Isi-ukko suuntasi vessaan ajamaan partaansa. Tytön tylleröt suuntasivat määrätietoisena perässä. Ihmettelemään, mitä siellä vessassa oikein tapahtuukaan.
"Hei, Neiti. Ei saa sammuttaa valoja, kun joku on vessassa. Isi ei näe nyt ajaa partaansa."
Klik.
Klik.
"Neiti. Laitapa ne valot nyt takaisin päälle."
Klik.
Kolinaa ja pauketta.
"Sillä ei ainakaan leikitä. Vessaharja on tosi likainen."
"No, tytöt. Ei saa nahistella. Ei saa töniä toisia."
Taikan kitinää ja itkua.
"No niin, mennääs nyt kaikki pois täältä leikkimästä."
Mielessä välkkyy yksi sana: perhe. Me ollaan ihan oikea perhe. Jotenkin tuo tavallinen, arkinen touhu ja meteli vessasta kirkasta sanan mielessäni. Olen huomannut nyt useamman kerran ihmetteleväni asiaa. Toisen lapsen myötä muutuimme minun mielessäni vähän enemmän perheeksi. Älkää kysykö miksi tuo ajatus on tullut kunnolla vasta tämän toisen lapsen myötä. Olimmehan jo perhe yhdenkin lapsen kanssa. Ihan yhtälailla.
Entäpä jos tähän samaan kasaan tulisikin kolmas lapsi? Ajatus on kieltämättä välkkynyt mielessä useammankin kerran. Matkassa on vain sen verran muttia, että tuo ajatus ei ole ihan yksoikoinen. Aika näyttää, toteutammeko kummankin mielessä väikkyvän haaveen vai ajaako elämän realiteetit tuon haaveen edelle.
Perhe silti olemme. Mieltä lämmittävä aatos.
Toimiihan tää ajatuksenlukutaito, varsin hyvin toimiikin! Kovasti samoja ajatuspähkäilyjä täälläkin raksutellaan.
VastaaPoistaTsemppiä aivoille ja ajatuksille! Ja Perheelle!
Varo vaan, se on mun salainen supervoima. Ajatuksenluku :)
PoistaKolmas lapsi! Kyllä, antakaa palaa :)
VastaaPoista:D Meillähän on jo. Se on vain karvainen ja sillä on neljä jalkaa :D
PoistaTavallaan ymmärrän tuon perhekäsityksen, siis kun selvästi vielä tuntuu että meidän perhe ei ole tässä. Olemme perhe, mutta se ei ole valmis vielä. Toinen lapsi täydentäisi sitä. Ja tietty ne seuraavatkin, jos tulisivat. Mutta nyt tuntuu liian vajaalta - vaikkakin uskomattoman onnelliselta että perheemme on näinkin iso ja lämmin.
VastaaPoistaJa sitten ne pelot, riskit ja raskaat asiat. Kyllä ne pelottaa ja mietityttää nyt toisen lapsen kohdalla - ja teillä varmasti jos kolmatta toivotte. :) Mutta toivottavasti tekin vielä pääsette peloista niin, että voitte haaveilla vielä ja toteuttaa niitä uusiakin haaveita.
Ehkäpä se ajatus poikiikin juuri tuosta. Siitä, että toivoimme Neidille sisarusta. Tunteesta, että lapsiluku ei ole vielä tässä. Olimme perhe, mutta omassa mielessä vielä vähän tynkä, vajaamittainen.
PoistaPelot, huoh. Jos ne lapset olisivat vain tulleet. Mutta kun tuntuu, että niitä on tehty. Sydän verellä. Liian paljon jännitystä ja pelkoa on asiaan liittynyt. Ja silti, lapsia ei mielestäni vain tehdä. Noin vain, niksnaks. Jokainen on lahja, arvokas.
Mutta ehkäpä. Ehkäpä vähän myöhemmin. Kunhan pääsemme toipumaan tästä tilanteesta ja vähän hengittämään.