torstai 22. joulukuuta 2011

Puolikas juhlapäivä

Tänään on juhlapäivä. Meidän pienempi Prinsessa on jo puoli vuotias. Mihin ihmeeseen tämä puoli vuotta on hujahtanut?

Juhlapäivän kunniaksi pieni aloitti harjoittelemaan ryömimistä (ki 4½kk). Jalkoja vedetään kovasti koukkuun vatsan alle. Pää ei vain ole kovin yhteistyökykyinen ja lätsähtää lattiaan samaan aikaan. Yritys on kuitenkin kova.

Äiti ihmettelee moista ähkimistä. Mitä kummaa tuo lattialla möngertäminen oikein on? Neitihän oppi ryömimään vasta nyt kolme vuotiaana :) Kummastusta aiheuttaa myös tämmöinen spurttivartti. Miten jo näin nuorena? Tiedän, ihan normaali aikataulussahan tuo Pirpana menee, mutta minulle se on huimaava tahti. Olen tottunut vallan toisenlaiseen. Eikä jumpatakaan ole tarvinnut. Äiti söi ranskalaisia sillä aikaa kun toinen keksi uuden tempun issekseen.

Neitikin kotiutui tänään takaisin kotiin osastolta. Hali ja pusuttelutuokio pidettiin asian mukaisesti heti kun toisemme näimme. Mukana kotiin tuli myös iso pino lahjoja. Joulupukki kävi osastolla muistamassa lapsia. Neiti on ollut hurrrrjan kiltti, niin monta lahjaa pukki antoi. Isoin oli paketoimatta ja se on Teletappi-peli! Kukahan on kuiskinut pukin korvaan tuosta pikku Teletappi-addiktista? Mutta shhhh, ei kerrota Neidille. Pidättehän salaisuuden?

1 kommentti:

  1. Onnittelut puolivuotiaalle uudestä ikäpyykistä sekä taidosta :) ja Neidille kotiin pääsystä!

    VastaaPoista