torstai 27. kesäkuuta 2013

Osastojaksolla, yö kaksi

Tänään on nytkähtänyt asiat vähän eteenpäin. Neurologi ja lastenlääkäri ovat tutkimeet perusteellisesti Taikan ja iso pino erilaisia verikokeitakin on otettu. Vielä ei niistä olla kuultu vastauksia.

Neurologi tosiaan teki monenmoista testiä ja katsoi silmänpohjatkin josko niissä näkyisi jotain aivopaineeseen viittaavaa. Mutta mitään poikkeavaa ei ole. Taika on kehittynyt hyvin ja on toisissa taidoissa jopa taitava. Palloa potkii molemmilla jaloilla, taito mitä kaksi vuotiaalta ei vielä oleteta. Palapelejä tehtiin monenlaisia, piirrettiin, laitettiin palikoita muotolaatiikkoon, leikittiin kielen kanssa yms. Kaikki siis kunnossa.

Neurologi katsoi myös kasvukäyrät. Ja ne olivat täysin normaalit, pään kasvua myöten!!! Neuvolantäti on kyllä katsellut ihan omia käyriään. Minullekin tuo päänkäyrä näytettiin ja se meni aivan viivaa pitkin, ei ollut laskeva mihinkään suuntaan. Nyt myös neljä lääkäriä on todennut pään ihan normaalin muotoiseksi eikä mitään viitteitä poikkeavaan ole heidän mielestään nähtävästi. Otsalla oleva harjanne saa olla ja se on ihan normaalin variaatio. Ihan turhaan meidät on siis neuvolassa säikytelty. Harjanne on selkeä tosiasia päässä, mutta kummastelen neuvolantädin kommenttia, että pään kasvu on hidastunut, kun meni ihan niin kuin pitikin. Ja on johdonmukainen muun kasvun kanssa.

Nyt epäilys on, että yölliset itkut ovat kauhukohtauksia. Vielä ei olla loppukaneettia asialle saatu, koska Taika jää vielä toiseksi yöksi isin kanssa sairaalaan. Ihan ei ollut mennyt ohjeistus putkeen yön seuraamisen kanssa. Isi oli illalla kysellyt mistä he tietävät mitä huoneessa yöllä tapahtuu. Ja kertonut, että itku on usein kitinää ja natinaa eikä välttämättä heille kansliaan kuulu. Mitään toimintaohjetta ei kuitenkaan sen kummemmin tullut. Taika oli juuri niin levoton ja kitisevä kuin kotonakin on. Jopa aloitti jo aikaisemmin, heti puolilta öin. Isi oli jättänyt ovessa olevan verhon auki, jotta huoneeseen näkee. Kukaan ei kuitenkaan ole yöllä kurkkinut missä mennään, joten arvoitukseksi hoitajille on viime yö jäänyt. Nyt on ohjeena soittaa kelloa, jotta hoitajat todella tulevat katsomaan viereen Taikan menoa.

Onko monellakin kokemusta noista kauhukohtauksista? Minkälaisia ne teidän lapsilla ovat olleet? Taikahan toisina öinä herää ihan itkemäänkin ja voi itkien tulla meidän huoneeseen. Kuitenkaan ei saada ottaa syliin, vaan huitoo meitä pois ja huutaa ei. Jonkun minuutin päästä tulee kuitenkin ihan nätisti syliin. Kuulostaisi siis kauhukohtaukselta. Mutta tuollaista meno ei ole joka yö. Enemmänkin yöt menee niin, että Taika nukahtaa ysin pintaan ja nukkuu noin kahteen ihan hyvin ja rauhallisesti. Sitten on ensimmäisen kerran nitinää ja natinaa ja viereen pitää mennä. Nukahtaa takaisin ja usein miten nukkuu siitä kahdesta neljään, viiteen hyvin, jos on vieressä. Toisinaan pitää jo silloin pitää koko aika kädestä. Mutta tuon jälkeen aamuyön nukkuu enää niin, että pitää kädestä kiinni. Ja herää heti, jos sen yrittää ottaa pois, tai kääntää kylkeä, saati sitten että menisi vessaan käymään. Näin menee sitten aamuseiskaan-kasiin asti. Jolloin herää hyväntuulisena ja hymyilevänä.

Toivottavasti natisee ensi yön yhtä lahjakkaasti kuin viime yön, niin hoitajat näkevät menon. Jospa sitten huomenna pääsisivät kotiin, isi ja tytär.

10 kommenttia:

  1. No siis Pätkähän kärsi kauhukohtauksista - ja me vanhemmat siinä sivussa - muistaakseni varsin pitkäänkin tuossa puolentoista, kahden vuoden iässä. Luojan kiitos niistä on jo aikaa sen verran, että yksityiskohdat ovat armollisesti päässeet unohtumaan.

    Mutta kuvaavaa niille oli juuri se, että muksu "heräsi" nukuttuaan tunnin tai korkeintaan pari, joka yö. Ei siis ollut kunnolla hereillä, vaikka siltä näytti ja aluksi niin luultiin. Huusi aivan hirveää huutoa. Ei saanut ottaa syliin, ei rauhoittunut millään - ei myöskään herännyt kunnolla, vaikka yritettiin joskus epätoivoissamme esim. huudattaa stereoita täysillä. Näin tapahtui _joka_yö_ ja usein useamman kerran yössä. Se söi miestä ja naista aika lailla. Mutta kuten sanottu, ovat nyt jo armeliaasti mennyttä elämää.

    Tuota nitinää ja natinaa ynnä kädestäpitovaatimusta en tunnista meidän neidin kauhukohtauksista. Niiksi ne diagnosoi - näkemättä, tosin - kehityspoliklinikan psykologi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä se tosiaan syö naista ja miestä, kun joka yö herää pienen itkuun ja huutoon. Huoli toisesta ja siihen päälle alkaa painaa pikku hiljaa myös väsy ja unen puute.

      Katsotaan saammeko tänään minkäänlaista selkeyttä tai vastausta mikä Taikalla on. Lääkäri sanoi, että asia voi jäädä myös mysteeriksi.

      Poista
  2. Hyvä, että saitte varmuuden pään tilanteeseen ja, että kaikki on sen suhteen kunnossa. Inhottavaa, että teitä on peloteltu neuvolassa turhaan. Meitä on kanssa peloteltu neuvolassa kaikenlaisilla jutuilla, se on aika rasittavaa...
    Sanna

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taitavat olla toisinaan vähän turhankin varovaisia neuvolassa. Sitä haluaisi kovasti luottaa ammatti-ihmisen sanaan ja uskoa hänen tietävän mistä puhuu. Kaikeksi onneksi nyt kuitenkin puhui tällä kertaa puuta, heinää. Pelästyttää kuitenkin kerkesi.

      Poista
  3. Hei, meille on asia tuttu useamman ystävän adoptiolapsen kohdalla. Traumahan teilläkin on ollut. Kokeiltavat konsitit on aika kivoja. Leikitään piilosilla oloa. Sitä vahnhaa kunnon vauvojen käsien/verhojen/kirjojen takaa kurkistelua. Toisena piilosleikit, etenkin äidin pilossa olo ja löytyminen, iltasaduiksi turvallisia kirjoja, onkohan Martin Waddellin Owl babies käännetty suomeksi? Yksi monella hyvin toiminut konsti on, että sujautetaan kodin ja auton avaimet lapsen tyynyn alle yöksi.

    Jos noista ei apua, niin ei kyllä haittaakaan, onhan jotain kokeiltavaa.

    VastaaPoista
  4. Spede kärsi kauhukohtauksista ollessaan yli kaksi. Huusi ja huusi, ihan kaarena, usein en saanut edes hereille. Välillä lopulta heräsi, välillä rauhottui. Huuto kesti välillä kauankin. Kohtauksia tuli joka yö, mutten muista ajanjaksoa, ainakin olin jo isomahainen, kun yritin pitää poikaa sylissä ja rauhoitella ja sitten en päässyt poika sylissä ylös, kun oli nukahtanut. Aamulla ei ole tietokaan kohtauksesta.

    VastaaPoista
  5. Moi! Eksyin blogiisi eka kertaa ja luin kerralla melkein kaiken...! Kiitos siis mielenkiintoisesta blogista, ehdottomasti jään seurailemaan.

    Meillä on kokemusta toistuvista kauhukohtauksista. Niistä kärsi erityisesti esikoinen (nyt 8v). Ekat kokemukset liittyivät flunssiin tai kuten myöhemmin kuulimme, ilmeisesti flunssalääkkeisiin. Ainakin yksi lekuri totesi, että Ventoline (nesteenä) voi aiheuttaa moista. Lienee selvää, että se lääke lensi roskiin...

    Isommin kauhut vaivasivat, kun esikoinen oli noin kolme. Silloin meillä elettiin just noin kuin kuvaat - joka yö oli vaikea. Poika saattoi huutaa kaksi kolme tuntia ja tosiaan melkein joka yö. Aloin jo epäillä, että lapsiparka on päästään sekaisin tai että itse olen. Se oli yksinkertaisesti kamalaa.

    Syy tähän selvis vasta sitten kuukausia myöhemmin, kun homma oli jo onnellisesti historiaa. Poika oireili ilmeisesti ihan muutosta - olin itse kauhuöiden viikkoina viimeisilläni raskaana ja samalla muutimme uuteen kotiin. Kolmevee ei osannut moista käsitellä eikä ahdistustaan mitenkään näyttää. Vaan kummasti alkoi elämä rauhoittua, kun vauva oli jotain kuukauden. Esikoinen on edelleen luonteeltaan sellainen, että reagoi voimakkaasti muutoksiin, mutta osaa jo onneksi hiukan itse oloaan tulkita ja siitä kertoa.

    Voi siis hyvin teilläkin olla henkistä perua nuo oireilut. Mutta tosi hyvä että pääsitte tutkimuksiin ja saatte tukea - ei oo helppoa tuo.

    VastaaPoista
  6. Ja vielä jatkan (sama kuin edellä): meillä sälli saattoi yöllisten kauhujensa aikana myös puhua ihan tavallisesti ja esittää kaikenlaisia vaatimuksia - "haluu kaakaoo, haluu syliin, haluu ulos" jne joten oli tosi vaikea uskoa, ettei lapsi ollut oikeasti hereillä. Hän siis myös vastasi meille joskus, mutta oli muuten tosi sekava ja todella kiukkuinen. Jälkikäteen tuntuu kuitenkin selvältä, että kauhukohtauksia olivat.

    VastaaPoista
  7. Holaa!!!

    Reettamme on ollut pienestä saakka todella huono nukkuja. Kauhuyömme (noin kaksi vuotta) olivat kolme varttia huutoa ja vartti unta, taas alusta... Päiväunet piti jättää pois noin vuoden ikäisenä, koska illalla nukahtaminen meni yli puolen yön. Sairaalassakin R oli useampaan otteeseen, tutkittavana. Muistan aina kun me muut nukuimme univelkojamme noin 13 tunnin öitä. Hoitaja sanoi "Reetan yö meni ihan hyvin, ei herännyt kuin 7 kertaa..." Silloin(kin) kilahdin. Se ei ole hyvin kotioloissa, kun muiden pitäisi saada myös nukkua. Raivarit olivat sitä luokkaa, että kaikki valvoivat. "Tarkemmissa tutkimuksissa löytyi mahdollisuus sairastua laktoosi-intoleransiin geeniperimän kautta..." Eli vaihdoimme ruokavalion.

    Toki siihen aikaan tein itsekin töitä ihan hulluna ja elämä oli rauhattoman sekavaa uupunutta säntäilyä, joten herkkä todennäköisesti reagoi siihenkin. Äitinä olin nielurisat suorana karjuva väsynyt kuvatus... Kaukana herttaisesta ja leppoisasta, mitä niin kuin nyt olen!!! (Hah!) Tämänkin asian olen nähnyt erittäin selvästi nyt viimeisten vuosien aikana, silmäni ovat sille avautuneet!

    Teitä olen miettinyt, että nyt kun Neidin savotta on lusittu, niin kykenette selkeämmin näkemään muutkin. Eikä siihen moinen neuvolatätin diagnoosi ainakaan huojennusta tuo. Sehän on paniikkivipu heti kaakossa... Onneksi tutkitaan, jotta saatte vapauttavan arvion. Voitte löysätä huolesta.
    Minusta on jotensakin itsestään selvää, että jokainen reagoi teidän kuluneisiin vuosiin tavallaan, tämä on Taikan tapa. Eihän se ole ollut normaalisetti elettäväksi kenellekään. Kauheaa paniikkia, pelkoa, huolta, rajoituksia ja äkkilähtöjä, keneenhän se ei jälkiä jättäisi. Onneksi Taika oirehtii nyt, eikä kymmenen vuoden päästä. Onhan Taikalla myös aktiivinen ikä, päivän touhut tulevat uniin.

    Viime kesänä Reetalla meinasi ne paniikit sekoittaa jälleen öitä. Iltaisin otin/otan ja sivelin päästä varpaisiin (healing touch) ja poistin "törkyä". Reetta on itse sanonut, että nukkuu nyt paremmin kuin koskaan. Itse kävin moiseen kurssin, mutta onnistuu se kotonakin ja ilman kirjoja. Lapsi makaa vaikka selällään, voit tehdä sivelyn koskettamalla lempeästi tai muutaman sentin päästä. Vedät "törkyä" pois päästä varpaisiin ja ravistelet sormesi kehon ulkopuolella. Taas alusta, alusta ja alusta. Et voi tehdä sitä väärin, kaikki on parempi kuin ei mitään. Tätähän teemme vaistonvaraisestikin, mutta otappa ihan keksittyen. Lataudu itsekin ja ole siinä täysillä mukana. Samoin Reetalle on auttanut "sadut turvapaikasta", eli keksi mielikuvitusmatka, jonka Taika ymmärtää. Puhu se hitaasti, rauhallisella äänellä... Meillä se on ranta, kukkivat puut, tuoksut, kaislikon kahina, aaltojen liplatus, sininen taivas, oma turvallinen kivi, värikkäät perhoset ja kaiken "hengittäminen" syvään ja nauttien...
    Kokeile, eihän tiedä vaikka jokin rauhoittaisi, antaisi sen turvallisuuden tunteen ja unen. Reetalle kokeiltiin nukahtamislääkkeitäkin ja niillä neiti vasta panikoikin. Eli jos jokin asia korjautuu ilman mömmöjä, niin hyvä juttu.
    Jakselkaa ja nauttikaa kesästä!

    Moisen päästeli Tiina, aamuvirkku ;-)

    VastaaPoista
  8. Joskus jostakin luin että toistuvat yölliset kauhukohtaukset on saatu loppumaan sillä että lasta havahdutetaan unesta pari tuntia nukahtamisen jälkeen. Ei siis herätetä.

    VastaaPoista