Oma koti kullan kallis

Pääsimme lauantaina kotiin tämän kertaiselta osastoreissulta. Kaikki on mennyt paremmin kuin odotettiin. Me kun pelkäsimme minkälaiset sivuoireet tulevat lääkkeen noston johdosta. Neiti on kuitenkin ollut pirteä ja jaksanut leikkiä. Pientä neuvottelua ruokailun suhteen on ollut ilmassa, mutta vain kerran on tullut samaa reittiä takaisin! Ei voi olla muuta kuin tyytyväinen.

Näimme pitkästä aikaa sairaalan oman fysioterapeutin. Juteltiin hänen kanssaan pitkät pätkät hoitojen vaikutuksesta kehitykseen. Hän sanoi, että hoitojen jälkeenkin voi mennä pitkään ennen kuin lapsi kunnolla jaksaa ja pysyy muiden ikäistensä perässä. Hoidot ovat niin rankkoja. Hän oli yllättynyt, että Neiti jaksaa seistä ja on jopa jo noussut muutamia kertoja aivan itse seisomaan. Hän oletti, että vielä mentäisiin vain lattiatasossa.

Tuon jaksamattomuuden ja väsähtämisen allekirjoitan. Neiti jaksaa kyllä leikkiä ja ihmetellä, mutta sitten väsähtää aivan yks kaks ja pyytää nukkumaan. Välillä pötköttelemme hetken aikaa tai katsomme telkkaria. Neiti keräilee voimia ja sitten taas jaksaa hetken aikaa leikkiä. Television katselussa on tullut annettua vähän periksi. Me vanhemmat kun emme itse juurikaan telkkaria katso ja olemme pitäneet Neidilläkin sen aisoissa. Emme pidä telkkaria koko ajan päällä, vaan iltaisin olemme antaneet jonkun aikaa töllöä katsoa. Nyt kuitenkin Neidin jaksamisen takia on tullut enemmän katsottua telkkaria. Maisa Hiiri ja Teletapit ovat tällä hetkellä suosikkeja. Niitä pyydetään kun väsy iskee.

Nyt palaudumme koko poppoo osastoreissusta. Vaikka vanhemmille ei sytostaattia annetakkaan, vie reissu aina mehut meiltäkin. Muutama päivä menee, että palautuu. Mutta koti on aina koti. Tänne on joka kerta yhtä mukava tulla sairaalareissun jälkeen, vaikka väsyneenäkin.