Lomailua nutipään kanssa

Tänään se tapahtui. Neidin tukka oli jo harventunut sen verran, että äiti nappasti trimmerin kouraan ja loputkin lähti. Neiti esitti äänekkään vastalauseen. Kukapa oman arvonsa tunteva tyttönen nyt tukastansa haluaa luopua! Äidinkin sydäntä kivisti ajella tukkaa, mutta muukaan ei auttanut.

Yllätyksekseni Neiti onkin hirmuisen söpö tukattomana! Pään muoto on kauniin pyöreä ja siniset silmät näyttävät isommilta. Ajattelin Neidin näyttävän sairaammalta tukan lähdettyä, mutta hän näyttääkin lapselta, jolla tukka ei vielä ole kasvanut. Mielikuvissani syöpäsairaan lapsen päästä sojottaa muutaman yksinäinen hius ja silmänaluset ovat mustat. Neiti on toistaiseksi vielä hyvinvoivan näköinen söpöliini.

Silti hatut tulevat tarpeen. Tukan lähdettyä haluan pukeutumisella ja hatuilla osoittaa Neidin olevan Neiti. Ettei tule kysymyksiä onko se tyttö vai poika. Koen sen todella tärkeäksi, että hän on selvästi edelleen tyttö!

Eilen pääsimme myös ensimmäistä kertaa kotilomille. Nallukka oli aivan innoissaan ja paahtoi huoneesta toiseen ihmettelemässä. Vanha tuttu vauhti tuli takaisin. Loma meni siis todella hyvin ja tänään pääsemme uusiksi! Maailma suureni kertaheitolla valtavaksi. Kuukauden päivät yhdessä huoneessa lusineelle vapaus tuntui varmasti ihmeelliselle. Vanhemmistakin oli kummallista, kun ei tarvinnut huoneesta toiseen mentäessä desinfioida käsiä.

Illalla tuli kova surku puseroon, kun Neiti piti jättää yksin osastolle nukkumaan. Kotiin alkaa olla jo kova ikävä. Saada Nallukka kainaloon yöksi tuhnottamaan. Nauttia siitä, että välillä on pieni käsi nenässä tai jalka korvassa.