torstai 22. maaliskuuta 2012

Päivän sattumukset

Se EI ole sitä miltä se ensisilmäyksellä näyttää :)
Pienempi ipana ilmoitti olevansa nälkäinen. Päätettyään vihdoinkin lopettaa ruokalakkonsa. Isi nappasi pakkasesta purkin mikroon sulamaan. Herkullista linssivihannessosetta. Vallan itse tehtyä.

Samaan aikaan isompi ipana alkoi vääntämään torttua. Sitä sellaista ruskeaa, ei siis leipomaan. Kesken ruokahässäkän juostiin hakemaan pottaa ja äkkiä toinen istumaan siihen.

Mikro kilahti, isompi istui potalla ja pienempi edelleen ilmoitti nälkäänsä. Äiti suuntasi hakemaan purkkia mikrosta ja koki yllätyksen. Ensin ihmettelin, että missä ihmeessä se purkki on. Tyhjää mikroako se isi-ukko on päällä pitänyt? Kunnes huomasin purkin jääneen kiinni mikrokupuun. Ensimmäistä kertaa moista tapahtumaa todistin.

Räkätyksen seasta huutelin isi-ukkoa katsomaan mitä on käynyt. Siinä vaiheessa, kun isikin jo käkätti keittiössä, kiinnostui isompi ipana asiasta. Hän karkasi potalta ja paineli meidän perässä keittiöön. Pylly aivan kakkaisena. Onneksi saatiin napattua ennen kuin istahti lattialle.

Ehkäpä tämän päivän väsymyshöyry-kikatushepuli pidensi muutamalla vuodella eläkepäiviä. Loppu päästä.

5 kommenttia:

  1. Sinulta uskaltaa kysyä ilman että tulet heti silmille sieltä :) että miksi joillain keskosilla puhutaan korjatusta iästä? Minun kaverin lapsi on syntynyt rv 28+2 ja kyllä Mari on sen ikäinen kuin on, eikä 3kk nuorempi. Ei se äitsykkäkään ajattele häntä nuorempana ja juhli la. enää vuosia. Teillä kyllä on kerrassaan suloiset lapset! Mukavaa kevättä Aino

    VastaaPoista
  2. Saa kysyä ;) Eihän sitä voi tietää, jos itsellä ei ole ollut keskosta.

    Korjattu ikä tarkoittaa ikää, joka lasketaan lasketusta ajasta. Korjatun iän mukaan seurataan kasvua ja kehitystä, yleensä kahteen ikä vuoteen asti. Jossain tapauksissa pidempään. Tuohon ikään mennessä keskoset ovat yleensä kirineet ikätoverinsa kasvussa ja kehityksessä kiinni.

    Miksi sitten korjattu ikä? Koska pikkuinen syntyy kesken masuajan, on hänen kasvettava ja kehityttävä täällä loisteputkilamppujen alla tuo masuaika, mikä jäi kesken. Aivot ja keskushermosto ovat siis epäkypsät ja kehittymättömät. Eivät vastaa täysiaikaisena syntyneen aivoja ja keskushermostoa. Tästä johtuu esimerkiksi keskosilla niin yleinen vaiva: apnea.

    Kehittymättömyydestä johtuen keskonen ei voi siis alkaa kehittymään niin kuin täysiaikainen vauva ja vaikkapa hymy ei tule kuusi viikkoisena elettyä ikää, vaan korjatun iän mukaan. Tuo masuaika pitää ensin kiriä kiinni ja vasta sitten voi alkaa kehittymään niin kuin täysiaikainen vauva.

    Kesken jääneestä masuajasta johtuen vitamiinivarastot eivät ole täyttyneet kunnolla eikä vasta-aineita ole yhtä hyvin kuin täysiaikaisilla. Vauvat tankkaavat näitä äidistä varsinkin raskauden loppupuolella. Siksi suurin osa keskosista tarvitsee lisävitamiineja ja he ovat infektioherkempiä. Energian tarvekin on erilainen, koska keskoset kasvavat saavutuskasvua elikkä kirivät kasvussa ikätovereitaan. Siksi heillä aloitetaan kiinteät paljon aikaisemmin kuin täysiaikaisilla vauvoilla.

    Myöskin raskauden loppuaikana ahtaassa masussa sikiöasennossa kölliminen on motorisen kehityksen kannalta tärkeää. Keskosia pyritäänkin pitämään sikiöasennossa, jotta he saisivat kokemusta tuosta sikiöasennosta. Mutta tämä voi jättää omia jälkiänsä kehitykseen. Esimerkiksi keskilinjan ylittäminen (eli osaa tuoda kädet mahan päälle yhteen ja siitä yli) voi olla vaikeaa ja tarvitsee harjoitusta puuttuneen sikiöasennon takia.

    Selvensikö vastaus yhtään asiaa?

    VastaaPoista
  3. Kyllä suurinpiirtein, mutta se ei silti vissiin ole aina käytäntö. Mari on siis 3v ja 4kk eikä korjattua ikää käytetty ikinä.Kuulemma.Sitä niinkuin kysyin.Luulin, ettei sitä aina käytetä, mutta olin kai väärässä. Kaikkihan lapset kasvaa omaa tahtia, oli keskonen tai täysiaikainen. Mutta KIITOS selvennyksestä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En osaa sanoa miksei hänellä ole käytetty korjattua ikää. Kaikilla tietämilläni keskosilla sitä on käytetty, mutta se ei sano sitä, että kaikilla välttämättä käytettäisiin. Myöhäisillä viikoilla syntyneillä ei aina vanhemmat seuraa korjattua ikää. En minäkään seurannut esikoisen kohdalla, vaikka hänkin keskosena on syntynyt (viikko 36). Mutta ystäväsi lapsi on syntynyt kyllä aikaisilla viikoilla.

      Neuvolassa ei aina oikein tiedetä tästä korjatusta iästä. Yllättävän moni neuvolanlääkärikään ei ole oikein asiasta selvillä. Mekin olemme törmänneet neuvolassa lääkäriin, joka ei ottanut kuuleviin korviin keskosuutta ja korjattua ikää. Voisiko tämä olla yksi syy miksi ystäväsi on kokenut, ettei heillä ole käytetty korjattua ikää.

      Toinen mikä tulee äkkipäätään mieleen on, että lapsi on kirinyt kasvun ja kehityksen nopeasti kiinni ja tarvetta korjatulle iälle ei siten ole enää ollut. Seurantaa on voitu jatkaa eletyn iän mukaan.

      Mutta näin lasta tuntematta on vaikea vastata miksi heillä näin on.

      Poista
  4. Sulle on tunnustus mun blogissa http://thelittlenotebook2.blogspot.com/2012/03/liebster-blog.html :)

    VastaaPoista