tiistai 20. joulukuuta 2011

Siunattu ruoka

Kävin tänään pikkuisen kanssa Lastenklinikalla ravitsemusterapeutilla. Yks jos toinen kun on ollut huolissaan siitä ettemme anna punaista lihaa lapsillemme. Suurin piirtein olemme heidät näivettämässä ja tappamassa raudan puutokseen. Meillä ei edes olla vegaaneja vaan lakto-ovovegejä. Lapset jopa syövät kalaa.

Neljän päivän ajan pidin ravintopäiväkirjaa molemmista nappuloista. Päiväkirjat laukussa suuntasin terapeutin luokse. Ja saimme siunauksen ruokavaliollemme. Syömme terveellisesti ja monipuolisesti. Ja Neidille tulee takaisin maidon juonti ruokavalioon, joka hätäpäissään Kympin lääkärin ja toisen ravitsemusterapeutin käskystä vähennettiin. (Neidille tullut anemia hoidoista. Vihdoin myös eräs lääkäri myönsi, että ovat tainneet tankata liian vähän punasoluja Neidille ja siinä syy anemiaan eikä maidon juonti. Neiti on kuulemma saanut ihmeen vähän mitään tankkauksia muihin verrattuna.) Juttelimme pitkät pätkät ruokavaliostamme ja oli kiva jutella kerrankin ihmisen kanssa joka, luonnollisesti, tietää asioista eikä perusta sanomisiaan ennakkoluuloihin. Hän näki koneelta kummankin lapsen kasvukäyrät ja verikokeet. Katseli silmämääräisesti äitiä ja tytärtä ja totesi kummankin näyttävän terveiltä. Kerroin olleeni jo parisen kymmentä vuotta kasvissyöjä. Raskaudetkin samalla ruokavaliolla mennyt ja molemmat lapset syntyneet hyvän kokoisina, sekin asia tarkistettiin. Jos minä söisin huonosti, olisin jo aika päivää sitten käyttänyt oman elimistöni varastot tyhjiksi ja puutostaudit näkyisivät. Viimeistään raskaus ja imetys olisi ne tuonut esiin. Ravitsemusterapeutin loppulauselmaa lainaten: "En minä olisi huolissaan ollenkaan."

Nyt minulla on "kättä pidempää" asian kanssa. Seuraavalla kauhistelijalle voin todeta ravitsemusterapeutin meidän ruokavalion tarkistaneen. Olen kyllästymiseen asti kuullut kauhisteluja siitä, etten anna lihaa lapsille ja päivittelyä varmasta anemiasta. Itse olen ihmetellyt mikä autuaaksi tekevä asia tuo liha on. Sitä kun lätkäisee lautaselle, niin on homma halussa ja kaikki tarpeelliset hivenaineet ja vitamiinit on turvattu. Peruna ja pihvi kylkeen. Avot, täydellinen ateria on valmis.

P.S. Ravitsemusterapeutin mukaan, Neidille on jopa erittäin perusteltua syöttää kasvisruokaa. Downeilla voi olla aineenvaihdunta hitaampi ja he jäävät usein lyhyemmiksi kuin valtaväestö. Hänen mukaansa se on Neidille vain terveellisempi vaihtoehto kuin sekaruokavalio.

5 kommenttia:

  1. Itseäni kovasti kiinnostais ekologisista syistä siirtyä kasvispitoisempaan ruokaan mutta kokkina, äitinä, ihmisenä, olen sen suhteen varsin laiska ja tapoihin pinttynyt - joskin jotain kokeillut ja todennut että ei maistu, ei aika riitä, ei onnistu.

    Joten mielelläni (jos jaksat ja haluat aiheesta kirjoittaa) lukisin tuostakin enemmän. :) Ja etenkin näin keskosäitinä olen huolissani siitä osaisinko omalle laselleni katsella tarpeeksi monipuolista ja fosfaattipitoista ruokaa. :)

    VastaaPoista
  2. Saatanpa joskus vaikka kirjoittaakin aiheesta enemmän. Vaikka ruokablogiksi en taida blogia muuttaa :)

    Jokainenhan syö siten kun itse kokee parhaaksi. Meidän valinta on kasvisruokavalio. Eikä lihasta ole pakko luopua kokonaan, jos se hurjalta tuntuu. Voihan viikossa pitää vaikka yhden-kaksi päivää, jolloin syödään kasvisruokaa. Saatanpa joku kerta laittaa muutaman reseptin, jotka on meillä hyväksi koettu ja maistuu lapsista aikuisiin.

    VastaaPoista
  3. Juu, ei tarvitse ruokablogiksi muuttaa mutta muutama hyvä reseptikin olis kiva. Meillä kun sekä miehellä että mulla (ja myös meidän lihamonsteri-neidillä) on pakko olla joka ruoalla lihaa seurana. :-D

    VastaaPoista
  4. Mullekin kelpaisi ne muutamat reseptit!:)

    VastaaPoista
  5. Intiassa on hyvin lapset kasvaneet vuosisatoja (jollei jopa -tuhansia) pääpainoisesti kasvisruoalla. Punaista lihaa syödään hyvin harvassa perheessä, osittain lehmän pyhyyden takia, osittain koska lihaan ei ole varaa. Ja silti Intia onnistuu olemaan yksi maailman väestörikkaimmista maista! Mutta Suomessa Liha On Pyhä.

    Tuntemistani ihmisistä monipuolisimmin hivenaineita ruoastaan saa täysvegaani. Ehkä koska kiinnittää syömiseensä enemmän huomiota kuin "normi"syöjät.

    VastaaPoista