Pikku-Neiti kurvasi Mummin matkaan yökylään. Piiiitkästä pitkästä aikaa. Lähemmäs vuosi on mennyt, että yökyläily on onnistunut.
Äiti ja Isi vilkutti pihalla, kun Nappula istui takapenkillä ja lähti reissuun. Itkuhan se pääsi Äidiltä kun auto hävisi näkyvistä. Aivan kuin joku olisi vienut palan sydämestä ja sielusta mennessään.
Nyt istuskelemme ja nautiskelemme rauhaisesta olemisesta. Soijamakkarat tiristettiin grillissä ja nautiskeltiin terassilla ilta-auringon lämmössä. Ajatus kuitenkin harhailee jatkuvasti Neidin luokse. Kuinka pienellä menee? Tämän on tainnut saada aikaan leukemia. Menettämisen pelko on kolkutellut takaraivossa. Välillä lujempaa, välillä vaimeampana. Napanuora on kiristynyt pikku hiljaa huomaamatta. Neidistä on vaikea päästää irti.
Parhaani mukaan aion kuitenkin nauttia tästä vapaasta hetkestä. Suunnitelmissa on nukkua aamulla rauhassa ja sitten suunnata aamukahvin kanssa terassille istumaan. Kunnes onkin jo kiire hakemaan Nappula hoidosta ;)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti