Silmälääkärissä

Neidin silmälasit olivat päivityksen tarpeessa. Vuorossa oli silmälääkärillä käynti.

Reissu meni todella hyvin. Olen niin ylpeä Neidin käytöksestä. Ihmettelemään jäin miten kummassa Neiti muistaa vuoden takaisesta miten eri laitteiden kanssa tehtiin. Hän osasi ihan itse laittaa päänsä oikeaan paikkaan, kun silmiä katsottiin mikroskoopilla. Siinä pitää laittaa leuka telineelle ja nojata otsalla eräänlaista pantaa vasten. Samoin silmänpaineet ja vahvuudet saatiin katsottua tosta noin vain, Neiti katsoi juuri sinne minne piti ja antoi tutkia silmiään erilaisilla laitteilla. Äidin ei tarvinnut ollenkaan pitää kiinni tai ohjata päätä oikeaan suuntaan. Olen aivan äimänä. Minusta se on melkoisen hyvä suoritus neljä vuotiaalta.

Tuloksena oli pikkuisen vahvemmat lasit kuin viimeksi. Nyt molemmissa silmissä vahvuus on 4,5. Hajataittoa ei edelleenkään korjata laseilla. Peittohoito aloitetaan taas uudestaan. Se on ollut leukemiahoitojen takia tauolla, koska iho ei ole kestänyt teippejä. Nyt kokeillaan josko se jo kestäisi.

Lasit kävimme tilaamassa heti lääkärikäynnin jälkeen. Vaikka saimmekin klinikalta maksusitoumuksen jää maksettavaa ihan kiitettävästi. Maksusitoumukseen ei kuulu kovapinnoite linsseihin. Laseja ei oikeastaan voi edes kuvitella ilman tuota pinnoitetta. Ne olisivat kyllä naarmuilla alta aika yksikön. Sangoiksi valittiin malli, joita voi väännellä ja käännellä reippaammin niiden hajoamatta. Hintaa tulee niillekin, mutta kestävyys on varmasti parempi ja siten lasit pitkäikäisemmät.

Kuvia uusista laseista luvassa jahka saamme ne kotiin!

Aamukahvi

Lapsettumista

Ensilumi 2012

Tapahtuipa eräänä päivänä:

Ajelin rauhaksiin kohti tallia musiikkia kuunnellen. Lauloin ääneen mukana ja tunnelma oli rauhaisa. Kesken menevän kappaleen alkoikin uutiset. Jonkin hyvin piilotetun asetuksen takana on säätö, joka paukkaa Yleisradion kanavien uutiset läpi, vaikka kuuntelisi cd:tä. Tuohduin. Kehtaavatkin häiritä minun musiikin kuuntelua. Kunnes tajusin. Kuuntelin Muumi-cd:tä. Yksin. Ilman lapsia. Kaikessa hiljaisuudessa jäin YleX:n taajuudelle. Parantaakseni katu-uskottavuuttani. :)

Kerrossänkyyn?

Yöpohdinnoita. Jossain kohdin tässä olisi tarkoitus siirtää Taikakin nukkumaan lastenhuoneeseen. Toistaiseksi tuo on vielä nukkunut äidin ja isin viekussa, pinnasängyssä tosin. Äiti on siirtoa jo jonkin tovin tässä pohtinut, mutta toistaiseksi se on kaatunut kahteen asiaan.

Tämä Suwemin Liisa 2 -kerrossänky näyttäisi varsin passelilta.
Pituus on 155 cm, joten se ei veisi kauheasti tilaa. Yläsängyn turva-
laita vaikuttaa tarpeeksi korkealta. Mutta tikapuut saisivat olla
vinot, eivät suorat.

Kuinkahan helposti tässä Kalustekaupassa myy-
tävässä sängyssä on tuo liukumäki irroitettavissa.
 Päiväsaikaan se vie liikaa leikkitilaa.

Ensimmäinen mikä jarruttaa on tutti. Taika ei suostunut luopumaan tutista, kun tuossa aikaisemmin koitimme. Meni sellaiseksi itkuksi, että totesimme siirtävämme asiaa vielä eteenpäin. Jotta tyttö olisi vähän isompi ja voisi luovuttaa tutin oraville/tontuille/joulupukille tms. Tutin tärkeys nukkumiseen yllätti, sillä sitä ei kaivata päivällä ollenkaan. Mutta yöllä onkin jostain syystä todella tärkeä.

Taika ryökäle ei vieläkään suostu yöllä itse laittamaan tuttia suuhunsa ellei se ole hänen kädessään. Ei etsi tuttia, vaan aloittaa suoraan melkoisen itkuvirsivalituksen. Kovaa. Jos hän olisi Neidin kanssa samassa huoneessa, niin taitaisi vain herättää tuolla suruvalituksellaan isomman tytön. Neiti kyllä tämän ikäisenä oli jo jonkin aikaa itse etsinyt tutin ja laittanut suuhun, jos sitä yöllä kaipasi. Eikös hänen pitäisi oppia kaikki asiat hitaammin kuin tavikset? ;)

Woodinetin kerrossänky olisi jatkevat ja se toimii
myös kahtena erillisenä sänkynä.

Toinen ongelma on sänky. Lastenhuoneeseen ei mahdu toista sänkyä. Ei edes pinnasänkyä. Kerrossänky tuntuu ihan utopialta tässä vaiheessa. Kumpikaan lapsi ei vielä ole valmis yläsänkyyn. Neiti kyllä siellä varmasti jo pysyisi hyvän laidan kanssa, mutta hän ei pääse sieltä itse pois eikä itse sänkyyn. Motoriikka ei riitä, ei vielä pitkään aikaan. Toimisiko liukumäki alastuloon apuvälineenä? Pienempi on sellainen itsemurhakandidaatti korkeilla paikoilla, että alashan sieltä tultaisiin. Konstilla tai toisella. Hänen päätään ei kauheasti huimaa kiipeillä tai seisoskella ties missä.

Tälläinen kulmaratkaisu voisi olla yksi vaihtoehto. Tosin ei
juuri tämän kuvan systeemi, vaan ostaisi pienen parven ja
sen alle jatkettavan sängyn. Näin jäisi istumatilaa aikuiselle-
kin ulostulevalle osalle. Kerrossänkyä kun emme halua kovin
korkeaa, koska Neiti on sinne nostettava, eikä lakanoiden
vaihtokaan ole taatusti helppoa kovin korkealle.

Erilaisia ratkaisuja olemme miettineet, mutta mikään ei ole vielä ihan kunnolla iskenyt. Fiksuimmalta on vaikuttanut aluslaatikko sängyn alle, joka vedettäisiin yöksi ulos. Mutta sekään ei ole ihan ongelmaton. Huone kun ei tosiaan ole hirmu iso, joten laatikko pitäisi jättää toisen sängyn viereen. Ja mitenkäs sitten sängystä pääsee pois kunnolla? Laatikon kautta? Onko se sitten turvallisuusriski? Laatikosta pääsee myös turhan helposti pois, joten nukuttamisesta voi tulla melkoinen ongelma. Ehkä se olisi vähän isommalle lapselle parempi ratkaisu.


Pieni, suuri ongelma. Ja virkistävää miettiä loppujen lopuksi näin jonnin joutavaa ongelmaa verrattuna muihin meidän ongelmiin, joita tässä on viime vuosina ollut :) Hyvinhän nuo yöt ovat näinkin sujuneet. Jos tätä flunssaa ei lasketa, nukkuvat molemmat lapset jo hyvin. Taika toisinaan tuttia parkaisee, mutta jatkaa kyllä uniaan samoin tein.

Sängynaluslaatikko sänkynä?

Olemme miettineet myös huoneiden vaihtoa. Vanhemmat pienempään ja lapset isompaan makkariin. Meidän sänky kyllä sinne juuri mahtuu. Mutta vaatekaapit jäisivät sitten väärin huoneisiin. Ja kun vielä olemme juuri molemmat makkarit mieleisiksi rempanneet, ei tekisi mieli heti niitä rempata uudestaan.

Miten kummassa muut ovat ratkaisseet sänkyongelman? Onko se suunniteltava itse sänkyratkaisu ja teetätettävä se puusepällä. Sillä äidin päässä on kyllä ajatus millainen tuo sänky voisi olla, vaan passelia ei näytä valmiina olevan.

Uusi haalari

Tässä se nyt on: uusi talvihaalari. Molokidsiin siis päädyin. Aika näyttää oliko valinta oikea. Koko on ainakin (86 cm) sopivan reilu, kasvuvaraa on puvun olematta teltta. Kapea malli näyttää olevan passeli meitin hoikkikselle.

Päivystäjät

Huh huh. Taas on istuttu rupeama päivystyksessä. Tällä kertaa reissuun meni kuusi tuntia. Alan jo kovasti ikävöidä aikaa, jolloin joka nuhan takia ei tarvitse käydä Lastenklinikalla viettämässä koko päiväänsä. Jolloin flunssa olisi vain flunssa, kotona pois podettu.

Naperotkin ehtivät saada monta hermoromahdusta pienessä ulkoeristyskopissa. Nitistiin ja natistiin. Keskenään leikittiin ja sitten nahisteltiin. Tavarat lentelivät ja äidin paitaankin ehdittiin niistämään. Meno oli hulvatonta ja lopulta itkun ja kitinän sekaista marinaa.

Toki katetrin poisto on tuonut jo helpotusta flunssien sairastamiseen. Nykyisin kuume ei tarkoita automaattisesti antibioottia eikä heti ensimmäisenä tarvitse olla klinikalle ryntäämässä. Flunssa on jo reippaasti huolettomampi asia kuin vielä parisen kuukautta sitten. Mutta vielä on matkaa  siihen, että flunssa on vain flunssa tässä taloudessa.

Taisteluväsymystä on jo ilmassa. Mitä lähempänä hoidon lopetus on, sitä malttamattomampi on eikä jaksaisi enää odottaa. Haluaisi kaiken tämän jo olevan ohi. Toki matkan pituuskin taatusti vaikuttaa. Yli kaksi vuotta on pitkä aika mennä koko ajan äärirajoilla ja elää eristettyä elämää.

Miksi sitten olimme taas päivystyksessä? Flunssahan se on rantautunut meille. Jojoa valuu isommasta ja pienemmästä nenästä. Neidillä oli taasen laryngiitin oireita. Ei yhtä pahasti kuin viimeksi ja asentohoito sekä kylmä ilma on helpottanut kumeaa yskää sekä hengitystä. Mutta päätimme kuitenkin käydä näytillä, koska vastustuskyky ei ole normaali. Ettei vain pöpö ole jo matkalla keuhkoihin. Ihmettelin lääkärille kuinka meillä on heti putkeen jo toinen laryngiitti. Moista kun ei ole Neidillä ennen tätä syksyä ollut. Mutta kuulemma on ihan viruksesta kiinni, toinen iskee alemmas hengitysteihin, toinen ylemmäs.

Verikoetta taas otettiin ja perustutkimukset tehtiin. Onneksi veriarvot ovat hyvät ja serppikin oli vain 7 eli viittaa virustautiin. Säästyimme antibiootilta. Isoksi onneksi. Lääkettä Neitiin on tupattu jo ihan riittämiin. Torstaina taasen verikokeisiin ja perjantaina katsellaan onnistuuko maanantain nukutus. Silloin olisi luvassa it-sytostaatti.

Lääkäri ystävällismielisesti kurkkasi samalla Taikan korviin. Hän kun ei kuulu Lastenklinikan päivystyksen piiriin. Ei tarvinnut lähteä ajamaan seuraavaan päivystykseen. Onneksi korvat oli puhtaat. Itkuisuus johtuu muuten vain taudista. Ja voihan tuo räkäisyys aiheuttaa makuulla paineentunnetta korviin.

Nyt parannellaan koko poppoota kotikonstein.

Talvihaalari

No, mennäänkö jo?

Edessä on joka syksyinen ongelma. Minkähän talvihaalarin sitä ostaisi nappulalle. Neidin viime talvinen vielä mahtuu tämän talven. Mutta tuo Taika-rontti menee ja kasvaa ihan väärään tahtiin. Kaikki Neidiltä säästetyt ulkoiluhaalarit olisivat olleet sopivia väärään vuodenaikaan. Nytkin söpö, ruutukuvioinen talvihaalari olisi mennyt kesällä. Se kun on kokoa 74 cm ja siten jo ihan liian pieni. Seuraava malli kaapissa onkin kokoa 92 cm ja vieläpä Reiman baby-mallia eli reilu. Aivan liian iso. Se on siis ostettava uusi, vaikka vaatehuone pursuaa Neidiltä pieneksi jääneitä haalareita.

Meillä naperot on pitkälti vaatetettu kirppislöydöillä, mutta tekniset ulkovaatteet olen ostanut uutena. Onpahan vedenpitävät kalvot varmasti kunnossa eikä tule ensimmäisenä loskapäivänä ikäviä yllätyksiä. Kalvo kun ei kestä hyvänä useampaa pesukertaa ja käytetylle niitä alkaa väkisinkin kertymään. Ja jos vielä on peppu ja/tai polvet kuluneet, on kosteudenpitävyys helposti kärsinyt. Neidin jäljiltä puvut ovat hyvässä kunnossa, koska hän oli niin pitkään ulkona liikkumatta, joten käytön jälkeä ei oikeastaan ole. Mutta kun eivät ryökäleet sovi!

Ticket to Heaven

Mutta mikä haalari olisi sitten kiva? Ongelmana ei taida olla niinkään kivan löytäminen, vaan kaikista niistä kivoista valitseminen. Yksi mieleinen vaihtoehto on Ticket to Heavenin tähtikuvioinen Snowbaggie. Neidillä kävi muutaman kerran päällä T2H:n toppahaalari, joka osoittautui täysin epäsopivaksi. Metallinen vetoketju tarttui pulkkamäessä huuliin kiinni, uudestaan ja uudestaan. Kaulus oli liian pieni Neidille eikä sitä saanut kunnolla kiinni. Olen siis hieman allerginen T2H:n puvuille. Mutta tässä Snowbaggiessa näyttäisi olevan tuplavetskari, joten istuisiko se paremmin ja menisi kiinni? Kankaiden kestävyydestä olen kuullut vain pelkkää hyvää, mutta istuvuudesta huonoa muiltakin. 

Racoon

Tämä Racoonin haalari taas on ihan übersöpö sydän kuvioineen. Eikös näitä myyty ennen jollain muulla nimellä? (Cupcake?) Vai onko kahdella firmalla kovin samannäköiset mallistot? Värivaihtoehtojakin on, melkein jo liikaa. Kokemusta minulla ei näistä ole ollenkaan, joten en tiedä sitten kestävyydestä. Reilu yksivuotias kun rymyää vielä paljon polvillaan, joten kankaan on kestettävä kulutusta.

MiniaTure

Tämä MiniaTure on minulle ihan uusi merkkituttavuus. Mutta puvun yksinkertaisuus ja yksivärisyys kiehtoo minua. Hauska yksityiskohta on tuo tähtikuvioinen vetoketjun vedin. Vetoketjut näyttävät aukevan melkein lahkeensuihin asti, mikä voi osoittautua kiemurtelevan lapsen kanssa helpotukseksi. Jalan saa pujautettua nopeasti punttiin.

Polarn O. Pyret

Polarn O. Pyretin puvuilla on vankka kannattajakuntansa. Heilläkin ovat puvut mukavan yksinkertaisia ja yksivärisiä. Kokemusta heidän talvihaalareista ei ole, mutta välikausipuku Taikalla oli ja se oli varsin toimiva. Tosin silloin ei vielä liikuttu, joten kankaan kestävyyttä ei tullut testattua. Tämän plussaa näyttäisi olevan kapea malli. Tuo tyttelimme kun on ennemminkin pitkä ja hoikka kuin vauvamaisen pyöreä, joten mallina tämä voisi olla hälle sopivin. Ehkä kallistun tämän puvun kannalle?

Pitänee vielä tutkailla pukujen salaista maailmaa. Jopa käydä Taikan kanssa sovittamassa tuota Popin pukua. Se voi kaatua tuohon yhteen vetoketjuun. Kiemurteleva reilu vuotias voi olla työläs saada sujautettua pukuun sisään.

Varmaa on vain se, että uusi puku tarvitaan. Onneton kun ei pääse nykyisessä puvussa itse seisomaan, kun tilaa ei ole kunnolla liikkua. Äidin vain pitäisi osata päättää mitä ostaa :)

Molo Kids

Molo Kids

Muokattu: mukaan pääsi tämä Molokidsin Pyxis haalari. Vaikutii pätevältä ja ihastuin itseni yllättäin tähän farkkukankaaseen. Toinen silmää miellyttävä oli tuo liilan värinen puku.

Alan kallistua tähän Molon pukuun. Täytynee tilata sellainen nettikaupasta sovitukseen. Sutjakka on tuo tyttö, joten tälläinen sutjakka malli voisi toimia parhaiten. Hirmu leveässä puvussa voi olla vaikea liikkua, kun kangasta on ympärillä runsaasti.

Kalansaalis nolla!

Fish puhdas!!!!!!!!!!! Tekis mieli kirmata ja pomppia, niin keveältä tuntuu askel.

Päätöksiä, päätöksiä

Äiti täällä päässä on ihan pimahtanut heppailuun. Jälleen kerran. Tai oikeastaan, eihän se mihinkään ole kadonnut, odottanut vain sopivaa hetkeä. Pienen ikäni olen tallilla asunut, aikuisvuosina vain tullut taukoa tai käytyä vain harvakseltaan. Mutta nyt, nyt asuisin taas tallilla.

Tänä syksynä minulla kävi tuuri. Mahduin mukaan erään askellajivalmentajan tunnille (ratsastan siis issikoilla) pieneen ryhmään! Ja samaa hevosta saan sitten vielä vuokrata päälle. Minä, ikuisesti puskajusseilun nimeen vannonut, olen täysin kadonnut tavoitteellisen kenttätyöskentelyn syövereihin. Nyt minua ei saa maastoon ollenkaan :)

Nyt onkin sitten vaikeampia päätöksiä edessä. Minulle on tarjottu yhtä tuttua hevosta, josta olen pitänyt paljon. Olisi mukava ja rauhallinen, mutta ratsastaessa virkeä. Ja kun noita ipanoitakin on tuon otuksen selkään uskaltanut pistää. Samaan aikaan minulle avautui mahdollisuus ostaa puolet hevosesta, jota käyn nyt vuokraamassa. Aivot ovat raksuttaneet hullunlailla tässä parin päivän ajan. Mitä teen ja teenkö mitään.

Jonkun verran ovat ajatukset alkuinnostuksen jälkeen selkiytyneet. Jahka tästä jossain kohdin palataan tässäkin kodissa taas työelämään, voi olla oman hevosen ja ajan kanssa ongelmia. Hevostelua en aio lopettaa, mutta liikeneekö sille niin paljon aikaa, että oma hevonen on järkevä hankinta? Ei ehkä vielä näinä ruuhkavuosina, lasten ollessa näin pieniä. Tilanne olisi varmasti toinen parin-kolmen vuoden kuluttua. Siten tuo puolikas hevonen olisi tässä elämäntilanteessa parempi, vastuustakin on vain puolet. Ja tallipaikka valmiina. (Ja tarjouksen ehdot ovat melkoisen hyvät, mutten niitä näin julkisesti kerro!)

Omasta tallista haaveilusta en edes aloita :)

Vastauksia

Tänään tuli jo ensimmäisiä vastauksia lypistä. PCR on negatiivinen!!!!! Askel on kyllä tonnin painoisen kiven verran kevyempi.

Nyt vielä jännitetään mitä Fish sanoo. Mutta tämä oli jo hyvä uutinen. PCR löytää yhden solun sadastatuhannesta kun taas Fish yhden tuhannesta. Luulisi, että PCR hälyttäisi jo tässä vaiheessa, jos siellä oikein kasvaisi jotain.

Mutta ei pidä nuolaista ennen kuin tipahtaa ja varmaa se on vasta kun tulokset saadaan.

Tämä on kuitenkin erittäin hyvä alku!

P.S. Edelleen jatkuu tämä takkuamien blogin päivittämisessä. Aikaa eikä oikein asiaakaan ole ollut. Joten hiljaiselo taitaa vaan jatkua. Ehkä tuumailu ja taukoilu kaivaa inspiksen takaisin esiin.

Iltapuuhat

Ja minulla kun ei ole kuin kaksi lasta, jotka laittaa illalla nukkumaan. Toista se on Neidillä. Suurpehmoperheen emolla.

Synttäriterkut

Synttärihässäkkää

Organisoinnin maailmanmestarit ovat taas vauhdissa. Huomenna on Neidin synttäripäivä. Vieraitakin on tulossa. Tänään on tarkoitus laittaa kakkua ja muuta valmistelua huomista varten. Ainut vain, että menimme sitten vuokraamaan pakun, jotta pihaa saa siivottua. Ja illalla on äidin ratsastustunti. Koitan tässä nyt jossain kolossa hoitaa, ipanoiden pyöriessä jaloissa, myös nämä synttärihässäkät. Koskahan me opitaan ajattelemaan pikkuisen pidemmällekin asioita eikä vain toimita? :)

Suunnitteilla oli Hello Kitty -teema. Harjoituskakunkin olin jo tehnyt. Minä kun en ole mikään sokerileipuri, enkä marsipaanilla kuorrutettua kakkua koskaan tehnyt. Oikein kelvollinenhan siitä tuli, ensimmäiseksi kakuksi.

Tänään ajelimme Confettiin ostamaan loppuja aineksia virallista kakkua varten. Neiti päättikin myymälässä, että Hello Kitty -teema muuttuu Paavo Pesusieneksi. Äidin korvista savu nousee, kun relee napsuu ja käryää aivojen kovasti pohtiessa miten HK-kakku muutetaan Paavo-kakuksi. Onneksi lähikaupassa oli keltaista karkkiväriä, joten värjään vaahtokarkkimassan sitten keltaiseksi. Muotohan on paljon helpompi kuin Kittyssa. Pelkkä suorakaide. Mutta päällinen taas vaatii enemmän taiteilijan lahjoja. Lupaan kuvan valmiista kakusta, jos se vain yhtään on esittelykelpoinen :)

Innolla järkkään Neidin synttäreitä. Ei ole ollenkaan mikään itsestään selvyys, että neljää vee synttärit pääsimme viettämään. Elämme ikään kuin jatkoajalla. Elämä oli katkolla 19.07.2010. Ääni takaraivossa myös kolkuttaa, että nämä voivat olla Neidin viimeiset synttärit. Haluan niiden olevan kauniit ja mukavat juhlat.

Huomenna se on. Suuri juhlapäivä. Tytöille nätit mekot, ehkä jopa äidillekin. Herkkuja ääntä kohdin ja mukavaa juhlaseuraa. Kiva päivä tiedossa!

Liplaplyppi

Tänään se oli, the lyp-päivä. Ilmassa oli jännitystä ja kihelmöintiä. Yöllä herätimme Neidin syömään jugurtin. Lyppikin oli vasta yhdeltätoista ja tuntui kohtuuttoman pitkältä ajalta odottaa vatsa tyhjänä. Neljän pintaan yöllä tyttö istui puolipökerryksissä sängyssään ja söi kiltisti jugurtin. Lienekö edes ymmärsi syövänsä :)

Nukutus meni hyvin, mutta takaisin sain sellainen äkämystyneen tytön ettei ole kunnon tosikaan. Melkoista äkäpussiunimaitoa oli tällä kertaa käytössä. Onneksi pikku tirsat taksimatkalla helpotti olotilaa ja nyt Neiti on taas oma itsensä. Ilopilleri.

Nyt alkaa sitten jännittäminen!

P.S. Unohdin julkaista tämän eilen :)

Lääkäripäivä

Tänään oli taas kuukausittainen tsekki. Hirmuinen ahdistus puristi rintaa kun menimme lääkäriin. En osaa sanoa edes miksi, koska tiedossa ei ollut vielä mitään ratkaisevaa tähän tilanteeseen. Lyppihän otetaan vasta keskiviikkona.

Verikokeiden otto oli jo sykettä nostattavaa. Tällä kertaa otettiin myös hyytymistekijät ja niitäpä ei saa sormenpäästä. Ja suonta ei tietenkään löytynyt. Neiti kiemurteli, itki ja katsoi minua anovasti: "Äiti, pelasta minut!". Ihan kamalaa on pitää kiinni lapsesta ja yrittää rauhoittaa, vaikka toinen anelee poispääsyä. Sydänhän siinä särkyy. Näytettä ei saatu edes otettua. Molemmista taipeista koitettiin, onnistumatta. Onneksi labranhoitaja oli fiksu eikä kovin kauaa kaivellut taipeita ja suosilla antoi periksi. Sormenpäästä otettiin perusverenkuva ja siihen tyydyttiin.

Kaikeksi onneksi lääkäri oli sitä mieltä, että keskiviikkona lypin yhteydessä riittää, kun otetaan tuo näyte. Oikeastaan, sitä yritettiin nyt ottaa ihan turhaan. Olisinpa tiennyt sen etukäteen...

Lääkärikäynti oli jossain määrin vanhempien hermoja rauhoittava. Lääkäri kertoi meille, että he lähtevät siitä, että Fish-tutkimuksessa vilahtanut positiivisuus on virhe. Kuulemma tuo tutkimus on sellainen, että siinä on omat haasteensa ja nyt vilahtanut määrä niin pieni, että menee virheen piikkiin. Toki uusi lyp otetaan, koska varmistettavahan se on. Mutta on kuulemma ristiriita siinä, että Fish on positiivinen, mutta PCR ei, joka on moninkertaisesti tarkempi tutkimus. Minä niin toivon, että he ovat oikeassa. Millään muulla ei ole tällä hetkellä mitään merkitystä. Kunhan seuraava lyp on puhdas! Kyllä tuo tieto poisti pahimman tuskan, mutta kokonaan ahdistusta se ei onnistu poistamaan. Sitä vain pelkää oman lapsensa puolesta, sen varmasti jokainen vanhempi tietää ja ymmärtää.

Vihdoinkin saimme myös luvan lopettaa Klexanen piikittämisen! Huippuhyvä juttu! Neiti on kovasti kysellyt, koska piikittäminen loppuu. Olemme hänelle kertoneet, että katetrin lähdön myötä loppuu pistäminen, mutta kun hyytymislääkäri ei konsultointipyyntöihin syystä tai toisesta vastannut. Odotimme reilun kuukauden vastausta asiaan. Useita kertoja soitimme ja tiedustelimme, jahka tuo lääkäri olisi suvainnut vihdoinkin katsoa Neidin paperit. Onneksi nyt lopultakin pääsimme lopettamaan piikit.

Seuraava etappi onkin tuo keskiviikon lyp. Sitten alkaakin tulosten odottelu ja puheluiden pelkääminen.