Suuri taiteilija

Tänään, aivan puun takaa, innostui meidän Neiti piirtämisestä. Tähän päivään asti se on ollut tylsää. Jokunen viiva on paperiin sudittu ja sitten on hinku ollut jo muualle kaahottamaan. Kivointa on ollut sotkea äidin tai isin paperit, ei omaa sallittua paperia. Mutta nyt, suuri taiteilija astui esiin varjosta ja tarttui värikyniin. Uusi Picasso on syntynyt!

Ja kun tuo taiteilija oli astunut ulos kuorestaan, iski uusi inspiraatio uudestaan illemmalla. Nyt sisällä kupliva taiteellinen hyöky purettiin ulos pehmeiden vahaliitujen kera. Vauhti oli niin hurjaa, etteivät kaikki liidut pysyneet kädessä ja taideteos jatkui myös seinällä.

Kuvassa viitotaan vihreä, vihreä tussi kädessä.

Tästä suuresta luovuuden hetkestä haluttiin ilmeisesti kokonaisvaltainen aistimus ja niin joutui punainen liitu suun syöveriin. Ennen kuin äiti tai isi kerkesi hätiin, oli tuosta liidusta rouskaistu pala. Onneksi tuo liitu oli tavanomaista pehmeämpää, joten se syötiin liukkaasti eikä tukehtumisvaaraa ollut. Mutta huulet olivat kuin huulipunalla maalatut ja hampaatkin loistivat iloisen punaisina. Meidän viittomaopettaja tuumasikin sivusta katsojana, että nyt Neiti kyllä muistuttaa jo Uuno Turhapuroa.

Vaiherikas päivä Neidillä. Picassosta Uunoksi yhdessä päivässä.

Myssykamppis 2012

On aika startata uusi myssykamppanja ilahduttamaan Kympin lapsia. Lastenklinikan K10 ja S10 osastoilla hoidetaan syöpää sairastavia lapsia. Hoidot ovat rankkoja ja pitkäkestoisia, syövästä riippuen jopa vuosia. Lapset viettävät paljon aikaa sairaalassa eristyshuoneissa. Kotonakin eristyselämä jatkuu eikä infektioriskin takia lapset pääse julkisille paikoille. Elinympäristö on siis kovin rajoittunut lapsen sairastaessa syöpää.

Alun alkaen ajatus lähti, kun oma lapseni sairastui leukemiaan. Surin jo etukäteen kovasti Neidin hiuksien tippumista. Tokaisusta: "Tarvitaan myssy vuoden jokaiselle päivälle sulostuttamaan Neidin päätä." innoitti Vinkeän äidin aloittamaan kampanjan, jotta Neidille saataisin tarpeeksi myssyjä. Kampanja otti tulta alleen niin hyvin, että siitä riittä myssyjä, huiveja, pipoja ja hattuja jaettavaksi kaikille osaston lapsille. Nyt tuosta kampanjasta on jo puoli toista vuotta aikaa ja paljon on uusia lapsia tänä aikana osastolle hoitoon tullut.

Polkaistaan siis käytiin uusi kampanja: Myssykamppis 2012.

Kampanjan tarkoitus on kerätä Lastenklinikalla syöpähoidoissa oleville lapsille myssyjä, hattuja, pipoja, huiveja tai lippalakkeja. You name it. Sulostuttamaan ja ilahduttamaan kaikkia hiuksettomia Prinssejä ja Prinsessoja. Osastolla hoidetaan lapsia alle vuotiaasta 17 vuotiaaseen asti. Tervetulleita ovat siis kaiken kokoiset ja näköiset sekä tyttöjen että poikien myssyt.

Myssy voi olla itse tehty: ommeltu, neulottu tai virkattu, tai se voi olla ostopipo. Ajatus on tärkein. Infektioriskin takia kaikkien myssyjen ja huivien tulee ehdottomasti olla käyttämättömiä. Siten myös itse tehdyt myssyt tulee tehdä uusista materiaaleista. Mukaan voi liittää pienen tervehdyksen, jos haluaa.

Kampanja alkaa tänään 7.2.2012 ja päättyy 15.3.2012. 

Myssyt voi lähettää osoitteeseen:

Myssykamppis 2012
Poste restante
01800 Klaukkala

Jätäthän puumerkkisi kommentteihin puketin lähetyksestä, niin tiedämme käydä sen noutamassa postista, kiitos.

Kampanjan edistymistä voit seurata minun tai Vinkeän äidin blogista. Kiitos jo näin etukäteen kaikille kampanjaan osallistuville. Näin voimme ilahduttaa montaa perhettä rankkojen aikojen keskellä.

P.S. Kampanjan voi linkata minun blogistani tai Vinkeästä Väkkyrästä omaan blogiinsa, jos haluaa. Mutta toivoisimme, että tämä kampanja olisi helposti ja nopeasti jäljitettävissä suoraan alkuperäiseen kampanjaan. Tämä siksi, että kaikki kampanjaan osallistuvat tietäisivät mistä todella on kyse eikä kampanja muuttuisi epämääräiseksi kiertokirjeeksi. Siten myös toivomme, että tämä kampanja ei lähtisi kiertämään Facebookissa  kiertoviesteinä, vaan yritetään pitää se hallittavissa. Kiitos ja kumarrus.

Täältä voit kurkata edellisen myssykampiksen satoa:

Myssykamppis 2010

Valtava pipopino viimein rantautui osastolle asti. Laatikon reunat eivät riittäneet vaan pipot, myssyt ja huivit pursuivat yli äyräiden. Tänään laatikolla kävi kova kuhina, kun vanhemmat ja lapset yhdessä valitsivat mieleistään pipoa Prinsseille ja Prinsessoille. Ilmeet olivat iloisia ja pipopino hupeni ihan silmissä. Eräs pikku-Neiti osastolla ihastui niin vaaleanpunaiseen prinsessa-pipoon, että ei suostunut sitä ottamaan pois päästään. Se on kuulemma ollut jo kaksi päivää päässä. Kampanja on siis onnistunut todella hyvin ja iloa ovat jakaneet jokainen kampanjaan osallistunut! Kiitos jälleen kerran kaikille! Kampanja jatkuu ja pipoja voi edelleen lähettää.

Ilahdutetaanko pientä?

HUOMIO!

Oulan äidiltä on tullut tänään pyyntö, että viestiä ei enää jaeta eteenpäin. Hän ei arvannut, että viesti lähtee kiertämään niin nopeasti ja laajalle. Joten kortteja on tulossa jo enemmän kuin tarpeeksi. Pelkona on, että korttimäärä häiritsee jo sairaalan työskentelyäkin. 

Kiitokset kaikille, että olitte heti innokkaina auttamassa. Taitaisi olla taas myssykamppiksen aika, kun selvästi halua ilahduttaa lapsia on. Pohdiskelemme Vinkeän äidin kanssa tätä ja palaamme asiaan uudelleen.



Aikanaan, kun Neiti sairastui leukemiaan, aloitti Vinkeän äiti kampanjan, jolla kerättiin vino pino myssyjä. Alkuun oli tarkoitus kerätä myssyjä Neidille, vuoden jokaiselle päivälle yksi myssy. Mutta tuo kampanja otti niin paljon tuulta alleen, että siitä kehkeytyi vallan myssykamppis, jolla ilahdutettiin useita lapsia kympillä.


Meille oli todella tärkeää tuo kaikki muistaminen. Se, että Neidin tilanne kosketti niin monia ihmisiä, tuttuja ja tuntemattomia. Kaikki Neidille tulleet tervehdykset ovat edelleen tallella. Niitä tulee aina silloin tällöin katseltua ja ne antaa edelleen voimia.


Nyt pieni lapsonen on rankkojen hoitojen edessä. Hänen toiveenaan oli ollut saada sata korttia päiviä piristämään osastolle. Noiden hoitojen aikana tuo lapsi viettää useamman viikon samassa huoneessa eristyksissä. Lisäksi nuo hoidot eivät ole kevyitä ja olo on välillä todella huono ja surkea.


Ilahdutetaanko yhdessä tuota pientä? Pistetään paremmaksi ja ylitetään tuo sata korttia reippaasti. Tässä äidin viesti:


""DO YOU WANT TO MAKE HIM HAPPY?

Our 5 year old son Oula has had cancer from Apr 2011. Today started hopefully the final chemotherapy treatment. The gigantic treatment takes 3-6 weeks in isolation room depending on how well he'll recover from it. The days are long and boring in the hospital so he would like to recieve post cards with happy pictures on them. It would be great to get 100 cards! As... the bonus Oula is collecting stamps...

The address is:

Hyks Lastenklinikka
os. K10
Oula Muinonen
Stenbäckinkatu 11
00290 Helsinki
Finland

Feel free to share this message with your friends - every post card will cheer up in the ascetic hospital room!"

Vaarallisia harrastuksia?

 Uhmaten kaikkia fyssareiden ohjeistuksia päätimme kokeilla mitä Pirpana tuumaa hyppykiikusta. Ja tuumashan se: kivaa oli.

Isosisko tuumasi, että touhu on niin vaarallisen näköistä, että laitan varmuudeksi pyöräilykypärän päähän.

Sairastupa

Iskihän se tauti meihin loppuihinkin. Eilen illalla aloitti isi, tänään aamulla Pirpana. Nyt illalla on äidin vuoro.

Kummallinen on tämä tauti. Ei ole ollenkaan niin ärhäkkä kuin pari vuotta sitten koettu noro. Mutta paha olo sen sijaan kestää paljon pidempään. Neiti ei ole vieläkään kunnolla tokeentunut ja syöminen on ollut huonoa. Peräpääkin prutkuttaa kohtuullisen muhevan hajuista kaasua pihalle. Huh. Mutta vauhtia tuossa ipanassa tuntuu olevan enemmän kuin tarpeeksi ja voimattomat vanhemmat koittaa pysyä perässä. Toisinaan vessan kautta kurvaten.

Pikkuinen ei onneksi ole kovin montaa kertaa oksentanut. Ruoka ei tosin maistu, mutta mammanmölö sen sijaan hyvin. Osmosaaliakin on ruiskulla suu pielestä tyrkätty ja näyttää jopa tykkäävän nappula litkusta. Ainakin maiskuttaa ruiskua innolla.

Tämmöisissä tunnelmissa tämä viikonloppu. Lähden moikkaamaan vessanpönttöä. Moro.

Mätkis

Neiti päätti testata tänään kuinka liukkaasti vanhemmat liikkuvat. Molemmat tytöt nukkuivat päikkäreitä meidän sängyssä. Pienempi heräsi ensin ja alkoi sellainen potkiminen ja sätkiminen, että isompikin heräsi. Neiti on tunnetusti hidas heräämään, joten jäi vielä hetkeksi sänkyyn köllimään. Äiti meni olkkariin imettämään Pirpanaa, isi keittiöön hakemaan Neidille juomista.

Yhtäkkiä kuului karmea mätkähdys. "No nyt se tippui sängystä!" karjaisin isille, nykäisin Pirpanan tissiltä ja peräkanaa isiukon kanssa juoksimme makkariin. Äiti Pirpanaa kainalossa roikottaen. Lattialla selällään pötkötti Neiti. Samaan aikaan alkoi itkeä sekä Neiti että Pirpana. Neiti tietenkin satutti itsensä, Pirpana pelästyi syöminen saamaa äkkinäistä loppua ja hässäkkää.

Neiti hyväksyy jo siskon paremmin ja yhteisiä leikkejä on ilmestynyt.

Säikähdyksellä onneksi selvisimme. Pelästyimme tosissaan, että nyt kävi pahemmin. Sänkymme on normaalia sänkyä korkeampi, noin 60-70 cm korkea. Matkaa tuolle mätkähdykselle siis tuli. Mutta pirteänä tuo tyttö leikkii. Varmuudeksi aiomme yöllä muutamaan otteeseen toisen herättää.

Mutta mukavasti keräsimme tänään pisteitä hyvät vanhemmat -tilille. Paljonkos lapsen tippumisesta sängystä saa? Aika paljon veikkaan ma.

Yökkökyöpeli

Keskiyöllä heräsin säpsähtäen. "Neiti itkee!" sanoin miehelleni ja loikkasin sängystäni. Vain löytääkseni Neidin ja ukkelin vessasta vaatteita riisumasta ja pesulle menemästä. Neiti oli alkanut oksentamaan. Mies oli jo kerennyt herätä itkuun ennen minua ja kun mies oli mennyt Neidin huoneeseen, istui pieni raukka itkemässä sängyllä ja joka puolella oli oksennusta. Tukassa, lakanoissa, vaatteilla ja jopa pitkin naamaa. On varmasti ollut surkea näky.

Juuri kun saimme tytön putsattua ja puettua, iski uusi pahan olon aalto. Uskottava se oli, Neidillä oli oksennustauti. Yön selkään lähtivät isin kanssa kohti Lastenklinikkaa.

Neiti pääsi onneksi heti tippaan, joten kuivumista ei tarvinnut pelätä. Klinikka oli taas aivan täynnä eikä osastoille ollut tilaa. Olivat jääneet päivystykseen yöksi. Halusivat seurata mihin suuntaan tauti menee. Onneksi oksentelu hellitti aamuun mennessä ja puolen päivän aikaan pääsivät jo kotiin.

Nyt jännitämme täällä tarttuuko tauti meihin muihin. Toistaiseksi näyttää hyvälle, mutta vielä ei uskalla huokaista helpotuksesta.