sunnuntai 13. toukokuuta 2012

Äitienpäivä

Neiti ja Taika ahkeroivat tänä aamuna äidin nukkuessa piiiitkäään. Askartelivat nimittäin äitienpäiväkortin. Aamukahvetta juodessani Neiti ylpeänä toi äidille kortin. Ja oli tosi hieno. Tytöt olivat valinneet koristeet ja isi liimasi.

Aamukahveen jälkeen tulivat mummi ja ukki kyläilemään. Mummi lastenvahdiksi, ukki remppa-apulaiseksi. Luvassa oli pihaprojektin jatkamista. Niin, ja mummin kahvitus äitienpäivän kunniaksi.

Hienosti saimme varastoa tehtyä. Iso apu oli isovanhemmista. Noiden napukoiden kanssa kun tuo remppaaminen on hippaisen haasteellista. Ryökäleet eivät viihdy ulkona ilman viihdyttäjää.

Pikku Suomi-fani naamamaaleineen koki näin karmean pettymyksen!
Päivän yllätyksen koimme illan suussa. Isi meni suihkuun remppahommien perästä ja yhtäkkiä huutaa äiteelle: "Haluatko todistaa jotain kiinnostavaa?". Kummistuneena menen kylpyhuoneeseen katsomaan. Meidän lattiakaivosta tuli sammakko! Siis ihan oikea sammakko. Pienestä reiästä mahtui änkeämään itsensä kylppäriin. Kääk! Onneksi en ollut minä suihkussa tai sieltä olisi saattanut kuulua aaria. En pelkää sammakoita luonnossa, vaan lattiakaivosta tunkeutuva limainen otus ei kuulu lempiasioihin.

Siellä se massakko sitten hädissään loikki ympäri suihkutilaa. Isi koppasi otuksen pakasterasiaan ja vapautti pienen massakko-raukan takaisin luontoon. Onnellinen loppu tarinalla.

Suomi-Usa peliin en viitsi edes puuttua. Niin surkia oli.

Hyvää äitienpäivää!

2 kommenttia:

  1. Siis voi jestas miten hellyttävä kuva :--D !

    Mähän en myöskään (ainakaan myönnä että) pelkää sammakkoja, mutta kyllä ne melkoiset hikikarpalot saattaisi otsalle vierittää, jos sisätiloissa tulisi vastaan... Kohtasin kerran ulkomailla suihkussa kirkkaan oranssin hämähäkin, tuli melko pikainen poistuminen paikalta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos.

      Hyi, oisin lähtenyt minäkin liukkaasti paikalta moisen hämähäkin nähdessäni!

      Poista