maanantai 6. helmikuuta 2012

Ilahdutetaanko pientä?

HUOMIO!

Oulan äidiltä on tullut tänään pyyntö, että viestiä ei enää jaeta eteenpäin. Hän ei arvannut, että viesti lähtee kiertämään niin nopeasti ja laajalle. Joten kortteja on tulossa jo enemmän kuin tarpeeksi. Pelkona on, että korttimäärä häiritsee jo sairaalan työskentelyäkin. 

Kiitokset kaikille, että olitte heti innokkaina auttamassa. Taitaisi olla taas myssykamppiksen aika, kun selvästi halua ilahduttaa lapsia on. Pohdiskelemme Vinkeän äidin kanssa tätä ja palaamme asiaan uudelleen.



Aikanaan, kun Neiti sairastui leukemiaan, aloitti Vinkeän äiti kampanjan, jolla kerättiin vino pino myssyjä. Alkuun oli tarkoitus kerätä myssyjä Neidille, vuoden jokaiselle päivälle yksi myssy. Mutta tuo kampanja otti niin paljon tuulta alleen, että siitä kehkeytyi vallan myssykamppis, jolla ilahdutettiin useita lapsia kympillä.


Meille oli todella tärkeää tuo kaikki muistaminen. Se, että Neidin tilanne kosketti niin monia ihmisiä, tuttuja ja tuntemattomia. Kaikki Neidille tulleet tervehdykset ovat edelleen tallella. Niitä tulee aina silloin tällöin katseltua ja ne antaa edelleen voimia.


Nyt pieni lapsonen on rankkojen hoitojen edessä. Hänen toiveenaan oli ollut saada sata korttia päiviä piristämään osastolle. Noiden hoitojen aikana tuo lapsi viettää useamman viikon samassa huoneessa eristyksissä. Lisäksi nuo hoidot eivät ole kevyitä ja olo on välillä todella huono ja surkea.


Ilahdutetaanko yhdessä tuota pientä? Pistetään paremmaksi ja ylitetään tuo sata korttia reippaasti. Tässä äidin viesti:


""DO YOU WANT TO MAKE HIM HAPPY?

Our 5 year old son Oula has had cancer from Apr 2011. Today started hopefully the final chemotherapy treatment. The gigantic treatment takes 3-6 weeks in isolation room depending on how well he'll recover from it. The days are long and boring in the hospital so he would like to recieve post cards with happy pictures on them. It would be great to get 100 cards! As... the bonus Oula is collecting stamps...

The address is:

Hyks Lastenklinikka
os. K10
Oula Muinonen
Stenbäckinkatu 11
00290 Helsinki
Finland

Feel free to share this message with your friends - every post card will cheer up in the ascetic hospital room!"

12 kommenttia:

  1. Sain tämän viestin fb:ssa ja huomenna ei varmaan tarvitse kahta kertaa houkutella 4v neitosta askartelupuuhiin :) Meiltä siis on lähdössä tällä viikolla korttia :)

    VastaaPoista
  2. Onko tietoa milloin tuo viesti on saanut alkunsa, eli onko Oula vielä sairaalassa vai mahdollisesti hoitojakso jo ohi? Näin tämän myös fb:ssä suomeksi eikä siinäkään ollut mitään päivämääriä. Saako Oula korttinsa mikäli on jo mahdollisesti kotiutettu aikapäiviä sitten? Haluaisin niin korttini menevän perille <3

    VastaaPoista
  3. myssykamppis hyvä idea,mutta kaikki eivät ole kädentaitajia x) olisiko joitain muita ideoita myös? :) johon voisi tälläinen ei niin osaava käsistään osallistua?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heippa, kamppikseen voi osallistua myös ostopipolla. Pääasia on, että muistaa ja myssy/huivi on käyttämätön.

      Poista
  4. Myssykamppikseen kelpaa kaikenmoiset pipot; tärkeintä on että ne ovat uusia/uudesta materiaalista infektioriskin vuoksi. Ostopipo on ihan yhtä upea kuin itse neulottu!!!

    me haudomme ideaa :)

    VastaaPoista
  5. hienoa, kertokaapas sitten että mitä ja mihin osoitteesen :))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Oulan äiti! Haluaisin erittäin mielelläni askarrella Oulalle ihanan kortin. Hyvä ystäväni menehtyi eilen 6.2. syöpään. Tiedän miten tärkeää sairaan muistaminen ja piristäminen on. Voisitteko tehdä esim. PosteRestante-osoitteen postiin, josta voisitte hakea Oulalle osoitetut kortit ja muut terveiset? Siis jos ette halua omaa kotiosoitetta ilmoittaa.

      Poista
    2. Niin ja haluaisin varmistaa, että onko tämä Ouluan kortti -kampanja jo kokonaan ohi eli kortteja ei voi lähettää enää minnekään? Ja onko Oulan äiti mukana myssykampanjassa?

      Poista
    3. Hei, en ole Oulan äiti. Mutta Oulan äiti on nyt toivonut, että tämä korttiasia jätettäisiin tähän.

      Hoidot, joissa Oula on nyt, ovat niin rankkoja, että perheellä ei varmastikaan ole tällä hetkellä voimavaroja organisoida itselleen ylimääräisiä projekteja. Osastolla lapsen hoitaminen on koko päiväistä työtä ja pelko miten omalle lapselle tulee käymään on suuri. Se vie kaiken energian perheeltä tällä hetkellä. Annetaanko perheelle heidän toiveestaan nyt rauha ja mahdollisuus keskittyä lapsensa hoitamiseen ja paranemiseen?

      Vinkeän äidin kanssa käynnistimme nyt uuden myssykampanjan. Osastollahan on hoidossa myös monia monia muitakin lapsia kuin vain Oula. Tuolla kampanjalla on tarkoitus ilahduttaa hoidoissa olevia lapsia. Jos halua auttaa ja ilahduttaa on suuri, kannattaa osallistua tuohon kampanjaan ja terveiset osastolle menevät taatusti.

      Poista
    4. Hei, kiitos pikaisesta vastauksestasi. Toki ymmärrän, että hoidot ovat rankkoja ja täysin voimat vieviä. Halusin tosiaan selvyyden asiaan, koska juttu on päässyt Helsingin Sanomiin, mutta myös levinnyt epäselvänä ilman faktoja facebookissa. Haluan jakaa linkin lehtijuttuun sivullani facebookissa, mutta ensin halusin selvyyden asiaan. Linkin yhteyteen voisin sitten laittaa tämän teidän kampanjan ja kehottaa ystäviäni ja tuttaviani osallistumaan myssykampanjaan. On suuri lohtu ja ilo piristää vakavasti sairaita lapsia ja nuoria oman surun keskellä.

      Poista
    5. Ajatuksena on pitää tämä kampanja ainakin toistaiseksi näin blogikampanjana. Haluamme, ettei se lähde yhtä holtittomasti leviämään kuin tämä korttiviesti ja siten kampanja olisi vielä hallittavissa. Omaan blogiin siis voit linkittää tämän myssykampanjan.

      Tässä postauksessa nyt tarkemmat ohjeet myssykamppanjasta: http://downinsyndrooma.blogspot.com/2012/02/myssykamppis-2012.html

      Poista