lauantai 30. kesäkuuta 2012

Yks vee neuvola

Käytiin Taikan kanssa tällä viikolla yks vee neuvolassa (ki 10,5kk). Hianosti oli tyttö jälleen kasvanut ja pituudessa pikkuisen taas kirinyt ikätovereita. Kokoa neitokaisella oli seuraavasti: pituus 75,5cm ja paino 10220 g.

Pikkuisen minua kyllä neuvolassa huvitti, kun lapsien pitäisi mahtua tiettyyn muottiin. Taika kun on sihtikurkku ja aika sileää saa vieläkin ruoka olla tai tulee heti yökkö. Ja siihen sitten loppuu ruokailu. Sormiruoka kyllä menee, kun saa itse laittaa suuhun ja rauhassa pala kerrallaan mutustella. En siis ole ollut yhtään huolissaan tai hoputtamassa tuon karkeamman ruuan kanssa. Varsinkin, kun stoppi tosiaan tulee ruokailussa. Parempi kait se on syödä, vaikka sitten sileämpää, kuin olla syömättä. Neuvolantäti tätä kovasti pohti ja kertoi kuinka nyt olisi tärkeää aloittaa harjoittelemaan sitä karkeampaa ruokaa. Nyökyttelin kovasti penkissä aulis hymy naamalla ja mielessä mietin ettei taida tädin omat lapset olla olleet sihtikurkkuja.


Imetysasioita pohdinkin aikaisemmin ja kovasti oli suunnitelmissa lopetus. Koitinkin silloin vähentää imetystä vain aamuihin ja iltoihin, mutta siitäkös Taika suuttui ja teki pullolakon. Jatkoimme tissilinjalla. Tarjosimme ruualla piimää juomaksi ja sitä kautta väheni jonkun verran tissittelyn tarve päivällä. Sitten ykskaks, 11 kk vanhana, Taika lopetti ihan itse tissittelyn. Samaan aikaan oli pikkuinen räkätauti jylläämässä ja tissittely oli tukkonokan takia hankalaa. Taika siirtyi juomaan mieluummin pullosta ja syrji tissiä. Toinen vain nuolaisi ja nuuhkaisi tissiä, hymyili päälle ja ilonaamalla paineli leikkimään. Noin viikon ajan taisin tarjota tissiä, muttei enää kelvannut. Vieroitus kävikin sitten loppujen lopuksi ihan itsekseen ja kivuttomasti. Nyt yks vee synttärin jälkeen on korvikkeen joukkoon jo lorautettu ihan tavan maitoa ja pikku hiljaa vaihdetaan siihen. Samalla ollaan vähennetty pullomaidon määrää päivässä.

Tässäpä tyttöjen yksi viime aikojen lempileikki. Lelukaappi tyhjäksi ja molemmat kömpii kaappiin. Ja eikun ovet kiinni perässä. Kaapista sitten kuuluu vaimennettua pölötystä ja kälätystä. Ja hauskaa on, kummallakin.

8 kommenttia:

  1. Ihanat kakaruudet :D

    Joo ja nvlantätylillä taitaa olla puurot,vellit ja muutkin kokkareet sekaisin. Taikankin korjattu ikä on kuitenkin sen 10kk ja rapiat, sekin antaa jo paljon "anteeksi" - puhumattakaan siitä että muksut ylipäätensäkin on erilaisia ominaisuuksiltaan. Tärkeintä on että syö, kyllä ne isommatkin knöölit kerkee oppia hienontaan myöhemminkin. Tarkkana taitaa täti taulukkoja ja pilttipurkinkylkiä kyttäillä. Hmph.

    Meillä Nakki oli päälle kaksvee kun aloitti knöölien syönnin, Pulla vetelee nyt jo samaa ruokaa kuin muut pikkasen pienemmäks tökittynä. Molemmat rikkoneet jonkin tapahtumahorisontin rajan. Omituisia yksilöitä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taitaa olla knöllit ja knallit sekaisin. Taika ei taatusti ole ensimmäinen eikä viimeinen sihtikurkku. Tuskinpa kovin moni vielä teini-iässä soseuttaa ruokansa :)

      Poista
  2. Meillä keskonen ei suostunut syömään kokkareita jos seassa oli sileää. Eli kaupan purkit ei käyny, eikä kastikkeet.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuulostaa tutulle. Näin on meilläkin. Pitää olla selkeästi joko tai.

      Poista
  3. Voi mitä suloisuuksia =)

    VastaaPoista
  4. Meiän melkein synttärikaima on nyt 74cm ja 8990g, pieni tirriäinen, varsinkin kun on poika. Noh, ehkä kasvaa kuten isoveljensä sitten 1-2v. Esikoinen otti tuossa välissä 15cm! :) Mä kans niiiiiin odotan, että eräs lopettaisi tissittelyn. Oli tossa jo hyvä sauma, kun oli saanut edellisenä päivänä illalla viimeeksi ja jätti yhden päivän kokonaan välistä, mutta niin vaan vonkasi sitten taas päivän tauon jälkeen takaisin. Voipi olla, että tämän kanssa mun on tehtävä se aloite. Se olisi vaan tosi helppo lopettaa juuri tollain, kun lapsi itse luopuu. Tai helppo ja helppo, helpompi :).

    Ja ihania kuvia molemmat :). Mä oon kyl niin kade tuosta limestä kaapista :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin nämä lapsoset kasvaa eri tahtia. Taika otti jonkun spurtin tässä välissä. Pituuskäyrä nousi vihdoinkin "tavoitekäyrän" tuntumaan.

      Neiti oli paljon sitkeämpi tissittelijä. Imetinkin häntä yli vuoden. Muistaakseni noin vuos ja kaksi kuukautta. Lopuksi oli enää ilta- ja aamutissittely. Sekin sitten hiipui pois, kun maito alkoi olla jo tuossa vaiheessa aika tiukassa, kun niin vähän imetin. Kukas sitä nyt tyhjää tissiä lupsuttamaan :)

      P.S. Kaappi on Ikeasta. Eikun ostoksille :)

      Poista