Pysähdyin eilen erään Ajatuksen äärelle. Luin ilouutisen tutun erityisvauvasta, joka oli lähtenyt ryömimään. Samaan aikaan olin iloinen, kateellinen ja surullinen. Hienoa, että pieni on keksinyt liikkumisen. Erityisperheissä kun isommat ja pienemmät edistysaskeleet ovat suuri ilon aihe ja monesti hartaasti odotettu ja harjoiteltu asia. Kateus ja suru iski siksi, että tämä vauva oli keksinyt liikkumisen niin paljon aikaisemmin kuin meidän neiti aikanaan keksi. Sydänalasta kaihersi tunne, että meidän tytön kehitysvamma on paljon vaikeampi kuin tällä ripeämmin toimineella lapsella.
Tässä kohtaa tuo Ajatus iski. Miksi oletan erityislapsilla aikaisemman liikkumisen tms merkitsevän lievempää kehitysvammaa? Eikö myös lapsen tempperamentilla ja luonteella ole merkitystä? Tämähän on tavallisten lasten kohdalla ihan luonteva ajatus. Jos naapurin Heikki lähtee kävelemään serkkuaan Liisaa aikaisemmin, ei kukaan ajattele Heikin olevan viisaampi tai nerompi. Heikki on ehkä rämäpää ja tempperamentiltaan reipas. Liisa on arempi ja mietiskelee asioita aikansa ennen kuin ryhtyy toimimaan. Liisa oppii puhumaan Heikkiä aikaisemmin. Liisa on siis taitavampi kielellisesti kuin motorisesti.
Näinhän se menee myös meidän erityislasten kohdalla. Toista ei päätä huimaa, toinen on taitava käsistään ja kolmas hölpöttää ja pölpöttää ja on taitava kommunikoimaan. Miksi olen sitten jumittunut ajatukseen, että taidot kertovat kehitysvamman asteesta? En tiedä. Vastaus ei ehkä ole yksioikoinen. Mutta itse Ajatus on. Lapset on lapsia ja jokainen oma yksilönsä. Niin myös nämä meidän ihanat erityislapset.
Jatkan vastauksen etsimistä ja Ajatukseni työstämistä. Yritän saada itseni ymmärtämään lasten luonteiden erilaisuuden. Niin, että kateuden ja surun tunne jäisivät pois. Jos jonain päivänä olen niin viisas, että tiedän vastauksen Kysymykseen, kerron sen.
Juu. Kerro ihmeessä mulle kans kun löydät tuon Totuuden Lähteen.
VastaaPoistaMä tunnustan täysin tuon ajatusmaailman myös omakseni. Että kun joku tekee aiemmin, nopeammin, paremmin - se on fiksumpi, pärjää koulussa paremmin ja varmaan asuu yksin aikuisena. Järki (joka usein on jäässä) sanoo, että jos kyse on alta kolmevuotiaista pennuista, ei se pallon potkutaito enteile sitä, kuinka hyvin hää työllistyy. Mutta Tunteet (nuo aina vallalla olevat vauhkopäät) kertoo, että niinhän sen vaan on oltava.
Toisaalta, oon huomannu itsestäni (mielenkiintoisen seikan) että sen kateuden itsessään tunnistaa paremmin kun on tuttava-erkkalapsia/ystäviä. Ja siitä pääsee nopeammin yli - mutta jos kyseessä on joku etäisempi tapaus saatan pohtia ja miettiä asiaa pidempää ja todeta, että ei tästä meillä tuu mitään, kun noilla menee jo noin.
Onneksi nämä omat, ihanat naput jaksaa aina yllättää, 99.9% positiivisesti :)
Ei oo heleppoo ku ajattelee liikaa. saiskohan sitä ekstrakromosomin tuomaa kuuluisaa ''tyytyväisyyttä ja lepposuutta'' lainata jostain?
Aurinkoa päiviin!
Tässä asiassa olen ollut ilmeisesti tietämätön ja ennakkoluuloinen. Ajattelin, että erityislasten äideillä olisi siitä ihana tilanne, että he saisivat olla ulkopuolisia vertailusta. Mutta ilmeisesti se vertailu ja kateuskin on ihan meihin kaikkiin sisälletetty ominaisuus. Mua harmittaa itseäni aina, jos huomaan olevani vähän kateellinen siitä, että muiden lapset kehittyvät nopeammin kuin oma rakas poikani. En yhtään pidä sitä tunnetta järkevänä, kun jokaisen lapsen pitäisi saada kehittyä ihan omaa tahtiaan. Tunteet eivät tosin taida kysyä lupaa järjeltä :/.
VastaaPoista