Kipeä varvas

Eräänä kauniina päivänä kesken rauhaisan ikkunaostosreissun näet sen. Ruokapöydän, jollaisesta olet aina haaveillut. Sinun on pakko ostaa tuo pöytä. Ihanaa, vihdoinkin löysit sen.

Kotona lyöt varpaan pöydän jalkaan. Samalla huomaat, että pöydänjalassa on naarmu. Sinua harmittaa, pöytä ei olekaan sellainen kuin luulit. Unelma täydellisestä pöydästä sai kolhun. Varvaskin tykyttää kivusta. Aikaa kuluu ja pian et enää huomaa naarmua jalassa. Välillä se käy mielessä tai pistää silmään. Mutta suurimman osan ajasta et muista naarmua. Pöytä on jälleen se unelmiesi pöytä. Naarmu tekee siitä uniikin, vieläkin rakkaamman kuin ilman naarmua. Se muistuttaa sinua eletystä elämästä.

Varvas on kuitenkin edelleen kipeä. Siinä on komea mustelma ja se sattuu astuessa. Pitäisikö pöydänjalkaan sahata varpaan mentävä aukko? Entä jos maalaisinkin tuon naarmun? Oisiko sittekin parempi vaihtaa keskelle yksi jalka, jolloin ei voisi enää lyödä varpaita? Ei, silloin tuo pöytä ei enää olisi sama. Se ei olisi se sinulle rakas ja erikoinen pöytä. Se olisi jotain muuta. Olet hyväksynyt pöydän sellaisenaan.

Ehkä ymmärrät jo mitä haen takaa. Tarina kertoo meidän erityislapsesta. Hän ei ollut sellainen kuin haavekuvissani. Hänessä on naarmu. Tuo mustelma varpaassa kuvastaa mustelmaa minun sydämessä. Haavekuvan romuttuminen sattui, jätti jälkensä. Mutta minä aloin kasaamaan uudenlaista haavekuvaa. Todellisempaa, aidompaa. Ilman tuota naarmua tyttömme olisi joku toinen, ei meidän rakastama tyttö. Siksi tuota naarmua ei paikata, eikä halutakkaan. Emme edes juurikaan huomaa naarmua. Välillä jokin asia siitä muistuttaa, mutta pian taas unohdamme naarmun.

Mustelma on silti vielä sydämessäni. Se ei ole parantunut kokonaan. Se välillä tykyttää ja kipuilee. Muistuttaa olemassa olostaan. Kuitenkin paraneminen on pitkällä ja kipu on laimeaa, lyhytkestoista. En tarvitse enää kipulääkettä.

Pöytä on minulle rakas ja tärkeä, vaikka varpaani siihen löin ja mustelman sain. Kun tuo mustelma tykyttää, en useinkaan muista lyöneeni varpaani pöytään. Varvas on vain kipeä. Syy on alkanut unohtua. Tuo mustelma ottaa vain oman aikansa parantua. Se elää omaa elämäänsä omine kipuineen ja tuntoineen.