perjantai 12. lokakuuta 2012

Talvihaalari

No, mennäänkö jo?
Edessä on joka syksyinen ongelma. Minkähän talvihaalarin sitä ostaisi nappulalle. Neidin viime talvinen vielä mahtuu tämän talven. Mutta tuo Taika-rontti menee ja kasvaa ihan väärään tahtiin. Kaikki Neidiltä säästetyt ulkoiluhaalarit olisivat olleet sopivia väärään vuodenaikaan. Nytkin söpö, ruutukuvioinen talvihaalari olisi mennyt kesällä. Se kun on kokoa 74 cm ja siten jo ihan liian pieni. Seuraava malli kaapissa onkin kokoa 92 cm ja vieläpä Reiman baby-mallia eli reilu. Aivan liian iso. Se on siis ostettava uusi, vaikka vaatehuone pursuaa Neidiltä pieneksi jääneitä haalareita.

Meillä naperot on pitkälti vaatetettu kirppislöydöillä, mutta tekniset ulkovaatteet olen ostanut uutena. Onpahan vedenpitävät kalvot varmasti kunnossa eikä tule ensimmäisenä loskapäivänä ikäviä yllätyksiä. Kalvo kun ei kestä hyvänä useampaa pesukertaa ja käytetylle niitä alkaa väkisinkin kertymään. Ja jos vielä on peppu ja/tai polvet kuluneet, on kosteudenpitävyys helposti kärsinyt. Neidin jäljiltä puvut ovat hyvässä kunnossa, koska hän oli niin pitkään ulkona liikkumatta, joten käytön jälkeä ei oikeastaan ole. Mutta kun eivät ryökäleet sovi!
Ticket to Heaven Snowbaggie suit 2013, tähti
Ticket to Heaven
Mutta mikä haalari olisi sitten kiva? Ongelmana ei taida olla niinkään kivan löytäminen, vaan kaikista niistä kivoista valitseminen. Yksi mieleinen vaihtoehto on Ticket to Heavenin tähtikuvioinen Snowbaggie. Neidillä kävi muutaman kerran päällä T2H:n toppahaalari, joka osoittautui täysin epäsopivaksi. Metallinen vetoketju tarttui pulkkamäessä huuliin kiinni, uudestaan ja uudestaan. Kaulus oli liian pieni Neidille eikä sitä saanut kunnolla kiinni. Olen siis hieman allerginen T2H:n puvuille. Mutta tässä Snowbaggiessa näyttäisi olevan tuplavetskari, joten istuisiko se paremmin ja menisi kiinni? Kankaiden kestävyydestä olen kuullut vain pelkkää hyvää, mutta istuvuudesta huonoa muiltakin. 

Racoon
Tämä Racoonin haalari taas on ihan übersöpö sydän kuvioineen. Eikös näitä myyty ennen jollain muulla nimellä? (Cupcake?) Vai onko kahdella firmalla kovin samannäköiset mallistot? Värivaihtoehtojakin on, melkein jo liikaa. Kokemusta minulla ei näistä ole ollenkaan, joten en tiedä sitten kestävyydestä. Reilu yksivuotias kun rymyää vielä paljon polvillaan, joten kankaan on kestettävä kulutusta.
Miniature Wisti haalari, purple heart
MiniaTure

Tämä MiniaTure on minulle ihan uusi merkkituttavuus. Mutta puvun yksinkertaisuus ja yksivärisyys kiehtoo minua. Hauska yksityiskohta on tuo tähtikuvioinen vetoketjun vedin. Vetoketjut näyttävät aukevan melkein lahkeensuihin asti, mikä voi osoittautua kiemurtelevan lapsen kanssa helpotukseksi. Jalan saa pujautettua nopeasti punttiin.

Toppahaalari (kerros 3)
Polarn O. Pyret
Polarn O. Pyretin puvuilla on vankka kannattajakuntansa. Heilläkin ovat puvut mukavan yksinkertaisia ja yksivärisiä. Kokemusta heidän talvihaalareista ei ole, mutta välikausipuku Taikalla oli ja se oli varsin toimiva. Tosin silloin ei vielä liikuttu, joten kankaan kestävyyttä ei tullut testattua. Tämän plussaa näyttäisi olevan kapea malli. Tuo tyttelimme kun on ennemminkin pitkä ja hoikka kuin vauvamaisen pyöreä, joten mallina tämä voisi olla hälle sopivin. Ehkä kallistun tämän puvun kannalle?

Pitänee vielä tutkailla pukujen salaista maailmaa. Jopa käydä Taikan kanssa sovittamassa tuota Popin pukua. Se voi kaatua tuohon yhteen vetoketjuun. Kiemurteleva reilu vuotias voi olla työläs saada sujautettua pukuun sisään.

Varmaa on vain se, että uusi puku tarvitaan. Onneton kun ei pääse nykyisessä puvussa itse seisomaan, kun tilaa ei ole kunnolla liikkua. Äidin vain pitäisi osata päättää mitä ostaa :)

Molo Kids
Molo Kids AW12: Toppahaalari Pyxis (Purple magic) Baby-malli (68-92 cm)
Molo Kids
Muokattu: mukaan pääsi tämä Molokidsin Pyxis haalari. Vaikutii pätevältä ja ihastuin itseni yllättäin tähän farkkukankaaseen. Toinen silmää miellyttävä oli tuo liilan värinen puku.

Alan kallistua tähän Molon pukuun. Täytynee tilata sellainen nettikaupasta sovitukseen. Sutjakka on tuo tyttö, joten tälläinen sutjakka malli voisi toimia parhaiten. Hirmu leveässä puvussa voi olla vaikea liikkua, kun kangasta on ympärillä runsaasti.

10 kommenttia:

  1. Mä oon kuullu molo kidsistä paljon hyvää. Kannattaa tutustua siihenkin vaihtoehtoon. Cupcake on nykyään Racoon. Viimevuoden laatuhäikän takia ovat tehneet lujasti töitä sen eteen, että nyt tuotteet on kunnossa. Itse luotin siihen ettei kahta vuotta peräkkäin ole millään firmalla vara mokata. Niinpä meillä on racoonin tähtipuku tarhapuvuksi. Katsotaan oliko vikatikki.

    Ticketin baggie istuu tosi huonosti muuten, mutta kaulus on parempi kuin yksivetoketjullisessa. Sen isomman kanssa kärsimme samasta ongelmasta istuvuuden suhteen kuin te. Popin kankaasta juuri joku kaveri valitti, että meni ihan vähästä toppahaalari pilalle kun lapsi konttaili paljon eikä lunta vielä ollut. Voihan olla että se oli yksittäiskappale. Popin takki meillä on kestänyt hyvin ja oli huippuostos. Samoin ticketin erilliset housut.

    Tässä siis terveiset lastenvaatefriikiltä.

    VastaaPoista
  2. Tuo ticketin tähtihaalari on ihana, oon atellut sen meidän reilu 1v-pojalle ostaa. Käyttökokemuksia ticketistä kyllä ei ole. Tuo tähtihaalari on muuten Stockmannin kanta-asiakas-alessa vissiin tämän kuun, hintaan 95€. Just tänään bongasin tuon hinnan kun yritin etsiä tuota pukua mahdollisimman halvalla :-) taidan pistää tilaukseen...=)

    VastaaPoista
  3. Meillä on ollut aina Tickettejä eikä olla kärsitty sun kuvaamista ongelmista. Tänäkin vuonna on Tickettiä. Poitsulla on myös Moloa, joka on loistava, solakan lapsen puku. Ihan kakkonen heti Ticketin jälkeen.

    Mini A Turen tähti ei ole muuten vetoketjun vedin vaan heijastin. Ihan ok puku, mutta kankaat ei vedä kestoltaan vetoja Tocketille ja Mololle. Molo on hiukan huonompi kankaaltaan kuin Ticksu, koska kangas ottaa likaa kiinni paljon paremmin eikä puhdistu niin helposti.

    Po.P:n kannattajat ovat oma joukkonsa. Meillä ei ole ollut niitä. En ole jostain syystä halunnut niitä edes puoleen hintaan, joku niissä mättää. Ja Racoonia en edellistalven laatuongelmien takia todellakana osta, vaikka olisin kauniin puvun saanut todella edullisesti.

    Sitten on vielä Ver De Terreä, jota en ole kokeillut, mutta jota moni tänä talbvena ostaa.

    Meille tuli ihan uutena merkkinä Hush and Clairea, erittäin hyvältä ensituntumalta tuntuu. Pukuja myy esim. Babylyx.

    VastaaPoista
  4. Molo kidsiä kannatan minäkin! :) Tosi kestävät kankaat, fleece vuori sisällä ja tupla vetskari löytyy myös. Super lämmin ja hoikan lapsen vartalolle istuu kuin nakutettu.

    VastaaPoista
  5. Tuo tähtihaalari on ihana! meillä ei ole tarvetta varmaan sille mutta mietin jos kuitenkin ostaisin sen vitoselle, niin menis ens vuonna kutoselle..? :D

    VastaaPoista
  6. Kolmen lapsen kokemuksella kaikkein kestävin kangas on meillä ollu Ticketin tavallisessa baggiessä, sellanen vähän liukas.Malli ei vaan ole kaikkein sopivin hoikalle. Kakkosena on yllättäen ihan Reima joka oli viime alkutalven rospuuttojenkin jälkeen ihan ok. Uutena ihastuksena meilläkin Molokids, sopii hyvin tuolle hoikallekin, mutta en taida raaskia ottaa käyttöön kun vasta lumien tultua...

    VastaaPoista
  7. Kaikkia noita merkkejä on tullut pojalla kokeiltua (ja monta muuta sen lisäksi). Molo kidsin vaatteet on meillä talveksi vakiiintunut luottomerkki, välikaudella on sitten P.o.P.ia, Reimatecia, Jonathania, Ticketiä, Minymoa, Mini a Turea...Viime talvena meillä oli myös Ticketin haalari ja muuten ihan hyvä olikin, mutta vetoketjua ei voinut ihan ylös asti vetää; kesti kyllä kovankin rymyämisen. Molo kidisin talvihaalarit eivät meidän vauhdikkaalla pojalla ole menneet miksikään ja kangaskin on niissä säilynyt hyvänä. P.o.P.in vaatteet ovat myös kestäviä.

    VastaaPoista
  8. Jos haluaa laatua niin neljän lapsen kokemuksella suosittelisin tutustumaan Rasavilin mallistoon:)Hintakin on kohtuullinen ja hyviä tarjouksia edellisen vuoden malleista. Pidän Rasavilin välikausikinttaista kun niissä on ohut kevyt vanu ja pitää hyvin kosteuden. Monta merkkiä olen kokeillut mutta makuasiako vai mikä mutta tähän olen tykästynyt.

    VastaaPoista
  9. Päiväkodissa jos mitä merkkejä näkevänä oon muodostanut aika ristiriitaisen mielipiteen Ticketeistä. Ovat ehdottomasti kestäviä joo, mutta esimerkiksi lahkeen- ja hihansuut ovat ihan mahdottoman tiukkoja oikeastaan kaikissa Ticketeissä, mihin oon törmännyt! Ja juuri se, että vetskaria ei saa ylös asti kiinni. Helpoimmat käsitellä ja pukea ovat olleet Reimatecin haalareita. Myös Popit kestävät :)

    VastaaPoista
  10. Molokids melle nyt kotiutui. Juuri kaivoin ulos paketista, mutta sovittamaan en ole vielä kerennyt.

    VastaaPoista