Myssykamppiksen saldoa

 Tässä muutama kuva tähän mennessä tulleista myssyistä.

Erään paketin mukana tuli nippu lasten dvd-elokuvia. Dvd:t toimitetaan K10 ja S10 osastoille, missä ne on kaikkien osastolla yöpyvien käytössä ja viihdykkeenä. 

 

Isot kiitokset kaikille kamppikseen osallistuneille!!!!

Äitivaras

Lapsien myötä minusta on kehkeytynyt varas. Oikein myymälävaras. Eilen kävin tuon pienemmän tyttösen kanssa täydentämässä pilttipurkkeja kaappiin. En jaksanut ottaa koria, vaan ladoin purkit matkarattaiden kuomuun. Siihen mahtui yhtä vaille hienosti kaikki. Viimeinen oli tyydyttävä laittamaan pikkuisen jalkojen väliin.

Hitaasti taiteilin kassalle, ettei lasiset purkit rämähdä lattialle. Ehjänä päästiin perille ja maksoin kiltisti ostokset. Kiitin myyjää ystävällisesti ja eikun suuntana auto.

Pientä autoon lastatessa huomasin, että siinähän se viimeinen purkki vieläkin nököttää. Toisen jalkojen välissä. Ja maksamattomana. Olin autuaasti unohtanut koko purkin olemassa olon.

Olen siis äitivaras. Liian hatarilla aivoilla varustettu, jotta muistaisin mihin kaikkiin koloihin olen ostoksia sullonut. Ja liian laiska ottamaan rattaiden kanssa koria tai toisia kärryjä.

Hui-hui-hui-huimala

Eilen oli tämän vuoden ensimmäinen Huimala-päivä kympillä hoidoissa oleville lapsille. Ja voi sitä ilon ja riemun määrää.  Neiti on ollut aina innoissaan peuhaamisesta Huimalassa. Mutta nyt, kun nuo jalat kantavat, sai pikku-likka ihan erilailla irti reissusta. Vanhempien perään ei paljoa ihmetelty, vaan määrätietoisesti mennä tepsutettiin ympäri hallia.

 Pienempikin nappula ihmetteli uusia maisemia ja jaksoi sitkeästi valvoa monta tuntia. Isompien touhua katseltiin innokkaasti ja peräänkin yritettiin. Mutta kun ei tuo konttaaminen vielä yrityksistä huolimatta onnistu. Vaan tuskinpa enää kovin kauan menee ennen kuin tuo pienempikin jo painelee menemään. Sen verran sitkeästi tuota konttausasentoa harjoitellaan.

Neiti tepsutteli tuolla reissulla varmaan yhtä paljon ellei enemmänkin kuin kotona koko viikon aikana. Pitkää käytävää oli hauska tepsutella edes takaisin. Kuvassa viitotaan samalla "Pai".

Kiitos jälleen kerran Huimalalle ja järjestäjälle antoisasta päivästä. Niin onnellisia lapsosia en ole vähään aikaan nähnyt, kun eilen illalla Huimalassa.

P.S. Myssyjä on tullut ja koitan ehtiä tässä kuvaamaan niitä ja laittamaan tänne blogiin raporttia.

Muutoksen tuulia

Aloitin tänä vuonna lukupäiväkirjan pitämisen tänne blogiini. Hyvin pian huomasin, että yhdelle sivulle kirjojen listaaminen ei oikein riitä. Oman haasteensa siihen toi sivun joustamattomuus muuhun kuin vain listaamiseen. Avasin siis oman blogin tätä tarkoitusta varten.

Uusi blogini on Kirjojen salainen puutarha. Jatkossa listaan lukemani kirjat sinne ja sanon jokusen sanankin opuksesta. Kirjojen ystävät voivat siis kurkkia jatkossa sieltä, mitä tämä mamma on lukenut ja mitä kirjasta olen ollut mieltä. Mielellään otan edelleen myös vastaan kirjavinkkejä. Suurta kriitikkoa minusta ei saa. Analysoidakaan en osaa. Mutta hyvästä kirjasta nauttia kylläkin.

Tervetuloa uuteen blogiin kaikki kirjojen ystävät.

Haastelua

Moon Mamma haastoi blogissaan ei ketään ja kaikki bloggaajat ja lukijat Hyvän mielen haasteella. Listaamaan kymmenen iloa tuottavaa asiaa.

Mikäpäs tämän osuvampi haaste näin kevätauringon paistaessa ja sulattaessa pikku hiljaa lumia katolta. Tartuin siis haasteeseen ja tässäpä seuraa kymmenen minulle iloa tuottavaa asiaa. Ovat vallan satunnaisessa järjestyksessä.




1. Jo mainittu keväinen auringon lämmittävä paiste. Räystäät tippuu vettä, pian solisee jo pienet purot. Keväässä on aina odotuksen tuntua. Valo lisääntyy ja päivä pitenee. Me like it.

2. Lasten hymyt ja herisevät naurut. Tuo vähintään yhtä paljon iloa ja energiaa päivään kuin lisääntyvä aurinko.

3. Hyvä kirja. Taidokkaasti luotuun maailmaan voi hetkeksi kadota. Kuvitella olevansa jossain ihan muualla tai vallan joku muu. Kylkeen vielä kuppi hyvää teetä tai lattea. Rentoutumishetki on valmis.

4. Villalankojen hypistely. Oikein ajan kanssa kiertää lankakauppaa, hypistellä erilaisia ihania lankoja ja päässä pyörii erilaiset ideat mitä langoista voisi tehdä.

5. Hölmöily. Ystävien, miehen tai lasten kanssa. Kun saa nauraa oikein mahansa pohjasta, kippurassa. Niin, että nauruhermoja kutittaa.

6. Illan hiljainen hetki, kun lapset ovat jo nukkumassa. Sopivaa vastapainoa päivän vilinälle ja hälinälle.

7. Juuri vaihdetut lakanat. Rapsakan siloiset ja puhtoiset.

8. Arjen pienet onnen hetket. Sellaiset, jotka eivät varoita tulostaan etukäteen. Yhtäkkiä vain huomaa olevansa onnellinen ja iloinen. Nauttivansa juuri siitä hetkestä.

9. Rauhassa nautittu hyvä ruoka. Joko hyvässä seurassa tai omassa ylhäisessä yksinäisyydessään. Puitteilla ei väliä. Se voi olla ravintolassa, sohvan nurkassa tai luonnon helmassa. Pääasia on, että ruoka on hyvää ja tunnelma on rauhaisa.

10. Ja viimeisenä, muttei vähäisempänä. Lapset. He tuottavat iloa joka päivä, monta kertaa päivässä. Rehellisyyden nimissä todettakoon: toisinaan tuottavat myös harmaita hiuksia ja silmäpusseja.

Minäkään en osaa tätä jakaa eteenpäin kenellekään tietylle. Haasteeseen tarttukoot ne, ketkä intoa siihen tuntevat.

No onkos tullu kesä nyt talven keskelle

Tunnelmointia viime kesältä

Vastasyntynyt oikeus tappaa?

Eilen törmäsin Iltalehden sivuilla uutiseen, jossa etiikan asiantuntijat ovat sitä mieltä, että vastasyntyneen saa surmata. Tästä linkitä voi kurkata uutisen. Voin kertoa, että silmät meinasi pudota päästä hämmästyksestä.

Artikkelissa sanotaan mm. "vastasyntyneet eivät ole vielä "oikeita ihmisiä" eikä heillä ole "moraalista oikeutta elämään"." Oikeasti? 2000-luvulla? Tämä oppihan on peräisin jostain 1800-luvulta, kun ajateltiin, että lapset ovat täysin tyhjiä tauluja syntyessään. Onko näiltä "etiikan asiantuntijoilta" mennyt ohi yksi vuosisata. Vuosisata, jolloin on opittu, että jo pienellä vauvalla on oma luonteensa ja temperamenttinsä. Että lapsi ei ole vain tyhjä taulu, persoonaton olio, syntyessään. Eikä tämän tietämiseen tarvita mitään ammattilaisia. Jokainen vanhempi osaisi kertoa näille ammattilaisille kuinka heidän lapsensa ovat olleet pienestä asti omanlaisiaan. Ainutlaatuisia.

Samaisten ammattilaisten mukaan "vanhemmilla pitäisi olla oikeus antaa lapsensa surmattavaksi, jos lapsi syntyy yllättäen vammaisena". Mihin tuo raja vedetään, raja milloin lapsi on vielä vastasyntynyt? Artikkelissakin esiin jälleen kerran vedettyä Downin syndroomaa ei diagnosoida pelkkien ulkoisten piirteiden perusteella. Se todetaan verikokeesta, joiden vastaukseen menee noin viikko. Entä jos lapsella todetaan kuukauden ikäisenä vakava vamma? Onko hän vielä vastasyntynyt? Eli vanhemmat hoitavat lastaan viikon/kuukauden ja sitten palauttavat sen sairaalaan tapettavaksi vamman takia. Kuka siihen pystyy? Vai pitäisikö varmuudeksi ottaa kaikki lapset tietyksi ajaksi vanhemmilta pois tarkkailuun, että voidaan varmistaa ettei vauvalla vain ole mitään vammaa?

Mihin meidän yhteiskuntamme on menossa, kun on hyväksyttävää edes julkaista tälläistä? Kaiken päättää raha. "Tällaisten lasten kasvattaminen on taakka sekä vanhemmille että yhteiskunnalle joka tukee heitä, artikkelissa sanotaan." Eli meidän kaikkien pitää olla kauniita, laihoja, älykkäitä ja mahdollisimman tehokkaita. Sijaa erilaisuudelle ei ole. Missä on vammaisten ihmisoikeus?

Toivotan nämä tutkijat tervetulleiksi meille katsomaan tuota yhteiskunnan ja vanhempiensa taakkaa. Kohtaamaan oikeita ihmisiä tunteineen. Ja kohtaamaan oikeassa elämässä tuon paljon parjatun kehitysvammaisen. Onneksi me olemme koko perhe niin hölmöjä ettemme ole tajunneet millainen taakka Neiti meille on. Eikä hänkään tajua istua surkuttelemassa kovaa kohtaloaan kun on syntynyt vammaisena. 

Mutta kyllä tälläinen uutisointi satuttaa. Uutinen, joka kyseenalaistaa Neidin oikeuden olemassa oloon.