tiistai 27. heinäkuuta 2010

Sydän paikallaan

Kerrottakoon heti alkuun kaikille mukana jännittäneille, että sydän on paikallaan ja toimii moitteettomasti. Kardiologi katsoi sydänkäyrät, olivat kunnossa, ja sanoi että hetkellisesti syke voi tipahtaa jopa 45 ilman että tarvitsee tehdä mitään.

Sitten varsinaiseen jännitysnäytelmään. Osastollahan otettiin Neidistä EKG-käyrä. Osaston hoitajat taistelivat koneen kanssa ja lukivat manuaalista mihin nallelätkät laitetaan. Loppujen lopuksi paikalla oli kolme hoitajaa ihmettelemässä. Käyrä saatiin lopulta kuitenkin otettua.

Hetken kuluttua hoitaja tulee takaisin ja sanoo, että pitää ottaa uusi käyrä. Siinä on ylimääräistä värinää eikä vastaa aikaisemmin otettuja käyriä. Äidin ja isin sydän jätti tuossa vaiheessa pari lyöntiä välistä. Nyt paikalle tulee jo neljäs hoitaja ihmettelemään käyrän ottamista. Konetta ei saada millään käyntiin, lätkiäkään ei ole tarpeeksi ja osa on vanhentuneita. Ovi käy ja huoneessa on suhinaa. Välillä jopa syytetään näitä kosteita ilmoja kun kone ei käynnisty.

Lopulta minä hermostun touhun katsomiseen ja pyydän soittamaan sydänosastolta hoitajan paikalle. Onneksi hoitajamme on myöntyväinen ja viidessä minuutissa saimme ammattilaisen paikalle. Hän ottaa ohjat käsiin. Koneeseen laitetaan tällä kertaa oikeat asetukset ja lätkät aivan eri paikkoihin kuin ensimmäisellä kerralla. Pari ensimmäistä käyrää ei onnistu koska Neiti ei suostu olemaan paikallaan. Sydänhoitaja näkee kuitenkin heti käyristä, että Neiti on liikuttanut jalkojaan. Herkkyyttä lasketaan alemmaksi ja lopulta saadaan onnistunut käyrä. Kiitos lähtee äidin sydämen perimmäisestä sopukasta asti sydänhoitajalle.

Reilun tunnin kuluttua saimme kuulla, että kaikki on kunnossa.

Minua on jäänyt kaihertamaan hoitajien ammattitaidottomuus. Tai oikeastaan ammattitaidottomuus hoitaa tilanne oikein. Meille olisi heti pitänyt kertoa, että virhe EKG-käyrissä on todennäköisesti heidän tekemä mittausvirhe. Ei kertoa sydämen värinöistä ja muista poikkeavuuksista. Eikä pelotella vanhempia turhaan oman osaamattomuuden takia. Ammattilainen osaa myös myöntää tekemänsä virheet ja uskaltaa myöntää, ettei tiedä tai osaa tehdä asiaa.

Onneksi kuitenkin sydän on kunnossa. Se on kaikkein tärkeintä.

6 kommenttia:

  1. Heippa,
    No johan on jännitysnäytelmää! On osunut meilläkin eteen, että ne yhden osaston hoitajat ei välttämättä hallitse muiden osastojen laitteita yms. Niille voi joutua jopa antamaan vinkkejä siinä. Mutta sen sijaan ne teidän hoitsut siellä on kuitenkin spesialisteja tuon pikku-neidin taudissa, luotetaan siis siihen että ainakin sen homman ne hallitsee.!

    Hieno kuulla että kaikki ok. Tsemppiä edelleen!! Kyllä täällä piti käydä kurkkimassa blogissa että onks tullut uutta juttua :))

    K

    VastaaPoista
  2. hyvä kuulla, että ootte saanut asian hoitumaan. Rehellisesti; mä oon sitä mieltä että se on ammattitaidon puutetta tuo kyvyttömyys myöntää, ettei tiedä tai osaa - todellinen ammattilainen osaa oman tietotaitonsa rajat ja konsultoi ilomielin kaveria!!!


    Voimia jännitysnäytelmien äärellä ja toivotaan nyt, että tämänkertainen opetti hoitajille ittelleen tärkeän läksyn. Jaksamista osastoarkeen, ootte mielessä koko ajan!!!
    Voimarutistus koko Köörille ja Neidille suukkoset täältä!

    VastaaPoista
  3. Ensiksi, huh helpotusta! Jännitin kovasti kuulumisia.

    Mutta voi piru noita hoitajia. Ei noin saa tehdä! Mölyt pitäisi pitää mahassa kaikenmaailman värinöistä niin kauan että mittatarkkuuteen on luottamista. Ihan turhaa verenpaineen nostatusta tuollainen, pöh. Hienoa että vaadit ammattitaitoisempaa ihmistä paikalle! Itse olisin varmaan jäänyt hiljaa pelkäämään ja pohtimaan.

    Jatkossa toivon kohdalle osuvan paremmin asiansa osaavia ihmisiä <3 Kippistelen iltateekupposeni kanssa täällä pikkuneidin hyvälle sydämelle - vaikuttaisi muuten olevan äidiltä peritty ominaisuus :)

    Halauksia!

    VastaaPoista
  4. Huh, jo on ollut melkoinen jännitysnäytelmä! Hienoa, että tuon asian suhteen on kaikki kuitenkin kunnossa. Ja pisteet kotiin ammattitaitoisen ihmisen vaatimisesta paikalle, mä olisin kanssa varmaan vaan jäänyt vaisuna seuraamaan vierestä. Toivotaan nyt tosiaan, että jatkoissa pelais osastojen välinen yhteistyö sen verran paremmin, että ymmärtäisivät pyytää jeesiä muualta, jos ei omat taidot enää riitä.

    Mut kuten sanoit, sydän on kunnossa ja se on pääasia.

    Tsemppiä! <3

    VastaaPoista
  5. Voi äly niiden hoitajien ammattitaidottomuutta... Mutta onneksi sydän on kunnossa! :) Tsemppiä täältäkin edelleen! <3

    VastaaPoista