torstai 11. lokakuuta 2012

Päätöksiä, päätöksiä

Äiti täällä päässä on ihan pimahtanut heppailuun. Jälleen kerran. Tai oikeastaan, eihän se mihinkään ole kadonnut, odottanut vain sopivaa hetkeä. Pienen ikäni olen tallilla asunut, aikuisvuosina vain tullut taukoa tai käytyä vain harvakseltaan. Mutta nyt, nyt asuisin taas tallilla.

Tänä syksynä minulla kävi tuuri. Mahduin mukaan erään askellajivalmentajan tunnille (ratsastan siis issikoilla) pieneen ryhmään! Ja samaa hevosta saan sitten vielä vuokrata päälle. Minä, ikuisesti puskajusseilun nimeen vannonut, olen täysin kadonnut tavoitteellisen kenttätyöskentelyn syövereihin. Nyt minua ei saa maastoon ollenkaan :)

Nyt onkin sitten vaikeampia päätöksiä edessä. Minulle on tarjottu yhtä tuttua hevosta, josta olen pitänyt paljon. Olisi mukava ja rauhallinen, mutta ratsastaessa virkeä. Ja kun noita ipanoitakin on tuon otuksen selkään uskaltanut pistää. Samaan aikaan minulle avautui mahdollisuus ostaa puolet hevosesta, jota käyn nyt vuokraamassa. Aivot ovat raksuttaneet hullunlailla tässä parin päivän ajan. Mitä teen ja teenkö mitään.

Jonkun verran ovat ajatukset alkuinnostuksen jälkeen selkiytyneet. Jahka tästä jossain kohdin palataan tässäkin kodissa taas työelämään, voi olla oman hevosen ja ajan kanssa ongelmia. Hevostelua en aio lopettaa, mutta liikeneekö sille niin paljon aikaa, että oma hevonen on järkevä hankinta? Ei ehkä vielä näinä ruuhkavuosina, lasten ollessa näin pieniä. Tilanne olisi varmasti toinen parin-kolmen vuoden kuluttua. Siten tuo puolikas hevonen olisi tässä elämäntilanteessa parempi, vastuustakin on vain puolet. Ja tallipaikka valmiina. (Ja tarjouksen ehdot ovat melkoisen hyvät, mutten niitä näin julkisesti kerro!)

Omasta tallista haaveilusta en edes aloita :)


1 kommentti:

  1. Täällä toinen heppahöperö. :) Minun juttu on lännenratsastus. Olen myös jossain vaiheessa mietiskelly nuo heppajutut niin, että nyt käyn vain tunneilla ja vuokraan, ehkä joskus vähän seesteisemmässä elämänvaiheessa jopa ostan sitten oman hevosen. Tällähetkellä ei millään löytyisi tarpeeksi aikaa omaan hevoseen. Nyt 7 vuotias tyttöni on myös alkanut heppatytöksi, niin yhdessä käydään sitte tallilla. Aivan huippu harrastus, erittäin voimaannuttava.

    VastaaPoista