Äidin uudet lelut

Pitkällisen ja ankaran pohdinnan tuloksena meille kotiutui Phil & Tedsin Dotit. Rinnalla kamppaili hyvänä kakkosena Emmaljungat joko seisomalaudalla tai sisaristuimella. Ihan selkeästi ei kumpikaan johtanut, molemmissa ratkaisuissa oli omat hyvät puolensa ja käyttöikä taatusti pitkä. Vaakakupissa painoi kuitenkin enemmän todella pieni koko ja myös uutuuden viehätys. Emmaljungat kun meillä oli nelisen vuotta käytössä. Moitetta en niistä keksi ja jatkoivat toiseen kotiin seuraavia lapsia palvelemaan. Omaan hieman vaunuhulluuttua, joten vaihtelu oli tervetullutta.

Taika sukelsi kokeilemaan rattaiden kovaa vaunukoppaa.

Pohdimme kaupassa vielä Navigatorin ja Dotin välillä. Navigatorissa on isommat renkaat kuin Dotissa ja tilat pikkuisen isommat. Kuitenkin nyt halusimme mahdollisimman kompaktit rattaat. Eikä näissäkään mitkään pienet renkaat ole ja uskon meidän pärjäävän hyvin talvella. Plussaa oli hyvä tarjous eli kaupan päälle tuli kova vaunukoppa. Tästä linkistä voi kurkata miltä vaunukoppa näyttää ollessaan kiinni vaunuissa. Olen kovan vaunukopan ystävä ollut aina ja kun mielestäni P&T:ssä ei ole paras ratkaisu pienten vauvojen kuljetus sisaristuimen alla, oli tuo tarjous passeli meille.

Pohdimme pitkään tarvitsemmeko enää ollenkaan tuplia. Rinnakkain istuttavat meillä oli, mutta myimme ne jo turhina pois. Olemme pärjänneet ihan tavallisilla rattailla. Molemmat ipanat kävelee jo hyvin ja melko pitkiä matkoja. Eniten rattaita on tarvinnut pitkillä reissuilla ja tuon pienemmän hillitsemiseksi. Taikalla kun on taipumusta karkailla ja rattaat ovat olleet jäähypenkkinä matkassa. Kotinurkilla kuljemme jo ihan kokonaan ilman rattaita. Tältä pohjalta tuntui nämä parhailta. Rattaat ovat kompaktit ja eivät näytä yhdelläkään istuimella isoilta kolhoilta. Tuntuvat jopa Emmaljungia kapeammilta. Lisäksi reilu painoraja (20 kg) painoi vaakakupissa. Neiti kun vielä toisinaan tarttee rattaita ja on lähes 19 kg. Seisomalautaa emme nyt ostaneet, katsotaan sitten käytännössä onko sille tarvetta. 

Miinusta keksin rattaista jo heti. Se on pieni tavarakori, jota ei voi tuplina edes hyödyntää. Haaveilenkin jonkinlaisista sivulaukuista tai muusta patentista, johon tavaroita saisi jemmattua. Inhoan painavan kassin kantamista!

Ensimmäisellä ajelulla jo kävimme kotinurkilla ja hyvin rullasivat vaunut. Kevyet oli työntää ja kääntyvät hyvin. Molemmat jaksoivat istua kyydissä narisematta. Toivottavasti rattaat täyttävät odotuksemme. 

Masukuva

Raskaus etenee tässä kaiken ohella. En ehdi asiaa oikeastaan arjen lomassa ajatella. Pahin pahoinvointi on jo ohi, enää vain kuvottelee ja säännöllisesti on syötävä.
Isoin "vaiva" on ihan tolkuton väsymys. Nukuttaisi vaikka kuinka, mutta myös fyysinen kunto on ihan nollassa. Mahan kasvatus vie kaikki voimat ja muuhun ei oikein jää. Sama ongelma on jäänyt kakkosraskaudesta mieleen. Muistan edelleen tunteen, kun päivä-pari sektion jälkeen jaksoin taas käydä kävelemässä ilman puuskutusta ja taistelutahtoa. Kävely oli helppoa ja kevyttä, isosta haavasta alavatsalla huolimatta.

Puoliväli häämöttää. Vielä reilu viikko ja olen saavuttanut tuon taitekohdan. Rakenneultrakin on pelottavan lähellä. Nyt on jo hiipinyt mieleen mahdollinen keskosuus ja lasken viikkoja: koska ylitetään raja, että lasta hoidetaan, jos se syntyy. Rakenneultrassa otetaan kantaa millaiseen seurantaan tällä kertaa joudun. Supistelut ovat jo ilmaantuneet kiusaksi, kun on liikkeessä.

Pysy pieni masussa vielä pitkän aikaa!

Taika maalarina.

Neiti mallina

Tässä on Neidin ensimmäinen itsevalitsema vaateparsi. Mallia ei tosin oikein kiinnostanut mallintouhut tänään.

Sekalaisia kuulumisia

Aloitetaan Taikan päästä. Kaksi yötä osastolla viime viikolla vierähti ja hoitaja oli toisena yönä kolmen tunnin ajan seurannut menoa ja kitinää. Aamulla oli juttutuokio lääkärin ja neurologin kanssa. Lopputulema oli yölliset kauhukohtaukset ja siihen sekoittuneena kehityksen tuomat uniongelmat. Kauhukohtauksia ei ollut sairaalassa ollenkaan, mutta senkin edestä kitinää ja levottomuutta. Pään saralla kaikki kunnossa ja kasvu täysin normaalia. Huh helpotusta, että kaikki on kunnossa ja uniongelmien suhteen ei auta kuin kärvistellä ja odottaa niiden ohi menoa. Vielä ei ole näkyvissä mitään helpotusta ja viime yö oli taas melkoista esitystä. Silmät sirrillä mennään, mutta huoli on poissa.

Tänään oli Neidin lääkärin vuoro. Hänellä on siis kolmen kuukauden välein tarkistus kympillä ja kuukauden välein verikokeet. Priimaa oli veriarvot, leukkarit 5,1 ja neutrofiilitkin yli kaksi, mutten muista enää tarkkaa arvoa. Hemoglobiinikin yli 130. Joten sillä saralla kaikki hienosti. Korviin lääkäri ei vaikun takia nähnyt ja koska Neiti on vielä ollut pikkuisen räkäinen ja itkuinen, soitti lääkäri reippaasti korvaklinikalle ja järjesti meille samointein käynnin sinne. Loistava palvelu! Pääsimmekin melkein heti korvalääkärille ja korvat näyttivät hyviltä. Vielä oli punoitusta, mutta lääkäri totesi tulehduksen olevan jo menossa ohi eikä lisää antibiootteja tarvita. Kuukauden päästä vielä varmistus korvien tilanteesta.

Meillä oli varsin mukavaa Neidin kanssa olla kahdestaan liikkeellä, vaikkakin lääkärissä kävimmekin. Neiti selvästi nauttii ihan kahden keskisestä ajasta, välillä ilman siskoa. Mietin meidän tallustaessa klinikan kellarissa kulkevia käytäviä pitkin, kuinka paljon on voimat ja jaksaminen Neidillä kasvaneet hoitojen loputtua. Tänäänkin kävelimme pitkät pätkät eikä Neiti yhtään osoittanut väsymisen merkkejä. Vaunuja emme edes ottaneet mukaan. Reissun päätteeksi kävimme vielä syömässä henkilökunnan ruokalassa.

Ruokalan aulassa oli myynnissä itsetehtyjä vaatteita. Neiti ihastui ikihyviksi possupaitaan. Nappasi paidan pöydältä ja osoitti päällään olevaa paitaa ja totesi: "Pois!" Kun silmiin sattui vielä apinashortsit, oli asukokonaisuus valmis. Neidin ihka ensimmäinen ihan itse valittu vaatetus! Niin näyttää kasvavan isoksi tytöksi tuo neitokainen.

Osastojaksolla, yö kaksi

Tänään on nytkähtänyt asiat vähän eteenpäin. Neurologi ja lastenlääkäri ovat tutkimeet perusteellisesti Taikan ja iso pino erilaisia verikokeitakin on otettu. Vielä ei niistä olla kuultu vastauksia.

Neurologi tosiaan teki monenmoista testiä ja katsoi silmänpohjatkin josko niissä näkyisi jotain aivopaineeseen viittaavaa. Mutta mitään poikkeavaa ei ole. Taika on kehittynyt hyvin ja on toisissa taidoissa jopa taitava. Palloa potkii molemmilla jaloilla, taito mitä kaksi vuotiaalta ei vielä oleteta. Palapelejä tehtiin monenlaisia, piirrettiin, laitettiin palikoita muotolaatiikkoon, leikittiin kielen kanssa yms. Kaikki siis kunnossa.

Neurologi katsoi myös kasvukäyrät. Ja ne olivat täysin normaalit, pään kasvua myöten!!! Neuvolantäti on kyllä katsellut ihan omia käyriään. Minullekin tuo päänkäyrä näytettiin ja se meni aivan viivaa pitkin, ei ollut laskeva mihinkään suuntaan. Nyt myös neljä lääkäriä on todennut pään ihan normaalin muotoiseksi eikä mitään viitteitä poikkeavaan ole heidän mielestään nähtävästi. Otsalla oleva harjanne saa olla ja se on ihan normaalin variaatio. Ihan turhaan meidät on siis neuvolassa säikytelty. Harjanne on selkeä tosiasia päässä, mutta kummastelen neuvolantädin kommenttia, että pään kasvu on hidastunut, kun meni ihan niin kuin pitikin. Ja on johdonmukainen muun kasvun kanssa.

Nyt epäilys on, että yölliset itkut ovat kauhukohtauksia. Vielä ei olla loppukaneettia asialle saatu, koska Taika jää vielä toiseksi yöksi isin kanssa sairaalaan. Ihan ei ollut mennyt ohjeistus putkeen yön seuraamisen kanssa. Isi oli illalla kysellyt mistä he tietävät mitä huoneessa yöllä tapahtuu. Ja kertonut, että itku on usein kitinää ja natinaa eikä välttämättä heille kansliaan kuulu. Mitään toimintaohjetta ei kuitenkaan sen kummemmin tullut. Taika oli juuri niin levoton ja kitisevä kuin kotonakin on. Jopa aloitti jo aikaisemmin, heti puolilta öin. Isi oli jättänyt ovessa olevan verhon auki, jotta huoneeseen näkee. Kukaan ei kuitenkaan ole yöllä kurkkinut missä mennään, joten arvoitukseksi hoitajille on viime yö jäänyt. Nyt on ohjeena soittaa kelloa, jotta hoitajat todella tulevat katsomaan viereen Taikan menoa.

Onko monellakin kokemusta noista kauhukohtauksista? Minkälaisia ne teidän lapsilla ovat olleet? Taikahan toisina öinä herää ihan itkemäänkin ja voi itkien tulla meidän huoneeseen. Kuitenkaan ei saada ottaa syliin, vaan huitoo meitä pois ja huutaa ei. Jonkun minuutin päästä tulee kuitenkin ihan nätisti syliin. Kuulostaisi siis kauhukohtaukselta. Mutta tuollaista meno ei ole joka yö. Enemmänkin yöt menee niin, että Taika nukahtaa ysin pintaan ja nukkuu noin kahteen ihan hyvin ja rauhallisesti. Sitten on ensimmäisen kerran nitinää ja natinaa ja viereen pitää mennä. Nukahtaa takaisin ja usein miten nukkuu siitä kahdesta neljään, viiteen hyvin, jos on vieressä. Toisinaan pitää jo silloin pitää koko aika kädestä. Mutta tuon jälkeen aamuyön nukkuu enää niin, että pitää kädestä kiinni. Ja herää heti, jos sen yrittää ottaa pois, tai kääntää kylkeä, saati sitten että menisi vessaan käymään. Näin menee sitten aamuseiskaan-kasiin asti. Jolloin herää hyväntuulisena ja hymyilevänä.

Toivottavasti natisee ensi yön yhtä lahjakkaasti kuin viime yön, niin hoitajat näkevät menon. Jospa sitten huomenna pääsisivät kotiin, isi ja tytär.

Osastojaksolla

Kylläpäs nyt tapahtuu nopeasti, ihan kuin tämä olisi jotain kummallista saippuaoopperaa tämä meidän elämä.  Aamulla tuli puhelu, että pääsettekö jo tänään osastolle Taikan kanssa. Ja kun se passasi aikatauluun, ovat isi ja Taika nyt parhailllan Hyvinkäällä.

Mikään näin kiireellinen tämä asia ei onneksi ole, vaan osastolla sattui olemaan väljää, joten meidän sopi tulla sinne tässä vaiheessa. Haluavat nähdä yön kuinka Taikan kanssa menee. Mahdollisesti kaksikin, mutta toivotaan, että yksi yö riittää.

Tämäkin lääkäri tuumasi, ettei tuo harjanne ole mikään hälyyttävä juttu eikä ole näiden yöitkujen takana. Neurologi katsoo Taikan huomenna ja kun yökin on toivottavasti mennyt niin kuin kotonakin menee ja näkevät mitä oikeasti touhu on, huomenna saamme jo varmasi enemmän vastauksia asiaan. Mutta lääkäri varoitti, että syy yöllisiin itkuihin voi jäädä selviämättäkin.

Itse jäin miettimään, että voisiko meidän hurjat viime vuodet näkyä Taikassa. Sillä kyllähän häneenkin on vaikuttanut Neidin sairaus, infektioeristys ja toisinaan kovin huolentäyteiset vanhemmat. Pieni raukka kun on syntynyt keskelle Neidin hoitoja. Ja alkutaipaleella oli vieläpä Neidin uusintaepäilys, jakso joka on kovin sumuinen omassa mielessä. Silloin huomasimmekin, että Taikakin oli kovin vaisu ja häneen vaikutti hajamieliset ja surulliset vanhemmat. Kun aloimme asiaan kiinnittää huomiota, piristyi Taika ihan silmissä. Ihan normistartti ei pienen lapsen elämässä ole ollut. Ihan hakuammuntaa nämä veikkailut, mutta tulipahan mieleen, että voisiko näkyä kaikki tämä voimakkaampana eroahdistuksena ja pelkäämisenä. Sillä Taika pelkää tällä hetkellä kovia ääniä, autoja ja kaikenlaisia ötököitä. Tänä aamuna hän pyöri levottomana sängyssä, puoli unisena ja hoki: "Ei tartte pelätä, ei tartte pelätä."

Noh, katsotaan olenko asian suhteen huomenna viisastunut. Mutta lääkärille aion tämänkin teorian kertoa, meni metsään tai ei.