torstai 1. marraskuuta 2012

Tasavertaiset lapset

Uusimmassa Meidän perhe -lehdessä oli testi, jossa pääsi testaamaan kohteleeko lapsiaan tasavertaisesti. Tuo testi jäi kaihertamaan mieltäni ja herätti paljon ajatuksia. Ei siksi, että olisin ollut jommassa kummassa ääripäässä, vaan joidenkin kysymysten kummallisuuden takia.

Yksi kysymys kuului: "Puhutko kaikille lapsillesi samalla tavalla ja äänensävyllä?". Jotta testissä olisi saanut sellaiset pisteet, että olisi päässyt kategoriaan: kohtelen lapsiani tasapuolisesti, olisi siihen pitänyt vastata kyllä. Tätä jäin suuresti ihmettelemään. Minusta on täysin luonnollista, että lapselle puhutaan ikätasoisesti. Ei teinille voi puhua kuin taaperolle ja toisin päin. Myös lapsen temperamentti vaikuttaa kuinka hänelle jokin asia on selitettävä tai miten kiellettävä. Meidän naperot ovat tästä hyvä esimerkki. Neiti on herkkä lapsi ja häntä ei voi kieltää kovasti. Hän tarvitsee pehmeää kohtelua ja paljon kehumista. Hän luovuttaa ihan liian helposti ja tarvitsee yrittämiseen paljon kannustusta. Kakkonen taas tarvitsee selkeämmät rajat. Totta kai hänkin tarvitsee kehuja ja kannustusta, mutta myös paljon tiukemmin rajat kuin Neiti. Tämä kakkonen menee ja ehtii, joten hänen kanssaan olemme oikein joutuneet kiinnittämään huomiota, että positiivista huomiota tulee paljon jottei elosta tule vain kieltämistä. Vaikka tempuilla haetaan selkeästi huomiota, on joihinkin asioihin vain puututtava tai lopputulos on melko hazardi. Ei mielestäni lapsille erilailla puhuminen ole automaattisesti jonkun jalustalle nostamista. Ei vastaus ole niin mustavalkoinen.

Toki asiassa on myös perää. Olen huomannut, että Neitiä tulee helpommin ja vuolaammin kehuttua, koska asioiden oppiminen on hänelle paljon vaikeampaa ja Neiti luovuttaa nopeasti, jos asia ei onnistu. Taika taas tekee sinnillä. Yrittää ja yrittää. Hänelle asioiden oppiminen on paljon helpompaa. Kehuminen helposti unohtuu. Koitamme tähän kiinnittää huomiota.

Myös toinen kysymys oli outo: "Esikoinen riitelee pikkusisaruksensa kanssa. Mitä ajattelet?". "Oikea" vastaus kuuluu: "Isompi ei saa riidellä pienemmän kanssa. Hänen pitää isompana osata välttää riitaa." Mielestäni melkoinen vastuu isommalle sisarukselle. Toki on varmasti myös ikäerosta kiinni, mutta minun korvaani kuulostaa omituiselle vastaukselle. Onko se edes tasavertaista kohtelua, jos riitä on automaattisesti aina isomman syy? Hänen olisi isompana kuulunut se osata välttää. Hmm.

Miksi on automaattisesti huono asia, jos vanhemmalla on erilainen suhde lapsiinsa? Minä myönnän ihan avoimesti meillä näin olevani. Lapsista ei ole toinen toista rakkaampi tai parempi. Mutta suhde minulla on heihin erilainen. Neitiä kohtaan minulla on paljon enemmän suojeluvaistoa kuin Taikaa kohtaan. Osan tekee tämä tilanne, leukemia. Olen pelännyt hänen puolestaan reilun kaksi vuotta. Onko se ihme, jos koen tarvetta suojella häntä enemmän? Osan tekee hänen kehitysvammansa. Neiti tulee aina tarvitsemaan erilailla apua elämässään kuin Taika. Yhtä tärkeitä kumpikin lapsi on. Molemmissa on omat yltiöihanat puolet ja molemmissa on omat äidin hermoa kiristelevät puolet. Yhtä rakkaita, yhtä ihania.

Tarkoittaa lasten tasavertaisuus sitä, että heitä tulee kohdella tismalleen samalla tavalla? Luonteista ja iästä viis.

7 kommenttia:

  1. Hyvä! Itse mietin ihan samoja asioita. Mun mielestä se, että lapsia kohdellan eri tavalla, ei tee heistä eriarvoisia vanhemmilleen. Meillä on vanhin kohta 14v poika, keskimmäinen 10v tyttö ja kuopus 6v poika. Hyvin eriluonteisia kaikki, eritasoista ohjaamista ja komentamista vaativia. Keskimmäiselle saa ja pitää sanoa aika kovasti, varsinkaan esikoiselle ei. Ja syy riitelyyn ei todellakaan aina ole isoimmassa. Meillä ainakin kuopus on aika kova härnääjä. Toki pienestä asti isommat on saaneet oppia että pienempiä ei tönitä tai lyödä, mutta onhan aika kamalaa jos nuoremmat saa aina ärsyttää ja lyödäkin eikä ole niitten vika? (joo olen itse esikoinen :-D) Mutta todellakin: mun mielestäkin lapsia voi ja pitääkin kohdella erilailla, kokska kaikkihan me ollaan erilaisia. Kiitos muuten ajatuksiaherättävästä blogista. - LeenaK

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen samaa mieltä kanssasi. Koska lapset ovat luonteeltaan erilaisia, on täysin luonnollista, että heidän kanssaan pitää toimia myös erilailla. Tasavertaisesti voi silti kohdella.

      Poista
  2. Luin tuon saman jutun, mutta mielestäni sen pisteytys ei mennyt niin, että isompi pistemäärä olisi parempi, vaan niin, että "paras" tulos on sijoittua ääripäiden väliin. Katsohan sitä lehteä uudestaan. Katsoisin itse, mutta sitä ei ole enää saatavilla. Oli miten oli, olet ihan oikeassa, että ei lapsia ole mitään järkeä kohdella täsmälleen samoin. Kuten sanoit ikä, temperamentti yms vaikuttaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Piti tarkistaa, että olenkos tosiaan noin puusilmä ja olen katsonut tulokset ihan väärin. Mutta kyllä minun lehdessäni sanotaan pienimmillä pistemäärillä näin: "Tasapainoilet taitavasti yksilöllisen kasvatuksen ja tasapuolisuuden välillä....." Joten pienimmillä pisteillä olisi tasavertainen lastensa kanssa. Keskimmäisessä sanotaan: ".... Tapasi toimia saattaa kuitenkin aiheuttaa jännitettä sisarusten välillä...".

      Poista
  3. No, on aika hooposti sitten kyllä. Itse en tehnyt tuota testiä, kunhan katselin kysymykset ja tulokset pintapuolisesti läpi, joten varmaan itse sitten luin/tulkitsin väärin. Varmaan omat oletukset pääsivät ylittämään luetun ymmärryksen, kun kyllähän järkikin sanoo, että esimerkiksi noissa sinun esimerkeissäsi ääripäävastaukset eivät ole ideaaleja.

    VastaaPoista
  4. Erinomainen kirjoitus minun mielestä, ja toivoisin tämän päätyvän myös vähintään lukijapalautteena sinne lehteenkin. Tuollainen artikkeli on taas omiaan aiheuttamaan turhia syyllisyydentuntoja heikommalla itsetunnolla varustetuille vanhemmille.

    VastaaPoista
  5. Minulla on kaveri, joka kohtelee lapsiaan - ja samalla kaikkia muita - todella epätasavertaisesti. Isommalle lapselle on jopa "huono" äiti, korottaa ääntä ja on tiukka. Nuoremmalle lapselle ei koskaan sano edes tiukasti missään tilanteessa, vaan kaikkea toimintaa vahvistetaan sanallisesti kehumalla. Semmoisissakin tilanteissa, missä lapsen käytös on selkeästi huonoa, ja minkä käytöksen kyseinen äiti sen isomman lapsen kohdalla tuomitsisi!

    Tuossa kyseisessä tapauksessa kyse on ylisuojelevaisuudesta, mutta yhdessäolo käy ihan mahdottomaksi, kun kyseinen äiti kieltää koko ajan muita lapsia tekemästä milloin mitäkin, ettei omalle kullannupulle käy vain mitään. Esimerkiksi uima-altaassa ei saisi roiskua juuri ollenkaan vettä, vaikka roiskuttaminen siis ei ole tahallista, eikä kyseinen kullannuppukaan siitä ole moksiskaan.

    Vielä koittaa se päivä, että toinen näistä lapsista alkaa epäillä, ettei äiti rakasta häntä yhtä paljon kuin sisarusta. Surullista.

    VastaaPoista