maanantai 17. lokakuuta 2011

Jännitysnäytelmä jatkuu

"Jäännöstaudin mahdollisuutta ei voi täysin varmuudella poissulkea. Näytteessä on pieni määrä (0,04%) hieman korkeamman CD10-ilmentymän omaavia CD34+CD19+ soluja, mutta saattavat edustaa myös hajasirontaa normaaleista varhaisista B-soluista eikä jäännöstautia.

B-soluregeneraation käynnistyttyä potilaalla ei ole optimaalista virtaussytometristä seurantamarkkeria (ts. mahdollinen jäännöstauti ei välttämättä ole erotettavissa varhaisten B-solujen joukosta), joten hoitovaste jää arvioitavaksi sytomolekyyligeneettisten tutkimusten perusteella."

Että sellaista. Jotain löytyi lypistä, mutta mitä. Nyt odotetaan PCR:n tulosta. Siitä nyt pitäisi sitten lopultakin selvitä missä mennään ja onko jäännöstautia tai uusimista. Jos oikein hyvä tuuri käy (hahhah, ai meille....) niin saamme tietää jo huomenna, mutta todennäköisesti menee keskiviikkoon-torstaihin.

Rehellisesti. Mä alan olla todella loppu tähän ikuiseen aallokkoon ja kakan niskaan satamiseen. Mulla ei enää vain ole voimia tähän. Milloin saa luovuttaa? Mitä sitten kun ei vain jaksa? Ja ennen kaikkea. Miksi hel****tissä koko ajan pitää meidän perheen olla maalitauluna? Olemme saaneet jo enemmän kuin tarpeeksi.

5 kommenttia:

  1. Tämä on näitä elämän käsittämättömyyksiä. Tuntuu tosi kurjalta teidän puolesta...:(

    VastaaPoista
  2. Toivotaan ettei sit kuitenkaan olis mitään. Mielestäni teille voisi jo suoda vähän armoa tuohon touhuun (kuulitteko enkelit ja muut!!??)

    VastaaPoista
  3. :'/ Oon kyllä niin pahoillani ja niitä voimia antaisin jos vain mitenkään voisin. (Halaus, lämmin, pitkä halaus...)

    Täällä edelleen kumminkin parempia uutisia teille toivoen,

    poikkeama

    VastaaPoista
  4. Toivotaan ettei ole uusiutuminen kyseessä. Kyllä elämä koettelee ja todellakin ansaitsette jo muutakin kuin lisää huolia. Voimia ja halauksia.

    T.Muumimamma

    VastaaPoista
  5. Voi kurjuus! Mutta toivotaan että ne on niitä varhaisia soluja eikä uusimista/jäännöstä.

    Rohkaisun sanaa tämän kaiken keskellä yritin löytää, mutta sanattomaksi vetää. En voi muuta sanoa kuin että VOIMIA JA ENKELEITÄ koko perheelle!

    T.Äiti77

    VastaaPoista