Kotona jälleen

Neidin katetri on onnistuneesti vaihdettu. Torstaina vielä jännitimme päästäänkö vaihtamaan, kun neutrofiilit olivat vain 470. Tuhathan oli tuo raja vaihdolle. Lääkäri määräsi yhden pistoksen Neupogenia (kasvutekijää) ja aamulla neutrofiilit olivatkin jo 9000! Pikkuisen pompsahti.

Ennen operaatiota Neidillä oli vielä yksi keikka heitettävänä. Pianokonsertti. Yleisö oli aivan villinä ja encorea pyydettiin lukuisia kertoja. Tyylilajit vaihtelivat ja musiikki oli toisinaan melko progressiivistä.

Neidillä oli huonekaverina reilun vuoden vanhempi tyttö. Perjantaina tytöillä oli varsinainen hepuli. Meidän Neiti seisoi pinnasängyssä ja nakkeli pehmoleluja. Kyytiä sai sekä sammakko että ankka. Toisinaan Pai-raukkakin lenteli minne sattuu. Toinen prinsessa metsästi lennelleet pehmikset lattialta ja nakkeli niitä takaisin Neidille. Molemmilla oli hauskaa ja nauraa kätkättivät välillä jo hysteerisinä.

Äidistä oli sydäntä lämmittävää seurata lasten leikkiä. Niin harvassa ovat meidän Neidin mahdollisuudet leikkiä toisten lasten kanssa. Olenkin ollut toisinaan jo huolestunut, että mitä tämä eristyselämä tekee sosiaalisille taidoille. Niitä kun ei toisten lasten kanssa päästä harjoittelemaan. Mutta hyvin tuo yhteisleikki sujui.

Uudessa S10 osastossa on tuo hyvä puoli. Lapset näkevät toisiaan ja heillä on jopa yhteinen leikkipaikka, tosin niin pieni ettei sinne paria lasta enempää mahdu. Mutta leikkipaikka joka tapauksessa. Viime keväänä ja kesän alussa oli eristyselämä tehnyt tehtävänsä ja Neiti pelkäsi kaikkia uusia ihmisiä. Järjestäin. Uuden osaston

myötä on Neiti päässyt näkemään muitakin ihmisiä kuin vain sairaanhoitajia ja lääkäreitä. Maailmassa on kuin onkin myös ihmisiä, jotka eivät aina ronklaa ja tutki. Muita ihmisiä ei enää jännitetä yhtä paljon.

Konsertin ja villin leikkihetken jälkeen oli Neidin vuoro mennä operaatioon. Pieni istui isossa pinnasängyssä kuin ylhäinen prinsessa ja vilkutti kaikille ohikulkijoille.

Operaatio meni hyvin ja uusi katetri on nyt paikoillaan.

Operaation jälkeen Neiti oli melkoisen kipeänä ja pökkyräinen. Itkua tihrustettiin ja rötkötettiin äidin sylissä. Huonekaverikin huomasi, että Neiti on nyt kipeänä ja silitteli kovasti Neitiä. Lapsilla on vain joku kumma yhteys toisiinsa. Neiti pötkötti ja katseli silittäjää. Silittelijä katseli empaattisena takaisin ja jatkoi silittämistään ja kertoi kuinka nukkekin oli ollut katetrin vaihdossa. Neiti ei tarvinnut sanoja, tuntui että tytöt vain ymmärsivät toisiaan, sanoitta.

Onneksi särkylääke auttoi nopsasti ja ruokakin alkoi jo maittamaan pökkyrän pikkuisen hellitettyä. Illalla Neiti oli jo lähes oma itsensä ja halusi osallistua leikkeihin.

Hyvää isäinpäivää kaikille!