torstai 17. helmikuuta 2011

Kuin lottovoitto

Tänään saimme huippu-uutisia lääkärinkäynnillä. Pään magneettikuvasta paljastui, että tukokset ovat hävinneet!!!! Luulin aluksi kuulleeni väärin, mutta niin vain on päässyt käymään. En olisi ikinä uskonut, että ne näin nopeasti katoavat. Lääkärikin näytti hieman yllättyneeltä. Mutta aivan huippua. En pane ollenkaan hanttiin tälläisten uutisten kohdalla.

Kaulalla vielä tukosta on, mutta sekin on pienentynyt ja ohivirtaus on hyvää. Näillä näkymin Klexanen (liuotuslääke) annostusta lasketaan kertaan päivässä. Kelpaa tämäkin, joudumme pistämään vähemmän Nappulaa.

Tuommoisen uhmaikäisen reilu kaksi vuotiaan pistäminen ei ole ihan helppoa. Vaikka piikki on ihan mitättömän pieni ja se ei juurikaan satu, pistetään joka kerta hanttiin kaksi vuotiaan koko tarmolla. Hommaan tarvitaan molemmat vanhemmat. Nyt uskallan jo pistää hieman kiemurtelevaa Nappulaakin, mutta aluksi pistäminen oli niin pelottavaa etten uskaltanut.

Tälläisia uutisia useammin! Ehdottomasti!

6 kommenttia:

  1. Ihanaa kuulla että teillä mennään monella saralla parempaan päin!
    Tästä mennään eteepäin vaikka sillä kuuluisalla apinan raivolla ja mukana hengessä ollaan! Tsemppiä ja voimia myös pistoksiin ;o)

    Aurinkoisin pakkasterveisin Äiti77

    VastaaPoista
  2. Tosi mahtavaa! :-))))
    Hyvät uutiset on kyllä siellä tarpeen. Edellisissäkin päivityksissä kivoja juttuja. Kehitys saa varmasti vauhtia, kun pääasiatkin on kondiksessa.

    -junika-

    VastaaPoista
  3. (minne se äskenen viesti katos=?!?!?)

    Piti onnitella ihan KAUHIAN paljon MIELETTÖMÄN hyvistä asioista, siitä että Pääasia on kunnossa :)

    Onnea Neitokainen!

    VastaaPoista
  4. JEIIIII!!! :)
    Ihanaa on että on hyviä uutisia :)

    t.Heidi T

    VastaaPoista
  5. Mahtava uutinen!

    Tanja

    VastaaPoista
  6. Voi miten hieno uutinen! Ihana kuulla :) Terkut <3

    T. D

    VastaaPoista