tiistai 29. kesäkuuta 2010

Aamunavaus

Tänään aamu alkoi kello 5.45 Hyvinkään päivystykseen spurttaamalla. Neidillä oli yön aikana iskenyt räkätauti ja herättiin siihen kun hänen hengitys vinkui aika hurjan kuuloisesti. Soitin heti päivystykseen ja hoitaja sanoi, että kuulostaa astmakohtaukselta. Ei auttanut muu kuin hypätä autoon ja neitiä näyttämään lääkärille.

Siinä matkan aikana jo alkoi hengitys selvästi helpottua. Neiti oli koko ajan myös hyväntuulinen, joten emme kauheasti pelästyneet. Mutta kyllä sydän silti ylimääräisiä lyöntejä löi.

Aikamme odotettua pääsimme lääkärille. Meitä vastassa oli nuorehko ja oikein mukava naislääkäri. Hän totesi, että mitä todennäköisimmin on alkavasta räkätaudista. Eikä välttämättä koskaan uusi. Saimme varmuudeksi avaavaa lääkettä kotiin. Lääkäri oli tosin aika kahden vailla antaako reseptiä vai eikö. Lapsilla kun voi flunssa yhteydessä näin joskus käydä eikä taustalla ole astmaa tms.

Loppu hyvin, kaikki hyvin. Mutta enpä ole pitkään aikaan aamulla tehnyt noin lentävää lähtöä. Kyllä uni karisi silmistä nopeasti kun pelästyi.

P.S. Äiti ja nappula nautti tänään mansikoista ja vadelmista, kesän ensimmäisistä. Nam!

1 kommentti:

  1. Hui kauhia mikä meno!
    Ohhoh!
    Toivottavasti menee nopiaan pois ja pysyykin poissa! Mokoma tautiainen, kehtaa iskeä noin. Pah.

    VastaaPoista