Huomenna kirjoitetaan taas tulevaisuutta uudelleen. Millainen se on, sitä en tiedä. Itkien istuin eilen päivystyksessä. Olo oli kestämätön. Tuijotin seinää ja kyyneleet vain valuivat. Lopputuloksena jälleen lähete Kellokoskelle.
Sain mukaan kolme rauhoittavaa, jotta selviän huomiseen asti. Söin ne kaikki heti kotiin päästyäni. En kestänyt omaa päätäni, oli pakko turruttaa se jollain.
Viime yö oli pelottava. En saanut kunnolla taaskaan nukuttua. En tiennyt onko yölliset tapahtumat totta vai unta. Luulin koirien karanneen. Kuvittelin kuulevani Nellan leikkivän. Lopulta en uskaltanut enää nukahtaa, koska en tiennyt mitä tapahtuu. Liika väsymys sekoittaa pään.
Jäänkö osastolle? En tiedä. Pelkään heidän sitä ehdottavan. Itse en haluaisi. Haluaisin, että keksisimme jonkun toisen keinon minua tukemaan. Tämän hetkinen ei vain riitä.
Sairaslomani loppuu heinäkuun lopussa. Miten ihmeessä olen silloin kunnossa? Syksy pelottaa. Jään taas yksin pyörittämään arkea miehen palatessa töihin.
Pyydän anteeksi tekstin pomppuilua ja sekavuutta. Sen mukainen on myös olo. Pää on jumissa, ajatus ei kulje. Olen pysähtynyt.
saat olla just niin sekava kuin haluat, tää on sun blogi :)
VastaaPoistaToivottavasti huomenna tulee jotain sellaista tietoa, että fiilis kantaa eteenpäin.
Luuri on auki, kun siltä tuntuu. (prkl töissä oon 8-16 mutta sen ulkopuolella, aina.)
Minusta tekstisi on ihan selkeää, vaikka olotilasi ei ehkä tunnukaan niin selkeältä. Voimia!
VastaaPoista