perjantai 28. lokakuuta 2011

Pirteä päärynä

Kevyempiin aihesiin, sillä arki rullaa kaiken tämän keskellä. Siitä pitävät lapset huolen.

Pikku Pirpana on saavuttanu neljän kuukauden eletyn iän rajapyykin ja se tietää kiinteiden aloitusta keskosstartin käyneellä lapsukaisella.




Tämä nappula aloitti maistelun päärynällä. Ja ihmetys oli suuri: "Mitä tämä nyt oikein on?" Ja onko tätä nyt aivan pakko nielaista? Mutta hetken ihmettelyn jälkeen alkoi päärynä maistua ja syöminen olikin varsin hauskaa puuhaa.

Nyt on keretty jo maistelamaan myös bataattia ja luumua. Molemmat ovat menneet aivan yhtä hyvällä ruokahalulla kuin päärynäkin. 

Tällä kertaa on kiinteiden aloitus ollut paljon rennompaa kuin isosiskon kohdalla. Silloin tavasin etukäteen tarkkaan kaikki säännöt ja suunnittelin milloin annan mitäkin. Nyt mennään paljon rennommin rantein. Muutamien ruoka-aineiden kohdalla on tarvinnut kerrata milloin niitä saikaan ottaa mukaan ruokavalioon, vaan muuten mennään siten kuin hyvältä tuntuu. Jos huomenna on porkkanan oloinen päivä, silloin otamme porkkanan huomenna kuvioon. Vaan jos olo onkin enemmän kaalimainen, saatammekin kokeilla parsakaalia. 
Pääasia on, että Pirpana tykkää syömisestä!

8 kommenttia:

  1. kyllä on NIIN siskonsa näköinen murumimmi että :D IHANA! toi on paras tyo blyyyäääääh-päärynää kuva!

    VastaaPoista
  2. Söpöläinen :) Ja yhdyn Vinkeän Äidin kommenttiin, että sisarussuhteesta ei voi erehtyä!

    VastaaPoista
  3. Voi kuinka iloinen ja suloinen tapaus! :) IHanaa, että teillä tosiaan on noin suloisen kauniit tyttäret!

    VastaaPoista
  4. Kiitokset. Paljon on tosiaan nappuloissa samaa näköä. Olemme Neidin vauvakuviin verranneet pienempää tapausta.

    Poikkeama: äidinkin mielestä lapset ovat kovin kauniita! :) Kiitokset kohteliaisuudesta!!!!

    VastaaPoista
  5. Tervehdys!

    Olet voittanut Ottobren October Fun Giveawayssa lehden vuosikerran. Onnittelumme. Otathan yhteyttä ottobre@ottobre.fi, niin saamme toimitettua lahjasi pikimmiten.

    ottobredesign.blogspot.com

    VastaaPoista
  6. Vilkuttamaan tulin minäkin Ottobren blogin arvonnan tuloksista luettuani. Tässä illan mittaan olen kahlannut blogiasi läpi, paljon on tunteita, muttei yhtään ajatusta! Siis minulla päässä! :D

    VastaaPoista
  7. Ekat ruokakokeilut on kyllä niin parhaita ilmeitä :). Ei taida meillä 100 kuvaa riittää esikoisen muutamasta ekasta sosekokeilusta :D. Nyt mua vielä laiskottaa, ja nuorempi ei ole vielä saanut soseita.

    VastaaPoista