Ultrassa jysähtää

Sinttirintamalla puhaltaa uudet tuulet. Tilanne kohdussa on kehittynyt eikä välttämättä parempaan suuntaan.

Tänään olin siis jälleen kasvuseuranta ultrassa. Sintti on kasvanut hyvin, kokoarvio oli 1260 grammaa. Pienellä uiskentijalla on edelleen asiat hyvin. Kiinnikkeen tilanne on sitten elänyt ja huonompaan suuntaan.

Kiinnike ei ole painunut kohti kohdun seinämää kuten toivottiin, vaan nyt se halkaisee selkeästi kohdun kahtia. Kiinnike on edelleen enemmän oikealla ja alhaalla. Hyvin lähellä sektiohaavaa. Napanuora on valahtanut kohdun pohjalle tuon kiinnikkeen alapuolelle, molemmin puolin kiinnikettä. Istukka ja Sintti majailevat kiinnikkeen yläpuolella. Tilannetta on hieman hankala sanoin kuvailla. Kiinnike jakaa tällä hetkellä kohdun kahtia, mutta kiinnikkeen paksuus ei ole kuin noin 5 mm. Se on onneksi myös niin alhaalla, että ei jaa kohtua sentään kahteen saman kokoiseen osaan, vaan toinen osa on selkeästi pienempi.

Mitä tämä nyt sitten merkitsee? Ainakin alatiesynnytys on poissa laskuista. Automaattisesti sektio. Kiinnike on tiellä. Samoin napanuora tarjoutuu ensimmäisenä ja niin ei tietenkään voi synnyttää. Se merkitsisi hapen loppumista Sintiltä. Istukan reuna on kiinnittynyt tuohon kiinnikkeeseen. Tällä hetkellä se ei haittaa istukan toimintaa, kyseessä on niin pieni osa istukasta. Mutta tuo reuna saattaa rueta repsottamaan ja silloin lisää riskiä, että istukka repeää irti. Kiinnikkeen pituus on onneksi Sintin päätä pienempi, joten lääkärin sanojen mukaan pää ei voi tuohon kiinnikkeeseen sotkeutua. Napanuora sen sijaan edelleen voi. Siksi on voimassa ukaasi mennä päivystykseen herkästi, jos on liikkeissä jotain poikkeavaa. Samoin kovien vatsakipujen takia tai jos alkaa supistelemaan.

Hyvin todennäköisesti tuo kiinnike on tullut sektion jälkeisestä kohtutulehduksesta ja kahdesta kaavinnasta, jotka olen joutunut läpikäymään. Sektiohaava ei ole kohdussa päässyt paranemaan kunnolla, vaan limakalvo on poikkeava siltä osin. Tämä tietää istukan kiinnittymisvaikeuksia, samoin kuin tuo kiinnike. Kaikeksi onneksi näin ei ole tällä kertaa käynyt. Matkalla kotiin minulle tuli mieleen, että tarkoittaako tämä nyt sitten lapsiluvun jäämistä tähän. Ensi kerralla yritän muistaa asiasta keskustella lääkärin kanssa. Itselläni on ollut pienenä haaveena kolme lasta. Mutta, vaikka lapsilupa tulisi lääkäreiltä kaiken tämän jälkeen, en tiedä kestääkö minun pääni enää yhtään raskautta ja lapsen yrittämistä. Olen yksinkertaisesti niiiiiiiiin väsynyt tähän ainaiseen vastoinkäymisten sumaan. Arpikudos kohdussa lisää keskenmenoriskiä ja se on valtavan iso mörkö minulle. Kolme keskenmenoa läpikäyneenä en jaksa yhtään kertaa enää sitä pettymystä ja tunteiden aallokkoa mikä siitä seuraa. Lisäksi alkuraskaus on pelottavaa aikaa keskenmenoa jännittäessä. Liian pelottavaa. Paukut tähän kaikkeen on jo käytetty. Alan pikku hiljaa kaivata sitä tasaista, rauhallista elämää. Sitä, mitä normaalisti lapsiperheessä eletään. Ilman leukemiaa ja ilman riskiraskautta.

Jos joku lupaisi minulle 100% varmaksi, että kaikki menisi seuraavalla kerralla hyvin, saattaisin jaksaa vielä yhden raskauden. Mutta kun tuota ei voi kukaan luvata. En usko enää siihen, että todennäköisempää on kaiken menevän hyvin. Olen joka kerta ollut siellä marginaalin väärällä puolella. Ihan joka kerta. Olemmekin vitsailleet ystäväni kanssa, että jonkun tilastomatemaatikon pitäisi jo laskea kuinka todennäköistä tämä on: olla aina siinä vähemmistössä.

Mielessäni olen kiittänyt sitä, että kaikki kaavinnat on tehty pakon edessä. En siis ole itse päättänyt keskeyttää raskautta. Tässä tilanteessa se aiheuttaisi valtavat itsesyytökset. Jo nyt nuo kaavinnat mietityttää, vaikka ne on ollut pakko tehdä. Lääkärikin tähän totesi, että se on ollut pakko tehdä, mikä on ollut pakko tehdä.

Toinen mikä minua harmittaa kovasti on tuo sektio. En vain olisi halunnut millään joutua siihen uudestaan. Vaikka paraninkin hyvin ensimmäisestä sektiosta, odotan uutta pelonsekaisin tuntein. Muistan edelleen kuinka kipeä tuo haava ensimmäiset päivät olivat. Kuinka kyljen kääntäminen on todellinen operaatio, saati sitten että pääsi ylös sängystä. Minua harmittaa myös, etten pääse tälläkään kertaan ponnistusvaiheeseen. En edes supistusvaiheeseen tässä tapauksessa. Kaikeksi onneksi Neidin synnytys aloitettiin normaalisti alateitse, joten tuon avautumisvaiheen olen kokenut. Mutta koen epäonnistuneeni siinä, etten pysty lapsiani synnyttämään alateitse. Ehkä on hieman omituista haluta kokea sekin kerran elämässään, mutta niin vain olisin halunnut. Mennä sen tavallisen kaavan mukaan. Tämä sektioasia harmittaa minua tällä hetkellä koko tilanteessa kaikkein eniten (koska onneksi Sintin tilanne on tällä hetkellä hyvä). Mutta eihän tässä ole kahta sanaa asiasta. Näin on tehtävä, Sintin hyvinvointi ennen kaikkea. Mutta työsarkaa minulla on päästä tämän asian yli.

Akuutti tilanne ei onneksi ole ja seuraava seurantakäynti on kesäkuun alussa. Nyt on jalat ja kädet ristissä, että päästään tuonne asti ilman että tulee mitään kommervenkkejä. Silloin on viikkoja kasassa jo 32. Jos jostain syystä joudutaan sektioon tuolloin, niin raskaus on jo 30 paremmalla puolella, mikä on Sintin kannalta hyvä. Tietenkin toivon raskauden menevän niin pitkälle kuin mahdollista. Vähintään viikolle 38. Mutta kun tilanne on mikä on, niin jokainen alkava viikkon on juhlan paikka ja tietää Sintin kasvulle ja kehitykselle hyvää.