tiistai 25. kesäkuuta 2013

Taikan pää + Neidin korvat

Tänään oli vuorossa vietä päiväsi Lastenklinikkalla -päivä. Neiti on nyt koko kuukauden ollut räkäinen. Välissä näytti, että on jo menossa ohi, mutta nyt taas ollut selvästi tukkoisempi. Kun samaan syssyyn Taikan itkuisuus nukkuessa on huolestuttanut ja pelko herännyt, että liittyy pään tilanteeseen, näytettiin Taikaakin lääkärille samalla reissulla. Ja saimme jopa luvan tulla kaikki Klinikalle eikä tarvinnut eri sairaaloiden väliä ajella.

Neidillä oli toisessa korvassa selkeä korvatulehdus, joten räkäisyys selittyi helpolla. Luvassa on Amorion kuuri. Eiköhän sillä nyt saada helpotusta kohta koko kuukauden kestäneeseen nuhaisuuteen.

Taikan kohdalla mietittiin sitten vähän enempi. Yöt ovat olleet nyt kuukauden päivät todella levottomia ja Taika herää monta kertaa yössä itkemään. Aamuyöstä ei nuku kuin toisen vanhemman kanssa, kädestä koko aika kiinni pitäen. Ja silloinkin todella kevyesti, koska käden pois ottaminen saa aikaan uuden itkun ja heräämisen. Ja sama juttu päikkäreillä. Lähes järjestäin herää päikkäreiltä itkemään. Olemme pohtineet vaikka mitä syitä tuohon itkuun. Liittyykö nyt alkaneeseen pelkäämiseen, sillä kaiken maailman ötökät, kovat äänet yms pelottaa Taikaa tällä hetkellä. Koska kuitenkin nyt päässä oleva harjanne on herättänyt kysymyksiä ja tätä on jatkunut niin pitkään joka ikinen yö, päätettiin näyttää Taikaa lääkärille.

Lääkäri ensin tutki Taikan ja totesi otsalla olevan selvän harjanteen, mutta pään muoto on kaunis ja säännöllinen. Hän teki myös neurologisia testejä, mutta niissä ei mitään mainittavaa. Paikalle pyydettiin lasten neurologi ottamaan kantaa ja kertomaan kuinka toimitaan asian kanssa. Päädyimme lopputulemaan, että Taikalle järjestetään Hyvinkään sairaalaan osastopaikka yhdeksi yöksi, jotta lääkärit/sairaanhoitajat näkevät millaisia yöt ovat ja sitten sen perusteella edetään. Akuuttia tarvetta pään kuvaukselle ei ole. Huolestunut neurologi ei siitä ollut säännöllisen muodon ja neurologisten testien takia. Katsotaan onko se edessä joskus myöhemmin, jotta saadaan varmuus pään tilanteesta. Neurologi tuumasi, että yksi syy tuohon itkuisuuten voi olla tähän ikäkauteen liittyvä voimakas hermoston kehittyminen ja sitä kautta mielikuvituksen yms lisääntyminen. Ei kuulemma ole Taika ainut, jolla tutkitaan jotain elimellistä vaivaa levottoman nukkumisen takia, mutta syynä on vain kehittykseen liittyvä asia.

Asia on siis nytkähtänyt eteenpäin ja olemme varmasti taas vähän viisaampia jonkun ajan kuluttua. Mutta hyvää on, että mitään akuuttitoimenpidettä ei tarvittu. Vaikka sitten olisikin luutunut saumat liian aikaisin, mitään paniikkia sen osalta ei ole. Ja jospa saataisiin osastojaksolta jotain apua levottomiin öihin, alkaa painaa vanhempien silmiä tuo valvominen.

3 kommenttia:

  1. Hyvä että on tutkittu ja sen myötä seurannassa. Ymmärrän kyllä, että mieluiten jättäisitte sairaaloissa ja lääkäreillä käynnit pois päiväjärjestyksestänne.
    Mielikuvitus teettää tepposia, toivotaan että sillä selittyisi Taikan yöhäiriöt.
    Rentouttavaa ja paluttavaa kesää koko teidän poppoolle!

    VastaaPoista
  2. Komppaan edellistä: hienoa, että saitte "viisaampien" kommentit ja asiat sitä kautta etenemään antibiootein ja osastoyöpymisineen. Toivottavasti Taikan kohdalla kyse on juuri vain liiasta fiksuuntumisesta. :)

    VastaaPoista
  3. tsemppiä!

    Meidän nuorimmaisen päästä kysyin neuvolassa, terkkari ei osannut sanoa mitään, mutta myönsi kyllä harjanteen löytyvän ja käski lääkärin käymään, vaikkei ollut muuten lääkärinvla käynti. Lääkärin mukaan ok. Lapsilla on eri muotoisia päitä ja pää kasvaa normaalisti ja kehitys normaali, mutta seurataan.

    Voi kunpa teillä(kään) ei olisi taikalla mitään neurologista ongelmaa noissa yöjutuissa tai häitiötä päänkasvussa.

    VastaaPoista