sunnuntai 15. tammikuuta 2012

Uusi vuosi, uudet tuulet


Uusi vuosi on tainnut kääntää positiivisempia tuulia tähän perheeseen. Neidin saralla jo kirjoittelinkin uusia tuulia ja monia iloisia asioita, mitä tänä vuonna on jo ilmaantunut. Pirpanankin kohdalla tuulet ovat suotuisammat. Tämä linjaus saisi nyt pysyä ja tämän perheen paha karma saisi hiipua pois.


Pikkuisen naperon iho on nykyään pehmeä kuin persikka. Käänteen tekevää taisi olla rasvapesut joka toinen tai kolmas päivä ja Ceridal. Nykyisin, kun iho on jo ehjä ja pehmeä, käy miedommatkin rasvat eivätkä aiheuta kirvelyä ja punoitusta. Ihonhoito-ohjelmaan kuuluu edelleen nuo rasvapesut ja lumiukkorasvaus. Sekä pesun jälkeen että aamuin illoin. Rasvaushetkistä on muotoutunut äidin ja pikkuisen höpöttelyhetki. Pirpana tykkää kelliä sängyllä ilman vaippaa ja ihmetellä varpaitaan. Samalla irvailemme ja Pirpana harjoittelee uusia äänteitä. Eilen keksittiin puhaltelu ja pee-kirjain. Nyt hoetaan aphhhuuuu aphhhuuuu. Välillä yritetään päristää, mutta se pärinä vain vielä puuttuu.


Uusi korvikejauhokin on nyt kuvioissa. Aloitimme varovasti, mutta nyt sitä on jo joka ruuan joukossa. Mitään oireita ei ole tullut. Ihan putkeen tosin tuo korvikkeen valinta ei mennyt. Hypo-allergenicistä ei ole kakkosen korviketta olemassa. Syötämme nyt sitä vielä toisen purkin ennen kuin vaihdamme sitten johonkin toiseen. Uskalsimme jo aloittaa soijajauhon lisäämisen soseen joukkoon proteiinin takaamiseksi. Ja hyvin on ruokakokeilut menneet.

Pirpana voi siis mainiosti ja uusia taitoja ilmaantyy tasaisen varmasti lisää. Äiti on ihan pyörällä päästään ja monesti aivan hämmentynyt tästä elosta tavislapsen kanssa.

4 kommenttia:

  1. Tosi hienolta kuulostaa! Peukut pystyssä, että trendi jatkuu - jo se on aikakin! :) Pirpana on terhakka tipu. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samaa mieltä, aika on tuulien kääntyä suotuisiksi.

      Terhakka tipu on tosiaan. Tuo normaali lihasjänteys on ihan hassu juttu :)

      Poista
  2. :) ihanaa että vuosi alkaa vaikuttaa hyvältä, paremmalta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, minustakin on varsin ihanaa :)

      Poista