maanantai 19. joulukuuta 2011

Joulun tunnelmaa


Joulu alkaa olla jo ovella. Meillä nautitaan jo täysin rinnoin joulun tunnelmasta. Tontut ovat löytäneet tiensä kotiimme. Niitä kurkistelee ikkunoista ja jopa kukkien joukosta.


Joulukuusessa kimaltelee valot ja ensimmäiset paketitkin tuovat joulun tunnelmaa kuusen alla. Neiti tuntuu olleen erityisen kiltti tänä vuonna. Ainakin pakettien määrästä päätellen. Jopa Hevisaurukset kävivät Kympillä muistamassa lapsia ja Neitikin sai oman paketin kilteitä hevitontuilta.


Kynttilöitä olemme polttaneet joka päivä, koko joulukuun ajan. Vaikkakin eräässä uutisessa se rinnastettiin tupakointiin vaarallisuudessa. Ehkä tämä on sitten minun paheeni ja tupakkani. Ainakin se on huomattavasti tunnelmallisempaa kuin tuolla vesisateessa seisominen tupakka suupielessä :) Mikäs sen tunnelmallisempaa kuin illan hämyssä käpertyä sohvan nurkkaan glögilasin kanssa ja ihailla jouluista tunnelmaa kynttilän valossa. Ja tietenkin puikot kourassa. Neulekärpänen on jälleen iskenyt!





Viereiset "maatuska"pingviinit oli löytö Stockmannilta. Ihastuin niihin heti. Jouluiset, mutta omalla veitikkamaisella tavallaan.



Tämän joulun uutuusresepti ja ehdoton hitti on glögijuustokakku. Reseptin löydät täältä. Omaan makuun tuo ohjeen mukainen kuorrute oli hieman tujua, joten seuraavaan versioon laimennan hiukan. Isännän mielestä kakku oli hyvää juuri tuollaisena, joten makuasia.

Äidin toive joulupukilta on, että Neidin hoidot jatkuvat edelleen hyvällä mallilla ja ettei lypeistä enää yllätyksiä tulisi. Tonttujen korviin olen kuiskinut, jos vaikka kortisonin vaikutus kerkeisi jouluun mennessä pikkuisen helpottaa ja Neiti ei olisi aattona aivan poissa pelistä. Niin kuin nyt on. Hän kun ei jaksa muuta tehdä kuin katsoa telkkaria. Ei viittoa, höpöttää tai leikkiä. Jos hänkin pääsisi mukaan nauttimaan joulusta ja joululahjoista!

Ihanaa! Joulu on taas, joulu on taas. Kattilat täynnä puuroo.

2 kommenttia:

  1. Piparin tuoksua, tonttujen juoksua,
    siinäkö joulu on?
    Kiirettä, huisketta, salaisuuskuisketta,
    siinäkö joulu on?

    Joulu saapuu jokaiselle,
    lapselle ja aikuiselle.
    Sydämiimme joulun lahja seimen luona annetaan.

    Tähti ja kuusi, lyhtykin uusi,
    siinäkö joulu on?
    Lapsenko juhlaa,
    paljon kun tuhlaa,
    siinäkö joulu on?
    - -

    Ekana jouluna Taaviaisen syntymän jälkeen mummo roudasi mut joulukirkkoon. Juuri sinä vuonna, juuri sinä kertana - mummokuoro viittoi laulaessaan tämän laulun. Ja nyt liikutuksen tipat tippuu tähän näppikselle.

    Eli siis ajatuksenani oli toivottaa parasta mahdollista, lämmintä ja rakasta joulua teidän porukalle!

    VastaaPoista
  2. Ihanan jouluinen postaus - ja ihanan jouluinen blogi!! :))

    VastaaPoista