Olen niin kovin pieni

 Minä yritän kovasti kasvaa, äiti!

Isin isojen käsien alla on turvallista nukkua.

Viime päivinä voinnissa on tapahtunut muutosta parempaan suuntaan. Apneoita ei ole enää ollut kolmeen päivään ollenkaan. Ilman viiksiäkin on harjoiteltu olemaan. Lisähappea ei ole tarvittu pitkään aikaan, vaan viiksissä on puhaltanut pelkkä huoneilma. Muistuttamassa hengittämään. Tänään viiksiä on tarvittu lyhyesti kahdella syötöllä. Pirpanalla kun on vieläkin vaikeuksia pullosta syödessä rytmittää imemistä ja hengittämistä. Pullosta tulee liian lujaa ja sitten alkaa yskiminen. Tulee tukehtumisen tunne ja kurkku vedetään lukkoon. Eihän Pirpanan kuuluisi vielä olla maailmassa itse syömässä.

Imeminen tissillä sen sijaan onnistuu hyvin. Kai se luonto tikanpojan puuhun ajaa. Silloin muistetaan rytmittää ja hengittää. Saturaatiot pysyvät hienosti ylhäällä. Mutta, kun Pirpana on vielä niin pieni, ei hän jaksa rinnalta syödä vielä niin paljon, että sillä kasvettaisiin. Tarvitaan vielä pullo- ja letkuruokintaa. Mutta aika ja jokainen kasvettu gramma on meidän puolellamme. Vielä koittaa sekin päivä, että rinnalta jaksetaan syödä kaikki, ihan itse. 

Vielä varmasti tulee takapakkia viiksien kanssa. Näin meitä on varoiteltu. Pirpana saattaa väsyä hengittämiseen ilman apua ja tarvitsee taukoa, pientä puhuria nenään hengitystä helpottamaan. 

Perjantaina lääkäri väläytti jo kotilomaakin. Jos vointi jatkaa kohenemista ja saturaatiot pysyvät hienosti ylhäällä, saatamme päästä jo ensi viikon lopulla kotilomille. Aika hurjan jännittävä ajatus! Pelottava ja ihana samaan aikaan. Saisimme pienen kirppumme kotiin mukaan! Nyt on joka raaja ja uloke ristissä, että vointi jatkaa samaa tahtia kohenemista. Kaikki hyvät ajatukset vastaan otetaan enemmän kuin mielellään pienellemme!