Seuranamme on ollut viime päivinä voipunut Pikku-Neiti. Päiväunet ovat venähtäneet kolme tuntisiksi ja uni tulee iltaisin aikaisin. Ruoka ei oikein maistu ja yököttää.
Maanantai aamuna yöunilta heräsi täysin veltto tyttö. Silmät olivat viiruina ja väsyneen näköiset. Istuakaan ei jaksanut, vaan Neiti valahti jalkojensa päälle eikä yrittänyt nousta ylös. Sylissä Pieni torkahteli takaisin unten maille. Vanhempien sydämet olivat huolesta rusetilla. Mikä Pienellä on?
Nokka kohti, jälleen kerran, Lastenklinikkaa. Tutkimuksia ja verikokeita. Odottelua. Mutta mitään syytä ei velttoudelle löytynyt. Veriarvot kunnossa. Päivän mittaa Neidin vointi tokeni, mutta oma itsensä hän ei koko päivänä ollut.
Tiistai-aamuna meno oli jo toisen näköistä. Virtaa ja vauhtia riitti. Mysteeriksi on vanhemmille jäänyt Neidin maanantainen vointi.
Vasta nyt törmäsin blogiisi myssyprojektin kautta. En oikein tiedä kuinka pukisin ajatukseni sanoiksi. Syöpä on jotain mitä ei toivoisi kenellekään. Oman lapsen sairastuminen on jotain käsittämätöntä ja taistelu syöpää vastaan pitkä taival kuljettavaksi. Toivon sydämestäni voimia, jaksamista, rakkautta koko perheellenne! Iso halaus pikku potilaalle! Liityn lukemaan blogiasi, jos sen sallitte ja kahlaan aikaisemmat kirjoituksesi ihan ajan kanssa iltaisella kun saan omat pilttini untenmaille.
VastaaPoistaVoi pikkarainen. Onneksi piristyminen tuli kuitenkin pian.
VastaaPoistaVoimia taasen runsaasti!
Tervetuloa lukemaan kirjoituksia. Lapsen sairastuminen on pysäyttävää. Elämä kuitenkin jatkuu taistelusta huolimatta.
VastaaPoista