Yks vee neuvola

Käytiin Taikan kanssa tällä viikolla yks vee neuvolassa (ki 10,5kk). Hianosti oli tyttö jälleen kasvanut ja pituudessa pikkuisen taas kirinyt ikätovereita. Kokoa neitokaisella oli seuraavasti: pituus 75,5cm ja paino 10220 g.

Pikkuisen minua kyllä neuvolassa huvitti, kun lapsien pitäisi mahtua tiettyyn muottiin. Taika kun on sihtikurkku ja aika sileää saa vieläkin ruoka olla tai tulee heti yökkö. Ja siihen sitten loppuu ruokailu. Sormiruoka kyllä menee, kun saa itse laittaa suuhun ja rauhassa pala kerrallaan mutustella. En siis ole ollut yhtään huolissaan tai hoputtamassa tuon karkeamman ruuan kanssa. Varsinkin, kun stoppi tosiaan tulee ruokailussa. Parempi kait se on syödä, vaikka sitten sileämpää, kuin olla syömättä. Neuvolantäti tätä kovasti pohti ja kertoi kuinka nyt olisi tärkeää aloittaa harjoittelemaan sitä karkeampaa ruokaa. Nyökyttelin kovasti penkissä aulis hymy naamalla ja mielessä mietin ettei taida tädin omat lapset olla olleet sihtikurkkuja.


Imetysasioita pohdinkin aikaisemmin ja kovasti oli suunnitelmissa lopetus. Koitinkin silloin vähentää imetystä vain aamuihin ja iltoihin, mutta siitäkös Taika suuttui ja teki pullolakon. Jatkoimme tissilinjalla. Tarjosimme ruualla piimää juomaksi ja sitä kautta väheni jonkun verran tissittelyn tarve päivällä. Sitten ykskaks, 11 kk vanhana, Taika lopetti ihan itse tissittelyn. Samaan aikaan oli pikkuinen räkätauti jylläämässä ja tissittely oli tukkonokan takia hankalaa. Taika siirtyi juomaan mieluummin pullosta ja syrji tissiä. Toinen vain nuolaisi ja nuuhkaisi tissiä, hymyili päälle ja ilonaamalla paineli leikkimään. Noin viikon ajan taisin tarjota tissiä, muttei enää kelvannut. Vieroitus kävikin sitten loppujen lopuksi ihan itsekseen ja kivuttomasti. Nyt yks vee synttärin jälkeen on korvikkeen joukkoon jo lorautettu ihan tavan maitoa ja pikku hiljaa vaihdetaan siihen. Samalla ollaan vähennetty pullomaidon määrää päivässä.

Tässäpä tyttöjen yksi viime aikojen lempileikki. Lelukaappi tyhjäksi ja molemmat kömpii kaappiin. Ja eikun ovet kiinni perässä. Kaapista sitten kuuluu vaimennettua pölötystä ja kälätystä. Ja hauskaa on, kummallakin.

Karavaanari

Kylläpäs tänään on pää tyhjänä. Olen istunut koneen ääressä kymmenisen minuuttia ja vain tuijottanut ruutua. Tekstiä ei vain irtoa, ei millään. Mutta koitetaan nyt jotain kuitenkin. 

 

 

Masennuksen päivä päivältä hellittäessä otettaan äidin mielessä, on into harrataa liikuntaa jälleen iskenyt hampaansa kiinni. Alkuun innostuin juoksemisesta, sen helppouden takia. Sen kuin vain iskee kengät jalkaan ja painelee ovesta ulos. Mutta, kuten jo ennen ensimmäistäkään juoksumetriä epäilinkin, polveni ei kestä juoksemista. Vanha, leikattukin, rustovaurio ei kestä juoksemisen aiheuttamaan tärähdystä.

Hetken olin hukassa, että mitäs sitä nyt sitten. Ensin suunnittelin kävelyä painot jalassa, kunnes selvisi ettei sekään ole hyvä laji nivelongelmista kärsiville. Sitten muistin vanhan ja rakkaan harrastuksen: pyöräilyn. 20 vuotta palvellut maastopyöräni kaivettiin esiin varaston takaa ruostumasta ja yllätys oli suuri. Se on edelleen ajokunnossa. Viimeiset nelisen vuotta se kun on vain seissyt ruostumassa. Raskausajat ja nämä hulvattomat pikkulapsivuodet ovat syyllisiä pyörän kohtaamaan syrjintään.

Mieheni rasvattua ketjut ja katsottua, että kaikki osat toimii (eikä se pyörä edes ollut ruosteessa!), painelin innokkaana heti ensimmäiselle lenkille. Sitten iskikin seuraava tenkkapoo. Haluaisin lähteä koko perheen voimin pyöräilemään ja retkeilemään. Saisimme yhdistettyä kuntoilun ja perheen yhteisin puuhailun. Ja siitä muistuikin mieleen miksi tuo pyörä on jäänyt unholaan tässä pikkulapsiaikana. Pyörääni ei saa kiinni lastenistuinta. Ja siitä se ajatus sitten lähti.

Meille kotiutui tälläinen: Qeridoon Speedkit2.  Ja se on loistava peli! Kulkee kevyesti ja näppärästi pyörän perässä. Sen olemassaoloa ei oikeastaan oikein huomaa kuin ylämäessä. Silloin saa reidet kyytiä kun kiskoo tuota yhteensä 40 kiloa (molempien ipanoiden ollessa kyydissä) mäkeä ylös.

Lapset ovat viihtynyt kyydissä todella hyvin. Kumpikin on jo testannut nukkumistakin. Maisemia näkee tihrustella ikkunoista ja lelujakin pystyy lenkille ottamaan mukaan. Luukun eteen kun saa hyttyssuojan, jolloin lelujen matkan varrelle heitto ei ole ihan yksinkertaista. Kärrystä saa näppärästi tehtyä rattaat kiinnittämällä pikalukolla iso etupyörä paikalleen. Sen kanssa voi huristella vaikkapa kauppaan. Ostokset mahtuu takana olevaan tavaratilaan (joka ei tosin ole maailman suurin, mutta kyllä sinne kauppakassin-kaksi saa laitettua).

Ostettiin toiseenkin pyörään kiinnityspala, jolla kärry tulee kiinni. Kärryä voi vaihdella lenkin aikana pyörästä toiseen, jottei vain toisen tartte vetää koko lenkkiä yksin.

Mutta, kuten kuvasta näkyy, Neiti vie aika ison tilan kärrystä. Vielä Taika tuohon viereen mahtuu, muttei kovin kauaa. Nälkä on kasvanut syödessä ja haluamme toisen kärryn jossain kohdin. Molemmille oman, jolloin tilaa on ruhtinaalisesti kulkea kyydissä.

Keskuslaskimokatetri

 

Huomasin tässä päivänä yhtenä, ettei meillä ole ollenkaan kuvia Neidin keskuslaskimokatetrissa. Tilanne pitikin korjata pikin miten. Täytyyhän sitä muistona muutama kuva tuosta mukana roikkuneesta piuhasta olla. 

Juuri, katetri ja iho putsataan Klorhexanilla ja sen jälkeen laitetaan turvalenkki.

Katetrista saa otettua verinäytteet mukavasti ja helposti. Ei tarvitse pistää ollenkaan. Mutta se myös vaatii hoitoa ja varovaisuutta. Katetri on putsattava ja Neidin tapauksessa myös huuhdotta 2-3 kertaa viikossa. Se ei saa kastua tai iho hikoilla. Siksi on uiminen ja saunominen kiellettyjä. Tarkkana täytyy myös olla ettei se tartu mihinkään kiinni. Pidämmekin katetria silikonilapun alla piilossa, jotta se olisi edes vähän suojassa. Mutta katetrin takia Neiti on vahdittava. Pienet sormet ovat kovin vikkelät rapsuttelemaan lappua irti ja muutaman kerran onkin katetri ollut jo kourassa ja Neiti kiskonut sitä iloisena. Silloin on kyllä sydän hypännyt kurkkuun. Laskimosta kun tuppaa tulemaan mukavasti verta, jos tuo katetri irtoaa..

Turvateipit ja -lenkki puhdistuksen jäljiltä laitettuna. Niiden tarkoitus on olla edes vähän suojana, jos katetri jää kiinni johonkin. Ettei veto kohdistu heti katetrin juureen.

Katetri on laitettu paikalleen nukutuksessa. Se kulkeen laskimoa pitkin lähelle sydäntä. Tuosta se lähtee ensin kohti kaulaa ja siitä sitten kohti sydäntä. Pään ollessa tietyssä asennossa, näkyy katetri iholla kohoumana. Ikään kuin siinä kohtaa olisi jänne.

Hepariinia ruiskuun.

Katetri huuhdellaan hepariinilla, jottei se mene tukkoon. Hepariini liuottaa hyytynyttä verta ja pitää sen juoksevana. Huuhtelun tarve on lapsilla yksilöllistä. Toisilla pysyy katetri auki kerran viikossa huuhtelulla, Neidillä tarvitsee huuhdella kaksi-kolme kertaa viikossa. Jostain syytä tämä toinen katetri menee helpommin tukkoon kuin Neidillä ollut ensimmäinen. Kukaan ei ole osannut selittää miksi. Onko syynä mahdollisesti se, että katetria käytetään paljon vähemmän kuin ensimmäisenä vuonna?

Hepariini ruiskutetaan katetriin.

Meille vanhemmille on opetettu tuo katetrin huuhtelu, jottei tarvitse sen takia käydä sairaalassa. Toisinaan päivystyksessä tekisikin mieli ottaa ruiskut hoitajalta, kun hän on niin epävarma tuon katetrin käsittelyssä. Kädet selvästi tärisee jännittäessä. Päivystykessä kun ei tavata katetria kuitenkaan niin usein.

Yks vee

Taikan yks vee synttärilahja vanhemmilta.

Eka kakku.

Onnea yksi vuotiaalle äidin kullalle!

Tärkeä taito

Neiti on oppinut uuden ja tärkeän taidon. Hän oppi näyttämään mihin sattuu. Tähän mennessä on pitänyt arvailla mihin sattuu ja sattuuko. Toisinaan Neiti on halunnut särkylääkkeen kysyttäessä ja siitä olemme päätelleet silloin johonkin sattuneen. Niin ja toki itkuisuudesta ja muusta käytöksestä.

Uusi taito opittiin kuin varkain. Neiti satutti sormensa, en enää edes muista missä, mutta tuolla kerralla muistin omasta lapsuudesta käytetyn taidon: puhalletaan pipiä. Puhalsin siis sormia ja sanoin: "Pipi pois!". Se selvästi auttoi unohtamaan kipua ja hahmottamaan miten näyttää paikka, johon koskee. Nyt onkin sitten pitänyt kovasti puhaltaa, jos jotain käy. Hienosti Neiti näyttää mihin pitää puhaltaa ja viittoo itsekin: "Pois!". Pipi pois.

Tärkeä taito. Helpottaa kummasti, kun ei tarvitse arpoa mihinkä koskee.

Kesäpäivä

Tänään ollaan istuttu koko päivä uudella terassilla. Grilliruokaa nautittu ja vieraiden kanssa höpötelty niitä näitä. Pikkutytötkin viihtyvät oikein hyvin terassilla. Taikan lempiharrastus on kontata äidin rakentaman sohvan sisään, koiran kanssa tietysti. Nyt onkin pohdinnassa pitäisi sohvaan jättää aukko leikkejä varten.

Terassi on jo käyttökunnossa. Hienosäätöä vielä on mukavasti jäljellä, mutta se ei käyttöä haittaa. Pöytäryhmä on tilauksessa ja toivottavasti perillä jussiksi. Sen aikaa saa tuo meidän pienemmän terassin pöytä palvella ruokailijoita.

Kuvat uudesta terassista eivät nyt ole oikein huippuotoksia, mutta kelvatkoon esittelemään minkälainen hökötys me ollaankaan menty rakentamaan. Jahka saamme terassia vielä viilattua kuntoon ja kukitettua napsaisen parempia kuvia.

Tänään on ollut oikein kiva ja rentouttava päivä. Parista viime kesästä en oikein muista mitään. Neidin sairastuminen ja Taikan keskosuus ovat haudanneet muut muistot alleet. Päällimmäisenä on mielessä vain huoli ja synkkyys noilta kesiltä. Niin ja helle. Kesällä 2010 vietimme helteen K10:n tuskastuttavan kuumassa eristyshuoneessa. Seisovassa ilmassa. Viime kesänä olen suhannut autolla kodin ja Kättärin väliä. Ilman ilmastointia. Keväällä jopa ahdistuin tulevasta kesästä. Pelkäsin mitä se tällä kertaa tuo tullessaan. Kuka sairastuu tänä vuonna ja viettää kesän sairaalassa? Onneksi tuo pelko ja ahdistus on näin kesän myötä hävinnyt ja tänä kesänä paikkaamme tilanteen ja otamme kaiken irti lämpimistä keleistä.

Takkuamista

Blogin päivitys on viime aikoina takunnut ja pahasti. Aikaa ei oikein ole ollut ja asiakin on vähissä. Lopettaminenkin on käynyt mielessä. Kuviakin postaisin niin kovin mielellään, mutta kun ei ole oikein löytynyt aikaa ja innostusta niiden käsittelemiseen. Vaikken kummia edes kuville tee. Koko koneen käyttö on ollut viime aikoina jäässä.

Kesä on pitänyt kiireisenä. Pihaprojekti edelleen vie ajan ja ajatukset. Nakutamme, sahaamme ja ruuvaamme. Illalla on niin väsy, ettei ajatus oikein kulje.

Elämämmekin on tällä hetkellä ihanan tasaista. Neidin hoidot jatkuu tasaisen varmasti. Mitään yllätyksiä ja ihmeellisyyksiä ei ole ollut. Elämme arkea ja jopa välillä unohdamme koko leukemian. Lepoa ajatuksille ja tunteille.

Vaikka lopettaminenkin on mielessä käynyt, en vielä ole siihen ajatukseen valmis. Blogi pysyy edelleen elossa, mutta päivittelen nyt hitaaseen tahtiin. Joten älkää ihmetelkö pidempiäkin taukoja. Tarvitsen nyt tuumaustaukoa, mihin suuntaan viedä blogia vai muutanko mitään. Ja keräillä rauhaksiin ajatuksia, että mitä ihmeen sanottavaa minulla tällä hetkellä on. Otan nyt itselleni rennon bloggailun asenteen. Päivitän, kun on päivitettävää. Nyt on tuntunut, että on pakko käydä jokin merkki itsestään antamassa, vaikka asiaa ei edes ole.

Linjoilla siis pysyn, mutta päivitystahti harvenee.

P.S. Jos lukijoilla on ideoita tai toiveita, mistä haluatte blogissani kuulla, otan ilolla niitä vastaan!

Vastalause

Neiti viittoo: "Telkkari".
Äiti: "Ei me nyt katota telkkaria, illalla vasta."
Neiti kääntyy ympäri, samalla kuuluu: "TRÖÖT!"

Äiti sai haisevan vastalauseen vastaukseksi. Hyh!

Tänään, jolloin kaikki on ollut ei ja pinna äidillä kireällä, aiheutti tuo vastalause tolkuttoman naurukohtauksen, molemmissa vanhemmissa.

Treffit

Eilen oli Down-lasten kokoontumisajot Kaivarissa. Kerrankin pääsimme mekin mukaan, kun tapahtuma järjestettiin ulkona ja pahin flunssakausi on jo takana päin. Sääkin suosi ja oli lämmintä, vaikka rannan tuntumassa olimmekin.

The Pilli ja The Pulla.

Oli todella kiva nähdä tuttuja pitkästä aikaa. Niin moneen ihanaan ihmiseen on tuon meidän esikoisen kautta tutustunut. Ihmiseen, joiden olemassa olosta ei varmaankaan tietäisi mitään ilman Neitiä. Hölpötettiin ja ihmeteltiin näitä meidän naperoita. Hyvälle tuntui myös se, että hyvin meni porukan jatkona myös meidän Neiti, eikä nämä rankat hoidot olekaan niin isoa rakoa jättäneet muihin saman ikäisiin Down-lapsosiin nähden. Hyvin on Neiti kirinyt tässä kevään aikana rankkojen hoitojen aiheuttamaa kuilua kiinni.







Kiitos kaikille mukana olleille. Uusia treffejä odotellessa!

Välipala

Kesän ensimmäinen ruokahetki on uudella terassilla vietetty. Hyvälle maistui välipala. Auringo lämmitti, linnut lauloi ja käkikin kukkui taustalla. Taika hämmästytti vanhemmat osaamalla imeä pillista mehua. Neiti taasen innostui niin karjalanpiirakasta, että lasitkin meni vinoon syömisen vauhdissa.

Hyvää, viittoo Neiti.

Neiti

Neiti auttaa äitiä suunnitelemaan uutta terassia.

Eilen oli lääkärikäynti kympillä. Nykyisin käymme vain kerran kuussa lääkärillä, jos ei mitään ihmeellistä tule matkan varrella. Verikokeetkin otetaan vain kerran viikossa tai joka toinen viikko, riippuen sen hetken veriarvoista. It-lääke, eli selkäydinnesteeseen laitettava Metotrexaatti, tulee kahdeksan viikoin välein. Muuten popsimme pillereita kotona. Elo tuntuu alun hullun myllyyn verrattuna varsin tavalliselta ja rauhaisalta. Ei enää sovittuja osastojaksoja tai jatkuvaa verikokeissa laukkaamista. Tämähän on jo melkein lomailua. 

Neidin näkemys. Aika hieno ja värikäs.

Tässä välissä ehtii jopa unohtamaan koko leukemian. Se ei ole koko ajan mielessä kummittelemassa ja maalamassa maisemaan mustaksi. Mutta nämä lääkäri- ja sairaalakäynnit nostavat taas mörön pään pystyyn. Muistaa, ettei Neiti vielä ole selvinnyt puhtaille papereille. Että taivalta tässä on vielä pitkä pätkä edessän ennen kuin voi todella huokaista helpotuksesta. Eilinenkin käynti muistutti, että Neiti on kuolemanvakavasti sairas. Ahdistus puristi rintaa ja pelotti.

Syksyllä vilahtanut jäännöstauti on vienyt luoton äidiltä. Sokean luoton siihen, että tauti todellakin selätetään. Toivon sitä, täydestä sydämestä. Moni asia tuntuu täysin merkityksettömältä toiveeseen nähden. Ja siihen, että saan tuon tytön vielä pitää luonamme. Pikkuisen luottoa on tullut takaisin lyppien oltua vilahduksen jälkeen puhdas, mutta samaa luottamuksen tasoa en taida enää saavuttaa. Pelko on takapuolessa. Ääneen ei uskaltaisi sanoa, että nyt menee hyvin, jottei se kolahda heti nilkkaan. Pelkkään manaavani huonoa onnea uskaltamalla sanoa asioiden olevan nyt hyvin. Vaikka tärkeää olisi osata nauttia tästä tilanteesta ja murehtia vasta sitten, kun siihen on syytä. Mutta, ehkä tämä mörkö on vain niin suuri, karvainen ja pelottava, että se koko ajan varjostaa onnea. Toisinaan vain pienen ohuen pilven riekaleen verran. Toisinaan synkän ukkospilven verran.

Taika toimi laskin vastaavana. Toistaiseksi terassin mittasuhteet ovat täsmänneet.

Lääkärikäynnillä kaikki oli kuitenkin hyvin. Lääkemäärät ovat nyt sopivat ja veriarvot ovat pitkään pysyneet tasaisesti tavoitearvoissa. Jatkamme siis Merkaptopuriinilla ja Trexanilla. Lääkärikin totesi, että Neidistä huomaa voinnin olevan hyvä. Vauhtia ja menoa vastaanotolla riitti. Tämä lääkäri näkikin viimeksi Neidin silloin, kun oli kovaa pahoinvointia sytostaateista. Hän sanoi, että ero on suuri. Kiva kuulla lääkärinkin suusta, että Neiti näyttää hyvinvoivalle ja pirteälle.

Taika

Niin ne nappulat kasvaa. Taikan yksi vee synttärit lähestyy hurjaa vauhtia. Ja vanhemmat eikun vain nuorentuvat. Kummallinen luonnonlaki.

Hyvän mielen asioita

Vinkeän äiti muisti minua haasteella:

Listaan pitäisi loihtia kymmenen hyvän mielen asiaa mitkä löytyy arjestani ja tuovat minulle hyvän mielen.

Tämä onkin hyvä haaste. Tekee toisinaan eetua meikäläisen pysähtyä miettimään niitä ilon asioita omassa arjessa. 

1. Tytöt. Nuo meidän pikku arjen sulostuttajat. Miten me ollaankin onnistuttu tekemään kaksi noin ihanaa ja suloista tyttöä?

2. Kesä, kesä ja vielä kerran kesä. Valoa, lämpöä ja ötököitä. Ihanaa.

3. Pihaprojekti. Vihdoinkin ehdimme laittamaan pihaa oman näköiseksi. Ja mitä pidemmälle pääsemme, sitä enemmän nautimme ulkona olosta ja ajatus muutosta siirtyy kauemmaksi ja kauemmaksi. Meidän koti <3

4. Tuo ukkoni. Kokonaisvaltaisuudessaan. Höperehtijä ja empaattinen. Kaiken tämän keskellä olemme onnistuneet edelleen elämään sulassa sovussa ja harvoin riitelemme. Jota jaksan hämmästellä suunnattomasti.

5. Tällä hetkellä molempien lasten vointi on hyvä. Neidilläkin on tasaisen tylsä vaihe hoidoissa. Ei suuria mullistuksia eikä
kommervenkkejä. Lääkkeet napsitaan, verikokeita otetaan, mutta muuten elämme sitä melkein normaalia arkea.

6. Äidin uusi tukka.

7. Äidin ja Neidin saman väriset kesävarpaankynnet.

8. Kirjat. Lukuputki jatkuu ja monta hyvää kirjaa on tullut ahmittua. Hetken pako todellisuudesta.

9. Se, etten ole moneen viikkoon tarttunut imuriin :) Mies hoitaa säntillisesti viikkosiivouksen. Pyytämättä.

10. Elämä on vain kivaa.

Haastetaan seuraavat:

Tiuhti
Lilli ja
Poikkeama

Uiva hämähäkki

Eräs musta ja suloinen hämähäkki kävi uimassa. Vessanpöntössä. Äiti pesi hämähäkin, laittoi narulle kuivumaan ja sai lempilelun takaisin leikkeihin Neidille.

Pari tuntia leikin hurmaa. Kunnes. Hämähäkki meni uudestaan uimaan vessanpönttöön.
Uudelleen pesu. Uudelleen kuivatus. Uudelleen leikkeihin.

Tällä kertaa hämähäkki meni pissalle. Hyviin tapoihin tietenkin kuuluu pestä kädet vessassa käynnin jälkeen. Niinpä hämähäkki sukelsi jälleen kerran vessanpönttöön.

Ja eikun hämähäkki jälleen pyykkiin. Tuossa se nyt kuivuu. Pyykkinarulla. Uskaltaako moista otusta enää Neidille antaa? Ettei se ole neljättä kertaa viikon sisään uimassa.

Lapsi ja vessanpönttö. Ei kovin toimiva yhdistelmä :)

Namnam!

Taika: "Namnam!"
Äiti: "Namnam!.... Hetkinen, sähän syöt ihan oikeasti jotain."
*kiivasta suun kaivelua*
Hämmästynyt äiti: "Täällähän on koiran raksuja!" Että namnam vaan :)

Sitä vain jäin ihmettelemään, että missä välissä. Missä välissä ne sinne suuhun ehti? Nimittäin olimme tulossa kylvystä. Taika siis kylpi koiran eväät suussa :D

Syyllinen

Tässä se on. Aikavaras. Todistettavasti syyllinen.

Tukipuut pystyssä ja eikun paneloimaan.

Jokainen liikenevä minuutti on käytetty hyväksi ja paukutettu varastoa kasaan. Mummi ja Ukki ovat olleet kovasti apuna. Toinen nikkarina ja toinen lapsenvahtina. Mutta haastetta on riittänyt. Lähinnä lasten saralta. Isovanhemmat kun ovat töissä käyviä ihmisiä, joten arkena olemme koittaneet ihan isseksemme varastoa naputtaa kasaan.

Lattian nakutusta.

Varasto on jo paneloitu.

Purimme siis vanhan, 70-luvulla rakennetun varaston ja autokatoksen. Varaston pään purimme kokonaan pois ja autokatoksesta jätimme vanhan rungon pohjille. Se kun oli vielä hyvässä kunnossa, joten hyödynsimme perustukset ja tukipuut uuden varaston rungoksi. Piha avartui todella paljon. Varasto oli turhan suuri (ja huono kuntoinen rumilus).

Kattokin alkaa jo hahmottua paikalleen.

Puuliiteri

Autokatos oli niin suuri, että päätimme jakaa varaston kahtia. Toiseen päähän teimme pienen halkovaraston, jonne saamme piiloon halkopinot. Ihka oma liiteri siis. Halkoja pinotessa mieli kulkeutui omaan mummolaan ja lapsuuteen. Muistan ison liiterin, joka tuoksui puulle ja oli ääriään myöten täynnä halkoja, klapeja, keppeja ja sytykkeitä. Liiteri oli maalattialla ja etuosassa säilytettiin sahapukkia, sahaa ja kirvestä. Ovi oli iso ja painava. Sisälle astuttiin korkean kynnyksen yli. Puita oli pikkuisen jännittävää hakea liiteristä. Enon avuksi puutöihin suorastaan hinguttiin. Eno oli mielestäni todella taitava ja rohkea, kun hän tarttui moottorisahaan ja pilkkoi puita. Sillä moottorisahasta meitä lapsia varoiteltiin ja kerrottiin kuinka vaarallinen se on ja ettei sillä saa leikkiä. Moottorisaha ääni ja tuoksu palauttaakin edelleen minut heti kesieni mummollaan. Kesiin, jolloin aina paistoi aurinko. Kesiin, jotka jatkuivat loputtoman pitkään.


Nyt varasto on pientä pintasilausta vaille valmis. Muutama peitelauta puuttuu, ne pitäisi vallan kaupasta asti hakea. Varaston puolen ovikin on tekemättä. Päässä kuhisee, kun pohdimme kummoisenko oven varastoon teemme. Se odottelee vielä hetken aikaa parempaa, sillä olemme jo käyneet terassin rakennus puuhiin. Vanhan varaston tilalle, sen vakaita perustuksia hyväksi käyttäen, teemme terassin pergolalla ja kesäkeittiön. Siitä kuvia myöhemmin.

Mutta on tässä keritty lämpimistä keleistäkin nauttia. Omenapuun kukkimista ihailemme joka päivä. Kiipesipä yksi pieni apinanpoikanenkin omenapuun oksalle nakottamaan.