Enkelilapselle

Eilinen päivä muistutti jälleen, kuinka karmea tauti syöpä on. Kuinka se on armoton ja elämää kalvava. Hirviö. Sain kuulla erään pienen joutuneen antamaan taistelussa periksi. Hänen voimansa eivät enää riittäneet taisteluun.

Tuon pienen ja kauniin lapsen taivalta tuli seurattua sivusta. Tutustuimme perheeseen jo heidän alkumetreillä, sillä majailimme samassa huoneessa jonkun matkaa. Neiti ja enkelilapsi. Monet kuulumiset tuli käytävällä vaihdettua lähimpien omaisten kanssa. Ja, näin loppumetreillä, jännitettyä jaksaako pieni. Kuinka pahalle tuntui nähdä tuo lapsonen, kun hän oli selvästi kipeä. Lapsen ei vain kuuluisi joutua käymään tälläistä läpi. Se on liian julmaa.

Itku tuli, kun kuulin uutisen. Ja tulee edelleen, kun vain asiaa ajattelen. Voi, minä niin toivoin että hän olisi jaksanut taistella. Niin kuin varmasti jokaikinen, joka tilannetta sivusta seurasi. Perheen surua en pysty edes kuvittelemaan. Jos minun sisuskalujani jäytää ja sydän kääntyy nurinpäin rinnassa pelkästä ajatuksesta. Mikä on heidän tuskansa ja ikävänsä? Sanoin kuvaamaton.

Uutinen muistutti myös siitä mikä on Neidin tilanne. Uusiminen? Ilman sitäkin, syöpä on raaka ja repivä tauti. Vaikka ennuste olisi kuinka hyvä, et koskaan voi olla varma paranemisesta. Sillä syöpää ei tänäkään päivänä osata vielä parantaa joka kerta. Aina joku joutuu antamaan tuolle hirviölle periksi. Uutinen on nostanut monia omia pelkoja ja tuntoja pintaan. Osittain myötäeläminen on varmasti niin voimakasta, koska se nostaa voimakkaasti pintaan pelon, pelon oman lapsensa menettämisestä. Ja samalla kiitollisuuden, että vielä Neiti on voimissaan. Ainakin vielä hän voi leikkiä, oppia uutta, halailla, pussailla ja nauttia elämästä. Tuo kiitollisuus on pelon sekaista. Se on kiihkeää ja värittynyttä. Se ei ole puhdasta kiitosta, että asiat on hyvin. Sillä ne eivät ole. Syöpä on minunkin pienellä. Olen kiitollinen jokaisesta päivästä hänen kanssaan, mutta takana kolkuttaa koko aika pieni ääni. Ääni, joka muistuttaa menettämisen mahdollisuudesta.

Tuolle perheelle, joka on kohdannut suurimman surun elämässään, haluan toivottaa voimia ja jaksamista. Minulla ei ole viisaita sanoja tai lauseita, voin vain kertoa, että olette ajatuksissani.

Pienelle enkelille:

On allain avaruus ja tähtipolku kauas vie
On toinen maailma on hämäräinen tie
On tähtiaika uus ja taivaansini määränpää
kun pilven portaisiin vain kevyt jälki jää

Niin kovin kaukainen on pieni kylä päällä
maan
Sen tiet ja talot puut on lumipuvussaan

Joku jää katsomaan, kuka lentää noin
Itsekin hämmästyn kun lentää voin

On jäätä avaruus ja selkääni mä siivet sain
On kuu niin sininen mun lentomatkallain

Kuutamoon liukenee portaat pilvien
Liukenen itsekin ja leijailen

On aikaa avaruus ja tuhat vuotta hetkinen
On tähdet kotimaa ja nähdä saan mä sen