Elossa ollaan, koko poppoo!

Arki rullaa omalla tasaisella painollaan. Äiti on hippaisen väsynyt, niin kuin varmasti jokainen pikkuisen vauvan äiti on. Ajatus pätkii, lauseet katkeaa ennen kuin kunnolla alkaakaan ja sanatkin unohtuu. Onneksi minua ei ole kuuntelemassa kuin lapset ja mieheni. Blogin päivityskin takkuaa. Kun ei se ajatus juokse, sormet ei taivu ja kädetkään ei oikein ole vapaana. Mutta ei, en valita (kuin ehkä pikkuisen tätä väsymystä, narinarivalivali). Arkemme on sitä ihan tuikitavallista lapsiperheenarkea. Niin kaivattua. Niin ihanan tavallista! Jos isoin murheeni on liian lyhyet yöunet ja Pirpanan koliikki, niin silloin ihan oikeasti on asiat hyvin. Niin kuin nyt on. Asiat ovat kummasti menneet uusiin mittasuhteisiin tässä menneinä vuosina.

 

Kuten vikkelimmät varmasti jo kerkesivät huomaamaan, Pirpanalla on masuvaivoja ja koliikkia. Sanayhdistelmä "keskosen vatsa" on tullut meilläkin tutuksi. Lisärauta tekee myös omat tepposensa masulle. Iltaisin on ollut aika säntillisesti iltaitku 21-23 välillä. Johon ei oikein auta mikään. Luin tutkimuksen, jossa äidin maidottoman imetysdieetin ja maitohappobakteerien on todettu tuovan helpotusta koliikkivaivoihin, vähentäen itkun määrää vuorokaudessa. Tätä on nyt kokeiltu noin viikon verran ja apua on ollut. Tyttö on vähemmän itkuinen. Nyt on taidettu jo neljänä iltana nukahtaa aika tarkalleen kymppiuutisten jälkeen. Ja vähemmällä itkulla. Toivottavasti sama suuntaus jatkuu.

Jossain kolossa ehdin jopa ompelemaan taas vaippoja, pitkästä pitkästä aikaa. Tosin, jos rehellisiä ollaan, olen leikannut ja osittain ommellut vaipat jo vuosi sitten kesällä.... Isompi kestopeppu on taas kestopeppu. Meillä kestoilu jäi unholaan Neidin sairastuessa. Sitä ennen se oli tosin jo vähentynyt uuden vesipihin pesukoneen myötä, jolloin vaippojen puhtaaksi saamisesta tuli astetta korkeampaa tiedettä. Nyt kun sytostaattien määrät ovat laskeneet, olen taas uskaltautunut kestoilemaan. Sytostaatithan erittyvät pissan mukana ja ovat melkoisen tuhoisia iholle. En ole uskaltanut ottaa riskiä, jos sitä ei saa kunnolla pestyä pois vaipoista. Edelleenkin on tiukempien kuurien aikana kertavaipat käytössä. Pikkuisestakin tulee vielä kestopeppu. Neidillä käytimme pienenä nauhavaippoja, mutta jostain syystä ne eivät oikein tunnu toimivan tällä uudella tulokkaalla. Kangasnippu on jo kaivettu kaapista ja odottavat vaipaksi pääsyä (ja äiti odottaa sitä kuuluisaa aikaa, jolloin ehtisi asiaan paneutua.)

Pikku Maisa fanimmekin on taas ottanut askeleen piristymisen tiellä. Hersyvä nauru on palannut takaisin kuvioihin. Samoin hepulointi ja väsyneenä kikatus. Johan ne kerkesivätkin olla vuoden verran kadoksissa hoitojen kaivertamassa väsymyksen kurimuksessa. Ensimmäiset askeleetkin on jo otettu ja motoriikassa muutenkin menty niin huisia vauhtia eteenpäin, että äitiä huimaa. Fyssarimme vitsailikin, kun Neiti on hänen kesäloman aikana suorastaan harpannut, että taitaa olla parempi lopettaa fysioterapia, kun Neiti näin paljon oppii tauolla. Hän oli todella iloisesti yllättynyt Neidin kehityksestä. Ja arvatkaapas kuinka pulleita olivat vanhemmat ylpeydestä ja onnesta. Niin raskas talvi oli sekä vanhemmille ja Neidille kaikkine taantumisineen ja tukoksineen.

Kuten kuvista näkyy, on nuo lääkärin tutkimukset tulleet tutuiksi. Lääkäri-Maisa tarvitsee tietenkin stetoskoopit.

Pikkuisen Pirpanan kehitystä on ollut todella ällistyttävä katsoa. Kuvassa napero on korjattua ikää noin kolme viikkoa. Ensimmäiset hymytkin on jo väläytetty. (Himputin mahavaivat vain kiusaavat niin, että hetkiä, jolloin pienellä on hyvä olla, on kovin vähän päivässä. Jolloin luonnollisesti niitä hymyjäkin on kovin vähän päivässä.) Ehkä tavislasten äideistä tässä ei ole mitään ihmeellistä, mutta erkkalapsen äidille tämä kaikki on uutta ja ihmeellistä. Lapsi oppii ilman, että sitä jumpataan! Lapsi oppii ilman, että minun tarvitsee miettiä miten pilkkoisin tämän pienempiin paloihin oppimisen helpottamiseksi! Asiat vain tapahtuvat, omalla painolla ja aivan hirmuista vauhtia. Täytyy sanoa, että keskosstartista ja koliikista huolimatta, on tämä elämä tavisvauvan kanssa kyllä helppoa ja huoletonta. (Okei, huolia on, vaan ne on niin kovin pieniä verrattuna siihen, että Neidin alkustartissa tutkittiin ja hutkittiin onko toisella näkövamma vai aivovamma ja koska on luvassa sydämen katetrointi.)

Lopuksi vielä kuva sadetakista, jonka näpersin loppuun päivänä menneenä. Tämäkin projekti on lojunut laatikon pohjalla odottamassa aikaa parempaa. Mutta tässä se nyt on, valmiina.