Paljon puhuttanut uusi lastensairaala

Viime päivinä on ollut mediassa puhetta Lastenklinikan huonosta kunnosta ja tarpeesta uudelle lastensairaalalle. Länsiväylässä oli julkaistu erään äidin ottamat kuvat sairaalan kunnosta. Se, mikä herätti minussa suurta kummastusta, oli se, kuinka jotkut eivät halua nähdä tai uskoa todellista tilannetta.

"Ulkoiset puitteet ovat vain puitteita - pääasia että puhdasta vttä ja lämpöä riittää ihanan, osaavan ja jaksavan hoitohenkilöstön sekä laitteistojen lisäksi."

"Sanoisinko että kyllä ihmiset osaatte olla kiittämättömiä,ne ihmiset lapset parantaa,eikä joku materiaali.Vaikka paikat on vanhoja,on ne varmasti siistejä ja pestään ihan samalla tavalla kun uusikin sairaala. Niin pinnallista.Mutta sellaiseksihan tämä maailma on menossa,aika ulkoinen pitäis kiiltää ja sisin jäädä huomiomatta."

"Kun vähän maali repsottaa, eikä vanhemmille ole järjestetty luksusoloja, heti aloitetaan parkuminen. Ei taida teilläkään olla prioriteetit elämässä ihan realistisella pohjalla."

Tässä muutamia esimerkkejä kommentoinnista. Niistä huokuu se, että nämä ihmiset eivät ole itse viettäneet lapsensa kanssa kyseisessä sairaalassa päiviä, kuukausia, jopa vuosia. Kyseessä ei ole vain se, että seinät ovat vanhanaikaisen väriset, maali repsottaa jostain kulmasta ja oveen on tullut kulumajälkiä. Rakennus on oikeasti huonossa kunnossa. Kerronpa esimerkkejä meidän taipaleelta.

Heinäkuussa 2010 todettiin meidän Neidin leukemia. Tuolloin oli meneillään tajuton helleaalto. Moni meistä muistaa varmasti edelleen tuon kesän pitkään jatkuneen kuumuuden. Me siirryimme ulkoilman kuumuudesta viettämään kesää tukahduttavan kuumaan ja seisovaan huoneilmaan Lastenklinikalla. Huoneessa oli vähintään yhtä lämmintä kuin ulkona. Ilma seisoi, ei edes sitä pientä tuulen virettä mikä ulkona kävi. Tuossa hiostavassa, pakahduttavassa kuumuudessa meidän Neiti vietti rankat alkuhoitonsa, useamman viikon ajan ilman helpotusta. Kuvittele itsesi tilanteeseen. Sinulla on pahaolo koko aika. Ruoka ei maistu ja haisee pahalle. On kipuja ja heikottaa. Olo on mitä kurjin. Siihen päälle huone on pakahduttava. Kaikki hajut jäävät leijailemaan huoneeseen pitkäksi aikaa, koska ilmanvaihto on riittämätön. Ikkunaa ei saa avata painestetun huoneilman takia. Inhimillistä? Ei minusta. Kuulostaako nykyaikaiselle sairaalle? Ei minusta.

Lopulta tuossa huoneessa tuli vedet katosta läpi. Yhtäkkiä alkoi vain kuulua tiputusta ja lorinaa vessasta. Ensin luulin hanan vuotavan, kunnes huomasin veden tulevan katosta läpi. Meidän onneksi osastolla oli tuolloin toinen huone vapaana ja pääsimme sinne. Kyseinen huone meni kuivatukseen ja hetkelliseen käyttökieltoon. Ja tämä ei ole muuten ainut huone, josta on tullut vedet katosta läpi. Useampikin huone Kympiltä on ollut kuivatuksessa. Ilmastointi on riittämätön. Huoneet ovat kuumia kesällä, kylmiä talvella. Nämä ovat ihan oikeita ongelmia potilaille. Ei mitään rapistuneita maaleja seinissä. Ulkonäkö seikkoja.

"Jos minun lapseni on sairaana niin nukun vaikka tuolissa ja olen nukkunutkin, ei sairaala ole mikään hotelli, missä pitäisi olla kaikki viihdykkeet.
Kaikki on nykyään vain pintakiiltoa, usein turvallisen tuntuiset koditkin kovalla rahalla ostetut/ maksetut, sitten kun raha loppuu loppu kaikki .. niin surullista luettavaa lehdissä."

Niin, sinulla on varmaankin perusterve lapsi, jolle tuo sairaalareissu tarkoittaa muutamaa päivää infektio-osastolla. Kyllähän tuon ajan on vaikka päällään seisten. Mitäs sitten kun olet lapsesi kanssa sairaalassa viikko tolkulla. Kuukausi tolkulla. Edelleenkö hehkutat kuinka nukut vaikka tuolissa lapsesi takia? Ei, sairaala ei todellakaan ole mikään hotelli. Sen tietävät joka ikinen, joka on todella pelännyt lapsensa puolesta. Sitä ei tarvitse kertoa syöpää sairastavan lapsen vanhemmalle. He tietävät sen todella karvaasti. Joka ikinen heistä olisi mieluummin siellä hotellissa lomareissulla lapsensa kanssa, eivät sairaalassa.

Mutta miksi sairaalan pitää olla se karu ja karmea, aikansa elänyt ympäristö? Onko väärin pyytää, että sairaala on inhimillisessä kunnossa? Miksi siellä ei saa olla niitä parjattuja kaiken maailman viihdykkeitä? Pitääkö sairaalassa olon olla kurjuuden maksimointia? Taas kerran, toiset lapset viettävät pitkiä aikoja sairaalassa, ei vain yksinomaan Kympin lapset, ja kyllä heillä ja heidän vanhemmillaan on oikeus myös niihin viihdykkeisiin. Voit kokeilla itse seuraavaa: päätä asua vain yhdessä huoneessa asunnostasi, vaikkapa makkarissa. Ja tuosta huoneesta et saa poistua moneen viikkoon. Ei vessaan, ei syömään, ei happihyppelylle. Saat olla vain tuossa yhdessä ainoassa huoneessa. Kavereita ei sallita. Korkeintaan sinun lähimmät omaiset eli vanhemmat ja isovanhemmat. Sisaruksetkaan eivät saa tulla käymään infektioriskin takia. Ja silloinkin korkeintaan kaksi henkilöä kerrallaan. Siihen päälle: voinnissa ei ole hurraamista. Montako päivää jaksaisit? Missä vaiheessa alat kaivata noita viihdykkeitä, jotta saat aikasi kulumaan ja unohdat edes hetkeksi pahan olon ja kivut?

"siellä myös oli vanhemmilla mahdollisuus nukkua vaan patjalla sängyn vieressä,mutta se että pystyin olemaan siellä lapsen kanssa oli todella hyvä,sitä vaikka lapsensa takia nukkuisi veneen alla,jos niinkseen tulisi, ei kyllä itsellä tullut mieleen silloin ulkoiset seikat vaan se että lapsi sai hyvää hoitoa ja parani."

Olet onnellisessa asemassa. Sait olla lapsesi kanssa sairaalassa myös yöt. Näin ole Kympillä. Sinne ei mahdu. Lapseni oli alle kaksi vuotias sairastuessaan leukemiaan. Arvaa miltä tuntui jättää tuon ikäinen lapsi sairaalaan yksin yöksi? Olin juuri saanut kuulla, että toisella on leukemia. Sairaus, joka on hengenvaarallinen. Lapseni oli myös todella huonossa kunnossa. Kiitos lääkäreiden, jotka eivät ottaneet vanhempia tosissaan ja lapseni ehti huonoon kuntoon ennen kuin sai lähetteen eteenpäin. Sinne minä jätin lapseni. Yksin kaikkien laitteiden keskelle sairaalaan. Oli tippalaitetta, happimaskia, saturaatiomittaria ja nallelätkää. Kalpea ja valkoinen, voipunut pieni lapsi. Lapsi, joka sairasti leukemiaa. Ja oli erittäin huolestuneet vanhemmat. Vanhemmat, jotka eivät oikein edes ymmärtäneet mitä oli tapahtunut. Tarve saada pidellä lasta sylissä oli suuri. Mutta mahdollisuutta ei siihen ollut. Ja huonovointinen lapsi, joka koki, että vanhemmat jättivät hänet tuolla hetkellä.

Neiti oppi pelkäämään vanhempien lähtemistä. Hän ei suostunut nukahtamaan iltaisin. Pienikin risahdus ja Neiti oli hereillä. Hän vahti, että vanhemmat eivät lähde ja jätä häntä. On totta, että sairaallassa kun vietetään pitkiä aikoja, eivät vanhemmat jaksa, jos he ovat siellä koko ajan yötä. Sillä yöt ovat todella risaisia lääkitysten ja laitteiden piippausten takia. Mutta ainakin alkuun olisi todella tärkeää, että vanhemmilla olisi mahdollisuus yöpyä lapsensa luona. Jotta kummillakin olisi kunnolla aikaa tottua tilanteeseen. Sisäistää tapahtunut. Eikä lasta tarvitsisi vain jättää yksin sairaalaan. Oli lapsi minkä ikäinen tahansa, ei tuo tilanne ole armollinen. Miltä sinusta tuntuisi hylätä lapsesi näin? Siksikin tilat ovat riittämättömät. Huoneeseen ei vain mahdu.

Tilat ovat riittämättömät myös muualla. Olemme joutuneet viettämään muutamankin kerran yön päivystyksessä, koska osastot ovat olleet täynnä. Tilaa ei ole ollut, vaikka osastopaikan Neiti olisi tarvinnut. Kerran päivystyksessä lääkäri osoitti uutta siipeä, joka Lastenklinikalle on rakennettu: "Tuo on sairaala. Tämä on museo." Henkilökuntakin on tuskastunut tilan riittämättömyyteen ja ahtauteen. Sen toimitattomuuteen. Meille on myös sanottu, että sairaala on rakennettu sen ajan (1940-luku) potilasmäärille ja tänä päivänä se on auttamattomasti liian pieni.

Eräänkin kerran yövyimme päivystyksessä, vaikka Neidin olisi kuulunut päästä infektio-osastolle eristyshuoneeseen. Lopulta aamulla meidät lähetettiin kotiin. Tilaa ei ollut jäädä ja todettiin, että kaipa tuo on kotikelpoinen. Sillä lopputulemalla, että olimme parin tunnin päästä takaisin sairaalassa. Sillä erää todettiin, että nyt on sitten pakko järjestää huone. Aloitettiin palapeli. Potilaita siirreltiin huoneesta toiseen. Mietittiin keitä voidaan laittaa samaan huoneeseen. Infektio-osastolla ovat lapset omissa eristyshuoneissa, jotta taudit eivät leviäisi toisiin lapsiin. Vanhemmatkaan eivät saa sen takia liikkua käytävillä, vaan huoneisiin kuljetaan ulkokautta. Neidin infektioeristyksestä johtuen hänen on ehdottomasti oltava omassa huoneessa. Huonekaveri ei tule kysymykseen. Muutaman tunnin päästä oli potilaita siirrelty riittävä määrä, jotta huone Neidille saatin vapaaksi. Pääsimme koirankopin kokoiseen huoneeseen viikoksi. Huoneella on kokoa noin kuusi neliötä plus vessa. Siellä vietimme yötä päivää aikamme.  Muistuttaa melkoisesti vankilaelämää. Rikoksena on vain sairastaa leukemiaa.

Ongelmat ovat todellisia. Eivät vain ulkonäköseikkoja. Ja sitä paitsi. Mitä pahaa siinä on, jos sairaala on viihtyisä? Ei mitään. Kyllä se auttaa omalta osaltaan jaksamisessa. Ei kenenkään tarvitse tulla kertomaan vakavasti sairaan lapsen vanhemmalle, että hyvä hoito on tärkein. Aivan kuin me emme sitä tajuaisi. Ihan varmasti ymmärrämme. Ja taatusti paremmin kuin moni muu. Sillä me taistelemme yhdessä lapsemme, lääkäreiden ja hoitohenkilökunnan kanssa lapsemme hengestä.. Mikään ei ole sen tärkeämpää kuin asiallinen, hyvä hoito. Eikä tässä olekaan ollut kyse hoidonlaadusta. Vaan riittämättömistä, toimimattomista ja rappeutuneista tiloista. Tiloista, jotka rajoittavat ja vaikeuttavat päivittäistä hoitotyötä.