on myötämielinen ja saamme vuoden alusta kerran viikossa neljä tuntia kerrallaan lastenhoitoapua. Äiti ja isi voi lähteä kahdestaan humpalle!

Aivan loistava uutinen. Ollaan uutisen kuultuamme jo suunnitelleet mitä kaikkea teemme. Hoitoapua voi kuulemma käyttää myös arki-iltoina, joten voimme jopa käydä elokuvissa. Ihmeellistä. Minun haaveena on päästä istumaan kahvilaan hyvä kirja kourassa ja joku tuo minulle ison kupposen lattea, kylkeen joku hyvä leivos ja vain istun ja nautin. Niin ja voin tuon toteuttaa vaikka joka viikko hyvällä omalla tunnolla!!! Ei tarvitse miettiä kuinka mies jaksaa, oliko hän sittenkin tänään liian väsynyt jäämään yksin lasten kanssa. Niin kuin nyt kun väsymys on molemmilla kova. Toisen vapaahetki tietää toiselle tuplatyötä ja lisää väsymystä.

Kiitos kunta! Vanhempien on astetta helpompi hengittää. Jo tuo tieto tulevista vapaahetkistä on antanut potkua tähän päivään.

8 kommenttia:

  1. Parhautta kaiken keskellä.
    taikasauva heilahti, kun kunnan tädit pisti asian tuulemaan - voi kuinka hienoa!

    Ihana kuulla että tulevassa vuodessa on heti alkuunsa kantavia elementtejä mukanaan. Päivä vain ja hetki kerrallansa. Voimia!

    VastaaPoista
  2. hienoa kuulla, että saatte apua :)

    VastaaPoista
  3. Loistavaa! On varmaan parhaasta päästä joululahjoja. :)

    VastaaPoista
  4. Joo, tosi hienoa, että vanhempien loppuunpalamisuhka saadaan väistymään tolla hoitoavulla. Kun yhtään mihkään ei ole päässy tuulettumaan, tuntuu toi neljäkin tuntia viikossa varmaan luksukselle ainakin alkuun.
    Eilinen tekstisi oli niin halvaannuttavaa, etten keksinyt mitään fiksua tai lohduttavaa sanottavaa, mutta nythän tuleva vaikuttaa inhimillisemmältä.
    terveisin Merja

    VastaaPoista
  5. Ihanaa kuultavaa! Toivottavasti näiden uutisten myötä alkaa valoa näkyä tunnelin päässä.

    VastaaPoista
  6. Hyvä! Hienoa että saitte lastenhoitoapua! Muistakaan kuitenkin, että teidän tilanteessanne ei ole liioiteltua pyytää apua enemmänkin kuin kerran viikossa. Ainakin näin aluksi, että saa vähän voimia palautettua.

    Tieto hengähdyshetkestä auttaa jaksamaan. Onneksi kaikki inhimillisyys ei ole kadonnut tästä maailmasta, vaan joskus sitä apua voi oikeasti saada kun tarvitsee!

    t. Lettu

    VastaaPoista
  7. nyt meni "lahja" oikeeseen osotteeseen!

    VastaaPoista
  8. Kiitokset! Valoa on tunnelin päässä. Miten voi pelkkä tieto tulevast omasta hetkestä jo helpottaa oloa näin paljon?!

    Lettu: itse totesin tuon neljän tunnin riittävän. Ainakin näin alkuun. Meillä on jo viikossa kuitenkin säännölliset käynnit sairaalassa, puheterapia, fysioterapia ja viittomaopetus. Alkaa muuten pikku hiljaa olla sovittamista menoissa liikaa. Mutta, jos koemme, että viikkoon mahtuu ja tuo määrä on liian vähän, pyydän ehdottomasti lisää!

    VastaaPoista